Täällä viljellään

hiljaista vaan

niin tyhmiä aloituksia, että:

En enää viitsi palstailla. Se, että on ikävä, on kyllä ikävä. Mutta nämä palstat vaan ajaa minua täältä pois. On mennyt monta päivää muuta kesäistä puuhaillessa, ja olen käyttänyt aikani sellaiseen. Onneksi.

Se, että en palstaile, ei tarkoita etten häntä kaipaa, etten häntä toivo näkeväni, tapaavani. Aina, aina olisin häneen halunnut tutustua, vaikka hän olikin tavatessamme ensi kertaa kuin vanha tuttu. Nämä eivät vaan sovi elämääni millään tavalla, käytän kesäiset ilmat aivan muuhun.

Täällä myöskin esiintyy mielestäni törkeitä paljastuksia, provoja, mustamaalaamista, joka ei koskaan ole minua.

Tämä on ehkä viimeinen lauseeni ja viimeisin luku-urakkani näillä sivuilla, ja en edes ymmärrä, miksi yleensä tänne joskus eksyin.

Niin. Se viimeinen lauseeni: Toivon, että tapaamme ja saamme nauttia toistemme seurasta, tehdä toisiamme vahvemmiksi, kyvykkäämmiksi kertoa tunteistamme, ja ennenkaikkea lopettaa monivuotiset (minun) itkut ja ikävät ja ruveta elämään eläen ja jokaisesta ammustamme iloiten.

Niin. Miksi kirjoitan tätä, tämä tuli pakonomaisena intuitiona ja halusin kertoa, että kaipaan ja rakastan häntä, hän valitsee, rakastanko häntä ihmisenä vai sydämeni valittuna.

Tämä on aikuisen naisen tekstiä sydämestä, rakastavasta sydämestä, ja laitan tämän lähetä -napin napsautuksella liikkeelle, en edes oikolue.

Hyvää yötä hänelle, näkemisiin.

3

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Surullista se

      Vaikka teksti on kaunis niin se katoaa tänne ja sitä ei ehkä lue koskaan se oikea :(

      • hiljaista vaan

        Niin, se on valitettavaa, mutta se näiden palstojen henki ja ylpeys. Haluan vielä lisätä palstojen tapaan, että pallo ei ole kenelläkään. Ei kertakaikkiaan. En palloile, enkä pelaa. Nautin kesästä, nautin lämmöstä, nautin kauneudesta, nautin luonnosta, nautin hiljaisuudestakin, nautin itsellisyydestäni, nautin harrastuksistani. Elän sieluni energiasta, joka lisääntyy edellä mainitsemistani asioista. Lisäksi, jokainen päivä on erilainen, ei mitään ennalta suunniteltua, aamun valjettua, aina on vapaus ryhtyä johonkin rakastamaani puuhaan ja ennenkaikkea vapaus olla ryhtymättä yhtikäs mihinkään. Nauttia vaan kesän ja luonnon kauneudesta.
        Ainut asia, mikä mieltäni korventaa, on ikävä sielunkumppaniani, peiliäni.

        Jos, elämäni menee niin, etten enää häntä näe, minun on tyydyttävä ja todettava vain, että ne pienet änkyrät mutta sielukkaat hetket ja katseet, täytyy riittää ja vaalin niitä muistojeni joukossa.


      • ap:ltä lisäyksenä

        Lisään vielä, että kyllä hän lukee, hän on palstan vakioväkeä:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe