eli tulkitse nettideittaajan profiili ja viestit oikein. Kaikki eivät toki pidä paikkaansa, mutta näin kokenut nettideittaaja nettideittielämää keskimääräisyyksien kautta tulkitsee. :)
Aluksi aivan yksinkertainen ohjenuora. Mikäli profiilissa on jokin alasvetovalikon kohta jätetty täyttämättä, se kannattaa tulkita pahimmalla mahdollisella tavalla.
Tyhjät kohdat:
Pituus: äärettömän lyhyt tappi
Paino: ylipainoa on, tai sitten puntannut itsensä sikaniskaksi (hyi)
Hiukset: kalju tai pahasti kaljuuntumassa
Tupakointi: no ihan varmasti
Lapset: vähintäänkin yksi - oikeasti, kaikkihan tämän tietää, turha sitä on yrittää piilotella
Haluan lapsia: tämä ei välttämättä kerro mistään muusta kuin epävarmuudesta asian suhteen
Koulutus: kouluttamaton tai yliopisto/korkeakouluopintoja - kesken jäi, ehkä reilusti...
Työssäkäynti: eli duunia ei ole
Mikäli jo perusprofiili on todella tyhjä, kyseessä on jokin seuraavista:
- varattu hakemassa itselleen salasuhdetta
- vainoharhainen, joka epäilee hänet tunnistettavan mitättömistä asioista (eihän näin ole)
- ylimielisen itsekeskeinen tyyppi, joka ajattelee, että ihmisten pitäisi kiinnostua hänestä, vaikkei hän kerro itsestään mitään
Nimimerkki. Uskokaa tai älkää, mutta jo nimimerkistä pystyy päättelemään koulutustason ja/tai sosiaalisen taustan ja asenteet aika helposti.
Yksinkertaiset alias tyhmät miehet valitsevat nimimerkikseen esimerkiksi
- fyysistä ominaisuutta kuvaavan sanan (kun ei ole älyä, niin korostetaan lihasta)
- asenteita kuvaavan (suomipoika, kossu jne)
- oman, oikean nimensä (ei, netissä EI kannata kenenkään käyttää omaa nimeään)
- miehisyyttä korostavan nikin (uros, äijä, tosimies... kaikkea se heikko itsetunto teettää)
Sama koskenee naisia, joskin hieman enemmän pinnallisuuteen keskittyen.
Entäs sisältö sitten?
Itsekeskeiset ja typerät tai ylimieliset
- lähettävät massaviestin (en vaivaudu sun vuoksesi, annan samaa p****aa kaikille)
- lähettävät yhden rivin viestin
- kirjoittavat profiilissaan "ota musta selvää" siirtäen vaivannäön pois itseltään (kertoo hyvin, miten asiat sujuisivat jatkossakin - ei tämä tyyppi sinun eteesi vaivaa näkisi muutenkaan)
- ehdottavat tapaamista ensimmäisessä viestissä (ilman muuta sisältöä) kertomatta itsestään juuri mitään (kuka lähtisi kahville ihmisen kanssa, josta tiedät vain about iän ja sukupuolen, that's it)
Seksiseuraa hakevat kirjoittavat ensimmäisessä viestissä jotain seuraavista:
- mistpäin oot? (jos olisit lähellä ja pääsis vaikka heti paneen)
- olethan liikkeellä rennoin mielin?
- luottamus on oleellista puolin ja toisin jne.
Viesti on myös todella lyhyt ja/tai keskittyy paljolti ulkonäöllisiin seikkoihin.
Sitten taas ne, joiden ulkonäössä on jotain salattavaa...
- pitävät profiilissaan epäselvää valokuvaa tai lähettävät sellaisen
- pitävät aurinkolaseja (kertaakaan ei aurinkolasien takaa ole paljastunut mitään hyvää)
- lähettävät itsestään selvästi vuosia vanhemman valokuvan
- väittävät, etteivät voi lähettää työnsä vuoksi valokuvaa (bullshit, tää kaveri on hakemassa vierasta: tähän mennessä jokainen poliitikko, lentäjä, poliisi, opettaja whatever on kuvansa kiltisti laittanut, vaikkei profiilissa sitä esillä pitäisikään)
- väittävät, ettei kuvaa ole (jos tämä olisi totta, ei kai näin takapajuista ihmistä haluakaan?)
Tylsät ihmiset ovat puolestaan viesteissään ja profiilisisällössään todella korrekteja ja käyttävät yleisimpiä fraaseja, mitä löytyy.
Tässäpä näin aluksi. Kuten sanottu, poikkeuksia on. Jatkaa saa. :)
Nettideittiaapinen
4
139
Vastaukset
- mies kommentoi
Nuo kirjoittamasi sopivat lähinnä naisten ilmoituksiin.
Voivat sopia miestenkin tekeleisiin mutta niitä en ole edes katsellut.
Kun listaasi katsoin, karsiutuisin monellakin kriteerillä.
En kerro pituutta tai painoa enkä heti lähetä valokuvaa, toki sen olen aina antanut jos joku pyytää. Toki aivan tuoretta kuvaa ei ole mutta netistä löytyy muutaman vuoden vanhoja kai ainakin sata.
Nimimerkki on mahdollisimman mitäänsanomaton, samoin sähköpostiosoite.
En ole vainoharhainen mutta tiedän melko tarkkaan miten helppoa netissä on seurata liikennettä tai rakentaa profiileja. Muutama nainen on hämmästynyt kun olen joskus alkanut uteliaaksi ja tehnyt perusjutut eli katsonut sähköpostin headerit ja googlannut 30 sekuntia. Alushousujen väriä ei näy mutta esimerkiksi työpaikka huoneen tarkkuudella tai menestys stafettikarnevaaleissa 15-vuotiaana.
Aurinkolasejakin käytän kirkkaalla säällä, tilasin USA:sta kun täällä eivät myy parasta laatua. Lisäksi kuljen Walmartista ostetuissa vaatteissa joita tulee mukaan työmatkoilta. :-)
Terveisin Suomen oloissa varsin menestynyt mies, koulutus jäi kesken kun väikkäri jäi tekemättä. Oli kiire kerätä omaisuutta.
Kaikenlaisia naisia olen netissä nähnyt, olen treffannut tyttäreni ikäisiä ja nähnyt tosi kamalia haahkoja. Yksi oli IP-osoitteen mukaan Area51:stä, se on Tampereen yliopistolla.
Melko hullut markkinat täällä, itse pidän rauhallisesta elämästä ja arvostan perhe-elämää. Naiset vaikuttavat melko vauhkoilta, jollekin kerroin haluavani lapsia (siis omia) ja tämä heti epäili minua pedofiiliksi. - mies kommentoi
Jatkan vielä....
Näistä kummallisista nettinaisista.
Joskus selailin ilmoituksia kuten luppoaikana tulee tehtyä.
Olipa tyttäreni juuri ja juuri täysikäinen kaveri etsimässä seksiseuraa kuvan kanssa. Jaaha. Nyttemmin on löytänyt, meni naimisiin.
Ja oma lukunsa ovat nämä naiset jotka hehkuttavat suhdettaan pahimmalta HIV-alueelta olevan mustaihoisen kanssa samalla nimimerkillä tai sähköpostiosoitteella. HIV-riski noin yksi neljästä. Muutama tällainenkin tullut vastaan, toinen oli vähän surkea SOS-lapsikylän kasvatti. En tietenkään halunnut mennä ainakaan kilometriä lähemmäs.
Nämä omia kokemuksia, täällä voi olla aivan missitasoa olevia naisia tai tohtoreita. Tietenkin hyvin harvoin sellaisen bongaa. - Tmään88
Voin tunnustaa pienehkön vainoharhan.
Päähäni on jäänyt soimaan:
Mitä ikinä nettiin laitat, et sitä ikinä saa sieltä pois! - -
Sen verran on tullut kokemusta nettideittailusta, että tällaiset yleistykset ei vaan päde. Täällä on niin kirjavaa porukkaa, että mukaan mahtuu jos minkälaista motiivia ja tapaa kirjoittaa profiilia ja viestejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama565293Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä814291Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve913817Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742760Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1632621Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta722453Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?292417Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl812228- 1711925
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421616