Hei,
missä vaiheessa ajattelette, että olisi reilua kertoa (potentiaaliselle) uudelle tyttö/poikaystävälle sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä?
Kaksisuuntaisesta kertominen seurustelusuhteessa?
22
991
Vastaukset
- leejuskainen
Samaa oon miettiny.. Ku miulla heittelee tunteet oikeesti niin, että ois varmaan toisenki kiva saaha jotain selitystä. Mut jotenki se tuntuu niin henkilökohtaselta asialta, ettei haluis kauheen helposti kertoo, ei ennen ku on varmaa, että siinä on nyt se tyyppi, jonka kanssa yrittää ihan tosissaan.
- Pohtiskelija_
Vaikea juttu... Toisaalta liian aikaisin kertominen voi säikäyttää heikkohermoisemman kandidaatin, mutta jos kertoo liian myöhään, toinen voi jotenkin kokea tulleensa petetyksi. Eipä tosin tämä vastaus auttanut kysymääsi, pikemminkin lisäsi tuskaa. :) Itse kertoisin mieluummin hieman liian aikaisin kuin myöhään, milloin se sitten ikinä onkaan. Tsemppiä!
- aumiax
Itse kerroin ensimmäisen viikon lopulla. Hyvin meni, eikä mies pelästynyt sairautta, vaikka ei sitä oikein ymmärräkään (ehkä ei siksi pelästynyt, kun ei tiennyt...?). Nyt on ongelmia silloin, kun en ole kunnossa, mutta ei hän ole lähtemistäkään suunnitellut, päinvastoin. Rakastaa siitä huolimatta, mutta ei osaa tukea huonoina päivinä.
Minusta parempi kertoa aika pian. Silloin ei ehdi puolin eikä toisin kiintyä liikaa, vaan sairautta voi tarkastella objektiivisemmin. - Hyvätyyyli
Kerro mahdollisimman pian, kuten mun mies teki. Ja kerro tarpeeksi siitä sairaudesta muutenkin, harva kuitenkaan tietää, millaista se on ja kuinka vakavaa. Lääkkeistä kannattaa myös mainita ja siitä, että pystyt elään kuitenkin ihan normaalisti. Ja sitten voit antaa pari esimerkkiä joistain kuuluisista henkilöistä, joilla on sama sairaus. Se osottaa, ettei kyse oo niin vakavasta sairaudesta (ainakaan hoidettuna).
- .-
Mulla, tai nykyään meillä, toimi että kerroin saman tien. Tutustuttiin s24 treffien kautta ja itse leiskautin naiselle ekassa keskustelussa mesessä että olen sairas. Tästä vapautuneena nainenkin uskalti kertoa kärsineensä pitkään masennuksesta yms. Löysimme heti yhteisen kemian ja lopulta sitten rakastuttiin.
Molemmilla on omat vaikeutensa, autetaan toinen toisiamme ongelmissa ja ymmäretään toistemme "ominaisuuksia".
Itse suosittelen kertomaan kaksisuuntaisesta melko nopeasti ( okei, joillekkin heti kertominen voi olla vähän liikaa ). Jos tästä sairaudesta kuuleminen jo tekee sen että mielenkiinto menee, niin miten ikinä jaksaisi nähdä vaivaa että oppisi ymmärtämään ko. sairautta ja elämään bipon kanssa ?- ja näitä riittää
No mä sairastan itse ja mä en jaksa mitään säälinkerjäyskimppaa. Mulla menisi mielenkiinto heti, että suhdetta ollaan rakentamassa yhden sekopään ja toisen itsesäälisirkan varaan. Joo, join me in death, en todellakaan kaipaa mitään lisämielisairauksia elämääni, tämän yhden kanssa on ihan riittävän v**tumaista elää. En kaada sitä kumppanini niskaan enkä kenenkään muunkaan, enkä todellakaan löydä mitään yhteistä kemiaa vaan siksi, että joku toinenkin on päästään vialla.
Enkä kaipaa mitään sääli kumppania, kunhan sen ymmärtää, että jokainen on omanlaisensa ja tää on mun sairaus, ei ominaisuus. Mä en ole yhtäkuin mun ärsyttävän paska pää, joka ei toimi kuten mä haluaisin. Mä en vi**u käsitä näitä "sankaritarinoita" ylipäätään, tuntuu kuin ihmiset ois jotenkin ylpeitä siitä, että ovat sairaita.
Jos mä olen tappamassa itteäni 3 kk vuodesta, sekoilen ja menetän todellisuuden tajuni, kärsin psykooseista ja kärsin psyykkeni sairastumisesta niin paljon, että se sattuu fyysisesti (-kin) ja mä tiedän, että mulla on tasan yksi tie ulos tästä, kun en enää jaksa, niin mitä hienoo siinä on?
Se olen joko minä tai pilleristi, se olen joko minä, missä ei paljon hurraamista ole, tai sitten ihminen joka napsii nappeja, että pystyy elämään. Koirakin armahdetaan siinä vaiheessa, kun elämä menee nappien varaan, joten mäkin armahdan itseni siinä vaiheessa.
Jotenkin tää lässytys tästä sairaudesta (en tarkoita sinua/vain sinua) saa mut epäilemään, että ihmiset hakee enemmän huomiota ja tavoittelee erikoisuutta, kun edes oikeasti sairastaa. Itse en nää mitään hehkua koko asiassa, enkä niissä asioissa, mitkä tähän lopulta johti. Minäkin olin terve joskus. Lääkärit tietty innoissaan antaa jokaiselle muotimasentuneellekin lääkkeitä ja lääkefirmat on onnessaan. Tiedän pari ihan tervettä tyyppiä, jotka on lääkitty ja sairaslomitettu (=passivoitu) sairaiksi, ei niissä mitään normaalia paskaa oloa kummempaa ollut. Ne vajosi itsesääliin ja sai tukea sille, ja kun alkoholi ja sohavlla p**se homeessa lohöäminen ei piristä eikä edes auta, niin tottakai mentiin lekuriin, joka ystävällisesti määrää niille nappeja kaupan päälle ja lisää aikaa löhötä sohvalla p**se homeessa.
Että on se ihme juttu, että kun oikeasti mieleltään sairaita on muutama prossa, niin miten ne kaikki on täällä kirjoittamassa postiviisia kokemuksiaan, selvinneet hemmetin hyvin vaan ja kyllä on niin kivaa.
Joten jos rankkaa ja oikeaa syytä ei ole, lasken masennuksen itsesääliksi ja minä en sitä hoida enkä ymmärrä. Jokaisen täytyy ottaa vastuu itsestään. Minunkin. Enkä todellakaan suosittele kertomaan heti mistään ruikutuksen aiheista. Suhde mikä perustuu keskinäiselle säälittelylle... No joo.
Toivottavasti teillä siis ei perustu.
- Jännistystä elämään!
Älä kerro.
- Oo0oO
Kerroin jo ennen kun alettiin seurustella. Tutustumisvaiheessa. Miestä ei haittaa :) Päin vastoin, muistuttaa aina lääkkeidenotosta jne :) On suurin tukeni. Nyt ollaan menossa naimisiin
- JK
VAIKKA HETI
- Ongelmasta luopunut
Kertokaa ihmeessä kumppanillenne: Jos hän todella välittää, niin yrittää tukea, ja se on helpompaa, kun "viallanne" on jokin nimi eli lääkäri on tehnyt diagnoosin, joka ei suinkaan väistämättä ole mikään lopullinen kohtalonkysymys.
Itse menetin (jätin) oman miesystäväni, koska hän ei pystynyt ymmärtämään lapseni sairautta eikä kyennyt antamaan hänelle toipumisaikaa eikä -rauhaa. Ihmisten silmissä poliisi antoi meille 8 tuntia aikaa poistua paikkakunnalta :) Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää ...- Ongelmasta luopunut
Varmaankin me kaikki tähän keskusteluun osallistujat - itseni kantapään kautta opittuani mukaanlukien - ymmärrämme, että jos vastaanottajalla on itsellään suvussa sekä mielenterveys- että kriminaaliongelmia, joita ei myönnetä, ei vuorovaikutus ehkäpä luottamuksellisia tietoja paljastamalla paremmaksi muutu...
- hyvä aihe
Mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja itseänikin kohdannut kysymys. Olen myös sitä mieltä, että rehellisyys kannattaa aina mutta valitettavasti olen ko. sairauden takia joutunut kokemaan jättämisen ja sen ettei seurustelukumppani voi hyväksyä / ymmärtää sairautta. Mitään ei pitäisi yleistää, mutta ihmettelen omien kokemusten pohjalta kuitenkin, miksi "bipotyttö" on helpompi miesten hyväksyä kuin "bipomies" naisten ?! Tuntuu, että vaikka kärsisi minkälaisista mielenterveysongelmista nainen niin aina löytyy ymmärtävä ja rakastava mies rinnalle, mutta mites meillä miehillä vastaava ? tuntuu, että naiset juoksevat oikeen karkuun. Sori vaan jos yleistän ja puhun liikaa omien kokemusten pohjalta, mutta pakostakin alkaa tuntua tältä.
- Pipo kylmänä
Miehet etsii alisteista naista ja mikä on sen hoivattavampi ja riippuvaisempi ja oman itsen alapuolella kun ihminen joka leimaa itsensä "bipotytöksi" ja vastaava miespuoleinen taas on neiti. Mies hoivattavana on naisten mielestä äklö ajatus, ja miehen säälin kerjäys "neitiä". Nainen taas saa olla avuton, ja miehestään riippuvainen, jopa lapsen omainen. Nainen jos on mieleltään ja tunteiltaan epävakaa, niin mitä outoa siinä on, sehän on nainen! Nehän on kaikki jotenkin epävakaita ja tunteellisia liioittelijoita.
Lisäksi mielenterveysongelmaiset naiset ovat harvemmin väkivaltaisia tai hengenvaarallisia. Saattavat olla, mutta todella, todella harvoin verraten miehiin. Se on lähes aina mies, joka tappaa lapsensa ja muijansa, ja itsensä, ja hakkaa ja ties mitä sekoilua. Miehet ovat mielisairaina vaarallisempia. Psykoosissa oleva nainen on helppo sitoa, mieheltä saa turpaan. Ei tää nyt niin vaikeeta ole. Kohtaa tosiasiat ja myönnä mikä olet, sillä siitä pääsee.
Kuka vi**u haluaa oikeasti leimata itsensä joksikin oksettavan kuuloiseksi "bipotytöksi". Kyllä, sairaus on, enkä ikinä, todellakaan koskaan alkaisi nimittelemään itseäni jollain "hellittelynimellä", sehän olisi sama kun jos olisi hiv, niin aikaisi olemaan "plussatyttö" tai herpes "herppatytteli", niinkun siinä olisi jotain erikoisen ihastuttavan positiivista. Kuka idiootti haluaa oikeasti olla joku "bipotyttö", ei kukaan joka oikeasti sairastaa. Taitaa olla ihan pelkkää lässytystä niitten sairaudet, jotka oikein kerjäävät tulla huomioiduiksi sairautensa perusteella?
Kai se on kaikkien löydettävä itsestään jotain tosi erilaista ja "kyl mul on vaikeeta" elämä, mutta kyllä mun täytyy tunnustaa, että mua pännii, nyppii ja vituttaa yli kaiken. Mä en todellakaan tilannut tätä itselleni, mä en todellakaan ole mikään pipo-tytteli eikä tässä sairaudessa ole mitään hauskaa. Psykoosiin joutuminen jossain kauhutiloissa on ihan vi**n hirveetä ja se että kuvittelee elävänsä helvetissä tai saa flashbackeja menneisyydestä ei todellakaan ole mikään häämatka. Tää on päättymätön painajainen, josta välillä saa lepo- eli terveitä jaksoja. Ok, mä olen kiva ihminen sillon, mutta kyllä mä silti tiedän, mikä mä olen ja se on kaukana jostain "bipo-tytöstä".
Enkä ikinä, koskaan, alkaisi seurustelemaan minkään "bipo-pojan" kanssa.
Mä en ihmettele yhtään, että joku lähtee menemään: mäkin lähtisin mutta mulla on ikävä kyllä vaan yksi tapa lähteä ja sitä on tullut suunniteltua yli 15 vuotta joka vuosi, ja jonain päivänä mä en ehkä saa enää itseäni pysäytettyä. Se on pelottava ja hirveä ajatus. Mä en halua kuolla, mutta käyn sotaa aivojani vastaan, joka ikinen vuosi. Kuinka voi voittaa itsensä? Niin, no, kavereita on esimerkkeinä pari, ketkä ovat hävinneet. Ei ainakaan niin.
Mä en kertakaikkiaan nää siinä mitään hienoa. Yhtä sotaa, omaa päätä vastaan, helppo homma, todella. Kyllä on niin kivaa olla bipotyttö ja bipopoika ja lässyn, lässyn, lää.
Minä en ainakaan kerro mitään edes ensimmäisten kuukausien aikana, jos ei ole pakko = menen huonoon kuntoon, enkä odota mitään muuta, kun että minut ehkä jätetään sen takia. Siis olen realisti. En mä itsekään suhtaudu tähän kovin hyvin joten miten mä voisin odottaa sitä joltain toiselta. Lisäksi mun elämä on aika rajallista ja jos mä väittäisin että mun kanssa voi elää tavallista arkea, niin ei kyllä aina voi. Ja se ei ole hyvä asia.
Mä en myöskään halua leimaantua heti enkä tarvitse mitään extra-sääliä, osaan kantaa vastuun itsestäni.
Ja riippuu siis miten asian esität. Moni esittää sen, kuin etsisi hoitajaa itselleen. Ketä kiinnostaa? Mene sairaalaan jos hoitajaa kaipaat.
- zannazuzanna
Noh, minä en ainakaan ole löytänyt ymmärtävää ja rakastavaa miestä itselleni. Omaan ilmeisesti erittäin huonon miesmaun, jonka vuoksi olen aina valinnut ilkeitä miehiä, jotka vain traumatisoivat minut. Tältä palstalta on saanut sen käsityksen, että bipomiehet olisivat naisbipoja pahempia. En nyt halua miehiä loukata, mutta täällä saa sen käsityksen. Johtuuko se sitten siitä, että naiset helpommin puhuvat asioista vai johtuuko se miesten ja naisten välisistä eroista. Naiset ovat enemmän tunneihmisiä, joten eivät ehkä muutu maniassa tai hypomaniassa niin tunteettomiksi ja kamaliksi. Miehet taas ovat useat enemmän järki-ihmisiä, joten he saattavat olla kylmempiä. Tietenkin naisetkin voivat olla yhtä kamalia. Ehkä tänne palstalle ei ole moni mies eksynyt kertomaan kokemuksistaan.
Itse en ole kokemuksieni vuoksi seurustellut kunnolla 5 vuoteen. Pelottaa, että taas satutetaan jollain tavalla. Tässä sairaudessa kun pitäisi yrittää elää tasapainoisesti, niin väärään mieheen ihastuminen ei olisi kovin mukavaa. Ja minä en aio kertoa kenellekään tästä sairaudesta samantien. Mitäs jos mies ei haluakaan mitään vakavaa ja minä kerron näin vakavan asian? Tai mitä jos hän kuvittelee, että haluan hänestä suunnilleen aviomiehen, kun kerroin heti alussa sairaudestani. Miesten ajatuksista kun ei tiedä mitään. Minua vastaan on käytetty kertomiani arkoja asioita niin useasti, että haluan varmistua miehen luotettavuudesta ennen kuin kerron mitään. Voihan sitä kautta rantain kysellä, että mitä mieltä on asioista ja yleensäkin meistä hulluista. Jos tulee negatiivinen vastaanotto, niin lähden sitten kävelemään. Pärjään kyllä yksinkin. Olen muutenkin aika erakko nykyisin.- sama +908978765
Sama juttu. 6 vuotta yksin ja erakoituminen on aika tuttua.
Myös nainen siis. Tavallaan ihan hanurista, että joku toinen kokee saman, mutta tavallaan lohduttavaa, että en siis ole ainoa :)
Kaukohalaus ja tsemppiä, kyllä me pärjätään!
- hyvä aihe
Kiitos nimermerkille "zannazuzanna" asiallisesta kommentistasi. Olen samaa mieltä, että asia on meille jokaiselle tai sanotaanko sairaus sen verta arka aihe ettei sitä halua heti jokaiselle vastaantulijalle kertoa. Täytyy saada luottamus ihmiseen ja vähän rivien välistä lukea ihmisen suhtautumista "meihin hulluihin". Tuohon ollaanko me miehet sitten sen "hullumpia" tai pahempia siihen en osaa kommentoida, mutta jokatapauksessa varovaisuus muita ihmisiä kohtaan ja ettei satuttaisi itseään vääränlaisen ihmisen kanssa ja seurassa niin väistämättä kasvaa huonojen kokemusten pohjalta. Itse olen ajatellut, että kaksi hullua niin nehän ne vasta yhteen sopisikin toinen toistaan tukemaan, mutta tätäkin yhdistelmää olen kokeillut ja ei tullut muuta kuin huutoa ja hammastenkiristystä molemmille osapuolille. Itsekkin olen ajatellut, että ehkä se erakoituminen niin on parempi vaihtoehto vaikka kuin huono ja ymmärtämätön seura.
- Piika
Minä kerroin jo tutustumisvaiheessa pääongelmistani ja nyt on kulunut 5 kk on ja off hänen kanssaan. Musta tuntuu ettei mua ymmärretä ollenkaan tässä suhteessa ja olen vahvasti sitä mieltä että löysinkin itselleni narsistin joka välittää vain itsestään.
Mutta, kylmä ja sitoutumiskyvytön ihminen olenkin, eipä tee tiukkaa ollenkaan panna tätä ovea kiinni. Tämmöstä tää on, suhteesta toiseen. Sitäpaitti rakastunu en ole ollut koskaan vaikka suhteita ja avioliittoja on ollut ihan liian monta sormilla ja varpailla laskettavaks =) Maniasta masennuksen kautta maniaan!- järkevä.bipopää
Mitä ihmeen järkeä on seurustella saati mennä naimisiin, jos ei edes rakasta? Hieman omituista toimintaa. Kai aikuinen ihminen pärjää yksin ja vaikka seksisuhteilla. Muutenkin suhteesta toiseen pomppiminen on jotenkin lapsellista. Muutenkin ristiriitaista, että haukut tuota kumppania siitä, ettei ymmärrä sinua ja on narsistinen, mutta itse olet kylmä ja sitoutumiskyvytön. Mania nyt ei ole mikään tavoiteltava olotila muutenkaan.
- +iug
Musta tuntuu että sä olet narsisti. Sori vaan, mutta käytät vaan tota maanisdepressiivisyyttä tekosyynä. Mä menen myös maniasta masennukseen jne. mutta kyllä mä olen lämmin ja pystyn sitoutumankin, ja olen rakastunut ja rakastanut. Persoonallisuushäiriöthän on kyllä yleisiä "meillä", ja sulla on semmonen. Hanki lääkitys kuntoon ja mieti vähän mimmonen olet. Toi "järkevä.bipopää" on vastannut sulle kaksi kertaa ihan hyvin.
- Piika
Aikun tekikin hyvää tämä sinun moralisoiminen! Jatkakaa samaa rataa, sustahan saattaa tulla normaali jokupäivä!
- järkevä.bipopää
Ihan normaali olen "terveisiin" verrattuna monilta osin. Mielestäni on vain kamalaa, että ihminen ei kanna vastuuta mistään asioista. Olet vastuussa tästä sairaudesta ja itsestäsi. Miksi haluat tuhota toisten ja mahdollisesti oman elämäsi? Mitä jos nämä miehesi välittävät sinusta todella, mutta sinä et heistä? Sehän on hyväksikäyttöä. Jokaisen pitäisi opetella olemaan yksin, ettei tarvitse olla jatkuvasti riippuvainen toisista ihmisistä. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka väkisin haluavat olla maniassa tai edes hypomaniassa. Itse haluaisin olla normaali koko aika. Jopa hypomania voi saada vakavia asioita tapahtumaan ja mania on vielä pahempi juttu. Eikä tämä asia koske yksin sinua. Se koskee monia bipoja, jotka eivät kanna vastuuta yhtään mistään asioista. Ja käyttäytyvät samalla tavalla tuhoten ihmisten elämiä.
- janina9292
Ex-poikaystäväni kertoi sairaudestaan minulle suhteemme alkuvaiheessa. Kaipa se on hyvä kertoa vasta kun tunnet toisen tarpeeksi hyvin ja tunnet voivasi luottaa häneen. Suhtauduin asiaan ihan hyvin, vaikka tulikin aika yllätyksenä. Suhde ei kuitenkaan kestänyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia, koska toisinaan hän kohteli minua erittäin hyvin ja oli maailman romanttisin kun taas toisena päivänä hän saattoi olla hyvin kylmä ja välinpitämätön. Ja kyllä sellaista vauhtia mentiin välillä, mieliala korkella ja yhtenä hetkenä niin masentunut ja onneton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958