uusinta lukee resepti-jättö lootassa TK:n (AK:n) aulassa.
Vitutti eilen, kun viime viikon pe vein uusittavaksi ja eilen kävin kysymässä. Hakemisen jälkeen hoitsu tiesi kertoa, että ei olle vissiin vielä uusittu.
Toinen kerta lyhyen ajan sisällä.
Tuli äsken mieleen, että kuka maksaa, esim mummo tulee bussilla ja myydään eioota.
Ei itekään sinne viitti ihan huvikseen ajella, eikä onneksi ollut hullunpillerit ihan finaalissa, kohta koitetaan uudelleen.
Laittaisivat siihen laatikkoon, että uusitaan kun uusitaan/keritään tai huvittaa, niin voisi vaikka pirauttaa sinne ja jonottaa tunnin ennen lähtöä.
Viiden arkipäivän sisällä
30
230
Vastaukset
- ei ******
Kulkeminenkin maksaa. Laskin halvemmaksi tulevan, että panen mukaan kirjekuoren jossa osoite ja postimerkki valmiina.
Resetit tulevat kotiin postitse.- sikin sokin
Kyllä ne respatkin osaa sekoittaa.
Monasti, varsinkin la-su, kun menet, niin ne makaa jossain lääkärien pöydällä ja hoitsu hädissään hakee.
Kerran kun menin niin se katto koneelta, että onko skriivattu, ei ollut. Toiset taas
ettii iät ja ajat niitä.
Kannattaa, mikäki haet viikonloppuna, niin vaatia päivustävää lekuri respa väsäämään (sanoo lääkkeet ihan finito, eikä muuten pärjää), mikä voi olla täysin tottakin.
Mitään päikkärimaksuja ei makseta eikä ventata kolmee tuntii, niitten omien
mokien kaa). Toimiskos noin.
Periaatteessa ei hoitsuja vastaan. - Kymppi plussa
sikin sokin kirjoitti:
Kyllä ne respatkin osaa sekoittaa.
Monasti, varsinkin la-su, kun menet, niin ne makaa jossain lääkärien pöydällä ja hoitsu hädissään hakee.
Kerran kun menin niin se katto koneelta, että onko skriivattu, ei ollut. Toiset taas
ettii iät ja ajat niitä.
Kannattaa, mikäki haet viikonloppuna, niin vaatia päivustävää lekuri respa väsäämään (sanoo lääkkeet ihan finito, eikä muuten pärjää), mikä voi olla täysin tottakin.
Mitään päikkärimaksuja ei makseta eikä ventata kolmee tuntii, niitten omien
mokien kaa). Toimiskos noin.
Periaatteessa ei hoitsuja vastaan.Tänään onnistui 10
- sekasin on
Mitäs tosta valittaa,saat edes joskus,mutta ne osaa hukata reseptit niin ettei ikinä löydy,apteekki hävittää loput.
Jos jotenkin vaivalla lekuri on saanut kirjoitettua uuden reseptin niin on kumminkin unohtanut nimen ,ei tietoa kenen se on.
Kyselkää ensikerralla niitä nimettömiä ja ottakaa pinosta omanne,tai mikä nyt lähinnä miellyttää.
Siellä ei nyt toimi mikään syytä en tiedä - Polvipaska
Eikä toimi 3 vkon ssis. lähete alkkariin.
Polvinivel paskana ja jäi tietty jonnekin makamaan.
Hoiti fucking takuu-aika ummessa, nyt meni jonnekin tietämättömiin.
Potilassilla on työn alla, mutta lomilla.
Panacodiin kaiken lisäksi koukuttaa, mutta ilman ei mene.
Vissiin pillerikatkolle, kun tähystys tehty, h-tin, h-ti!- suomennos?
Mitä tuossa polviviestissä lukee
- apteekkkari
suomennos? kirjoitti:
Mitä tuossa polviviestissä lukee
suomennos:
3 viikkoa vanhat alkkarit ei kestä, ****** polviin asti. Takuu ei korvaa, fucking sillalla (?h:kään), kumppani kadonnut työmatkalla, täytyy tähystää.
Enempää en saa selvää, ihmettelen vaan että P panee noin sekaisin, ettei olsi jotain yhteisvaikutusta. - f takuu?
apteekkkari kirjoitti:
suomennos:
3 viikkoa vanhat alkkarit ei kestä, ****** polviin asti. Takuu ei korvaa, fucking sillalla (?h:kään), kumppani kadonnut työmatkalla, täytyy tähystää.
Enempää en saa selvää, ihmettelen vaan että P panee noin sekaisin, ettei olsi jotain yhteisvaikutusta.Sellaista siellä hyvinkäällä on, minkäs sille. Taitaa olla turha tähystellä.
- katkot vai jatkot
apteekkkari kirjoitti:
suomennos:
3 viikkoa vanhat alkkarit ei kestä, ****** polviin asti. Takuu ei korvaa, fucking sillalla (?h:kään), kumppani kadonnut työmatkalla, täytyy tähystää.
Enempää en saa selvää, ihmettelen vaan että P panee noin sekaisin, ettei olsi jotain yhteisvaikutusta.TK:ssa akuutit.
Tässä kävyssä ei milleen katkolle pääse kesäisin vaan oltava syksyyn vaan jatkolla.
Hypsis saa avot asappina. Ne on kovia heittään kaikkee kehoon. - elämä on
katkot vai jatkot kirjoitti:
TK:ssa akuutit.
Tässä kävyssä ei milleen katkolle pääse kesäisin vaan oltava syksyyn vaan jatkolla.
Hypsis saa avot asappina. Ne on kovia heittään kaikkee kehoon.Totta hyvinkäällä on elämä vaikeeta siellä on A-klinikalla kesäisinkin ruuhkaa.Riihimäellä ei ole sille tarvetta ollenkaan.Hyvä me
- muutenkin virheitä
apteekkkari kirjoitti:
suomennos:
3 viikkoa vanhat alkkarit ei kestä, ****** polviin asti. Takuu ei korvaa, fucking sillalla (?h:kään), kumppani kadonnut työmatkalla, täytyy tähystää.
Enempää en saa selvää, ihmettelen vaan että P panee noin sekaisin, ettei olsi jotain yhteisvaikutusta.Mikä helkkarin P ? Kiinnostaa vain siksi että osais varoa.
Vähäkin kirjoitustaito hukkuis jonkun P takia,harmittais sellanen
- Ihmettelen yhä
Terveyskeskuksen mäki on hankala nousta rollaattorilla, eikä sitä talvella edes
hiekoiteta.
Miksi bussit ei kulje sitä kautta, ainoastaan joku palvelulinja? Taxinkin soittami-
nen maksaa siellä.
Vaikea on sairas olla Riihimäellä.- lohdutus sekin
Sun reseptit ei ainakaan huku,kun et pääse lääkäriinkään
- siltäväliltä
johtuisikohn tuo bussittomuus juuri siitä, että jos olisi bussilinja niin kaikki kipeät tulisivat sinne vaivoiksi.
Nyt pääsevät vaan terveemmät. - liikettä!!
siltäväliltä kirjoitti:
johtuisikohn tuo bussittomuus juuri siitä, että jos olisi bussilinja niin kaikki kipeät tulisivat sinne vaivoiksi.
Nyt pääsevät vaan terveemmät.Joka mäen pääsee omin voimin kapuamaan ei tarvi lääkäriin mennä.
- 2 mummoo
Ei mollata mummoo, mutten tulloo mummot!
- Illuminati2
Juur tuon takia käyn yksityisellä,ja reseptit uusittu jo samana päivänä :)
- eri yksityinen
yksityisen käyttäjä saa samana päivänä,mutta minä saan ne sieltä ennenkuin ehdin penkiltä nousta
- nurinkurista
Miten voit nousta penkiltä ennenkuin istut sille?
- mistä sen tietää...
Penkillä voi myös maata taikka seisoa.
- penkittääkö
mistä sen tietää... kirjoitti:
Penkillä voi myös maata taikka seisoa.
Eri yksityinen saa samanapäivänä, itse saan vaikka heti penkillä tai ei.
- hämmästyttäis
penkittääkö kirjoitti:
Eri yksityinen saa samanapäivänä, itse saan vaikka heti penkillä tai ei.
Eipäs nyt heittäännytä piilovitsikkäiks!
Sijoitin eilen lottoon kolme euroo ja sit kun voitan muutaman millin kirjoitan köyhälle kansalle kuinka tapahtuu se että lekuri tuo suoraan lääkkeet kotiin - penkistä on moneksi
mistä sen tietää... kirjoitti:
Penkillä voi myös maata taikka seisoa.
Penkillä voi myös seistä ja hyppiä, mutta silloin kai puhutaan penkiltä laskeutumisesta eikä nousemisesta. Mutta jos punnertaa...
- palvelupelaa
Mä istun aina sille tuolille, hoitajatipu tulee syliin, lääkäri kirjoittaa, tipu hakee ja tuo ne respat.
- 2222.
Älä vaan tiputa hoitajaa, jäät ilman lääkkeitä.
- ie vaaratilanne
2222. kirjoitti:
Älä vaan tiputa hoitajaa, jäät ilman lääkkeitä.
Ei huolta , hoituri on niin raskasrakenteinen ettei se alla istuja pääse ylös millään konstin,ennenkuin hoitaja lähtee noutamaa reseptiä
- huolimummo
ie vaaratilanne kirjoitti:
Ei huolta , hoituri on niin raskasrakenteinen ettei se alla istuja pääse ylös millään konstin,ennenkuin hoitaja lähtee noutamaa reseptiä
Entä jos tuoli kaatuu?
No ainakin tulee paljon reseptejä. - jotain hyvääkin
huolimummo kirjoitti:
Entä jos tuoli kaatuu?
No ainakin tulee paljon reseptejä.Sitten ei voi ainakaan hitaasta hoitoonpääsystä valittaa,kun lekuri on valmiiksi paikalla
- On hän
Sanaton
- sana silliontällöin
Se on sellaista kun on hidas ja jäyhä hämäläinen melkein oon tosikko
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595930Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242541No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402125- 202075
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085