Sanoin noin viikko sitten yhdelle ihmiselle, etten enää jaksa häntä, ja että sitten kun hän on tosissaan minun kanssani voi hän soittaa minulle, ja lupasin vastata. Olin juuri hänelle sanonut sitä, kuinka en syytä häntä siitä, ettei hän välitä minusta niinkuin minä hänestä, ettei hän koskaan panostanut suhteeseemme samalla tavalla, että jouduin aina kantamaan kaiken. Se ei ollut hänen vikaansa, jos en ollut hänelle se mistä hän olisi jaksanut välittää.
Heti seuraavana aamuna hän soitti minulle. En voinut uskoa sitä, ei hän näin äkkiä olisi saanut asiaa millään mietittyä. Luulin hänen ymmärtäneen, että asiamme on parasta jättää sikseen usean tunin keskustelun jälkeen, ja ettei mitään pahaa meidän välillämme ole, eikä hän voi sille mitään ettei hän vain jaksa tehdä eteeni asioita. Olin valmis ottamaan tämän ja jatkamaan.
En vastannut, koska en vain jaksanut aloittaa samaa keskustelua uudelleen. Myöhemmin huomasin, että hän oli lähettänyt minulle viestin ennen puheluaan, jossa hän tuli läheiseen puistooni minua odottamaan. Hän soitti ilmoittaakseen että on siellä.
Lopulta hän lähti, ja lähetti vielä myöhemmin viimeisen viestin, jossa sanoi ymmärtäneensä, miksi en tullut häntä tapaaman, vaikka se vain johtui siitä että sain viestin niin myöhään etten ehtinyt miettiä asiaa ollenkaan. Nyt tuosta on mennyt viikko, ja oloni on aivan kamala. Kuvittelen hänet puistoon odottamaan minua toiveikkaana, ja sitten sitä matkaa kun hän on joutunut menemään pyörällä takaisin kotiin pettyneenä kun en edes vastannut, kun en vain tiennyt mitä tehdä ja en ollut valmis uskomaan että hän olisi mitään päässänsä muuttanut. En edelleenkään usko että hän ymmärsi sitten lopulta mitä minä yritin hänelle kertoa.
Olemme olleet yhdessä jo vuosiakaudet, ja olen aina pitänyt hänestä huolta, ja nyt van hylkäsin hänet noin, vaikka tiedän kyllä etten olisi jaksanut sitä enää.. En tiedä miten hän pärjää, enkä tiedä onko hänellä kaikki hvyin.. Lähetin hänelle eilen viestin, jossa pyysin anteeksi sitä, etten tullut paikalle, ja sanoin syksi, etten huomannut hänen viestiään vasta kun myöhemmin.. Hän ei ole vastannut imtään, ja se ei ole yhtään hänen tapaistansa.
Ajattelen koko ajan että jotain on sattunut, ja sekin tuntuu pahalta ajatella, että hän ymmärsi ettei minusta välitäkään, vaikka sitä itse olen hänelle yrittänyt sanoa.. Olen uhrannut niin paljon tähän suhteeseen, niin se sattuu kun se on ohi ja se sattuu kun ajattelen, että menetin ainoan ihmisen, joka edes teeskenteli välittävänsä minusta..
Heti seuraavana aamuna hän soitti minulle. En voinut uskoa sitä, ei hän näin äkkiä olisi saanut asiaa millään mietittyä. Luulin hänen ymmärtäneen, että asiamme on parasta jättää sikseen usean tunin keskustelun jälkeen, ja ettei mitään pahaa meidän välillämme ole, eikä hän voi sille mitään ettei hän vain jaksa tehdä eteeni asioita. Olin valmis ottamaan tämän ja jatkamaan.
En vastannut, koska en vain jaksanut aloittaa samaa keskustelua uudelleen. Myöhemmin huomasin, että hän oli lähettänyt minulle viestin ennen puheluaan, jossa hän tuli läheiseen puistooni minua odottamaan. Hän soitti ilmoittaakseen että on siellä.
Lopulta hän lähti, ja lähetti vielä myöhemmin viimeisen viestin, jossa sanoi ymmärtäneensä, miksi en tullut häntä tapaaman, vaikka se vain johtui siitä että sain viestin niin myöhään etten ehtinyt miettiä asiaa ollenkaan. Nyt tuosta on mennyt viikko, ja oloni on aivan kamala. Kuvittelen hänet puistoon odottamaan minua toiveikkaana, ja sitten sitä matkaa kun hän on joutunut menemään pyörällä takaisin kotiin pettyneenä kun en edes vastannut, kun en vain tiennyt mitä tehdä ja en ollut valmis uskomaan että hän olisi mitään päässänsä muuttanut. En edelleenkään usko että hän ymmärsi sitten lopulta mitä minä yritin hänelle kertoa.
Olemme olleet yhdessä jo vuosiakaudet, ja olen aina pitänyt hänestä huolta, ja nyt van hylkäsin hänet noin, vaikka tiedän kyllä etten olisi jaksanut sitä enää.. En tiedä miten hän pärjää, enkä tiedä onko hänellä kaikki hvyin.. Lähetin hänelle eilen viestin, jossa pyysin anteeksi sitä, etten tullut paikalle, ja sanoin syksi, etten huomannut hänen viestiään vasta kun myöhemmin.. Hän ei ole vastannut imtään, ja se ei ole yhtään hänen tapaistansa.
Ajattelen koko ajan että jotain on sattunut, ja sekin tuntuu pahalta ajatella, että hän ymmärsi ettei minusta välitäkään, vaikka sitä itse olen hänelle yrittänyt sanoa.. Olen uhrannut niin paljon tähän suhteeseen, niin se sattuu kun se on ohi ja se sattuu kun ajattelen, että menetin ainoan ihmisen, joka edes teeskenteli välittävänsä minusta..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.