Takamäki- sarjan uusin ( CrimeTime 2011 ) jatkaa Sipilän tuttua karua maanläheistä kerrontaa Helsingin alamaailman ydinosaamisalueesta. Tämänkertainen tapaus näyttää ensin helpolta. Lievä kehari Laura Vatanen on tapettu julmasti kotonaan Haagassa. Töitähän se tuo poliisille, vaikka juttu näyttää ensin selviävän heti ja helposti. Sormenjälkiä löytyy sopivasti ja epäillyn muistikatkotkin ajoittuu oikein. Sarjalle nimensä antanut Takamäki murahtelee ja kommentoi hieman taustalla, kun varsinaista kenttätyötä tekevät Anna Joutsamo ja Mikko Kulta. Ataripoliisi Suhonen sooloilee myös kentällä, milloin itsenään ja useimmin virtuaalihahmo Suikkasena, lahtelaisrikollisena.
Novelliksihan tuo jäisi, jos kaikki olisi niin kuin ensin näyttää. Sipilän vakiohahmo, teeveestä tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti pyörii tapahtumapaikoilla tehden omia tutkimuksiaan ja ollen välillä jopa edellä poliisia. Uutena hahmona näyttäytyy asianajaja Nea Lind, jonka bisnesjuristin ura kääntyy olosuhteiden ja mieltymysten viemänä rikospuolelle. Yhteys pääepäiltyynkin on olemassa ja paljastuu lopulta poliisillekin. Lindissä saattaisi olla aineksia pysyvämmäksikin romaanihenkilöksi, senverran laajasti Sipilä tuo hänen taustaansa esiin. Ja jättää eloon vastaisen varalta. Vaikka tipalla on hengenlähtökin.
Sipilän tapaa kirjoittaa joko inhoaa tai pitää. Myyntimääristä päätellen pitäjiäkin on melkoisesti. Sipilä ei maalaile eikä tunnelmoi. Kronologinen, minuutintarkka kerronta välittää tiedon mitä tapahtuu ja mitä sanotaan. Tunnelmointi äityy äärimmilleen vain kun atari-Suhonen-Suikkanen muistelee muutaman repliikin verran taannoisia saunakeskusteluja Takamäen kanssa. Ihan Miesten vuoro-tyyliin. Jokaista vaatteiden vaihtoa ei rekisteröidä (terveiset Arhipalle) eikä aamupalan määrästä ja laadusta käydä syvällistä analyysiä. Noutopitza on korkeinta gastronomiaa Sipilän sankareille.
Sipilän dialogi on uskottavaa, joustavaa nykysuomea. Satunnainen elvistely kevyen musiikin tuntemuksella joko ärsyttää tai elävöittää, lukijan omasta taustasta ja mausta riiippuen.
Karuudellaan Sipilä huijaa lukijaa. Todellisuudessa tämänkin kirjan henkilöiden käyttövoimana on suuret tunteet. Vainottu ensilempi Romeo ja Julia-tapaan, seksi ja suurimpana kaikista suureen julmuuteen johtava äidinrakkaus.
Rohkenen suositella.
Novelliksihan tuo jäisi, jos kaikki olisi niin kuin ensin näyttää. Sipilän vakiohahmo, teeveestä tuttu rikostoimittaja Sanna Römpötti pyörii tapahtumapaikoilla tehden omia tutkimuksiaan ja ollen välillä jopa edellä poliisia. Uutena hahmona näyttäytyy asianajaja Nea Lind, jonka bisnesjuristin ura kääntyy olosuhteiden ja mieltymysten viemänä rikospuolelle. Yhteys pääepäiltyynkin on olemassa ja paljastuu lopulta poliisillekin. Lindissä saattaisi olla aineksia pysyvämmäksikin romaanihenkilöksi, senverran laajasti Sipilä tuo hänen taustaansa esiin. Ja jättää eloon vastaisen varalta. Vaikka tipalla on hengenlähtökin.
Sipilän tapaa kirjoittaa joko inhoaa tai pitää. Myyntimääristä päätellen pitäjiäkin on melkoisesti. Sipilä ei maalaile eikä tunnelmoi. Kronologinen, minuutintarkka kerronta välittää tiedon mitä tapahtuu ja mitä sanotaan. Tunnelmointi äityy äärimmilleen vain kun atari-Suhonen-Suikkanen muistelee muutaman repliikin verran taannoisia saunakeskusteluja Takamäen kanssa. Ihan Miesten vuoro-tyyliin. Jokaista vaatteiden vaihtoa ei rekisteröidä (terveiset Arhipalle) eikä aamupalan määrästä ja laadusta käydä syvällistä analyysiä. Noutopitza on korkeinta gastronomiaa Sipilän sankareille.
Sipilän dialogi on uskottavaa, joustavaa nykysuomea. Satunnainen elvistely kevyen musiikin tuntemuksella joko ärsyttää tai elävöittää, lukijan omasta taustasta ja mausta riiippuen.
Karuudellaan Sipilä huijaa lukijaa. Todellisuudessa tämänkin kirjan henkilöiden käyttövoimana on suuret tunteet. Vainottu ensilempi Romeo ja Julia-tapaan, seksi ja suurimpana kaikista suureen julmuuteen johtava äidinrakkaus.
Rohkenen suositella.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta Sipilän teksti on liian köyhää. Tunnelmaa ei oikein synny. Se on vähän sellaista kun peräkammarin poika kirjoittaisi erotiikka oppaan.
>>>Sipilän tapaa kirjoittaa joko inhoaa tai pitää.
Sipilä on rikostoimittaja ja nyt on ottanut aiheekseen poliisin tutkinnan välinpitämättömyyden, joka johtaa asianajajan kidnappaukseen, raiskauksiin ja neljän ihmisen kuolemaan. Aika rohkea irtiotto rikostoimittajalta tästä muiden kirjailijoiden valtavirrasta. varmaan on saanut innoituksen tästä Ulvilan tapauksesta. Siinähän myös oli välinpitämättömyyttä ja suoranaista todisteiden manipulointia.
Siinä oli myös oletetun tekijän tunnustus, ja tässä on myös oletetun tekijän tunnustus, mitä ei kyseenalaisteta millään lailla ja seuraukset ovat kohtalokkaat.
Saattaa tulla Sipilälle tulevaisuudessa vaikeuksia normaalissa työssään, jos hän nyt sitä enää edes tekee.
Ei muuten auennut minulle (luin Väyrysen menetelmällä), että miksi tämä luuseri sen väärän tunnustuksensa oikein teki ? Tietoisesti hän sen teki, eikä perääntynyt siitä.
Ehkä niitten muistikatkostensa vuoksi luuli tehneensä veriteon.
Beräkammarin boylle sanoisin, jotta kirjotappa syvällisempi analyysi. Viiden sanan arviot on uskottavuudessaan yhtä tyhjiä kuin että yrittäisi suoritaa valtio-opin aproa pelkästään Jusula-Soinin sananlaskujen antamalla tietomäärällä.
Eikös tämä muistanut sillä kohtaa kun asianajaja kertoi hänen olleen ihan muualla, ettei tehnytkään . Itse asiassa oli muistanut jo aikaisemminkin.
Ei kuitenkaan peräytynyt tunnustuksestaan.
Kommentin voi kirjasta laittaa yhdellä sanalla. Huono, välttävä, keskinkertainen, hyvä, loistava, kun kirja oli jo arvosteltu.
Se Sipilän eduksi, että julkaisukynnyksen alenemista julkisuuskuvan myötä ei kirjoista häiritsevästi huomaa.
Niinpä. Analyysissä kun pitäsi pyrkiä kertomaan myös miksi ja miten joku on huono tai välttävä. Revi siitä.
Hei Takamäki-fanit! Luin nyt vasta yhden alkupään Takamäen, kaikki muut oon lukenu. Tässä alkupään tarinassa Takamäen rouvan nimi on Kirsti, missä vaiheessa vaihtui Kaarinaksi?
Ei pidä paikkansa tämä Kirsti väite