Mun 16-vuotias poikani on nimittäin ideoinut päässään ihan vähällä aikaa muutaman ikiliikkujasysteemin, jotka on tosi nerokkaita mun mielestä, ja on toteuttanut yhden niistä. Hän toteutti sen muutama viikko sitten ja se on pyörähdellyt siitä asti pysähtymättä kertaakaan. Ja sitten se, että hän nuoresta iästään huolimatta pystyy ajattelemaan noin monimutkaista asiaa kuin ikiliikkuja, ottaen huomioon että ikiliikkujat kuuluvat pelkästään älykkäiden tiedemiesten ja professoreiden suunniteltaviksi. Itse en olisi koskaan enkä pystyiskään keksimään mitään tuollaista kuin mitä poikani on suunnitellut mielessään eikä olis järki riittänyt, mutta pojan luova mieli on ihme kyllä saanut vähällä ajalla muutaman ikiliikkujasuunnitelman suunnitelluksi. Eikä varmasti moni hänen ikäinen nuori kykenis millään ajattelemaan tiedemiesten asioita. Mulla on listalla eräs hänen neronleimauksistaan:
Jos systeemi on viritetty siten, että se lähtee liikkumaan takaisin sellaiseksi, kuin mikä se on ollut ennen viritystä, niin sitten kiinnittää samanlaisen systeemin siihen viritettyyn. Eli siis kun viritetty systeemi alkaa liikkumaan takaisin alkuperäiseen muotoonsa, niin sitä mukaa se toinen kiinnitetty systeemi virittäytyy sellaiseksi, kuin mikä se toinen systeemi on ollut ennen alkuperäiseen muotoon mentyään. Siis tämä rata toistuu vuorotellen jatkuvasti.
Että mitä mieltä olette tästä esimerkistä, tästä ideasta ja pojastani?
Onko poikani nero vai onko hänellä tosi hyvä mielikuvitus?
8
270
Vastaukset
- 19
Ideasi on yhtä tyhjästä keksitty ja tyhjänpäivänen, kuin "poikasikin". Ja jos nyt poikasi on olemassa, ei kannata ainakaan jatkossa ikiliikkujiin energiaansa tuhlata.
- Yliprovessori
Maailmankaikkeus ei ole ikuinen... joten miten ikiliikkuja voisi sitä olla?
Mainiota, jos poikasi on älykäs ja kiinnostunut tekniikasta ja todellakin kykenee suunnitteleman moisia viritelmiä. Ohjaa hänet kuitenkin sen piriin, mitä oikeasti tiedämme: luonnontiede. Siellä riittää hänellekin haastetta niin paljon kuin vain haluaa ja sieltä selviää myös että ikiliikkuja on mahdoton, joten siihen on turha hjaaskata aikaa.
- kegre
Vau, vähän älykästä!
- Ylpeä isä
Onnitelu! Minun tytär sai juuri kylmäfuusion toimimaan ja irtisanoin samantien sähkösopimuksen.
Kyllä lapsista on iloa! - rikju
sun poikas on ideastaan päätellen melko älykäs, ja tuon ikäinen vasta!
- Perpetuum
"Jos systeemi on viritetty siten, että se lähtee liikkumaan takaisin sellaiseksi, kuin mikä se on ollut ennen viritystä, niin sitten kiinnittää samanlaisen systeemin siihen viritettyyn"
Siinä voi käydä parilla lailla:
- Näiden kahden systeemin muodostama kokonaisuus hakeutuu sellaisen tilaan että kummassakin on puoli viritystä ja siihen se pysähtyy.
- Jos tuota "viritystä" pääsee vuotamaan systeemistä ulos, se hakeutuu sellaiseen tilaan että viritys on loppu kummastakin alisysteemistä, ja siihen se pysähtyy.
- Jos mitään kitkaa ei ole eikä mitään vuoda systeemistä ulos, systeemi saattaa jäädä värähtelemään. Tällaista kitkatonta tilaa ei vain ole koskaan onnistuttu aikaansaamaan. Lähimpänä sellaista voisi olla esim. sähkövirta suprajohtavassa renkaassa. - Aki Penis
Tekasin tässä just fuusiovoimalan autotalliin. Sen käynnistämistä varten mulla on pikkunen ydinvoimala siin vieres. Ydinjätteen ajattelin myydä Pohjois-Koreaan hyvällä tuotolla =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505