Myös Suomen kuvalehti ottaa jälleen kantaa VL-liikkeen ongelmiin

............

Sivulla 16 toimittaja Tapani Ruokanen kirjoittaa seuraavasti:

"Ylpeys kalskahti myös vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa, kun liikkeen puheenjohtaja Olvai Voittonen väheksyi lasten hyväksikäyttöä: vain promille omasta väestä on siihen syyllistynyt, kun väestössä luku on kahdesta neljään promillea. Mistä Voittonen tietää, että ilmi tulleet tapaukset ovat ainoita? Eiköhän kyse ole jäävuoren huipusta eli pinnan alla saattaa olla vielä vaikka mitä. Kannattaisi suhtautua nöyremmin syntiin, josta Jeesus varoitti: pienimpien viettelijälle pitää laittaa myllynkivi kaulaan ja upottaa meren syvyyteen. Parannus jäi tekemättä."

Kyllä se kieltämättä vaikuttaa siltä että läheskään kaikki ei ole vielä tullut julki. Niin sallivalta ja lepsulta vl-johdon asenne pedofiliaan vaikuttaa. Lisäksi esim. vuoden 2009 suviseurojen järjestäjien/vastuuhenkilöiden joukkoon kuului ainakin kaksi tuomittua pedofiiliä; ns kalsarikanttori ja eräs tilintarkastaja. Taitaa osuus olla paljon suurempi kuin neljä promillea.

15

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohi kävelin.

      Sinne jäi kuvalehti telineeseen. Kiersin vähintään viiden metrin etäisyydeltä.

      • .............

        Onneksi lestoja on vain alle kaksi prosenttia väestöstä eli eipä teidän boikottinne missään tunnu.


      • Lehti on steriili

        Eli välimatka oli suurinpiirtein sama kuin jos kaupassa vl-liikkeestä eronnut/erotettu tulee vastaan. Välimatkaa on syytä pitää riittävästi, ettei synti vain hyppäisi fariseuksen niskaan. Edes aikakausilehdestä.


      • MIE ITE..
        ............. kirjoitti:

        Onneksi lestoja on vain alle kaksi prosenttia väestöstä eli eipä teidän boikottinne missään tunnu.

        Hyvin harvoin selitetään Matteuksen 25 luvussa puolivälissä olevaa Jeesuksen vertausta, vaikka se kertoo juuri nyt hyvin paljon.
        Kysymyksessä on todella yksi Kristittyjen tärkeimmistä tehtävistä
        Vertauksessa ” Herra” ( joka ilmenee 24 jakeessa ) antaa palvelijoilleen leiviskät.
        >14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
        15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.

        Mitä nämä ” leiviskät ” todellisuudessa olivat? Vastus on yksiselitteinen. Syy selviää siitä, miten Hän suhtautuu siihen, pystyykö palvelija lisäämänään niiden arvoa.

        Herra on itse Jeesus. ( Jeesushan on Herra kaikille uudestisyntyneille ja pelastusvarmuuden saaneille ihmisille ). Jeesus ei missään tapauksessa puhunut materiaalista, vaan USKON LEIVISKÄN LEVITTÄMISESTÄ, lähetystyöstä.

        Hän mainitsee lukua ennen, samana päivänä, istuessaan Temppelin vieressä, katsoen sitä – (14 jae ) Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi KAIKILLE KANSOILLE; ja sitten tulee loppu.

        Tekeekö kaikki lähetystyötä? Kaikille KANSOILLE, joita elää vielä pimeydessä n. 6500 kansaa. Ei. Suviseuroissanikin saarnattiin – menemme kun joku pyytää?

        Miten Jeesuksesta tietämätön pystyy pyytämään puhumaan Hänestä?

        Niille seurakunnille, jotka eivät tee lähetystyötä, käy, kuten Vertaus kertoo.

        24 SITTEN MYÖLS SE, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä TIESIN SINUT KOVAKSI mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
        25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'

        Näin on käynyt SRK;lle. Jeesuksen ihanuus on peitetty maahan, ja pelätään liikaa omaa firmaa, koska ei ole Pyhää Henkeä, joka antaa uskon lähetystyöhön.

        Juuri tämän vuoksi Jeesus jatkaa.

        26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: SINÄ PAHA JA LAISKA PALVELIA! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, MIHIN MINÄ EN KYLVÄNYT, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
        27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani OLISIN SAANUT OMANI TAKAISIN KORKOINEEN ( Tämä on seliettävissä niin, että jos Jeesus on panostanut yhteen pelastuneeseen sieluun, TULEE HÄNEN JULISTAA ILOSANOMAA NIIN, ETTÄ SE PALJAA KORKOJEN KANSSA ).
        28 OTTAKAA sentähden leiviskä HÄNELTÄ POIS ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
        29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
        30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'

        Jumala rankaisee selkeää Jeesuksen lähetyskäskyn rikkojaa kiroamalla Hänet, mutta siunaa evankelistaa ja lähetystyön tekijää, sekä sen tukiaa -

        22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
        23 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, MINÄ PANEN SINUT PALJON HALTIAKSI, MENE HERRASI TALOON ( Taivasten Valtakuntaan )

        Näin se vaan on.

        Kes.


    • SK BOIKOTTIIN!

      Suomen Kuvalehti kirjoittaa samasta asiasta kin Kaleva. Joko Voittonen on soittanut SK:n päätoimittajalle ja uhannut boikotilla?

      Onko tekstiviestivihaboikotti jo alkanut?

    • jätin liikkeen

      Ruokanen on aivan oikeassa.
      Vieläkin ihmettelen, miten niin paljon koulutettuja ihmisiä vaan kulkee vl-liikkeen mukana, vaikka se julkisesti suojelee pedofiilejä liikkeen sisällä.
      Kyllä he, joiden omatunto toimii, lähtevät liikkeestä.
      Kenenkään normaalilla omallatunnolla varustettu ihminen ei voi sanoa aamenta Voittosen lausunnoille.

      • ex vl

        Kun lasten hyväksikäyttö oiskin ainoita, joista rikoksia vaietaan...

        Kyllä nyt on maanviljelijäin herrasseuralla unohtunu se tosiasia,että jos lietesäiliöö tai lantalaa ei välillä tyhjentele, silmille se sieltä joku päivä räjähtää ja silloin paskan alle jää kaikki.


      • kirotusvihre
        ex vl kirjoitti:

        Kun lasten hyväksikäyttö oiskin ainoita, joista rikoksia vaietaan...

        Kyllä nyt on maanviljelijäin herrasseuralla unohtunu se tosiasia,että jos lietesäiliöö tai lantalaa ei välillä tyhjentele, silmille se sieltä joku päivä räjähtää ja silloin paskan alle jää kaikki.

        rikoksia joista vaietaan*


    • Ruokanen kuuluisaan lestadiolais-sukuun kuuluvana ei näytä itsekään osaavan määriä tulkita.
      Vanhoillislestadiolaisethan ovat ihan ylivoimaisia lasten hyväksikäyttö-tapauksissa.
      Mihinkään muuhun ryhmään ei suhteessa ole liitetty niin paljon julkituleita tapauksia.

      • missä objektiivisuus

        "Vanhoillislestadiolaisethan ovat ihan ylivoimaisia lasten hyväksikäyttö-tapauksissa.Mihinkään muuhun ryhmään ei suhteessa ole liitetty niin paljon julkituleita tapauksia."

        Ei ole liitetty, sitä sopii ihmetellä.

        Viime vuoden 1106:sta poliisin tietoon tulleista törkeistä lasten seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista olisi riittänyt julkisuutta muillekin ryhmille kuin vain muutamalle vl-tapaukselle.


    • Voittosen promillet

      Juristien, psykiatrien ja lastensuojeluasiantuntijoiden mukaan lasten seksualainen hyväksikäyttö on voimakkaasti PPILORIKOLLISUUTTA, josta vain mitättömän pieni osa tulee julki ja tuomioille.

      Kenelläkään ei ole mitän tietoa siitä mitne paljon lapsia raiskataan lestadiolaisuuden piirissä, sen puoleen kuin siitäkään miten suuri määrä kirkon lapsi- ja nuorisotyön piirissä... tai muualla.

      Voittosen promille-puhe oli törkeä.

    • Jumalan kämmenellä

      "Voittosen promille-puhe oli törkeä"

      Silti vain harva pystyy irrottautumaan vl-lahkosta, jossa suojellaan lasten raiskaajia, noustaan jopa mediaa vastaan suojellakseen pedofiilijeä.

      Minä en voi käsittää, minkälainen omatunto on vl-ihmisillä, jotka hiljaa hyväksyvät kaiken, mitä Voittonen klaaneineen julistaa "jumalan nimeen".

      Minun omatunto sanoi, lähde pois, Jumala ei hylkää sinua, jos jätät lasten raiskaajat ja heidän suojelijat.
      Ja niin on käynyt, Jumala ei ole jättänyt, vaan varjellut ja suojellut minua.
      Nyt voin hyvällä omallatunnolla elää ja palvella Jumalaa.

    • VL Saarnamies

      Kokemuksesta tiedän että uskovaisissa perheissä lasten hyvinvointiin panostetaan ja kaikin mahdollisin tavoin, yritetään antaa mahdollisimman hyvä pohja tulevaisuutta varten.
      Raiskaustapaukset eivät mitenkään ole sidoksissa uskontoon, se on yksittäisen ihmisen paheita.
      Olen erittäi pettynyt SRK:n toimintaa, koka ei ole pelattu avoimin kortein ja ilmoitettu tapahtuneesta heti viranomaisille.
      Mielestäni myös paljon puhutut hoitokokoukset ovat muutamien ihmisten aikaan saannoksia, joihin seurakunnassa on hiljalleen herätty, myös valta osa vanhoillislestaadiolasiten seurakunnassa haluaa nämä ihmiset vastuuseen pahoista teoistaan.
      Uskonto ei kuitenkaan kaikilta osin ole itsessään niin paha kuin annetaan ymärtää, se antaa hyvän arvomailman monia asioita kohtaan.
      Puuttuminen vääryksiin pitäisi hoitaa lain vaatimalla tavalla, jolloin monet vaaristavat kuvat uskostamme häviäisi.

      • jälki viisastelua

        Tämä palsta on täynnä jälkiviisaita huutajia ja naamattomia neuvojia. Miksi ei puututtu ? Miksi Srk. ei puuttunut? Miksi salattiin? Voittonen teki sitä, Voittonen teki tätä ja niin edelleen. Nyt täytyy olla iloisia siitä että pedoviilia saadaan tästä maasta vihdoin kitkettyä sukupuuttoon, kun tämä viisasten kirjoittajien joukko sen kitkee. Muistutan siitä että muistakaa kitkeä se pedoviilia myös ei Lestadiolaistenkin joukosta pois, joita muuten on enemmän. Vihdoinkin pedoviilia on tässä maassa historiaa siis, nyt jälkiviisaat huutajat ja naamattomat neuvojat töihin.


    • Kommentti saarnmieh.

      Hyvä VL Saarnamies. mene SRK:n johdon luokse kysymään ja puhumaan niin täällä ei tarvi voivotella ja valitella SRK.n pettymystään. Puhujan ei pitäisi kyseenalaistaa SRK:N johtokuntaa joka on valittu demokraattisesti vuosikokouksessa. Minun mielestä SRK.on pedoviilia asian hoitanut niin hyvin kuin on vain voinut. Asia on meille uskovaisille aivan uusi ja sen takia ollaan kaikki omalla tavallaan avuttomia ja jopa taitamattomia tätä hirveyttä hoitamaan. Muistutan itselleni myös muille ensisijaisesti omakohtaisesta valvomisesta. Synti kuin synti on hirveä taikka ei, on aina erottamassa jumalasta. Pedoviilia on aina vakava synti jos näin ilmaistaan ja myös rikos ja vastuussa on aina tekijä eikä SRK.n johto tai puheenjohtaja Voittonen kun näin on annettu tällä palstalla ymmärtää. Näin haluan uskoa ja siksi en ole SRK:n pettynyt. Meidän tehtävä on rukoilla johtokunnan ja kaikkien ihmisten puolesta että kerran päästäisi perille täältä vaivojen maasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe