Romanttinen viikonloppu...?

LadyDesperate

Minulla on syntymäpäivä ensi kuussa, ja olen etsimässä mukavaa, romanttista viikonlopunviettopaikkaa.

Olin jo ehtinyt ihastua Forssaan -ollaan muutaman kerran tehty siellä niin, että yövyttiin entisessä Pumpulienkeli-hotellissa (sviitti, 150e), käytiin syömässä ihanassa kellariravintola Vorsmannissa (joka sattui menemään just konkkaan) ja sen jälkeen yleensä käytiin vielä elokuvissa.. Sekä ravintola että teatteri olivat 200 metrin säteellä hotellilta -eli juuri passeli sijainti. Ja hotellin kellarikerroksessa on aivan upea 12 hengen poreallas joka on asukkaiden käytössä joka päivä klo 16-18.

Mutta nyt siis etsitään jotakin muuta, koskapa en usko että Forssasta löytyy enää yhtä hyvää ravintolaa kuin Vorsmanni oli. Romanttinen, hämyisä, intiimi. Puhumattakaan loistavasta ruoasta. Eikä hotellin ravintola oikein innosta.

Eli ideoita, ihmiset, kiitos.. Mielellään Etelä-Suomen puolelta, sanottakoon kipurajaksi 150 km säteellä Tampereelta. Ollaan katseltu jo Naantalin kylpylää (siis jos lähtöhinnat perushuoneille on 180 e niin joo kiitti ei kiitti) ja Aulankoa (Rantasipit on koettu ja nähty)..

Hakusessa siis kiva hotelli ja ravintola. Hotellissa olisi mukava jos saisi suht ok hintaan vähän paremman huoneen. Ja vielä erityistä plussaa jos hotelli ja rafla olis suht siedettävän matkan päässä toisistaan.

Onko mission impossible? En voi olla ainoo joka näitä etsii??

8

3854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lappifani .öp

      No ei muuta kuin lento Tampereelta Kittilään ja Leville. Ypea uusi kylpylä Tunturihotellissa ja muutoinkin meno on kuin Alpeilla.
      Just käytiin siellä ja todellakin mennään uudelleen. Aikaisemmin käyty Turussa Caribialla ja maksettu maltaita viikonlopusta verrattuna Leviin.
      Huom. jos jommalla kummalla on Tehyn kortti niin majoitus sen osalta 1/2 hintaan. Siis taksilla Pirkkalaan, sieltä koneella Kittilään ja yks poronkusema takelilla Leville.

      • LadyDesperate

        Joo muuten kiva mutta olis kiva jos viikonloppu ei tulis maksamaan yhtä paljoa kuin viikko-kaksi ulkomailla :P


    • yksin.kotona

      No vuokraa joku mökki järven rannalta, lämmität saunan teette hyvää ruokaa. Grillaatte, juotte skumppaa ja kattelette aurinkon laskua. Menette alasti uimaan ja hierotte toisianne lämpimässä saunassa ja illal lopuksi menette takkatulen ääreen nukkumaan tai rakastelemaan. Älä mihinkään tylsään ravintolaan tai hotelliin.Hotellit ei ole romanttisia ja ne on tylsiä paikkoja.

      • yksin.kotona

        Mökkejä saa halvalla pariks päiväks . Etit netistä vaan..


    • tässä yks

      Tallinna. Vaikka hintataso on sielläkin noussut niin ei se vielä Suomen tasoon yllä. Varmasti löytyy kylpylälomasta aina hotelli sviitteihin ja Vanhasta kaupungista löydät varmasti askaretta ja tunnelmaan sopivia ravintoloita. Eikä laivamatkakaan kestä liian kauaa.

      Kannattaa lukea muiden käyttäjien mielipiteitä yöpymispaikoista, että osuu oikeasti kiva kohdalle.

    • _Odessa

      Miten olisi vanha Porvoo? Siellä on romanttisia yksityisiä hotelleja ja persoonallisia ravintoloita. Jos Forssa kolahti, niin tuo olisi aika samaa tyyliä.
      Esim. Hotelli Onni http://www.hotelonni.fi/ ja ravintola TImbaali http://www.timbaali.com/. Intiimiä ja yksinkertaista, eikä samanlaista bulkkia kuin Naantalin kylpylä.

      Ja mihin ikinä päädytkin, niin laitathan sitten vinkit jakoon! Näitähän me muutkin jatkuvasti etsimme ja arvuuttelemme! :)

    • ehdotan

      http://www.omenahotels.com/ siistit huoneet,elokuvateatteri,baareja,kahviloita ja vaikka mitä lähellä....helsingin keskustasta paras omenahotelli mielestäni on tuo lönnrotinkadulla sijaitseva :) kokeile ihmeessä,mulle ainakin on jäänyt hyvä mieli tuosta paikasta... hintakaan ei ole paha, noin 150 e koko viikonloppu!

    • Neuvolan Setä

      Kysy mieheltäsi mitä hän pitäisi romanttisena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      52
      3012
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2816
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2678
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      72
      2629
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2593
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      108
      2189
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      143
      1900
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      63
      1875
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      23
      1757
    Aihe