Kipeästi suoraan asiaan:
Olin tuossa kesäyliopiston kurssilla joka kesti kuukauden. Istumatoveriksi sain sitten mielestäni erittäin sievän oloisen tytön. Allekirjoittanut itse on siis mies. Alussa mikään ei juurikaan käynyt mielessä ja opiskellu meni siinä miten muutenkin. Kuitenkin jossain vaiheessa rupesin huomaamaan kuinka katseemme kohtasivat kiusallisenkin usein ja keskittyminen itse opiskeluun "häiriintyi". Käännekohta tuli viimeistään siinä, kun ennen tunnin alkamista juttelimme niin pitkään että vasta huomautettuani viidennen kerran, että nyt pitäisi mennä niin lähdimme tunnille.
Viimeisellä tunnilla sitten katsoin oikeudekseni ja velvollisuudekseni kysyä kyseistä tyttöä ulos ja suostui heti ensimmäiseen pyyntööni. Olin yhtä hymyä ja kävimme ulkona heti samaisena iltana. Tarjosin tytölle kahvit paikallisessa kahviossa. Kävelimme takaisin sinne missä tapasimme ja sitten vaihdettiin numerot. Olin jälleen yhtä hymyä.
Meni viikko ja päätin soittaa kyseiselle tytölle, ettei vaan pääsisi unohtumaan. Paine oli valtava ja puhelu onnistui mielestäni kohtalaisesti. Ehdotin samalla reissua paikalliseen teatteriin kun yliopistolla puhuessamme sain selville, että hän pitää erityisesti kaupungin teatterin näytelmistä.
Siitä alkoi valtava panostus. Ostin mielestäni hienoimmat vaatteet ja hajuvedet ikinä. Siivosin koko taloni lattiasta kattoon mahdollista vierailua varten. Kävin varaamassa teatteriliput etukäteen ja maksoin ne myöskin. Kaikki oli täydellistä.
Hetki koitti. Lähdin hyvissä ajoin teatterille. Puolimatkassa tajuan, että liput jäivät kotiin. Käytännössä katsoen juoksin 8km aivan hapoilla ja kerkesin viiden minuutin turvin teatterille. Ilan kaunein nainen odotti minua varttitunnin ajan paikalla. Pahoittelin myöhäistä saapumistani ja ilmapiiri oli hyvä.
Teatterin jälkeen lähdimme paikalliseen kahvioon kahville. Herrasmiehenä tarjosin nekin. Itse daami oli minua kehunut herrasmieheksi jo yliopistolla. Keskustelu oli sujuvaa ja ei mitään hiljaisia hetkiä tullut. Havaitsin jopa ylenpalttista hymyä ja naurua.
Tämän jälkeen käveltiin ristiin rastiin käyden välillä juomatankkauksella läheisissä ravitoloissa. Nainen itse halusi tarjota jotain vastineeksi edellisistä. En vastustellut. Ehdotin kävelyä naisen talolle (15km) ja sehän passasi mainiosti. Kävelimme ja matka meni nopeasti kun puheenaihetta löytyi. Olimme naisen asunnolla ja kahvittelimme sekä vaihdoimme viimeisiä kuulumisia, mitä nyt kahdeksan tunnin reissulla ei tullut mieleen. Mielestäni olin viettäny illan mitä hienoimman ja kauneimman naisen kanssa koskaan ja mielessä kävi sinetöidä ilta mukavalla kävelyllä kuun loisteessa.
Lähdimme ulos ja pysähdyimme erään metallikeinun ääreen, järvimaisema edessä. Pidimme käsistämme kiinni ja hymy oli molemmilla todella herkässä. Mieleni olisi tehnyt antaa tälle loistavalle naiselle hyvänyönsuukko, joka olisi samalla ollut allekirjoittaneen ensimmäinen. Mutta siinä vaiheessa loppui rohkeus kesken. Sanoin vaan etten osaa tätä ja koko homma kuivahti kasaan. Lähdimme vielä bussilla minun asunnolle ja siinä olisi ollut paikka kerätä rohkeus, mutta ei. Asunnolla myösin, että ei mennyt kävely ihan putkeen, johon nainen vastasi että eipä tosiaan mennyt.
Saatoin naisen bussille ja ainoa mihin pystyin oli halaus. Halasin tiukasti ja mieleni teki ruveta itkemään. Hän lähti pois ja olin munannut kaiken. Menin asunnolle takaisin ja heitin kaikki kamat maahan ja raivosin itselleni. Join puoli viinapulloa suoraan. Itkin. Soitin perään ja sanoin että häpeän mitä tein siellä kiikussa. Nainen sanoi, että ei ole mitään hävettävää. Sanoin että ollaan yhteyksissä ja toivotin hyvät yöt. Itkin lisää.
Munasinko tuolla rohkeuden puutteella kaikki vai onko minulla vielä toivoa? Tämä on ainoa nainen jonka kanssa olen viettäny aikaa enemmän.
Mikä on seuraava siirtoni?
Munasinko kaiken?
22
425
Vastaukset
- just do it
Joku valopää on kai sanonu että aina on toivoa, se on täyttä hevon paskaa
sun onneksesi sulla ei ole ainakaan omasta mielestäni kaikki toivo mennyt
Ymmärsinkö nyt oikein että siis tarkoitus oli antaa pieni pusu mutta näin ei käynyt koska rohekus ei riittänyt ja sanoit että et osaa? Jos siis näin niin oliko tilanne sellainen että tyttökin tiesi mitä "olisi pitänyt tapahtua" jos olisi rohkeus riittänyt?
Ilmeisesti et ole suoraan kertonut mitä ajattelet hänestä. Järjestä uusi tapaaminen vain ja älä mieti ainakaan sitä "epäonnistumista". Ehkä sopivan tilaisuuden tullen kannattaisi kertoa tunteista jos se tekisi koko kuviosta vähän helpompaa.
-nää oli vain omia henkilökohtaisia vihjeitä, tämmöst "keittiöpsykologiaa" en ota vastuuta jos menee reisille mut kannattaa ainaki jotain yrittää - roses are red
Tilanne oli juurikin sellainen, että kumpikin tajusi mitä seuraisi jos vain olisin itse pystynyt aloitteen tekemään. Kyllä, en ole suoraan kertonut mitä ajattelen, mutta mielestäni tuon kämmäämisen ja puhelinsoiton jälkeen viesti on kyllä absoluuttisen selkeä. Todennäköisesti kyseessä oleva nainen haluaa olla vain kaveri, koska flirttailua en osaa ollenkaan. Yritin sitten tosiaan pientä pusua, mutta suutariksi jäi. Paine on aivan kaamea, sillä molemmat asumme jo omillamme ja itsekkin lähenen sitä ikää, että pitäisi jo jotain kokemusta olla. Kuitenkin villi veikkaukseni on, että nainen on yhtä kokematon kuin minäkin. Toisin sanoen yhtä ujoja ollaan.
Pakko tässä on tosiaan vielä jotain yrittää, mutta arvelen mahdollisen seuraavan kohtaamisen olevan todella vaivautunut ja kyllä asia täytyy jotenkin jutella alta pois. Mietin vaan, että mikä olisi sopiva paikka seuraavalle tapaamiselle, sillä käytännössä kaikki "perus"paikat on jo käyty läpi... ?
Kiitokseni asiallisesta vastauksestasi. - just do it
Tuota öööö, en nyt ole varma mutta jos tyttö on kokematon niin ei hänkään todennäköisesti kovin hyvin osaa flirttailla.
Molemmat siis tiesivät mihin tilanne oli johtamassa, MUTTA rohkeus ei riittänyt, kiinostaisi tietää että jos tyttö ei siinä tilanteessa paennut millään tavalla niin ei hän varmaan pususta olisi kieltäytynyt -huonosti ilmaistu mutta silti
Ja mitä tulee seuraavaan tapaamiseen niin voi se tapahtua jommankumman luonakin. Ja vaivautuneisuutta vähentäisi tunteista kertominen, MUTTA älä tee sitä, sillä mielestäni saat mahdollisuuden tarkkailla hänen käytöstä, jos hän pitää etäisyyttä, et ole kiinostava, jos taas hän juttelee kovin rennosti niin hän joko on sivuttanut asian hyvin, tai ei ole kiinnostunut. Jos hän vaikuttaa vaivautuneelta niin tapahtuma liikkuu hänelläkin päässä ja saattaa olla kiinnostunut. Taas tuli tätä keittiöpsykologiaa mutta luulisin että näin menee, ja piditte kuitenkin toisianne käsistä kiinni joka voisi viitata kiinostuksesta koska hän ei paennut tilanteesta. - roses are red
Laita minun puolesta vaikka lisää tuota ns. "keittiöpsykologiaa". Tuo oikeasti rauhoittaa, kun ei tässä mielentilassa välttämättä ajatukset kestä kasassa. Laittelen vaikka tänne loppuratkaisun, niin saat sinä ja mahdolliset muut lukijat vähän jännitettävää. Muutaman päivän sisällä teen ratkaisun..
- neuvoja.
Älä nyt ihmeessä jätä asiaa kesken! Teillä on kaikki mahdollisuudet vaikka mihin! Tyttö on myös ujo, eikä varmaankaan ole pahoittanut mieltään siitä, että et ole niin kovin päällekäyvä ja aktiivinen fyysisessä läheisyydessä. Kun tapaatte seuraavan kerran, koeta käyttää huumoria ja muistele, miten pusuyritys jäi vähän yritykseksi, mutta ainahan voi yrittää uudelleen :) Ja sitten vain rohkeasti tytön kasvot käsiesi väliin ja kunnon suukko :) Ei mene pieleen!
- kkkkkko
et oo mokannu mitää mitenkää pahasti. toi periaatteessa voi olla jopa ihan hellyttävää, mieluummi näi ku nii et oisit tunkenu kielen syvälle kurkkuu ja sörkkiny joka paikast.
älä ajattele asiaa mitenkää mokana, muute sulle tulee siit vaa lisää paineita ja seuraaval kerral et taaskaa uskalla yrittää ja sit siit tulee semmone "mahdottomuus". iha rennosti vaa.
äläkä aattele ettet osais suudella, se tulee luonnostaa sitku on se oikee hetki.
ja meette vaik kahvilaa tai kävelylle, ilmeisesti teil kuitenki riittää puhuttavaa ja semmosta ni ei oo mitenkää kiusallista. - hän ei ansaitse sua
Tässä ilmainen neuvo: UNOHDA KOKO TYTTÖ JA ETSI ITSELLESI PAREMPI.
Jos ymmärsin oikein niin sinä olet siis joutunut tekemään aloitteen aivan kaikkeen ja tyttö ei ole tehnyt mitään: sinä pyysit hänet alunperin treffeille, sinä olit se joka soitit sen jälkeen hänelle (hänellä oli siis viikko aikaa soittaa sinulle mutta ei soittanut) ja sitten kun olitte yhdessä niin hän siis odotti kovasti sinun suutelevan häntä, ja kun et suudellut, niin hän vain totesi sinun mokanneen sen sijaan että olisi itse suudellut sinua?
Eihän tuommoinen tyttö ansaitse ketään seuralaista. Jos olet edes jotenkuten normaalin näköinen ja normaalivartaloinen mies niin varmasti löydät ennemmin tai myöhemmin naisen, joka uskaltaa jopa itse tehdä vähän aloitetta. Kilteissä työissäkin on omat puolensa, mutta rajansa kaikella...- jooo-o7878567
Olen samaa mieltä. Ei vastuu suhteesta voi olla pelkästää toisen osapuolen harteilla.
Tuo sinun munauksesi tuli oikeastaan ihan sopivaan paikkaan, sillä jos tyttö jäädyttää suhteenne sen takia, niin silloinhan on vain hyvä, että tytön todellinen luonne tulee esiin jo tässä vaiheessa, eikä vasta sitten kun olette naimisissa.
Sinä et ole täydellinen, eikä ole tyttökään, vaikka hän ehkä itseään pitääkin täydellisenä. Ja jos et kelpaa hänelle sellaisena kuin olet, niin se ei ole sinun tappiosi (ellet sitten halua kynnysmatoksi tms.) Tyttö saa odotella sitä täydellistä unelmien prinssiä lopun ikänsä, jos sellaisen perään haikailee.
Mutta toivotaan, että tyttö on järkevä :) - roses are red
jooo-o7878567 kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Ei vastuu suhteesta voi olla pelkästää toisen osapuolen harteilla.
Tuo sinun munauksesi tuli oikeastaan ihan sopivaan paikkaan, sillä jos tyttö jäädyttää suhteenne sen takia, niin silloinhan on vain hyvä, että tytön todellinen luonne tulee esiin jo tässä vaiheessa, eikä vasta sitten kun olette naimisissa.
Sinä et ole täydellinen, eikä ole tyttökään, vaikka hän ehkä itseään pitääkin täydellisenä. Ja jos et kelpaa hänelle sellaisena kuin olet, niin se ei ole sinun tappiosi (ellet sitten halua kynnysmatoksi tms.) Tyttö saa odotella sitä täydellistä unelmien prinssiä lopun ikänsä, jos sellaisen perään haikailee.
Mutta toivotaan, että tyttö on järkevä :)Ei se ole minun mielestä paha, jos tyttö ei tee hirveesti aloitteita tai osoita kiinnostusta. Ihan kirjoittamaton laki, että mies sen aloitteen tekee oli sitten mistä asiasta tahansa kysymys. Pitää naisissakin olla vähän haastetta.
Tässä on jo tilanne kehittynytkin jo siihen suuntaan, että ihan absoluuttisesti itse en ole kaikesta vastuussa, vaikka mainitsemanne pointit ovat täyttä totta. En ole vain tilanneraporttia laitellut tässä. Minun mielestä se on melkein toisinpäin, että itse en ansaitse tätä neitosta...
Viikonlopun aikana tapahtuu, laittelen tosin tänne kävi tässä miten kävi. - just do it
roses are red kirjoitti:
Ei se ole minun mielestä paha, jos tyttö ei tee hirveesti aloitteita tai osoita kiinnostusta. Ihan kirjoittamaton laki, että mies sen aloitteen tekee oli sitten mistä asiasta tahansa kysymys. Pitää naisissakin olla vähän haastetta.
Tässä on jo tilanne kehittynytkin jo siihen suuntaan, että ihan absoluuttisesti itse en ole kaikesta vastuussa, vaikka mainitsemanne pointit ovat täyttä totta. En ole vain tilanneraporttia laitellut tässä. Minun mielestä se on melkein toisinpäin, että itse en ansaitse tätä neitosta...
Viikonlopun aikana tapahtuu, laittelen tosin tänne kävi tässä miten kävi.Kerro toki sitten kun kerrottavaa on. En nyt ollut pariin päivään paikalla mutta onneksi o muualtakin tullut mielipiteitä, jotta minun "keittiöpsykologia" menee edes pienen suodatuksen läpi :D
No, olen kyllä erimieltä tuosta "kirjoittamattomasta laista" siinä mielessä että saisi tyttö olla se aloitteen tekijä, tosin en ajatellut sen varaan laskea. Olen samaa mieltä että munaus tuli sinänsä hyvään aikaan, kuten eräs jo sanoi, ja kuten itsekin eritavalla aikaisemmin sanoin.
No, vaikka itse en usko tuuriin tai "onneen", siis hyvään tuuriin niin, toivotan onnea, vaikka sillä ei loppujen lopuksi ole tässä osaa eikä arpaa
- 4 + 1
tätähän pitää alkaa seurata :P
- roses are red
Vähän taas tilanneraporttia:
Tunteistani kerroin tuossa muutama tunti sitten. Ilta meni oikein mukavasti ja periaatteessa ei vielä tässä vaiheessa olisi tarvinnut mitään aloitetta tehdä, mutta näin parhaakseni tuoda asia tässä vaiheessa ilmi. Ei sieltä ihan täystyrmäystä tullut, mutta ei mielestäni mitään selkeätä suostumusta tai vastakaikua kuulunut... Siis toki kasvokkain tämän sanoin, mutta en ole kovin taitava kehonkielen lukija tai flirttailija.
Pakko jatkaa sitkeästi yrittämistä, vaikka toki annan hänelle tässä tilaa käsitellä asia rauhassa ja sitten otan kontaktia kunhan pahin "pöly" on laskeutunut...- just do it
Olen melko varma että tyttö oli hämmentynyt eikä siksi osannut reagoida. Todennäköistä mielestäni on että nyt tyttö miettii sitä tarkkaan, koska jos ei olisi pienintäkään mahdollisuutta niin kyllä hän olisi en ilmaissut.
Ja ihan viisasta on että antaa tytön miettiä. Mutta jatka vain, keep it on.
- roses are red
Kyselinkin siinä samassa yhteydessä, että tuliko tunteiden kertominen yllätyksenä ja hän vastasi myöntävästi. Kuitenkin koko ajan säilyi sellainen pieni söpö hymy kasvoilla, joten kohtuu itsevarmoilla fiiliksillä sai lähteä kotia kohti.
Nyt sitten tulee viikon tauko koko touhuun, kun tyttö lähtee käymään äidinsä luona Länsi-Suomessa. Tai ei sitä tiedä vaikka hän soittelisi, mutta itse en halua häiritä häntä, etten vaikuta liian aggressiiviselta.
Olen silti hyvillä fiiliksillä, sillä vaikka nyt tulisi pakit, niin sain sanotuksi tunteeni ko. ihmistä kohtaan. - En tykkää trolleista
Tää on trolli. Niin selvä trolli.
Kirjoittaja on tyttö ;) ei jätkä.- roses are red
Perustelusi olisi mielenkiintoista kuulla, sillä tämä ei ole trolli ja olen mies.
- roses are red
Lie kerkesikö kaikki jo unohtaa tämän, kun viestitulvan takia tämä valahti jo toisen sivun loppuun.
Hieman päivittelyä; Laittelin asuntoni täysin kuntoon ja peruin monta muuta menoa, koska luulin että tyttö tulisi takaisin kotiin perjantaina, kuten hän minulle sanoi monta kertaa. Vissiin ihan vain leikkiäkseen vaikeasti tavoitettavaa eipä tullutkaan perjantaina, vaan viihtyy reissussa vielä keskiviikkoon asti..
Semmoinen puolittainen harmitus päällä, mutta kai se on vaan laitettava olosuhteiden piikkiin. - roses are red
Aivan järkyttävä kolmen sivun nosto, mutta otsikkoon viitaten en näin jälkiviisaana munannut kaikkea. Fiksut kaverit päättelee tuosta aika paljon.
Kiittelen kaikkia "keittiöpsykologeja" henkisestä tuesta. Haluttuun päämäärään on päästy :)- 20+14
JIHUUUUUUUU!!!!!! Onneksi olkoon, onhan tässä jo viikkoja saanut AIDON tosielämän draamaa seuratakkin:D
- just do it
i'm glad to help you
Hienoa jos minusta ja muista oli apua. Toivotan hyvää jatkoa, sentään sinulla onnistuu tämä elämänalue toisin kuin itselläni.
Nauti nyt kun voit, tarkoitus ei ole pilata onneasi mutta muista että mikään ei kestä ikuisesti, toki parhaimmassa tapauksessa "kunnes kuolema teidät erottaa" mitä luonnollisesti en toivo kenellekkään vielä pitkään aikaan, hyvää jatkoa- roses are red
Allekirjoittanut on itseasiassa pahoittanut monenkin mielen sanomalla juuri, ettei teinisuhteet kestä. Eli olen ainakin jotenkin tiedostanut senkin faktan, että tosiaan kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Ja mitään ikuisia hyvästejä ei tarvitse tässä antaa. Olen surffaillut tällä sivustolla muutaman vuoden. Kirjoitin aikaisemmin aktiivisemmin, jos nimimerkki Ajatuksellista sanoo mitään, niin kyseessä olen minä. Enkä lopeta ainakaan vielä, sillä tämä ketju antoi uskoa siihen, että asialliseen kysymykseen saa asiallisen vastauksen.
Voit olla itsestäsi ylpeä! - just do it
roses are red kirjoitti:
Allekirjoittanut on itseasiassa pahoittanut monenkin mielen sanomalla juuri, ettei teinisuhteet kestä. Eli olen ainakin jotenkin tiedostanut senkin faktan, että tosiaan kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Ja mitään ikuisia hyvästejä ei tarvitse tässä antaa. Olen surffaillut tällä sivustolla muutaman vuoden. Kirjoitin aikaisemmin aktiivisemmin, jos nimimerkki Ajatuksellista sanoo mitään, niin kyseessä olen minä. Enkä lopeta ainakaan vielä, sillä tämä ketju antoi uskoa siihen, että asialliseen kysymykseen saa asiallisen vastauksen.
Voit olla itsestäsi ylpeä!liika ylpeys tekee ylimieliseksi, hyvin oon toistaiseksi tuon välttänyt
Itse en kovin aktiivisesti ole täällä seikkaillut joten nimimerkki ei sano mitään, tämä nyt on yleisin nickki jota käytän, syystä tai toisesta rekisteröityä käyttäjää en käytä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941