Tänään Ämyrille :-)

jänskättäjä

Olen elämäni ensimmäisen kerran menossa Tapani Kansan keikalle. Keikka on Somerniemen Ämyrillä. Menen keikalle, koska Tapani vaikuttaa karismaattiselta ja hyvä ääniseltä laulajalta ja haluan päästä häntä livenä kuulemaan. Jännittää jo vähän tollasen legendan näkeminen. Toivottavasti saan nimmarin.

2

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jänskättäjä

      Tere ! Keikalla tuli oltua ja odotus palkittiin. Tapsa oli niin hyvä kun osasin odottaa, jopa vielä parempikin. Nimmarinkin sain, kun jakoi niitä keikan lopussa ja valokuvia otin myös eikä Tapsa osoittanut merkkiääkään hermostumisesta vaikka kuvia otinkin. Kuvia siellä otti moni muukin.
      Välijuontoja ei oikestaan hällä juurikaan ollut. Lauloi mm. Unto Monosen tangoja ja paljon muutakin. Mieletttömän komee ääni.
      Oli tyylikkään näköinenkin. Puku sillä oli oli yllään. Orkka oli pukeutunut vähän rennommin farkkuihin.
      Hirmuiset ablodit Tapsa lopussa sai ja lauloi sitten ylimääräisenä Anniinan. Se oli niin kaunista. Sen jälkeen sai vielä kovemmat ablodit muttei tullut laulamaan enää toista ylimääräistä.

    • ********************

      Olin kanssa tuolla Ämyrillä eilen ja tosi hyvän keikan Tapani bändeineen veti. Mitään erityistä kerrtotavaa keikalta ei ole koska mitään erikoista ei tapahtunut. Yleisökin oli fiksusti käyttäytyvää. Eli hyvin tunnelmassa ja fiiliksessä mukana. Tapsa siinä yhdessä vaiheessa yleisöä kehuikin, että tulee niin hyvä mieli olla lavalla, kun katsoo teidän aurinkoisia kasvoja. Toisena esiintyjänä oli Tiina Pitkänen nimineen nuori nainen joka lauloi mm. akselin ja Elinan häävalssin vähän enen orkesterin vaihtoa. Kun tapsa tuli lavalle, niin kehui, että tuossa edellä viehättävä Tiina Pitkänen lauloi todella kauniisti kesäisiä valsseja. Varmaan tuntui mukavalta nuoresta naisesta saada legendalta tunnustusta.
      Upeeta laulua ja tyylikästä esiintymistä Tapsalta. Fiilis oli korkealla mm. En ole se mies, Delilah ja Vain yhden kerran eläessään laulujen aikana. Tapsa oli myös ilo silmälle. Tumma puku, musta kauluspaita ja musta solmio jossa ohuempia valkoisia raitoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe