Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Isä on kamala!

Tämä on kamalaa..

Mä oon 15-vuotias tyttö. Mun isä juo ja polttaa. Se on joka ilta pannuhuoneessa juomassa ja tulee sisälle takaisin aivan outona. Kun se on juonut, se on todella tarkkaavainen, valittaa helpommin ja saattaa jäädä tuijottamaan joksikin aikaa. Kun mä olin pieni niin se saattoi lyödä mua ja mun pikkuveljeä sormille risulla, ja se sattui.. Myös tukkapöllyjä ja sormien napsautusta päähän sain paljon!
Se on joskus haukkunut mua itsekkääksi paskiaiseksi. Se on haukkunut myös mun isosiskoa. Unohdin kerran pistää uunin 2 puuta jolloin se alkoi huutaa, haukkua ja uhkasi viedän puhelimen 2 viikoksi pois. Sitten se syyttää toisia aivan turhaan. Isä huutaa ja kiroilee suuttuessaan ja se suuttuu todella pienestä. Kerran meiltä hävisi kaikki donitsit ja siitä alkoi huuto. Mä pakenin vessaan itkemään ja myöhemmin yläkertaan. Mä huusin sille vihoissani että mä en kestä sitä, mutta silti se vain jatkoi syyttämistä. Ei se ikinä ole hakannut, mutta kerran se tuli uhkaavasti mun eteen sanomaan jotain, ja luulin että kohta se lyö. Välillä jo vaatii rohkeutta mennä kotiin, kun äiti on töissä ja isä kotona. Isä on nyt työtön ja se on kauheaa. Äiti tietää että me haluamme että se eroaisi isästä, mutta se ei vain tee mitään. Terkkarille ja kuraattorille olen sanonut, mutta se ei ole auttanut.. Mitä minä voin tehdä?? :

19

2879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ____________________

      Taas tätä samaa tarinaa...

    • tiedän tunteen

      no soitat virkavallan paikalle.kerro sama litania kuin tännekin kirjoitit.kerro pelostasi että joudutte TAAS väkivallan uhriksi.olettehan jo lapsena saaneet maistaa isän väkivaltaa.tiesitkö muuten,että "tukkapölly" on nykyään rangaistava teko?
      jos saat pieniäkin ruhjeita tms.mustelmia isäsi väkivallan vuoksi niin mene heti poliklinikalle näyttämään ruhjeesi.näin saat todistusaineistoa sairaalasta poliisiviranomaisille. pidä myös pikkuveljesi puolia!
      joutuuko äitisi myös kokemaan väkivaltaa?

    • Tämä on kamalaa

      En mä ainakaan tiedä onko äiti kokenut väkivaltaa, mutta joskus kun ne tappeli niin isä oikein sanoi kovaan ääneen meille: "Katsotaa kun äiti lyö isää!" Sit se kannusti äitiä lyömään isää.. Sitä mä en ikinä unohda. Kyllä meillä lasit on silloin lennellyt lattiallekin. Mutta kovassa pelossa mä joudun koko ajan asumaan.. Välillä koulusta tultaessa mun on pakko kerätä rohkeutta mennä kotiin jos muistan vaikka että unohdin pedata sängyn. Siitä se huuto alkaa.. Joskus nuorempana mä olin hieman siivo ja sotkin paikkoja aika alvariinsa mun pikkuveljen kanssa. Silloin isä joskus uhkasi että pitäis meidän johonkin kasvatuslaitokseen pistää. Sitäkään mä en unohda.

    • 12312121321132123132

      Sun faijas on sairas... en kestäis tota paskaa sekunttiakaan.

    • Tämä on kamalaa

      Sit se varmaan yhdistää kaikki saksalaiset natseihin.. Mulla on yksi saksa paita ja mä kuuntelen Rammsteinia. Se siitä valittaa mulle koko ajan ja kehtaa ajatella että mä olisin natsi.

      • isä tietää hommat

        Koska sulla on yksi saksa paita ja koska kuuntelet Rammsteinia, sä OLET natsi!
        Isäsi on oikeassa.


    • tiedän tunteen

      teidän elämänne ei tunnusta olevan nyt reilassa ja te lapset saatte tollaisesta kasvatuksesta henkisiä ongelmia.
      aivan liian tiukka kuri teillä on selvästi.

      • piiskuri-jim

        Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee!
        Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!
        Elikkä siis lisää piiskaa!


    • Tämä on kamalaa

      No mulla on jo ihan tarpeeksi henkisiä ongelmia, mutta isähän asiaa ei auta paljon.. Psykologilla käyn kyllä, mutta se ei auta kun isä pahentaa asiaa koko ajan.. Nyt on jo paha olla, kun tuntuu että vastarintaa on koko ajan mulle...

    • tiedän tunteen

      mites on pikkuveljesi laita?pidä hänestäkin huoli.tietääkö vanhempasi että käyt psykologilla? luulisi vanhempiesi alkavan miettimään että missä vika kun käyt psykologilla.
      psykologilta sun pitäisi nyt saada vähän "järeämpää" apua.meinaan toimintaa asian parantamiseen ?
      voithan varata ajan myös suoraan terveyskeskukseen lääkärille ja luulen että pslg.auttaa sua ajan varaamisessa eli tekee pohjatyötä tapauksestanne.
      sisarukset mukaan ja yhdessä saatte voimaa toisistanne ja teidät otetaan tosissaan.
      onneksi vanhempasi eivät tappele ja juo joka vkonloppu,eikös vaan?
      asuuko lähelläsi sukulaisia joille voisit purkaa tuntojasi?mennä kenties tappelun alkaessa veljesi kanssa sukulaisen luo turvaan.koska lapsiahan vielä olette.älä loukkaannu tuosta.ymmärrät sitten aikanaan.

      toisaalta tuo ikäsi on sellainen että kaikki tuntuu niin pahalta ja masentavalta,joskus maailma tuntuu kaatuvan päälle.niin oli minunkin nuoruus masentava ja halusin päättää päiväni.ajattelin että kun tästä omilleni pääsen niin en tee sellaista lapsilleni mitä omat tai kavereiden vanhemmat tekivät.
      enkä ole tehnyt.olen siitä todella ylpeä miten olen onnistunut niin hyvin.
      luulen että sinustakin tulee hyvä aikuinen (niinkuin monesta muustakin nuoresta)kun olet nähnyt elämän nurjaakin puolta.
      mutta kenenkään älä anna itseäsi nöyryyttää,arvostella,tai lyödä.tee itse myös samoin.silloin olet hyvä ihminen!

    • Tämä on kamalaa

      Psykologilla käyn ihan koska minulla on paniikki- ja ahdistushäiriöitä ja vanhemmat tietävät siitä. Viime kerralla sanoin psykologille isästä, mutta en tarkalleen muista mitä hän siitä sanoi. Isä juo joka päivä ja on iltaisin hieman "sekaisin" eli tarkkaavaisempi, valittaa herkemmin ja saattaa ruveta huutamaan. Aamuisin on myös hieman äreämpi ja tänäkin aamuna sain kuulla kovaa huutoa pienestä. Pikkuveli on uhmaiässä ja hermostuu isään nopeasti. En tiedä mitä isä sanoi eilen illalla pikkuveljelle mutta kuulin vain kun pikkuveli huusi kovasti: "ai ai ai." Äidillehän meni veli sanomaan asiasta, mutta tarkemmin tapahtumaa en tiedä.. Eilen oli masentava olo ja tuntui että en mä jaksa enää. Monesti tuntuu että maailma kaatuu mun päälle ja mä en jaksa jatkaa. Juomista, polttamista, viiltelyä tai itsaria en kuitenkaan ole harkinnutkaan. Mummoni asuu n. 200 metrin päässä (äidin äiti) joka tietää asiasta. Itsehän mummo toivoo että isä lähtisi pois. Isän ja äidin viimeksi tapellessa (viime syksynä) isosiskoni lähti kylälle rauhaan, mutta tuli pian takaisin. Sillä sekunnilla kun isosisko saapui, lähdin minä turvaan kylälle, koska minua suututti ,pelotti ja harmitti samaan aikaan. Pikkuveljeä en yksin uskaltanut jättää koska hän jo itki.. Odotin siis isosiskon paikalle. Isosiskohan asuu toisessa päässä suomea nyt ja on vain harvoin kotona.. Pelkoa siis kotonakin riittää..

    • psykiatrinensairaala

      tommonen isä mielisairaalaan.

    • FrX

      Mää en jaksais tota paskaa sekunttiakaan!Suosittelen puhumista juuri esim.psykologille.

    • tuttu tunne

      Tuttu tunne, onneks uskalsin valittaa ja enää mun ei tarvii käydä isän luona.
      (siismuniskäjaäitioneronnu.)

    • samatäällä

      ihan sama juttu ! iskä kiroo ja kaukkuu mua paskiaiseksi ja mulkuksi yms... Heittelee mua joskus tavaroilla,mulla on pikkusisko,mut iskä 'lellii' sitä.. Haluisin kans et äiti ja iskä erois,muttei onnistu..

    • sopu sijaa antaa

      Minun mielestäni on kamalaa, että isäsi joutuu menemään pannuhuoneeseen juomaan. Pannuhuoneeseen! Äitisi taitaa olla todellinen pirttihirmu, joka terrorisoi isääsi.
      Sinun pitää mennä hänelle kaveriksi sinne pannuhuoneeseen, ettei hänen tarvitse olla siellä yksin. Voit ottaa hänelle seuraksi itsekin alkoholia ja jos vaikka strippaisit isällesi, hän varmaan ilahtuisi.
      Perheessä vallitseva sopu on sopuisaa.

      • Pwugphkek

        Mitä helvettiä 🙄


    • vaimitenseolikaan

      keskity kotitehtäviisi mitä sulle annetaan äläkä valita täällä jos siitä tekemättömyydestä saat satikutia. muista että sen lauluja laulat kenen leipää syöt pätee ihan edelleen.
      jos et usko katso asiaa muutaman vuoden päästä kun asut jonkun poikakaverin kaa ja se maksaa vuokran ja vastineeksi joudut alistumaan sen kusisen munan imemiseen ,nöyryyttäviin seksiasentoihin ja perversioihin kuten kakkoseen poraamiseen kuivana. silloin voi tulla mieleen että mikset muistanut heitellä niitä puita uuniin vaan makoilin sohvalla kännykn kanssa

    • PANOPEIPPO

      go to school ja anna sille ääs

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe