(H)ajatelmia

Tällä palstalla kysellään ja neuvotaan viikoittain, mitä yksinäisten pitäisi tehdä ja kuinka olla että pääsevät yksinäisyydestä eroon. Mitä ilmeisimmin nämä neuvot mennä kahville, kaljalle puistoon ei toimi, koska neuvoja jaellaan yksinäisyyttä käsittelevällä palstalla.Yksinäiset yksinäisille.

Kroonisesta yksinäisyydestä kärsivä ihminen on luultavasti melko usein itsesäälissä kärsivä ihminen, jolle neuvot hymyilemisestä ovat kuin opettaisi lihavalle urheilulajeja. Eihän siitä mitään tule. Sitten omat mielipiteeni vakioneuvoista.

Yksinään kahvilla, kaljalla istuminen on vain ajanhaaskausta, koska Suomessa ei ole tapana tunkea toisen reviirille, mikäli on tilaa muualla. Jos nainen istuu yksikseen niin kovin moni perusmies ei uskalla lähestyä, koska naisilla on aina miesystävä. Ja naisethan eivät tee aloitetta koskaan, paitsi jos bongaavat adoniksen, mutta niilläpä onkin kuvankauniit tyttöystävät.

Netistä seuran etsiminen on luultavasti vieläkin turhempaa, kuin moni edes uskoo. Seuranhaku palveluissa on kaikki, joko jollain tapaa ongelmaisia tai muuten eivät sopivia mitä etsit. Sillä jos kaikki olisi ok niin seuraa ei tarvitsisi etsiä netistä vaan laaja kaveripiiri ja tuttujen tutut löytäisivät toisensa enemmin tai myöhemmin. Olipa huonosti sanottu.

Uuden harrastuksen aloittaminen ei oikein sovellu elämänkumppanin hakuun, koska valittava harrastus tulisi olla sellainen, missä valta osa on vastakkaista sukupuolta. Oma mielenkiinto ei riitä harrastukseen mikäli siellä ollaan "ketunhäntä kainalossa". Harrastuksessa ei näin kehitytä ja se alkaa jopa vaivata niitä oikeasti lajia harrastavia.

Nämä toki ovat vain minun mielipiteitäni, voivat toki olla täysin vääriäkin. Mielestäni näihin tapaamisiin, joita täällä ehdotellaan kannattaa ehdottomasti mennä, mikäli on mahdollista. Ei niistä välttämättä "sitä oikeaa" tai edes hetkeksi edes väärä löydä, mutta ainakin pääsee tekemisiin ihmisen tai ehkä jopa ihmisten kanssa. Itse asun liian kaukana etelä Suomesta, missä nämä kaikki tapaamiset järjestetään. Tutustumalla näissä miiteissä on edes mahdollisuus pyytä jotakin ihmistä ulos toistekkin. Kahdestaan on niin paljon helpompi lähteä viikonloppuisin viihteelle tai arkisin kahville kuin yksinään mököttämään kapakan nurkkaan.
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

yksinäisyydestä. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu