Kaksisuuntaisesta kertominen seurustelusuhteessa?

No mä sairastan itse ja mä en jaksa mitään säälinkerjäyskimppaa. Mulla menisi mielenkiinto heti, että suhdetta ollaan rakentamassa yhden sekopään ja toisen itsesäälisirkan varaan. Joo, join me in death, en todellakaan kaipaa mitään lisämielisairauksia elämääni, tämän yhden kanssa on ihan riittävän v**tumaista elää. En kaada sitä kumppanini niskaan enkä kenenkään muunkaan, enkä todellakaan löydä mitään yhteistä kemiaa vaan siksi, että joku toinenkin on päästään vialla.
Enkä kaipaa mitään sääli kumppania, kunhan sen ymmärtää, että jokainen on omanlaisensa ja tää on mun sairaus, ei ominaisuus. Mä en ole yhtäkuin mun ärsyttävän paska pää, joka ei toimi kuten mä haluaisin. Mä en vi**u käsitä näitä "sankaritarinoita" ylipäätään, tuntuu kuin ihmiset ois jotenkin ylpeitä siitä, että ovat sairaita.

Jos mä olen tappamassa itteäni 3 kk vuodesta, sekoilen ja menetän todellisuuden tajuni, kärsin psykooseista ja kärsin psyykkeni sairastumisesta niin paljon, että se sattuu fyysisesti (-kin) ja mä tiedän, että mulla on tasan yksi tie ulos tästä, kun en enää jaksa, niin mitä hienoo siinä on?
Se olen joko minä tai pilleristi, se olen joko minä, missä ei paljon hurraamista ole, tai sitten ihminen joka napsii nappeja, että pystyy elämään. Koirakin armahdetaan siinä vaiheessa, kun elämä menee nappien varaan, joten mäkin armahdan itseni siinä vaiheessa.

Jotenkin tää lässytys tästä sairaudesta (en tarkoita sinua/vain sinua) saa mut epäilemään, että ihmiset hakee enemmän huomiota ja tavoittelee erikoisuutta, kun edes oikeasti sairastaa. Itse en nää mitään hehkua koko asiassa, enkä niissä asioissa, mitkä tähän lopulta johti. Minäkin olin terve joskus. Lääkärit tietty innoissaan antaa jokaiselle muotimasentuneellekin lääkkeitä ja lääkefirmat on onnessaan. Tiedän pari ihan tervettä tyyppiä, jotka on lääkitty ja sairaslomitettu (=passivoitu) sairaiksi, ei niissä mitään normaalia paskaa oloa kummempaa ollut. Ne vajosi itsesääliin ja sai tukea sille, ja kun alkoholi ja sohavlla p**se homeessa lohöäminen ei piristä eikä edes auta, niin tottakai mentiin lekuriin, joka ystävällisesti määrää niille nappeja kaupan päälle ja lisää aikaa löhötä sohvalla p**se homeessa.
Että on se ihme juttu, että kun oikeasti mieleltään sairaita on muutama prossa, niin miten ne kaikki on täällä kirjoittamassa postiviisia kokemuksiaan, selvinneet hemmetin hyvin vaan ja kyllä on niin kivaa.

Joten jos rankkaa ja oikeaa syytä ei ole, lasken masennuksen itsesääliksi ja minä en sitä hoida enkä ymmärrä. Jokaisen täytyy ottaa vastuu itsestään. Minunkin. Enkä todellakaan suosittele kertomaan heti mistään ruikutuksen aiheista. Suhde mikä perustuu keskinäiselle säälittelylle... No joo.
Toivottavasti teillä siis ei perustu.

Varmaankin me kaikki tähän keskusteluun osallistujat - itseni kantapään kautta opittuani mukaanlukien - ymmärrämme, että jos vastaanottajalla on itsellään suvussa sekä mielenterveys- että kriminaaliongelmia, joita ei myönnetä, ei vuorovaikutus ehkäpä luottamuksellisia tietoja paljastamalla paremmaksi muutu...

Miehet etsii alisteista naista ja mikä on sen hoivattavampi ja riippuvaisempi ja oman itsen alapuolella kun ihminen joka leimaa itsensä "bipotytöksi" ja vastaava miespuoleinen taas on neiti. Mies hoivattavana on naisten mielestä äklö ajatus, ja miehen säälin kerjäys "neitiä". Nainen taas saa olla avuton, ja miehestään riippuvainen, jopa lapsen omainen. Nainen jos on mieleltään ja tunteiltaan epävakaa, niin mitä outoa siinä on, sehän on nainen! Nehän on kaikki jotenkin epävakaita ja tunteellisia liioittelijoita.

Lisäksi mielenterveysongelmaiset naiset ovat harvemmin väkivaltaisia tai hengenvaarallisia. Saattavat olla, mutta todella, todella harvoin verraten miehiin. Se on lähes aina mies, joka tappaa lapsensa ja muijansa, ja itsensä, ja hakkaa ja ties mitä sekoilua. Miehet ovat mielisairaina vaarallisempia. Psykoosissa oleva nainen on helppo sitoa, mieheltä saa turpaan. Ei tää nyt niin vaikeeta ole. Kohtaa tosiasiat ja myönnä mikä olet, sillä siitä pääsee.

Kuka vi**u haluaa oikeasti leimata itsensä joksikin oksettavan kuuloiseksi "bipotytöksi". Kyllä, sairaus on, enkä ikinä, todellakaan koskaan alkaisi nimittelemään itseäni jollain "hellittelynimellä", sehän olisi sama kun jos olisi hiv, niin aikaisi olemaan "plussatyttö" tai herpes "herppatytteli", niinkun siinä olisi jotain erikoisen ihastuttavan positiivista. Kuka idiootti haluaa oikeasti olla joku "bipotyttö", ei kukaan joka oikeasti sairastaa. Taitaa olla ihan pelkkää lässytystä niitten sairaudet, jotka oikein kerjäävät tulla huomioiduiksi sairautensa perusteella?

Kai se on kaikkien löydettävä itsestään jotain tosi erilaista ja "kyl mul on vaikeeta" elämä, mutta kyllä mun täytyy tunnustaa, että mua pännii, nyppii ja vituttaa yli kaiken. Mä en todellakaan tilannut tätä itselleni, mä en todellakaan ole mikään pipo-tytteli eikä tässä sairaudessa ole mitään hauskaa. Psykoosiin joutuminen jossain kauhutiloissa on ihan vi**n hirveetä ja se että kuvittelee elävänsä helvetissä tai saa flashbackeja menneisyydestä ei todellakaan ole mikään häämatka. Tää on päättymätön painajainen, josta välillä saa lepo- eli terveitä jaksoja. Ok, mä olen kiva ihminen sillon, mutta kyllä mä silti tiedän, mikä mä olen ja se on kaukana jostain "bipo-tytöstä".
Enkä ikinä, koskaan, alkaisi seurustelemaan minkään "bipo-pojan" kanssa.

Mä en ihmettele yhtään, että joku lähtee menemään: mäkin lähtisin mutta mulla on ikävä kyllä vaan yksi tapa lähteä ja sitä on tullut suunniteltua yli 15 vuotta joka vuosi, ja jonain päivänä mä en ehkä saa enää itseäni pysäytettyä. Se on pelottava ja hirveä ajatus. Mä en halua kuolla, mutta käyn sotaa aivojani vastaan, joka ikinen vuosi. Kuinka voi voittaa itsensä? Niin, no, kavereita on esimerkkeinä pari, ketkä ovat hävinneet. Ei ainakaan niin.
Mä en kertakaikkiaan nää siinä mitään hienoa. Yhtä sotaa, omaa päätä vastaan, helppo homma, todella. Kyllä on niin kivaa olla bipotyttö ja bipopoika ja lässyn, lässyn, lää.

Minä en ainakaan kerro mitään edes ensimmäisten kuukausien aikana, jos ei ole pakko = menen huonoon kuntoon, enkä odota mitään muuta, kun että minut ehkä jätetään sen takia. Siis olen realisti. En mä itsekään suhtaudu tähän kovin hyvin joten miten mä voisin odottaa sitä joltain toiselta. Lisäksi mun elämä on aika rajallista ja jos mä väittäisin että mun kanssa voi elää tavallista arkea, niin ei kyllä aina voi. Ja se ei ole hyvä asia.
Mä en myöskään halua leimaantua heti enkä tarvitse mitään extra-sääliä, osaan kantaa vastuun itsestäni.

Ja riippuu siis miten asian esität. Moni esittää sen, kuin etsisi hoitajaa itselleen. Ketä kiinnostaa? Mene sairaalaan jos hoitajaa kaipaat.

Sama juttu. 6 vuotta yksin ja erakoituminen on aika tuttua.
Myös nainen siis. Tavallaan ihan hanurista, että joku toinen kokee saman, mutta tavallaan lohduttavaa, että en siis ole ainoa :)
Kaukohalaus ja tsemppiä, kyllä me pärjätään!

Mitä ihmeen järkeä on seurustella saati mennä naimisiin, jos ei edes rakasta? Hieman omituista toimintaa. Kai aikuinen ihminen pärjää yksin ja vaikka seksisuhteilla. Muutenkin suhteesta toiseen pomppiminen on jotenkin lapsellista. Muutenkin ristiriitaista, että haukut tuota kumppania siitä, ettei ymmärrä sinua ja on narsistinen, mutta itse olet kylmä ja sitoutumiskyvytön. Mania nyt ei ole mikään tavoiteltava olotila muutenkaan.

Musta tuntuu että sä olet narsisti. Sori vaan, mutta käytät vaan tota maanisdepressiivisyyttä tekosyynä. Mä menen myös maniasta masennukseen jne. mutta kyllä mä olen lämmin ja pystyn sitoutumankin, ja olen rakastunut ja rakastanut. Persoonallisuushäiriöthän on kyllä yleisiä "meillä", ja sulla on semmonen. Hanki lääkitys kuntoon ja mieti vähän mimmonen olet. Toi "järkevä.bipopää" on vastannut sulle kaksi kertaa ihan hyvin.

Ihan normaali olen "terveisiin" verrattuna monilta osin. Mielestäni on vain kamalaa, että ihminen ei kanna vastuuta mistään asioista. Olet vastuussa tästä sairaudesta ja itsestäsi. Miksi haluat tuhota toisten ja mahdollisesti oman elämäsi? Mitä jos nämä miehesi välittävät sinusta todella, mutta sinä et heistä? Sehän on hyväksikäyttöä. Jokaisen pitäisi opetella olemaan yksin, ettei tarvitse olla jatkuvasti riippuvainen toisista ihmisistä. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka väkisin haluavat olla maniassa tai edes hypomaniassa. Itse haluaisin olla normaali koko aika. Jopa hypomania voi saada vakavia asioita tapahtumaan ja mania on vielä pahempi juttu. Eikä tämä asia koske yksin sinua. Se koskee monia bipoja, jotka eivät kanna vastuuta yhtään mistään asioista. Ja käyttäytyvät samalla tavalla tuhoten ihmisten elämiä.