Kaksi viikkoa oli pitkä aika eräiden tuttavien kanssa mökkeillessä.
Emme itsekään sylkäise pulloon mutta juhliminen jää yhteen iltaan itsellämme.
Nämä ystämme pitivät viinapulloa sängyn vieressä, siitä kipattiin heti kun silmät avautuivat.
Sama touhu jatkui koko ajan, jouduimme olemaan kuskina kun hakivat lisää viinaa 40km päästä.
Riitelivät keskenään ja söivät eväämme, puhumattakaan että olisivat siivonneet jälkensä.
Eivät he normaalioloissa ole tavallisia viikonloppu tissuttelijoita kummempia. Käyvät työssä, hyviä ammatti-ihmisiä ovatkin.
En lähde koskaan enää vastaavalle "lomalle" kun oman perheen kanssa.
Mökissä oli tupa ja yksi makuuhuone, sekä pieni saunakamari. Tuntui ahtaaltakin.
Mökkikokemuksia
24
296
Vastaukset
Niinhän me olemme keskustelleet jo keväällä.
Mukavaa että muistutit.
Keväällä sitten taas, jookosta?
H.- kastekukka
Kuules nyt.
Entä jos ei ole lukenut keväällä kirjoitettuja juttuja, edes kesäkuussa kirjoitettuja. Puhumattakaan ties mistä menneisyydestä. "Oma mökki on oma" nimimerkkiä en tunne, en tunne paljon muitakaan. Vaan ei kai voi edellyttää, että ennen tänne kirjoittelua perehtyy vanhoihin aloituksiin!
Kevättä nyt vaan sullekin, mieti vähän ja mene ostaman ne urheiluliivit.
Oma mökki on myös minusta se kaikkein paras ratkaisu. kastekukka kirjoitti:
Kuules nyt.
Entä jos ei ole lukenut keväällä kirjoitettuja juttuja, edes kesäkuussa kirjoitettuja. Puhumattakaan ties mistä menneisyydestä. "Oma mökki on oma" nimimerkkiä en tunne, en tunne paljon muitakaan. Vaan ei kai voi edellyttää, että ennen tänne kirjoittelua perehtyy vanhoihin aloituksiin!
Kevättä nyt vaan sullekin, mieti vähän ja mene ostaman ne urheiluliivit.
Oma mökki on myös minusta se kaikkein paras ratkaisu.Juu, Valkoapilani on oikeassa.
Jostain pitää aina olla eri mieltä
Niin aloituksista, kuin ajatuksistakin.
Varsinkin kun Saksalaiset ovat iskussaan osuneet kohdalle.
Oma mökki on aina kullankallis.
Tai sit muu perusajatus, muisti vanhoja tai ei.
H.- kastekukka
hunksz kirjoitti:
Juu, Valkoapilani on oikeassa.
Jostain pitää aina olla eri mieltä
Niin aloituksista, kuin ajatuksistakin.
Varsinkin kun Saksalaiset ovat iskussaan osuneet kohdalle.
Oma mökki on aina kullankallis.
Tai sit muu perusajatus, muisti vanhoja tai ei.
H."Jostain pitää aina olla eri mieltä"
Älä väistä asiaa. Tai toistaalta, väistämällä myönnät sinäkin puhuneesi pötyä.
Saksalasista puheen ollen ja heidän mökkivaltauksensa. Vetäisin vihon viimeisen päälle isot pultit jos tontilleni tultaisiin retkeilemään ilman lupaa. Oli kansalasuus mikä hyvänsä.
Ymmärrän syntyneen kohun. kastekukka kirjoitti:
"Jostain pitää aina olla eri mieltä"
Älä väistä asiaa. Tai toistaalta, väistämällä myönnät sinäkin puhuneesi pötyä.
Saksalasista puheen ollen ja heidän mökkivaltauksensa. Vetäisin vihon viimeisen päälle isot pultit jos tontilleni tultaisiin retkeilemään ilman lupaa. Oli kansalasuus mikä hyvänsä.
Ymmärrän syntyneen kohun.Piharatamoni.
Odotellaan nyt kuinka keskustelu kehittyy, katsellaan miten aloitukseen vastaillaan.
Josko nyt enää ollenkaan, voi olla että me sotkimme koko homman.,
H.- aloittaja'
En valitettavasti käynyt täällä keväällä, onko tämä keskustelupalsta?
Mökkikokemus tuli mieleen kun luin saksalaisista soutelijoista iltapäivälehdestä.
- Tsorbas
Kannattaa lähteää tuollaiselle lomalle vain tuttujen kanssa.Sellaisten joiden tavat tuntee jo vuosien takaa.
Ettei tule yllätyksiä.
Kaksi viikkoa on pitkä aika epämiellyttävässä seurassa.
Miten ihmeessä lähditte pieneen mökkin jossa ei alkujaankaan ollut tilaa neljälle ihmiselle?
Mutta jos teillä oli auto, miksi ette vain lähteneet? - isoäiti*
Minä olisin häipynyt jo toisena päivänä.
Ahdas on aika lievästi sanottu - surku juttu. - lejanna
Mökki on kuin oma kainalo. Ei sinne mahdu, kuin oma kulta korkeintaan.
Toki on maata ja tilaa laulaa lurittaa ja haitarilla säestää.
Kaikukin on komea, veden ääressä.
. - ibiza*'
No, tapansa kullakin...
Kyllä kai jokainen on hankkinut mökkinsä itseään varten eikä tuttujen varalle... Harvoin ystäviäni tai tuttujani yöpyvät mökilläni ohikulkumatkallaan... Tuo jälkikasvuni on tietenkin eri juttu... Mökki onkin hankittu omaksi iloksi, lepopaikaksi ja voimien keräämiseksi... Kun biletetään tuttujen kanssa se tehdään kotioloissa ja yksi ilta riittää...
Olen usein käynyt erään "ystäväni" mökillä, kutsusta kylläkin... Tuon ison järven rannalla on paljon mökkejä... Kukin nauttii mökillään hiljaisuudesta ja vierailut rajoittuvat kädenheilautukseen näköyhteyden sattuessa... - meeriamanda
Josko oli yhdessä vuokrattu ´omamökki´ pariksiviikoksi, ja ei ihan läpeensä tutun pariskunnan kanssa? Eli ei lomailtu aiemmin yhdessä.
Eikö porukoilla ollut telttaa mukana, olisi sinne voinut mennä örveltäjiä piiloon ja nukkuun? Ja eihän mökillä sisällä olla, kuin nukkumassa! Kyllä tuo tila siihen riittää, jos osaa ulkosalla oleilla? Kai nyt jollainen kuistikin oli et voi sadetta pitää...ei kesällä olla mökissä vaan ulkona, ajattelen minä.
Hyttyöljyä vaan paljon mukaan, lukemista, ristikoita ja vain oleilua. Veneellä rannasta jonkun matkan päähän ja mollikkaa, tai kalastellen....sään mukaan :)) Ei kai koko ajan tarvi yhdessä olla?
Jos itellä olisi ollut kauppaan asiaa olisi juomia voineet tankata, ja kertoen että ostavat niin et piisaa, sillä juoppokuskia minusta ei ole koskaan kukaan saanut!
Oma syy jos haluaa olla liian vieraskorea! - Tase pappa
Jotenkin haiskahtaa provolta tämä juttu.
Aikuisen ihmisen luulisi saavan suunsa auki, jos mökkeilykumppanien käytös on näin törkeää.
Jos asioiden hoitamisesesta, laskujen maksusta, siivouksesta, järjestyksestä, alkoholin nauttimisesta ruuan laittovuoroista ja muista kysymyksistä, normaali keskustelu ei tuota tulosta, järki-ihminenhän vetää lelunsa pois leikeistä.
Mikään laki, mikään ystävyys tai mikään muu syy ei voi pakottaa pilaamaan omaa lomaansa moisen syyn takia.
Maksamaan rahaa, työtä ja mielipahaa, tuottaakseen vastikkeetonta hyötyä muille.
Itsehän lähdit hommaamaan viinaa lisää, entisten loputtua.
Pakotettiinko uhaten ratin taakse, olipa auto kenen hyvänsä?
Pakotettiinko ostamaan muidenkin sapuskat?
Pakotettiinko lähtemään?
Käytettiinkö uhkailua tai väkivaltaa?
Olitko muutoin, esim. työsi vuoksi, alistus-suhteessa näihin juoppoihin?
Halusitko sittenkin olla se kiva, jolle kaikki sopii?
Jos mökki olikin heidän, ei teitä siellä kaiketi vankina pidetty.
Jos mökki on yhdessä vuokrattu, pelisäännöt koskee kumpaakin sakkia.
Säännöthän pitää sopia etukäteen.
Tuskinpa niin sinisilmäinen hölmö, voit olla, että et osannut arvata kumppaneittesi tapoja ennalta, vaan lähdit mukaan.
Jos mökki oli teidän, niin käskyllä lähtee epämiellyttävät vieraat ulos. - ...
Mnaah.
Lomilla ihmisistä paljastuu kiintoisia seikkoja. Viinan kanssa lutraaminen nyt ei ole mitenkään erikoista, helevaton moni lutraa. Monilla vaan silleen, että normaalioloissa ei yksinkertaisesti pysty, sitten se menee lomalla yli. Ihan sama kuin firman pikkujoulut. Tai se Kanarian reissu.
Amatöörijuopot asialla.
Itelläkin sattunut joitain kertoja, että just joku mökkiloma hyvienkin kavereitten kanssa alkanut lähinnä vituttamaan. Systeeminä ollut jo pitkään, että mökeillä kylästellään, ollaan ehkä jopa yötä. Mutta ei perkule, ei kiinnosta kolhoosielämä muutenkaan.
Onhan noita, iloisia ryyppyveikkoja, jotka onnistuu olemaan kuukauden hiprakassa mökillä, ilman sen kummempia. Jotkut, raittiiksi oletetut tyypit, onkin kummallisesti sairiksella loman jälkeen ruokamyrkytyksen takia( katkolla).
Viina on suomessa suosituin laillinen huume, muita nyt on vaikka tupakka, kahvi, tee. Ennen sotia ja sotien jälkeen suomi oli yksi maapallon suurimmista heroiinin ja amfetamiinin kuluttaja maista. Hah, Opi- ripulilääkkeen nimi johtui siitä, että siinä oli ooppiumia. Ja onhan lääkkeissä huumaavia aineita edelleen, siis laillisesti.
Ja kuten kaikki tietää, suomessa kasvaa luonnonvaraisena tasan yksi huumekasvi, punainen kärpässieni. Ja sehän on opetetttu jokaiselle suomalaiselle, vauvasta alkaen, että ei niitä saa syödä, kun myrkyllisiä. Takana monikin juttu. Mutta yks on kristinusko. Täällä kun tuli väkisellä kristinusko ulkomailta, alkuperäisuskonnot tuhottiin. Joopajoo, shammanirummut poltettiin. Mutta millä ihmeellä shamaanit hankkiutui transsiin ja mietiskeli, kun täällä ei ole muita huumeita kuin kärpässieni? Siitä on kysymys. Viinaa saa juoda, tekeehän luostarit viintä, liköörejä kaljaa. Ja joku Isä Mitro on tunnettu viinin ystävä ja kirkoissa juotetaan kansalle väkevää kirkkoviintä "ehtoollisena". Piru, tainnut sekin toimia alunperin krapulalääkkeenä seurakuntalaisille, että saadaan jotenkin houkuteltua ihmisiä kirkkoon.
No joo. Mä olen joskus lähtenyt meneen kesken loman, kun alkanut nyppiin. Ja mä olen omalta mökiltä laittanut vieraita meneen, jos on alkanut nyppiin. Vaatii tavallaan luonnetta. Mutta helpottaa pitemmällä aikavälillä. Niihin paikkoihin, missä nyppinyt, niissä en käy. Ja net, jotka olen laittanut iteltä meneen, ei oo enää tunkemassa meille :DDDD
Välit voi säilyä noinkin, ja on suoraa, ei mitään tekopyhää teeskentelyä.
Pian ois sieni aika, hmm missäs niitä tatteja nyt kasvoikaan :DDD
=DW= - Aloittaja.
Ei ollut provo.
Ollaan kai nynneröitä, olisi tullut pitkäaikista haittaa välien rikkoutumisesta, päätimme kestää. Kuten kirjoitin häiriköt ovat normaalielämässä melko tavallisia ihmisiä.
Keksimme jonkun tekosyyn kun ovat pyytäneet uusintaa.
Vaikka vaikeaa olikin niin hyvä tällä hetkellä että kestettiin.- demeter
Vähän nynnerö taidan minäkin olla. Harvoin saan suuni auki, kun jokin asia alkaa pänniä meidän lapsuudenkodissa, jonka omistuksen jaamme parin veljen kanssa.
Alkuun meitä oli kuusi mukana, mutta joskus tuntuu, että kolmekin on liikaa.
Kahteen pekkaan vielä pärjää.
Kuten aloittaja sanoi, joihinkin ihmisiin on sellaisia siteitä, ettei niitä voi/tahdo
katkoa vaan pitää pienempänä pahana sitä, että joutuu joskus nielemään kiukkunsa ja joustamaan, mukautumaan toisten tahtoon. Ja joutuupa siinä sitten myös tsekkaamaan miten oikeutettu se oma linja kulloinkin on.
- vihainen ja häpeissä
Minulle sattui ikävästi, olin kolmantena pariskunnan kans, ihan vaimon ystävänä.
Otettiin kuppia sen verran että nukuin sikeästi.
Heräsin kun jokin valo vilkkui, ystävättären ukko oli taskulampun kanssa peittoni alla. - Pirre*
Jos tällainen oisi kohallani totta, niin uskoisin ettei vieraat oisi ollu koko viikkoa meijjän mökillä.
- ei minulle.
Saisasta elämää.
- auli-auli
Mökkeily on mukavaa.
Talo elää tavallaan, vieraat käy ajallaan:)
Ei aina voi eikä halua sanoa ajatuksiaan julki jos asiat eivät suju.
Itse mietin plussat ja miinukset kannattako jatkaa yhteismökkeilyä, jos ei ole pitkä aika tiedossa, yleensä yritän soputua mikäli ei ihan mahdottomaksi mene. - <<<<<2
Jos haluaa olla rauhassa ja vuokraa mökin, ei kannata kertoa kenellekään.
- Marlyn.
Elämäni aikana on ollut niin monta mökkiä etten laskea jaksa.On vuokra-ja omistus,vanhempien,siirtolapuutarhaa jne.
Jotenkin vaan pitää olla joku mökki.Nyt olen luopumassa toisesta,ja keskityn pikkuruiseen merenrantamökkiin.
Vieraat saa tulla ja olla niinkuin huvittaa,paitsi röökaajat,ne joutuu ulos.Viinan kans läträäjiä en myöskään suosiolla katsele,joskaan en lasiin sylje itsekkään.
Tänään ripustin riippukeinun puiden katveeseen,aamu-uinti meressä,katsellen Helsingin horisonttia ja laskin montako kirkontornia silmiini osui.Edessä tyyni meri,joku veneilijä, kuin etelän kostea lämpö hiiviskeli iholla saaden uudelleen sukeltamaan veteen.
Näin kivasti kaupungissakin,kun muistaa varoa punkkeja rantaruohikossa. - lejanna
Kaikista kauneimmat valot ovat poistuvien vieraiden auton takavalot = vanha vitsi.
Minen jaksaisi katsella muiden kuin miehen nassua kahta viikkoa mökillä.
Enkä kyllä menisi kenenkään vaivoiksi heidän mökkeröiseensä.
Päivävieraat parhaita.
.- henrjii
kolmenpäivän jälkeen alkaa kalat, ja vieraat haisemaan.
- lejanna
henrjii kirjoitti:
kolmenpäivän jälkeen alkaa kalat, ja vieraat haisemaan.
Heh, niinpä.
Jostain luin, että norjalainen lohi käy 6 viikon perkausmatkalla Thaimaassa, ja sitten täällä myydään tuoreena.
Muistinkos oikein?
Jos vaikka mökki-isännällä olisi paha jalkahiki, voisipa olla, ettei kovin yökyläisiä olisi.
Vappu on terhakka tyttö.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941