Tulevat mortit! Odotan teitä! Hahaha!

Kohta on puoli vuotta takana intissä. Hyviä pisteitä on tullut vaikka olen perseillyt oikein olan takaa. RUKkiin en ihan päässyt vaikka ehdolla olinkin mutta kyllä tää AUKkikin riittää. Olen koko intin ajan perseillyt ihan helvetisti ja rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä jäämättä kiinni.

Ai että mä venaan sitä kun uudet mortit tulee. Alikessuna pääsee sitten kunnolla simputtaan. Kyllä, simputtaminen on mahdollista armeijassa vielä tänä päivänäkin, se pitää vain tehdä hieman eri tavalla kuin ennen vanhaan. Kiusantekoon kun on monia keinoja.
Kun minua vituttaa, puran sen mortteihin sellaisin keinoin, että siitä on mahdollisimman paljon haittaa morteille, mutta kuitenkin niin, että itselleni koituu mahdollisimman vähän harmia.
Ja silloin kun minua EI vituta, niin silloin kiusaan mortteja ihan muuten vaan. Huvikseni.

En tule hyväksymään morteilta minkäänlaista perseilyä tai pienimpiäkään virheitä.

Armeija on perseestä, mutta onneksi minusta tulee sentään alikessu niin pääsen purkamaan ahdistustani ja vitutustani mortteihin. Alikessulla on kuitenkin juuri ja juuri sen verran valtaa, että se riittää tekemään morttien olon tukalaksi. Ai että tulen nauttimaan siitä.

Tulkaa vaan mortit tänne, alikersantti Kusipää odottaa teitä! Hahahahahahahahaha!
3632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sehän tarkoittaa että sulla on vielä yli puoli vuotta jäljellä! HA HA HA! Hajoo aamuihis skabareiden nakkikone!

Äänestä
  • ja missähän herra runkku meinaa simputtaa, toivottavasti oot mua isompi sälli meinaan voi olla kiva tavata intin jälkeen jossain,voin vähän muistella sitten.Ja ne muistot pysyy sunkin mielessä ja pitkään...

    Äänestä

HAJOO AAMUIHIS MORTTIALIKESSU!! MÄ TUUN KERTAAN NIIN JÄTKÄ HUUTAA MULLE "HUOMIO!!" HAJOO METSÄÄN HAJOO PASKAAN HAJOO NÄLKÄÄN HAJOO MORTTIALIKESSU!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva alikessu kirjoitti:

Kohta on puoli vuotta takana intissä. Hyviä pisteitä on tullut vaikka olen perseillyt oikein olan takaa. RUKkiin en ihan päässyt vaikka ehdolla olinkin mutta kyllä tää AUKkikin riittää. Olen koko intin ajan perseillyt ihan helvetisti ja rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä jäämättä kiinni.

Ai että mä venaan sitä kun uudet mortit tulee. Alikessuna pääsee sitten kunnolla simputtaan. Kyllä, simputtaminen on mahdollista armeijassa vielä tänä päivänäkin, se pitää vain tehdä hieman eri tavalla kuin ennen vanhaan. Kiusantekoon kun on monia keinoja.
Kun minua vituttaa, puran sen mortteihin sellaisin keinoin, että siitä on mahdollisimman paljon haittaa morteille, mutta kuitenkin niin, että itselleni koituu mahdollisimman vähän harmia.
Ja silloin kun minua EI vituta, niin silloin kiusaan mortteja ihan muuten vaan. Huvikseni.

En tule hyväksymään morteilta minkäänlaista perseilyä tai pienimpiäkään virheitä.

Armeija on perseestä, mutta onneksi minusta tulee sentään alikessu niin pääsen purkamaan ahdistustani ja vitutustani mortteihin. Alikessulla on kuitenkin juuri ja juuri sen verran valtaa, että se riittää tekemään morttien olon tukalaksi. Ai että tulen nauttimaan siitä.

Tulkaa vaan mortit tänne, alikersantti Kusipää odottaa teitä! Hahahahahahahahaha!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu