Tulit mun elämääni hetkellä, jolloin olin heikoimmillani ja toisaalta vahvimmillani. Kaikki puolustusmekanismit oli hereillä. Mä tapasin tuona aikana muutamia pelimiehiä ja potkin niitä päähän minkä kerkesin. Riitti, että alkoivat ehdottelemaan ensitapaamisella. Sitten tulit sinä.
Katsoin, että tämä se vasta pelimies onkin. Olin valmis puolustautumaan. pohdiskelit toisella tapaamisella, että miksi sinun täytyy tehdä tällaista, johtuuko se huonosta itsetunnossa. Mä ajattelin, että jahaas kerjää sympatiaa. No, ei tullut teetä eikä sympatiaa. Jossain vaiheessa uskalsin varovasti pitää sinusta. Mutta vaisto varoitti koko ajan. Tämä tyyppi ei ole niin hyvä kuin mitä antaa ymmärtää.
Tavattiin kaksin, ihastuin vähän. Jotain vilpitöntä ja jotain petollista sinussa on. Ensivaikutelma kuitenkin painoi vaa'assa. Menneisyys oli opettanut varovaiseksi. Nyt ajattelen, että jos olisin jo silloin ottanut rohkeasti sinusta selvää, olisi tilanne tänään toinen. Meillä molemmilla oli tilaisuuksia, mutta aina valitsin sinut. En kai ollut valmis vakavampaan. Hukkasin minäkin tilaisuuksia, mutta niitä tulee lisää.
Nyt tiedän, minne sinä pakenet. Löysin sinut sattumalta. Toisen kirjoitustyyli on kuin dna. Tunnistettavissa varsinkin kun sitä on saanut lukea pidemmän aikaa. Kyllähän se satutti nähdä kirjoituksia toisille, varsinkin yhdelle, joka merkitsi selvästi enemmän kuin muut. Mutta enemmän satutti se, mitä tapahtui tosielämässä kahden viimeisen kuukauden aikana. Oli yh-ta sun muuta. Olin vielä ihastunut, en mä tätä muuten käsitä. Miten voisin pitää kenestäkään, jonka on pakko kerjätä huomiota ja pelastaa egonsa hinnalla millä hyvänsä, jos tuntee itsensä laiminlyödyksi. Siitä kai oli kyse.
Katson taaksepäin ja tunnen vilpitöntä häpeää omasta puolestani. Kuinka hiiivatissa ihminen voi olla näin pöljä ja lapsellinen. Mutta toisaalta kaipa tähän on ollut jonkinlainen tar ve. Oppia ikä kaikki.
Omnia mea mecum porto.
p.s. Kulta,
ei mikään omaani
1
261
Vastaukset
- pokspokspoks
Ihmisen laumaeläimen syvin olemus tulla rakastuneelsi ja saada rakkautta. Aika ajoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471