Olen 25vuotias nainen ja niin kyllästynyt kaikkeen..Ahdistunut, masuntunut ja turhautunut tähän kaikkeen. Mielessäni pyörii ajatus siitä miksi minulle tapahtuu kaikki tämä, mitä pahaa olen elämässäni tehnyt?
Muutin kauas kotiseudultani rakkauden perässä ja nyt 5vuoden jälkeen kaikki on loppumassa... Ystäväni ovat kaukana. Olen huono solmimaan uusia ystävyys-suhteita ei niinkään ujouden vaan luottamus ongelmien takia. Tällaisina hetkinä sitä kaipaisi ihmistä jolle saisi purkautua. Mutta elämässäni ei sellaista ole, -vanhempani ja isovanhemmat ovat kuolleet, äitini oli läpi vaikeiden asioiden ollut ainoa ja paras tukeni ja turvani, nyt en enää voi häneenkään tukeutua..
Elämä tuntuu niin tyhjältä ja merkityksettömältä, pelkään palaavani aikaisempaan elämääni - paljon irtosuhteita ja vääriä/ "vaarallisia" porukoita...
Välillä mieleni tekisi tehdä jotain lopullista, mutta jossain sisälläni kuitenkin on kiinnostus elämään ja siihen mitä sillä on minulle tarjottavana...
Muutin kauas kotiseudultani rakkauden perässä ja nyt 5vuoden jälkeen kaikki on loppumassa... Ystäväni ovat kaukana. Olen huono solmimaan uusia ystävyys-suhteita ei niinkään ujouden vaan luottamus ongelmien takia. Tällaisina hetkinä sitä kaipaisi ihmistä jolle saisi purkautua. Mutta elämässäni ei sellaista ole, -vanhempani ja isovanhemmat ovat kuolleet, äitini oli läpi vaikeiden asioiden ollut ainoa ja paras tukeni ja turvani, nyt en enää voi häneenkään tukeutua..
Elämä tuntuu niin tyhjältä ja merkityksettömältä, pelkään palaavani aikaisempaan elämääni - paljon irtosuhteita ja vääriä/ "vaarallisia" porukoita...
Välillä mieleni tekisi tehdä jotain lopullista, mutta jossain sisälläni kuitenkin on kiinnostus elämään ja siihen mitä sillä on minulle tarjottavana...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Itse olen 22v mies ja vähän sama juttu kun sinullakin, vanhemmat kuolleet ja kaverit lähtenyt omille teilleen ympäri suomea ja en osaa oikeen uusia ystävyys suhteita solmia mutta en kyllä ole koskaan seurustellutkaan. Kotona tulee aikani vietettyä yksin kun en opiskelemaankaan päässyt. Toivotaan että jotai hyvää tapahtus vaikka ei se valo siellä tunnelin päässä näyttäs paistavankaan.
Voimia sinne päin.
Hae aikuislukioon, sinne pääsee kuka vaan kun ei ole kilpailua todistuksesta. Itse olen käynyt ja erittäin positiivinen kokemus.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Toivotan sulle myös kaikkea hyvää elämässäsi tästä eteenpäin, kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin :) Välillä on vaikeita hetkiä mutta eiköhän niistä ylitse päästä? vaikka kuinka vaikealta tuntuisikin... Toki ihminen joka on kokenut samoja asioita ja tietää miltä se tuntuu osaa aina "potkaista" elämässä eteenpäin...
Ja jatkan vielä.... En ole mitenkään uskonnollinen ihminen, mutta kaikista rakkaimpiahan Jumala koittelee eniten....
Joku on joskus tämän "viisauden" mulle kertonut.....
Sitten jumala on sadisti.
Nyt on taas paha ahdistus ja yksinäisyys... Onneksi ukon kanssa välit on saatu sovittua, ja hän lähti (jälleen kerran) kavereidensa kanssa ulos. Tänään olisi itsellänikin ollut mahdollisuus lähteä käymään parilla, mutta sitten todellisuus löi märällä rätillä päin naamaa..."Kenen kanssa meinasit lähteä?" Niin, kenen kanssa tosiaan? No, jäimpä taas yksin kotiin... Viimeisin ulkoilureissu on ollut tammikuussa.... Jos tää elämä on oikeesti tätä ni en mä kauaa jaksa. Tänään taas on ollut jotain lopullisia mietteitä mut ainakaan vielä en uskalla..
Jätä tuollainen mies, joka ei välitä pätkän vertaa!
Tuolla treffi-palstalla meitä kunnon miehiä on tarjolla ;)
Ymmärrän tunteesi, sillä mulla samanlainen tilanne. Olen muuttanut aiemmin pääkaupunkiseudelle ja lapsuuden ympäristö jäi satojen kilometrien päähän. En myös halua palata "huonoon seuraan", mihin täällä alussa tutustuin. Olen vielä menevää sorttia, mutta luottamuspulan vuoksi olen vaikea solmimaan ystävyyssuhteita.
Ulkoisessa olemuksessani ei ole mitään vikaa, sillä olen kauneudenhoitoalalla. Pelkään vain solmia uusia ystävyyssuhteita. Haluaisin niin baariseuraa ja muuta mukavaa menoa, mutta yksin mua ei mihinkään saa.
Omien vanhempieni kanssa en ole tekemisessä, koska erosin ahdasmielisestä uskonliikkeestä, joihin vanhempieni lisäksi koko sukuni kuuluu. Heille olen kuollu. Mutta minulla vasta ihana elättävä elämä edessä!!
Apua, en jaksa tälläistä!!!
Baariseuraa....
Kyllä sinäkin jossain vaiheessa huomaat, että olisi voinut aikansa paremmin kuluttaa, kuin baareissa notkumalla. Lyön tästä vaikka vetoa!
Raitis M34
Kyllä se baariseurakin on välillä tärkeää. Ei kukaan jaksa olla yksin 4seinän sisällä koko elämäänsä, tai parasta aikaa siitä.. Itse ainakin kokisin elämäni olevan paljon antoisampaa jos tietäisin että jossain minullakin on kaveri joka on "aina valmis" pitämään kanssani hauskaa, lähtemään edes yhdelle. Tai vaikka kahville, sekin tuntuisi jo kivalle.
Sansar oletko mistäpäin?
Helsingissä asustelen
No höh, oishan sitä voinu vaikka tutustua tai jotain mutta onhan tossa välimatkaa se ainakin 300km. Itsellä kanssa vanhemmat kuolleet ja kaveritkin mennyt omia menojaan.
Nyt tympäsee jo sen verran et voisin tehdä jo jotain lopullista.. Löysin jotain mitä ei ollu tarkotettu mun silmille... Hain kasan viinaa, jotain oli jo valmiiksi. Aattelin vetää hirveet "kännit", harmi vaan et mikään ei enää pysy sisällä.
MÄ EN JAKSA ENÄÄ!
Tsau! Viina voi hetkellisesti auttaa, mut lopulta se pahentaa oloasi.
Sinunkin elämälläsi on tarkoitus.
Kaikki pihalla... Viina auttaa (hetkeksi) ja lisää uskallusta. Ja turhautumista. Toivon et huominen on ainakin mulla parempi ja päsen pois....
Minut on hylätty tähän maailmaan yksin. Vanhemmat hylkäs kun olin 9 vuotta ja nyt 36 vuotiaana ei oo enään ketään kelle jutella. Ei tyttöystävää eikä kavereita. Ketään ei kiinnosta et olenko edes olemassa. Baareissa kävin aikani mut eipä sieltäkään ketään löytänyt. Ei auta vaikka olis kuinka sosiaalinen kun ketään ei halua tutustua. olen siis ypö yksin. Talvi se vasta rankkaa aikaa tulee olemaan mut mä kestän kun olen henkisesti vahva ihminen.
Mä kans kuvittelin et oon vahva ja et ei mua mikään pysäytä ja et kaikella on tarkoitus...
Nyt oon alknut tuntua toisin.
Jollekin välikommentoijalle, opiskelen aikuispuolella, ammattikoulussa mut ei sieltäkään oikeaa ystävää löydy, kaikilla on jo omat porukkansa täällä....
Eisillä oo väliä kuinka sosiaalinen ois, tai minkä näköinen.. Itse kans sosiaalinen persoona, ja vaikka itsestä ei enää tunnukaan siltä, ni en ehkä ihan sieltä rumimmasta päästä ole- koska olen aikoinaan ollut mukana pienemmissä kauneuskilpailuissa... Nyt kumminkin tunnen itseni rumaksi läskiksi jolla ei ole mitään arvoa.... :(