Kuuntelin juuri Maijan online keikan Nokia-areenalta ja sen kappaleen Kristiina. Sen biisin sanat herättivät minussa hieman ristiriitaisia ajatuksia. Näin >50v. äijämiehenä jäin vähän miettimään tämän kappaleen sanom…
Antti Tuisku, tuo entinen pop-laulaja etsii itseään lopun ikäänsä. Laulu-uran välillä opiskeli urheiluopistossa liikunta-alan ammattitutkinnon. Tosin pääosa opinnoista tapahtui etänä Epsanjasta käsin. Mitenkähän sellain…
Olen lukenut kaksi kirjaa Kikasta. Raija Pellin ja Kati Lahden kirjat. Järkyttävää tekstiä, jonka todellinen asia/faktasisältö oli kätketty lähes täysin, aina julkaisuhetkeen asti. Olen myös katsonut puoli-fiktiivisen e…
Ari ei ole mukana. Aria ei edes mainita artikkelissa, mikä on ymmärrettävää, koska paluukeikalla juhlitaan 2005 julkaistun Decrowning levyn 2-kymppisiä. Vanhat, aikoinaan fanipaitansa polttaneet fänit voi ilakoida https…
Melkoinen moka järjestäjältä kesken loppu huipentuman laittaa valot ulosmenoon. Jäi monelta paras veto näkemättä. Onneks Ismo antoi lavalta suoran palautteen... Taiteilija elämää👍
Ura rock-starana odottaa.
Vain elämää näyttää lähikuvaa laulajista. Einin kasvot ovat jo aika ikääntyneet.
Sen ääni on kuin pikkutytön, ihan hirvee!!! Se mainos Oikotiestä, kun se nainen laulaa, niin siis ei voi olla, jotain on tapahtunut. Ääni on kun 5 vuotiaan.. oletteko huomannu. Ei se koskaan ole hyvä laulaja ollutkaan e…
Elämäni biisi on nostanut Suvi Teräsniskaa monta pykälää korkeammalle. Vetää hienosti esitykset. Diandra ja Teräsniska ovat Suomen parhaimpia laulajia.
Hector on yksi suomalaisen rockin isoista nimistä. Tuotannossa on kasapäin klassikkoja, kuten Lumi teki enkelin eteiseen, Yhtenä iltana, Hannikaisen baari, Mandoliinimies ja Juodaan viinaa. Harvakseltaan julkisuudessa e…
Nuori ja lahjakas 17 vuotias laulajatar muusikko Suren
Tuossa tv-ohjelmassa.
Kuka muistaa mikä ärsyttävä mainosrallatus menee näin; Mä huudan...... sä huudat.....? Joku vitamiinimainos? Mainos pyörii päässä mutta en muista että mistä mainoksessa oli kyse. Hyvin epäonnistunut mainos siis.
Kun Irina on jäänyt pois Elämäni biisi-ohjelmasta, Didi on saanut laulettavakseen kaikki rokkibiisit. Ja tekee sen h-vetin hyvin . Diandra on Suomen paras artisti .
Ruotsalaistunut Lisa Johansen Presley on taas aktivoitunut... Voisiko olla jotain perää, asiahan perustuu Uppsalan ja Lundin yliopistojen professorien otsa-analyysiin, jonka Kanadan kuninkaallisen ratsupoliisin tiedeosa…
Johanna Siekkinen, upea nainen kaiken kaikkiaan ja ääntäsi jaksaa kuunnella 7/24. Mihin olet kadonnut, niin moni kaipaa takaisin lavoille. Olet maamme ykköslaulajia kirkkaasti Johanna! Tv. Kaihomieli ja surusilmä 😭
Miksi - mikä ja kuka hänet on nostanut pinnalle??? ei ymmärrä, boomeri kaikenmaailman asuisteissa ja boomerihuohotus laulutyylillä boomeri yrittää pitää naamaansa pinnalla…
Löysin vähän aikaa sitten trio milf-bändin tykkään tosi paljon niiden biisit saa aina hyvälle tuulelle kannattaa kuunnella
Beautiful Nightmare https://www.youtube.com/watch?v=qub8z3n5gxw vocals: Antti drums, bass, guitar: Antti Kuosmanen KOTISIVU: https://anttikuosmanenkromatutkuninkaat.weebly.com INSTAGRAM: https://www.instagram.com/anttik…
Katsoin vanhoja esiintymisiä ja jäin miettimään esiintyykö Marjori enää ollenkaan? Hyvä ääni ja esiintyjä. Olisiko mahdollista, että hän tekisi edes pienimuotoisen kiertueen tai satunnaisia pistoesiintymisiä?