Vältä nettipankkien käyttöä Windowsilla
Kaksi toisistaan riippumatonta tahoa kehottaa kuluttajia välttämään nettipankeissa vierailua, mikäli tietokoneessa on Windows-käyttöjärjestelmä. Australian poliisin tietokonerikollisuuteen keskittynyt yksikkö ja Washinton Post ovat julkaisseet varoituksensa Windowsin käytöstä nettipankkiasioinnissa lähes samanaikaisesti. Molempien varoitusten takana on sama motiivi: nettirikolliset kehittävät lähes kaikki haittasovellukset Windowsille.
"Käytä rompulta ladattavaa Linuxia - esimerkiksi Ubuntua tai Puppylinuxia, joka buuttaa melko nopeasti", sanoo Australian poliisivoimien edustaja Brice van der Graaf. Sydneyssä järjestetyssä tilaisuudessa puhunut Graaf totesi iPhonen olevan "melko turvallinen" alusta nettipankin käyttöön. Australian kansanedustajat olivat vakuuttuneita Graafin ehdotuksista, kunhan tämä oli ensin selittänyt heille, mitä tietokoneen "buuttaaminen" tarkoittaa.
Washington Postin Brian Krebs kirjoittaa artikkelissaan haastatelleensa tusinoittain yrityksiä, jotka ovat menettäneet haittasovellusten ansiosta jopa satoja tuhansia dollareita. Krebs antaa ymmärtää, että Windows olisi osasyyllinen rahojen katoamiseen. Niinpä hänkin tulee siihen johtopäätökseen, että Windowsin sijaan nettipankeissa tulee asioida vain Linux-käyttöjärjestelmän päällä pyörivällä selaimella. Graafin ja Krebsin neuvot ovat niin aukottomat, että joukko tietoturva-asiantuntijoita joutunee pian etsimään uusia töitä. Myös tietoverkkorikollisilla lienee kyyneleet silmäkulmissaan.
jotta totuus ei unohtuisi taas
15
<50
Vastaukset
- f.e.dzerzhinsky
"...kunhan tämä oli ensin selittänyt heille, mitä tietokoneen "buuttaaminen" tarkoittaa."
Silloin kun tietotekniikkaosaaminen on tätä luokkaa niin mikään kone ei ole turvallinen.- taidottomuutta
Tuohan vastaa osaamistasoa 99,9%:lla Windows-käyttäjistä. Eli suurin osa on täysin kyvyttömiä käyttämään turvallisesti Windowsia, jolloin heille itse asiassa sopisi paremmin Apple OsX tai Linux.
Myönnetään etten itsekään osaa käyttää Windowsia enkä edes viitsi yrittää elää sen kanssa väkisin. Siksipä käytän Ubuntua. Tuli aikanaan tapeltua yökaudet Windowsin kanssa. Elämä Linuxin kanssa on turvallisempaa ja helpompaa. - f.e.dzerzhinsky
taidottomuutta kirjoitti:
Tuohan vastaa osaamistasoa 99,9%:lla Windows-käyttäjistä. Eli suurin osa on täysin kyvyttömiä käyttämään turvallisesti Windowsia, jolloin heille itse asiassa sopisi paremmin Apple OsX tai Linux.
Myönnetään etten itsekään osaa käyttää Windowsia enkä edes viitsi yrittää elää sen kanssa väkisin. Siksipä käytän Ubuntua. Tuli aikanaan tapeltua yökaudet Windowsin kanssa. Elämä Linuxin kanssa on turvallisempaa ja helpompaa.OsX ei pelasta mitään ja kukaan ei huoli jotain merkillistä linuksia koneelleen.
- ai jaa...
f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
OsX ei pelasta mitään ja kukaan ei huoli jotain merkillistä linuksia koneelleen.
Ai. Niinkö? Minä olen huolinut koneelleni Ubuntun ja Linux Mintin. Edes kaveripiirissäni ei ole enää ketään joka käyttäisi Windowsia. Kaikilla on Ubuntu tai netbook remix koneessaan.
Millä perusteella kukaan ei huoli linuxia koneelleen? Useimmiten mainokseksi riittää se että kertoo Linuxin olevan ihan ilmainen.
Äitini muuten siirtyi yrityskäytössä Windows-ympäristöstä Apple mac OsX-ympäristöön. Sekö ei pelasta mitään vaikka yrittäjä teki tarkan pitkän aikavälin kustannuslaskelman syntyvistä säästöistä? Ihan huvikseen siirtyi maciin niinkö?
Pelastaako se mitään, että omassa pienyrittäjätoiminnassani olen laskenut sen, että säästän vuosittain tuhansia euroja ja kolmen vuoden välein säästän käyttöjärjestelmän vaihtokulut kun en käytä lainkaan Windowsia. Työkoneeni on Ubuntu-kone. Toteutuvat ohjelmistolisenssikuluni ovat 0 euroa, mikä on minimi mihin kukaan voi päästä. Käytän vain avoimen lähdekoodin ilmaisia ohjelmia.
- f.e.dzerzhinsky
Jotta totuus ei unohtuisi.
Olen aina sanonut että jos joku linuks distro saa joskus enemmän käyttäjiä kuin kourallisen nörttejä, niin rikolliset tulevat 110% varmuudella perässä ja sillä ei ole mitään merkitystä löytyykö siitä aparaatista linuks tai mikä tahansa muu kerneli:
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/07/14/mobiili-pankkirosvo-tunkee-android-puhelimiin/20119908/7
Ja tilit tyhjenee linuksilla.- johtopäätös
Pitääkö tästä nyt vetää se johtopäätös, että verkkopankki ei ole tavalliselle käyttäjälle turvallinen, jos osaamistaso ei vastaa nörttien tietotekniikkaosaamista? Eli pitäisikö poliisin puuttua tilanteeseen ja lakata suosittelemasta verkkopankin käyttämistä?
Kyllä, tilit tyhjenevät myös Androidilla. Sen suosio on niin suuri, että verkkorikolliset iskevät myös siihen. Äläkä erehdy luulemaan etteikö Applen iphone saisi oman osansa tästäkin rikollisuuden muodosta myöskin.
Rikollisuuden kanssa asia on niin, että mitä tahansa joku verkkopankin pitäjä keksiikin tietoturvan saralla niin rikolliset ovat valmiiksi askeleen edellä jo.
Linux nörttien pieniin distroihin rikolliset eivät iske, koska kukaan ei ole koskaan kuullutkaan slackwaresta... tai muutamasta sadasta muustakaan linux distrosta. Niinpä näiden käyttäjäkunta saa edelleen olla rikollisilta rauhassa.
Windows on silti rikollisten maaleista suurin. Poliisi suosittelee välttämään Windowsin käyttämistä verkkopankkiasioinnissa. Voitte kysyä asiaa vaikka Mikko Paaterolta.
Verkkopankit pitäisi kieltää kunnes niistä saadaan täysin aukottomia ja turvallisia.
- El Mondo
"Aloittajalle" !
Laita linkki tästä uutisesta ketjuun .- aloittajan terveiset
http://sektori.com/uutinen/vältä-nettipankkien-käyttöä-windowsilla/9032/
ja sama englanniksi
http://voices.washingtonpost.com/securityfix/...on.html
ja varmuuden vuoksi vielä kerran
http://sektori.com/uutinen/vältä-nettipankkien-käyttöä-windowsilla/9032/ - El Mondo
aloittajan terveiset kirjoitti:
http://sektori.com/uutinen/vältä-nettipankkien-käyttöä-windowsilla/9032/
ja sama englanniksi
http://voices.washingtonpost.com/securityfix/...on.html
ja varmuuden vuoksi vielä kerran
http://sektori.com/uutinen/vältä-nettipankkien-käyttöä-windowsilla/9032/Kiitos linkaamisesta !
Kuten arvelinkin, niin tuo on kaksivuotta takaperin tapahtunut uutinen ja ensinnä oli Australiassa siitä varoitus, joten................................... ? - joo tiedän
El Mondo kirjoitti:
Kiitos linkaamisesta !
Kuten arvelinkin, niin tuo on kaksivuotta takaperin tapahtunut uutinen ja ensinnä oli Australiassa siitä varoitus, joten................................... ?Luuletko kenties etten katsonut uutisen päiväystä. Nostin asian uudelleen esiin koska jälleen kerran verkkopankin käyttöä kiusaa virus joka piinaa Osuuspankin ja Nordean verkkopankkeja. On muuten uusi versio tästä kahden vuoden takaisesta pankkivakoojasta.
- El Mondo
joo tiedän kirjoitti:
Luuletko kenties etten katsonut uutisen päiväystä. Nostin asian uudelleen esiin koska jälleen kerran verkkopankin käyttöä kiusaa virus joka piinaa Osuuspankin ja Nordean verkkopankkeja. On muuten uusi versio tästä kahden vuoden takaisesta pankkivakoojasta.
Löytyykö tästä uudesta linkkiä, vai onko se uutinen "siepattu" Maanviljelijän viikko julkaisusta ?
- tässä on
El Mondo kirjoitti:
Löytyykö tästä uudesta linkkiä, vai onko se uutinen "siepattu" Maanviljelijän viikko julkaisusta ?
Löytyy, kaiva itse ampparit.com it-uutisista se. En tee kaikkea sinun työtäsi puolestasi tänään. Autoin jo sinua linkittämällä tuon alkuperäisen uutisen kolmeen kertaan.
No tässä on yksi uutinen siitä
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/07/17/pankkitileja-kaappaava-mysteerivirus-on-zeus/20119995/7
vittu tein sun työs kuitenkin - f.e.dzerzhinsky
tässä on kirjoitti:
Löytyy, kaiva itse ampparit.com it-uutisista se. En tee kaikkea sinun työtäsi puolestasi tänään. Autoin jo sinua linkittämällä tuon alkuperäisen uutisen kolmeen kertaan.
No tässä on yksi uutinen siitä
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/07/17/pankkitileja-kaappaava-mysteerivirus-on-zeus/20119995/7
vittu tein sun työs kuitenkinToimii myös linuksissa http://www.mobiledia.com/news/98392.html
- El Mondo
tässä on kirjoitti:
Löytyy, kaiva itse ampparit.com it-uutisista se. En tee kaikkea sinun työtäsi puolestasi tänään. Autoin jo sinua linkittämällä tuon alkuperäisen uutisen kolmeen kertaan.
No tässä on yksi uutinen siitä
http://www.itviikko.fi/uutiset/2011/07/17/pankkitileja-kaappaava-mysteerivirus-on-zeus/20119995/7
vittu tein sun työs kuitenkinJos laitat uutisen sivulle, niin sinulla on myös velvollisuus laittaa uutis linkki !
Et sinä mitää "työtä minulle tehnyt", vaan korjasit oman huolimattomuutesi, mutta tuohan oli, kuten aavistelinkin, JYVÄJEMMARIN Viikko Uutiset ja näin ollen ei ole mikään vakuuttava uutislähde ja ei ollut mainintaa Windowsista erikseen, joten.........?
- M-Kar
Ei tulisi mieleenikään käyttää pankkiohjelmaa muussa kuin Windows-koneessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941