AnsioluettelotEi vastauksia

Sisä ja ulkomaalaukset

Teen sisä ja ulkomaalauksia edullisesti Lahdessa ja lähiympäristössä. Tmi on. P.0509241503 /Kari. (Muista kotitalousvähennys)
AnsioluettelotEi vastauksia

Kattomaalauksia

Peltikattojen ruostepohjaukset, pesut ja maalaukset edullisesti "lamahintaan". Takuutyö. Urakoita tehdään Oulussa ja ympäristökunnissa. Vain mailia yötyöstä johtuen [email protected]
AnsioluettelotEi vastauksia

Lasten- kodinhoitaja

Hei, Minä olen Bogi, 24vuotias luotettava ja reipas unkarilainen nainen. Olen ystävällinen ja tulen toimeen lasten kanssa erityisesti hyvin. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta olen työskennellyt Suomessa eri suomalaisissa …
AnsioluettelotEi vastauksia

Koira etsii ulkoiluttajaa

tyttö tai poika haluatko ulkoiluttaa silloin tällöin ja joskus hoitaa viikonlopun 2 koiraa ja yhtä kissaa,kun olen matkoilla Paikka olisi Pohjois-Helsingissä, hyvien kulku yhteyksien varrella. e-mail kissankieli@suomi24…
AnsioluettelotEi vastauksia

Lastenhoitaja LPR / Kouvola

Kesätyö lasten parissa olisi hakusessa 17-vuotiaalla Lappeenrantalaisella / Kouvolalaisella lukiolaistytöllä, koulujen loma-ajaksi tai osaksi sitä. Kerron hieman itsestäni Olen siis 17-vuotias sosiaalinen ja vastuuntunt…
AnsioluettelotVastattu 17 v

Tarvitsetko lapsellesi ilta-ja viikonloppuhoitajaa

Hei! Olen ammatiltani lastenhoitaja ja työskentelen päiväkodissa. Olen usein kuullut lasten vanhemmilta, ettei pääse koskaan lähtemään itsekseen mihinkään, kun ei ole ketään, kuka voisi hoitaa lapsia. Olen yli neljäkymp…
AnsioluettelotEi vastauksia

Eläinten hoitoa & ulkoilutusta (HÄMEENLINNA)

Hei! Tarvitsetko eläimellesi ulkoiluttajaa tai hoitajaa ? Vahti ja Vainu hoitaa kaikki eläimet Hämeenlinnan seudulla pientä korvausta vastaan. Mikäli tarvitset lisäinfoa, ota rohkeasti yhteyttä mailitse ! :) Vahti ja Va…
AnsioluettelotEi vastauksia

Lastenhoitaja

hei! Etsin siis perhettä joka tarvitsee lapselleen/lapsilleen lastenhoitajaa;korkeintaan kolme lasta,sijainti helsinki tai espoo.Itse asun perheeni kanssa helsingin keskustassa. Olen siis 28v. yhden lapsen äiti,minulla …
AnsioluettelotEi vastauksia

Lastenvahti

Olen kokenut lastenvahti Tampereelta. Täytän kesällä 15, ja voin hoitaa 3-10-vuotiaita lapsia. Vapaata on yleensä koulun jälkeen ja viikonloppuisin, voin tulla myös yöksi. Huom! Tutustumiskerta ilmainen (ei pakollinen) …
AnsioluettelotVastattu 17 v

Koiran- , kissanulkoilutusta

Olen erittäin eläin- ja lapsirakas 14-vuotias tyttö Tampereelta. Itselläni on pikkuveli ja -sisko, ja olen asunut maalla jolloin hoidin kaikenlaisia eläimiä kanoista lampaisiin. Meillä on ollut kissaa, kania ja koiraa j…
AnsioluettelotEi vastauksia

Kodinhengetär

Yllättävän vapaa-ajan lisääntymisen vuoksi tekisin mielelläni nopeallakin varoitusajalla kodinhoitajan, ruoanlaittajan, kaupassakävijän ym. työtä! Lenkitän koiran tai siivoankin. Voin vaikka kuljettaa mummon kauppareiss…
AnsioluettelotVastattu 17 v

REMONTIT

Teen Hki/Uudenmaan alueella sisä ja ulko maalaustyöt muuraus, tasoitetyöt, tapetoinnit, laatoitus, kalusteasennukset, parkettiasennukset ym.työt. Sopimuksesta myös isommat saneeraukset. Suunnittelen myös tilaratkaisut n…
AnsioluettelotEi vastauksia

MUURATUT TAKAT,

Hämeen-alueella, pitkällä kokemuksella, ja ammattitaidolla. Käy sivuilla www.wili.fi, ja soittele.
AnsioluettelotEi vastauksia

rakennustyöt

PELKOSEN RAKENNUS tekee pää- ja aliurakointina huoneistosaneeraukset, maalaustyöt ja puusepäntyöt. Uudisrakentaminen ja remontit sekä yrityksille että kotitalouksille. Toimintamme perustuu tehokkuuteen, taloudellisuutee…
AnsioluettelotEi vastauksia

lVI-PALVELUT MITOS & MÖKKIHELPPI

LVI-Palvelut MITOS on vuonna 2008 perustettu LVI-asennus ja huoltoliike. MITOS hoitaa mm. putkiremontit, vesijohdot, LVI-tarvikkeet, LVI-tekniikan, lämpöjohdot, remontit, remonttisiivoukset jne. Olipa kyseessä pieni huo…