Koira ei halua lenkkeillä?!

Mitä tehdä?

Onkohan muilla koiranomistajilla samanlaisia kokemuksia ulkoilusta? Meidän yli 1-vuotias tiibetinspanielityttö tekee usein totaalisen stopin ihan jo lenkin alkumetreillä. Koira istuu (monesti keskelle tietä!) tai heittäytyy maate. Eikä liiku senttiäkään, ei kannustamalla, käskemällä eikä varsinkaan nykäisemällä (silloin heittäytyy ihan kiviriipaksi ja menee täysin "lukkoon"). Namin ja tule- käskyn perään saattaa lähteä, mutta tilanne on namin saatuaan ennallaan. Jos nappaan hauvan syliin ja kannan, se makoilee siinä tyytyväisenä ja saattaa nuolaistakin kiitokseksi!

Näyttää siltä, että normaali kävely ei vaan tippaakaan kiinnosta eikä innosta. Nuuskuttelu ja kaiken liikkuvan tarkkailu on kyllä mieleen. Koirakaverien kanssa lenkit kyllä sujuvat suht. normaalisti. Myös silloin kun lenkkeilemässä on enemmän perheenjäseniä, on seuraaminen helpompaa. Mutta aina yhden taluttajan kanssa (oli se meistä kuka tahansa) alkaa jarruttelu.
Miten tilanteessa pitäisi menetellä? Voiko kyseessä olla jonkinlainen murrosiän uhittelu tai ylipäätään rodun luonne?

15

4879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • canis.familiaris

      Miksi kävellä, jos pääsee kantoon? Onko lenkillä sattunut jotain jossain vaiheessa mikä tekee koiran olon turvattomaksi? Vaikuttaako säät miten.

      Meillä teki keskiaasianpaimenkoira muutaman kerran saman ja se oli aika tekemätön paikka ajallisesti.

      • Mitä tehdä?

        " Miksi kävellä, jos pääsee kantoon? Onko lenkillä sattunut jotain jossain vaiheessa mikä tekee koiran olon turvattomaksi? "

        Niinno. Pakkohan koira on ottaa syliin ja kantaa jos se ei kertakaikkiaan suostu liikkumaan. Olen kokeillut odottaakin rauhassa ja kauan mutta kun itsellä ei ole aina puoltaa päivää aikaa:)
        En todella muista, että koskaan lenkillä olisi tapahtunut mitään pelottavaa. Muutenkin koira tykkää toisista koirista ja on luonteeltaan melko utelias.

        Toki helle vaikuttaa, eikä kuumalla säällä käydäkään kuin asioilla takapihalla, mutta noita stoppeja sattuu viileämmälläkin säällä.
        Uskoisin, että koira vaistoaa joskus lievän hermostumiseni, kun se lyö jarrut päälle, ja silloin se tekee tilanteesta vieläkin vaikeamman, menee ihan "lukkoon". Kokeilisin muuten päästää sen irti ja katsoa vaikuttaako asiaan, mutta autoteitä on täällä jokapuolella.

        Luulisi että noin nuorella koiralla riittää tarmoa ja intoa liikumiseen, mutta paikallaan jököttäminen tuntuu olevan enemmän tuon juttu....


      • canis.familiaris
        Mitä tehdä? kirjoitti:

        " Miksi kävellä, jos pääsee kantoon? Onko lenkillä sattunut jotain jossain vaiheessa mikä tekee koiran olon turvattomaksi? "

        Niinno. Pakkohan koira on ottaa syliin ja kantaa jos se ei kertakaikkiaan suostu liikkumaan. Olen kokeillut odottaakin rauhassa ja kauan mutta kun itsellä ei ole aina puoltaa päivää aikaa:)
        En todella muista, että koskaan lenkillä olisi tapahtunut mitään pelottavaa. Muutenkin koira tykkää toisista koirista ja on luonteeltaan melko utelias.

        Toki helle vaikuttaa, eikä kuumalla säällä käydäkään kuin asioilla takapihalla, mutta noita stoppeja sattuu viileämmälläkin säällä.
        Uskoisin, että koira vaistoaa joskus lievän hermostumiseni, kun se lyö jarrut päälle, ja silloin se tekee tilanteesta vieläkin vaikeamman, menee ihan "lukkoon". Kokeilisin muuten päästää sen irti ja katsoa vaikuttaako asiaan, mutta autoteitä on täällä jokapuolella.

        Luulisi että noin nuorella koiralla riittää tarmoa ja intoa liikumiseen, mutta paikallaan jököttäminen tuntuu olevan enemmän tuon juttu....

        Huomioitko helteellä kuuman asfaltin? se voi helposti nousta yli 40? Jos anturat ei ole kovin "karaistuneet", niin liian lämpimällä kävely voi tehdä sen epämukavaksi. Sen jälkeen yhdistää nuo ulkoilut siihen.


      • Mitä tehdä?
        canis.familiaris kirjoitti:

        Huomioitko helteellä kuuman asfaltin? se voi helposti nousta yli 40? Jos anturat ei ole kovin "karaistuneet", niin liian lämpimällä kävely voi tehdä sen epämukavaksi. Sen jälkeen yhdistää nuo ulkoilut siihen.

        Voi hyvin olla mahdollista, että kuuma asfaltti on ollut epämukava, ja joskus alkukesän helteillä ollaan ehkä tehty tuon mielestä liian pitkiä lenkkejä. Koira tykkää kyllä kävellä metsässä mutta kun metsään on jonkinmoinen kävelymatka, juurikin asfalttia :) Tuo saattaa lyödä tosin jarrut päälle yhtälailla hiekkatiellä tai nurmella.

        Jos hauveli nyt yhdistää kävelyn johonkin epämukavaan, esimerkiksi kuumaan asfalttiin, niin millä konstilla sen saisi muuttamaan mieltään yleisesti lenkkeilystä?! Kun ei aina voi/jaksa houkutella nameilla tai pyytää koirakavereita lenkille "kirittäjiksi"?!


      • canis.familiaris
        Mitä tehdä? kirjoitti:

        Voi hyvin olla mahdollista, että kuuma asfaltti on ollut epämukava, ja joskus alkukesän helteillä ollaan ehkä tehty tuon mielestä liian pitkiä lenkkejä. Koira tykkää kyllä kävellä metsässä mutta kun metsään on jonkinmoinen kävelymatka, juurikin asfalttia :) Tuo saattaa lyödä tosin jarrut päälle yhtälailla hiekkatiellä tai nurmella.

        Jos hauveli nyt yhdistää kävelyn johonkin epämukavaan, esimerkiksi kuumaan asfalttiin, niin millä konstilla sen saisi muuttamaan mieltään yleisesti lenkkeilystä?! Kun ei aina voi/jaksa houkutella nameilla tai pyytää koirakavereita lenkille "kirittäjiksi"?!

        Pitää mielttiä missä se sen jarrun tekee. Alkaako jarrutus jossain tietyssä paikassa jne..eli muuttaa paikka reittiä jne. että saa taas kävelyn sujumaan. Pääasia että jokainen kerta ei vahvista tuota tapaa. Saathan se kyllä kävelemään vaikka vastakarvaan jos haluat ja siitä kehut kun etenee...Kannattaa muuten tarkistaa anturat ja koko tassunalue, sillä jos on tuoretta pikeä kiinni tai haavautumaa...kaiken varalta.

        Ennakoi seuraaavan kerran tuota "istuntoa". Vie silloin vielä hetki, että päätös pysähtyä on sinun eikä koiran, samoin lenkin jatkaminen. Toisekseen lyhennä reittiä. Takasin päin se varmaan jo kävelee?

        Jos on auto käytössä, niin vie sopivaan paikkaan, ja siitä metsään niin saat nollattua asian. Itse vien tämän vanhuksen aina autolla lähimaastoon. Tästä varsinkin näkee, jos pitempi kävelylenkki ollaan tehty näin lämpimällä, että koira alkaa jotenkin "kiemurtelemaan" loppu vaiheessa. Ei kävele puhtaasti ja hoitaa illan anturoitaan ja arkailee hieman kun niitä yrittää koskea.

        Pitkiä lenkkejä kannattaa lämpimällä muutenkin välttä tai ainakin sitä vettä pitää olla mukana..


    • kuykt6u7u

      Sillä suunnalla on myös voinut sattua jotain koiraa epäilyttävää, pelottavaa. Se onvoinut olla pelkkä äänikin, haju, tms. Silloin nykäsyt hihnasta ja komentelut saavat vain epäluulon kasvamaan. Koiraasi seuraamalla opit päättelemään missä, milloin, se on saattanut tapahtua, silloin sinun pitää olla koirasi luottamuksen arvoinen, että se uskaltaa taas tulla siihen suuntaan. Se voi olla oma käytöksesi myös, joka pelottaa koiraa.

    • jujymty76jutyj76

      Kipuja? Voivat olkaa tuntua enemmän, kun kävelty enemmän.

    • kukkis-70

      Moikka! Et varmastikaan ole ainoa tipsun omistaja jolla sama ongelma! Vaikka rotu on tavattoman suloinen, on se myös äärettömän jääräpäinen.. Minulla monta tuttua joilla ollut tipsuja, ja remmissä kävely oli aika monen koiran ongelma..
      Kun sitä ei kerran huvita kulkea kotoa pois päin, tee kääntötemppu, älä anna kävellä aluksi, vaan kannat sopivan matkan päähän, käännyt kotiinpäin, koira pois sylistä ja matka kotiin alkakoon, älä ota aluksi pitkää matkaa..
      Ja käänteinen palkkaus, annat pienen mutta superhyvän herkun kun lasket sylustä pois.. Sitten vain odottelet, kun lähtee itse liikkeelle, kehu ja anna nami, jos pysähtyy, olet hiljaa ja odotat että itse lähtee liikkeelle, taas kehu ja nami, ja tämä toistuu luultavasti monta kertaa kotiin asti.
      Idea siis se että palkka tulee aina siitä kun lähtee liikkeelle. Varaa lyhyeenkin matkaan PALJON aikaa, ja ehkä onkin hyvä ottaa matkaksi ensin 100-200m
      Harjoitusten edetessä vähennät namia niin että esim. vain joka toisesta liikkeelle lähdöstä saa namin, suullinen kehu tulee aina. Ja muista, ei mitään turhaa höpöttelyä!! hiljaa vain odotat että koira tekee aloitteen, vaatii kärsivällisyyttä, mutta toimii.
      Onnea harjoitteluun :)

    • IhmemiesIhmemaasta

      Kannattaa katsoa, sen kauhean sedän, Cesar Millanin eli Koirakuiskaajan 1. tuotantokauden 6. jakso, jossa on shih tzu joka ei kävele heti kun laittaa hihnan kiinni :) Jos vaikka siitä saisi jotain apua.

    • koiria koiria

      Kyllä siihen vaikuttaa varmasti toi rotukin, jolla on tuollainen itsepäinen "kiva" tapa.
      Itse en anna koirani jäädä paikalleen, vaan vien koiran mukanani eteenpäin.
      Älkää pelästykö, en vedä koiraa perässäni, nostan hihnaa hieman ylöspäin, sanon mennään ja katson että tassut osuu kaikki vuorollaan maahan.
      Me mennään näin hauskasti sellaset 10-15 m ja sitten koiruus yhtäkkiä taas hoksaakin, että jee täähän olikin taas kivaa. Mutta tätä ei siis tapahdu joka päivä.

      Yksi edesmenneistä koiristani jäi istumaan kun halusi kiertää tietyn kopin viereltä, pakko oli vaan pakottaa jatkaa matkaansa.
      Molemmat ihan kivoja ja iloisia haukkuja, mutta taluttaja se määrää miten mennään, ei koira:)

      • juntti joskus

        kyllä se tiibettiläinen rotu kovapäisyytensä näyttää jos niin päättää,ei mene hyvällä eikä pahalla,liikkuu se kun nahkoneen vetää,mutta vedä vaikka tassunpohjat helläksi ei se astu

        Tarpeeksi junttipään kun ottaa se sylkäsis sun namijutuille jos osais.Tuo yletön kovapäisyyskin on selkeesti perinnöllistä


    • Ei mutkisteta asioit

      Kyllä se jarruttelun syy johtuu 95% todennäköisyydellä hihnan, taluttajan ja ympäristön vaikutuksesta.

    • bluublaah

      Oletko tarkistuttanut eläinlääkärillä, ettei koiralla ole kipuja?
      Jaloissa, selässä tai tulehtuneet anaalirauhaset?
      Tassunpohjat kannattaa myös tarkistaa.

    • Mitä tehdä?

      Kiitos paljon hyvistä vinkeistä ja kannustuksesta:) Otetaan heti käyttöön tuo kääntötemppu aluksi!
      Koira oli vastikään eläinlääkärillä ja kaikki ainakin päällisin puolin pitäisi olla kunnossa. Tassuissa ei näytä olevan mitään vikaa ja kävely näyttää ihan normaalilta, uimassakin tyttö tykkää käydä eli en usko että tuo pysähtely johtuu terveydellisistä syistä. Omaa tahtoa koiralla kyllä piisaa, mutta toisaalta on hyvin kiintynyt meihin ja miellyttämisen haluinenkin, useimmiten;)

      • Vierailia

        Moikka! Meillä on 4kk koiranpentu tyttö joka on todella energinen ja riehakas mutta kun lenkeille pitäisi mennä niin neiti vaan lontustaa perässä...
        Neiti kyllä jaksaa riehua sisällä mutta ulkona ei tykkää muuta kun leikkiä omalla pihalla mutta kodin ulkopuolella ei kävelystä tule mitää.
        Miten saisin tästä lenkkikoiran? kun ei tykkää siitä tai ei vaan ymmärrä homman ideaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1763
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1441
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      889
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      225
      852
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe