Takamäki- sarjan uusin ( CrimeTime 2011 ) jatkaa Sipilän tuttua karua maanläheistä kerrontaa Helsingin alamaailman ydinosaamisalueesta. Tämänkertainen tapaus näyttää ensin helpolta. Lievä kehari Laura Vatanen on tapettu julmasti kotonaan Haagassa. Töitähän se tuo poliisille, vaikka juttu näyttää ensin selviävän heti ja helposti. Sormenjälkiä löytyy sopivasti ja epäillyn muistikatkotkin ajoittuu oikein. Sarjalle nimensä antanut Takamäki murahtelee ja kommentoi hieman taustalla, kun varsinaista kenttätyötä tekevät Anna Joutsamo ja Mikko Kulta. Ataripoliisi Suhonen sooloilee myös kentällä, milloin itsenään ja useimmin virtuaalihahmo Suikkasena, lahtelaisrikollisena.
Novelliksihan tuo jäisi, jos kaikki olisi niin kuin ensin näyttää. Sipilän vakiohahmo, teeveestä tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti pyörii tapahtumapaikoilla tehden omia tutkimuksiaan ja ollen välillä jopa edellä poliisia. Uutena hahmona näyttäytyy asianajaja Nea Lind, jonka bisnesjuristin ura kääntyy olosuhteiden ja mieltymysten viemänä rikospuolelle. Yhteys pääepäiltyynkin on olemassa ja paljastuu lopulta poliisillekin. Lindissä saattaisi olla aineksia pysyvämmäksikin romaanihenkilöksi, senverran laajasti Sipilä tuo hänen taustaansa esiin. Ja jättää eloon vastaisen varalta. Vaikka tipalla on hengenlähtökin.
Sipilän tapaa kirjoittaa joko inhoaa tai pitää. Myyntimääristä päätellen pitäjiäkin on melkoisesti. Sipilä ei maalaile eikä tunnelmoi. Kronologinen, minuutintarkka kerronta välittää tiedon mitä tapahtuu ja mitä sanotaan. Tunnelmointi äityy äärimmilleen vain kun atari-Suhonen-Suikkanen muistelee muutaman repliikin verran taannoisia saunakeskusteluja Takamäen kanssa. Ihan Miesten vuoro-tyyliin. Jokaista vaatteiden vaihtoa ei rekisteröidä (terveiset Arhipalle) eikä aamupalan määrästä ja laadusta käydä syvällistä analyysiä. Noutopitza on korkeinta gastronomiaa Sipilän sankareille.
Sipilän dialogi on uskottavaa, joustavaa nykysuomea. Satunnainen elvistely kevyen musiikin tuntemuksella joko ärsyttää tai elävöittää, lukijan omasta taustasta ja mausta riiippuen.
Karuudellaan Sipilä huijaa lukijaa. Todellisuudessa tämänkin kirjan henkilöiden käyttövoimana on suuret tunteet. Vainottu ensilempi Romeo ja Julia-tapaan, seksi ja suurimpana kaikista suureen julmuuteen johtava äidinrakkaus.
Rohkenen suositella.
Jarkko Sipilä: Muru
10
640
Vastaukset
- Beräkammarin poika
Minusta Sipilän teksti on liian köyhää. Tunnelmaa ei oikein synny. Se on vähän sellaista kun peräkammarin poika kirjoittaisi erotiikka oppaan.
- Turha kärjistys
>>>Sipilän tapaa kirjoittaa joko inhoaa tai pitää.
- ????
Sipilä on rikostoimittaja ja nyt on ottanut aiheekseen poliisin tutkinnan välinpitämättömyyden, joka johtaa asianajajan kidnappaukseen, raiskauksiin ja neljän ihmisen kuolemaan. Aika rohkea irtiotto rikostoimittajalta tästä muiden kirjailijoiden valtavirrasta. varmaan on saanut innoituksen tästä Ulvilan tapauksesta. Siinähän myös oli välinpitämättömyyttä ja suoranaista todisteiden manipulointia.
Siinä oli myös oletetun tekijän tunnustus, ja tässä on myös oletetun tekijän tunnustus, mitä ei kyseenalaisteta millään lailla ja seuraukset ovat kohtalokkaat.
Saattaa tulla Sipilälle tulevaisuudessa vaikeuksia normaalissa työssään, jos hän nyt sitä enää edes tekee. - ????
Ei muuten auennut minulle (luin Väyrysen menetelmällä), että miksi tämä luuseri sen väärän tunnustuksensa oikein teki ? Tietoisesti hän sen teki, eikä perääntynyt siitä.
- A R itte jo hereillä
Ehkä niitten muistikatkostensa vuoksi luuli tehneensä veriteon.
Beräkammarin boylle sanoisin, jotta kirjotappa syvällisempi analyysi. Viiden sanan arviot on uskottavuudessaan yhtä tyhjiä kuin että yrittäisi suoritaa valtio-opin aproa pelkästään Jusula-Soinin sananlaskujen antamalla tietomäärällä.- ????
Eikös tämä muistanut sillä kohtaa kun asianajaja kertoi hänen olleen ihan muualla, ettei tehnytkään . Itse asiassa oli muistanut jo aikaisemminkin.
Ei kuitenkaan peräytynyt tunnustuksestaan.
- Beräkammarin poika
Kommentin voi kirjasta laittaa yhdellä sanalla. Huono, välttävä, keskinkertainen, hyvä, loistava, kun kirja oli jo arvosteltu.
Se Sipilän eduksi, että julkaisukynnyksen alenemista julkisuuskuvan myötä ei kirjoista häiritsevästi huomaa. - alvari.raappavaara
Niinpä. Analyysissä kun pitäsi pyrkiä kertomaan myös miksi ja miten joku on huono tai välttävä. Revi siitä.
- Savetski
Hei Takamäki-fanit! Luin nyt vasta yhden alkupään Takamäen, kaikki muut oon lukenu. Tässä alkupään tarinassa Takamäen rouvan nimi on Kirsti, missä vaiheessa vaihtui Kaarinaksi?
- Anonyymi
Ei pidä paikkansa tämä Kirsti väite
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867