Kuuntelin juuri Maijan online keikan Nokia-areenalta ja sen kappaleen Kristiina. Sen biisin sanat herättivät minussa hieman ristiriitaisia ajatuksia. Näin >50v. äijämiehenä jäin vähän miettimään tämän kappaleen sanomaa. Minun vajavaisen musiikintuntijan tulkinnan mukaan siinä kerrotaan Kristiinasta, jota kiusataan hänen ominaisuuksiensa takia. Mietin sellaista, että olenkohan minä ymmärtänyt biisin nyt jotenkin väärin? Siksi haluaisin kuulla, miten te kuvailisitte kappaleen sanoman, ja se auttaisi minua ymmärtämään sitä paremmin. Kiitos paljon.
Kuten sanoin, en ole mikään sanoitusten asiantuntija enkä edes musiikin tuntija. Mutta kappale itsessään oli hieno, ja aivan älyttömän hieno online-konsertti. Kiiyos vaan ruutu live. Minua vain jäi jotenkin tuo teksti vaivaamaan.
Kristiina kappaleen tulkinta
Anonyymi-ap
0
655
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616