bi-henkisesti? Onko ihastuminen kumpaankin sukupuoleen ollut aina olemassa, vai valjennut vasta jopa aikuisiällä?
minkä ikäisenä huomasitte
5
176
Vastaukset
- yksi.vastaus
Varmaan jotain 25 v, kun alkoi naiset kiinnostaa siinä mielessä. Lienee syynä ahdasmielinen kasvatus, kun en aiemmin uskaltanut nähdä naisten ihanuutta.
- Minävain________
15-vuotiaana,eli ihan vähän aikaa sitten...,tiedä sitten onko se vain ohimenevää.. periaatteessa olen jotenkin koko ajan tiennyt sen,että voin ihastua myös tyttöihin...
- HV
30 vuotiaana ihastuin yllättäen naiseen ja sillä tiellä olen edelleen!
- ^¨¨
Oon aina kiintynyt helposti naispuolisiin henkilöihin mm. koulussa opettajiin. Nuorempana en oikein mieltänyt asiaa ihastumiseksi, vaikka sitä se todennäköisimmin on ollutkin, mutta tuolloin asia oli niin tabu, ettei sellaista uskaltanut edes ajatella. Ihastumiseni oikein kunnolla huomasin ja uskalsin itselleni myöntää vasta nyt hyvin aikuisellla iällä eli viisikymppisenä. Alkuun en edes tajunnut niin tapahtuvan, koska alkuunpanijana en ollut itse, vaan sitkeä itseäni nuorempi nainen.
- Kuusankukka
Oisko ollu n. 13v. Seksuaalisuuden puhkeamisen aikoihin yläasteella se kuitenkin tapahtui. Olen aina ollut bi, vaikken sitä tajunnut ennenkuin joku aika sitten, mutta selkeästi pojat ei viehättänyt lapsenakaan erityisemmin, kun taas erääseen samansukupuoliseen ystävääni olin hullun rakastunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085