Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Toinen korva miltei kuuroutunut

Sisäkorvavaurio

Ai, että risoo, kun oikea korvani on tinnittävä ja kuulo lähtenyt.
Magneettikuvissa näkyy, että sisäkorvassa on varjostumaa, mutta mitä se sitten on, eipähän ole selvinnyt?????
Takana päin kasvohermohalvaus ja tasapainon menetys, joka ei kylläkään vieläkään ole stabilisoitunut täysin eli horjuvahko olo päässäni kävellessäni.
Ärsyttää toi toispuoleinen kuurous, joka häiritsee todellakin kuulemistani oikein, vaikka toinen korva onkin vielä normikuuloinen.
Onks muilla palstalla kävijöillä ollut samankaltaisia oireita, ja mikä on selvinnyt lopulta oireiden syyksi????

31

2230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sisäkorvavaurioinen

      Jaahas, ei sitten näköjään ole tällä palstalla samankaltaisista korvaoireista kärsiviä kuin mä; joten ilmeisesti olen sitten uniikkitapaus suomi24:n kuulo-palstalla oireineni?
      Vai jos lienee samoista oireista kärsineet ovatkin tulleet tiensä päähän?
      Eivät kirjoittele enää;):( Ikävätä.

      • 96fjiow84

        Miten sulla tuli tuo sisäkorvavaurio? Mulla hajosi lentokoneessa ja toinen korva on nyt kuuro. Ärsyttää niin vietävästi.

      • Sisäkorvavaurioinen
        96fjiow84 kirjoitti:

        Eivät ole korvalääkärit saanneet selville, mistä johtuu sisäkorvavaurioni toisessa korvassani, joka tämän kuuroutumisen on aiheuttanut vain toiseen korvaani?
        Tutkinnat ovat ns. kesken, vaikka paljon on jo tutkittukin, mutta minkäs teet, näillä mennään.
        Nytkin hirvee sihinä ja suhina, ja kipuiluvaiheen jälkeen on taasen vaihteeksi ollut sellaista kutinaa tuolla korvan uumenissa, mutta eihän sieltä saa raavittua millään.
        Noin viitisen vuotta on korvani reistannut, ja kuuroutunut olen ollut miltei saman ajan.

        Lentokoneessa olosta ei tämä minunkaan jo ennestään sairas korvani ole tykännyt.
        Sairas korvani on pottuillut joka kerta lentomatkan aikana nousu- ja laskuvaiheissa ja vielä asemallakin maan kamaralla ollessakin. Purkkaa olen jauhanut nousussa ja laskussa, sekä haukotellut jne. mut terve korva ei ole mitenkään ihmeemmin antanut ihmeempiä tuntemuksia lentokoneessa, mutta tätä sairasta korvaa on kipuiluttanut tietyllä tavalla.

      • 96fjiow84
        Sisäkorvavaurioinen kirjoitti:

        Mitä kaikkea sulta on tutkittu? Minulle tehtiin pään mri ja vog. Diagnoosi oli, että todennäköisesti kuulonmenetys on pysyvää ja asialle ei voi tehdä mitään.

        Menikö sinulta tasapaino? Minulla on jatkuvasti hieman hutera olo. Eniten tässä kaikessa pelkään, ettei toinen korva kuuroudu. Pystytkö käymään töissä?

      • Sisäkorvavaurioinen
        96fjiow84 kirjoitti:

        Mitä kaikkea sulta on tutkittu? Minulle tehtiin pään mri ja vog. Diagnoosi oli, että todennäköisesti kuulonmenetys on pysyvää ja asialle ei voi tehdä mitään.

        Menikö sinulta tasapaino? Minulla on jatkuvasti hieman hutera olo. Eniten tässä kaikessa pelkään, ettei toinen korva kuuroudu. Pystytkö käymään töissä?

        Aivot on kuvattu magneettikuvauksella useaan eri kertaan niin korvalääkärin kuin myös yhden kerran neurologin määräyksestä, ja mgt.kuvassa näkyy kuulema tarkasti korvankin tola, eli sisäkorvassani on toisella puolella tulehduksellista varjostumaa. Olen kylläkin muutama vuosi sitten ensiavussa ollut myös aivojen tietokonetomografiakuvauksessakin pään säryn vuoksi, mutta ilmeisesti silloinen pääkipu johtui pitkäaikaisesta poskiontelo&otsaontelotulehduksesta. Poskiontelot on röntgenlaitteella kuvattu sekä hampaisto juurineen ja leukoineen on rtg.kuvattu, koska jossain vaiheessa lääkärit epäilivät sairaan korvani oireiden johtuvan hammasperäisistä syistä kuten esim. purentaviasta. Minulla on olleet myös purentakiskot käytössä aika-ajoin, mutta ne eivät ole auttaneet sairaan korvani oireiluihin eli tinnitukseen, tukkoisuuteen ja reippaaseen kuulon alentumaan.
        Muutamat kerrat on korvalääkäri tutkinut sairaan korvani puoleista nenäonteloa semmosella letkun päässä olevalla kameralla. Röörit puudutetaan ensin ja sitten eikun kuvamaan, ja itse voi seurata monitorista kameran kuvaamista siellä minne ei silmällä muutoin näe. Ei kylläkään kovin miellyttävää, vaikkei se satu, mutta ne puuduteaineet tekevät pikkasen häijyhkön olon vielä tutkimuksen jälkeenkin.
        Lisäksi on korvastani otettu nestenäyte, ja nenäontelosta punkteeraamalla limaa, josta labra tutkinut joitakin bakteereita ja esim. tuberkuloosi on poissuljettu.
        Kuten tuolla aloittajana kerroinkin, minulta on tuhoutunut kasvohermohalvauksen jlk. sairaasta korvastani tasapainoelin, ja sen vuoksi olen jo noin yli vuoden tuntenut päässäni hoipperointia kävelessäni. Kasvohermohalvauksesta sinänsä toivuin voimakkaalla kortisonikuurilla. Onneksi!
        En ole töissä tällä hetkellä. Tutkimukset ovat nimittäin keskenkin, ja oireiluni ovat jatkuneet, ja viime aikoina on ollut jälleen taasen melko paljon kipujakin.
        Joitakin allergian aiheuttajiakin on verikokein suljettu pois, mutta vain muutamia ruoka-aineita. Pistosallergiatestistä on kulunut jo toista kymmentä vuotta aikaa, ja siinäkään ei ilmennyt minkäänlaisia allergioita esim. tietyille puille ja heinille.

        Minä käyn töissä, mutta aika hankalalta tuntuu. Toisella korvalla ei kuule ja toinen on ääniyliherkkä. Kaikki humina ja kohina on pahasta. Työpäivän jälkeen on tinnitusta ja voimakasta korvan kohinaa. Tasapaino on huonompi, kun joutuu enemmän liikkumaan ja autoilun jälkeen.

        Minulla löytyi magneettikuvauksessa hieman nestettä sisäkorvassa, mutta mitään muuta ei löytynyt. Vähän on lohduton olo, että mitä nyt. Välillä itsekin hermostun tähän jatkuvaan kohinaan. Nukahtaminen on myös vaikeaa, kun silloin suhinan ja tinnituksen erottaa parhaiten ja ne käyvät ahdistamaan. Lisäksi en voi nukkua kuuro korva tyynyä vasten, kun silloin olo on "leijuva" ilmeisesti sen tuhoutuneen tasapainoaistin takia.

        Onko sinulle ehdotettu sisäkorvaistutetta? Haluiaisin sen tosi mieluusti, koska loppuelämä toiskorvakuuronakaan ei houkuttele. Lisäksi näen nykyään painajaisia, että toinenkin korvani kuuroutuu. Ahdistavaa.

        Just, just mulla taasen toi tasapainohäiriö vaikuttaa juuri liikkuessani esim. kävely jossain isossa kauppakeskuksessa tai -liikkeessä on inhottavan tuntuista nimenomaan pääkopassani tuntuvan huipperehtivan tunteen takia. Epätasapainoilun tunne tulee esiin nimenomaan kävellessä. Esim. metsässä liikkuessa hoipertelu ikään kuin korostuu. Silti en ole jäännyt ns." tuleen makaamaan", vaan olen vain metsään mennyt; ja ajatellut, että hompsutellaan sitten näin, ja eikä huipperehtimiseni sinänsä näy ulospäin. Joskus kylläkin saattaa näkyäkin, jos käännyn äkisti tai sitten katson jotain sivulle, niin lähden ikään kuin menemään vika suuntaan kuin mihin nokkani näyttää. Pimeällä liikkuessani em. ongelma on myös pahempi.
        Itsekin olen autoillut melko aktiivisesti ennen kasvohermohalvaustani, josta kuten kerroinkin aiemmin toivuin hyvin kortisonitabl.kuurilla, mutta nyt olen viimeisen vuoden aikana vähentänyt autolla ajamistani, vaikkakin minulta ei ole kielletty autoilua kyseisten vaivojen vuoksi, ja kordinaatiokykyyni ei tasapainoelimen vioittuminen kuitenkaan vaikuta, joten autolla ajaminen kyllä onnistuu, mutta ei ole oikein huvittanut viime aikoina olla kuskin paikalla, ja mulla on puolisoni, joka ajaa autoamme, joten olen mielummin repsikan puolella.

        Minulla on myös jatkuva tinnitus, jonka ääni vaihtelee suhinasta kimeään tinnitukseen, mutta olen jotenkin siihen ylimääräiseen toispuoleiseen korvani tinnitukseen vuosien aikana tottunut, että vaikka tiedostan sen koko ajan, koska pakoonhan sitä ei pääse, mutta kuitenkin nukahdan siitä huolimatta, mutta alkuaikoina se oli vallan hirveetä. Onneksi soi vain monona, eikä stereona:) - ainakin toistaiseksi. Sairas korvani siis ujeltaa alati.
        Tarjollahan on jotain vertaistukiryhmiä tinnituksen puitteissakin, ja olen joskus ajatellut liittyväni moiseen klubiin mukaan, mutta olen nyt vielä pärjäillyt ilman tukiryhmää, mutta suosittelen sinulle, jos se ahistaa vallan kauhiast.
        Kuuroutumiseni toiselta puolelta on myös todellakin haittaava tekijä, koska normisti kuuleminen myös toisella korvalla on tärkeää, ja sen tässä on tämän vaivaisen korvani kanssa todellakin huomannut, että vaikeuttaa oikein kuulemista ja ylipäätänsä kuulemista normivolyymilla, vaikkakin terveellä korvallani kuulenkin ihan hyvin. Minulle ei korvalääkärini ole ehdotelleet minkäänlaista sisäkorvaistutetta, vaan olen ollut käsittäväni, ettei minun tapauksessani ole olemassa sellaista laitetta, joka auttaisi kuuloani petraantumaan sisäkorvavaurioituneessa korvassani. Olen lukenut kylläkin jotain juttuja jostain suuntakuulolaitteesta, joka ehkä voisi olla paikallaan minunkin tapauksessani; en tiedä, kun en ole korvalääkäri.
        Itsekin toivon, että en kuuroutuisi myös toiselta puolelta, ja missään nimessä en halua tinnitusta myös toiseen korvaani, olen niin "täysi" jo tästä toispuoleisestakin sirinästä ja ininästä.
        Kohdallani ovat tutkimuksetkin vielä kesken, joten niinpä näin.
        Voimia sulle, ja ajattele jotain muuta kuin korvavaivaasi ennen nukahtamista, jos et sitten näkisi niitä painajaisia asiaan liittyen. Tee vaikkapa ristikoita tai lue kirjaa ym., joka vie ajatuksiasi muualle kuin tinnityksen kuuntelemiseen; se auttaa ainakin mua pääsemään uneen.

      • ihme oireita

        Hei

        Minulla on ihan samanlainen tausta. Jos näet tämän vastaatko onko asia selvinnyt.

        Minulla kahdenvuoden ajan ollut huimaamista ja vuosi sitten tehty jo diagnoosikin magneetti kuvan takia joka nyt soisttautui vääräksi.

        Kuulo on lähtenyt toisesta korvast ja nyt kaksiviikkoa sitten kasvohermohalvaus.

        Kuvassa näkyy joku tehustuma epäilevät jotain tulehduksellisuustta ym. Tutkimukset ovat keske. Paljon on utukittu mutta kai ne lisääkin tutkii,

      • Sisäkorvavaurioinen
        ihme oireita kirjoitti:

        Ei ole selkeytynyt lopullinen syy korvani vaivailuuni. Kuurous, tinnitys, tukkoisuus vaivaavat edelleen toisessa korvassani. Tasapainoelimen häiriö on hieman lieventynyt sitten pari vuoden takaisesta tilanteestani, mutta vieläkin sitä oireilua on jonkin verran.
        Nyt on tullut muutama kuukausi sitten uusikin oire kaikkien noiden edellisten oireiden päällekin. Kieltäni liikuttaessani sairaassa korvassani heiluu jokin, mutta ei tietoo tällä haavaa vielä, että mikä siellä aiheuttaa tuota ilkeänlaista liikehtemistä. Lieneekö jotain häikkää poski/kitalakielihermossa; korvan likellähän kuljeksii noita erinäisiä hermosäikeitä esim. kasvohermokin, ja minullahan oli myös se kasvohermohalvaus parisen vuotta sitten sairaan korvan puolella. Limaakin on alati nielussa, ja saan selvittää kurkkuani vähän väliä rykimällä, ja ääneni on myös ikään kuin naskalisoitunut.
        Kontrollikäyntiä lääkärilläni odotellen, mutta en tiedä, pitää vissiinkin sitä vauhdittaa, että jos vaikkapa lähettäisi lääkärini magneettikuvaukseen pitkästä aikaa.

      • Ihme oireita

        No se kumma...juu minä olin perjantaina neuropolilla j a selkäydinkokeissa ei ole mitään outoa..kaikki hyvin. Ottavat vielä parkoetta lisää. Ja on minulle laitettu eniskuulle uusi magneetti vielä tarkempana leikkeenä ja tarkennetaan noihin korviin.
        Kauanko meni kasvohermohalvasuksen parantumiseen? Mulla on nyt siitä 3 vikkoa ja mittään ei näy? Neuorologi sanoi että sitäkään ei voi ennustaa miten käy. Hän ei kekeis muuta "tulehduksellisuutta" joka aiheuttaisi nämä oireet.. On siellä magneetti lausunnossa epäily paristakin hyvänlaatuisesta kasvaimesta mutta ans kattoo nyt. Tasapainoni on paranttunnut hyvi ja pahoinvointia ei ole enään. Mutta korva on ihan kuollut humina vain seurana.
        Tietysti lyselin että jos on joku "tulehdus" niin ei kai leviä tai aiheuta jotain muuta lisää?? Kuulemma erittäin epätodennäköistä.???
        Pää oli halvauksen jälkeen kuin "kaurapuurossa"....raskas ja sumuinen sekin nyt helpottanut vähän. Boi tietysti johtua niskoistakin kun on jännittänyt niin paljon ym.

        Mitä sinulle on tästä kaikesta sanottu?? Onko mitään diagnoosia?
        Sehän käy kovastikkin psyykkeelle kun ei tiedä mikä on. Onko sulla mitään lääkettä aisaan??
        Onko magneettikuvissa tapahtunut mitään muutoksia missään vaiheessa??
        kuinka useisen käyt kontrolleissa??
        Kiva kun jaksat vastailla

      • Sisäkorvavaurioinen
        Ihme oireita kirjoitti:

        Kasvohermohalvauksestani sairaan korvan puolelta parannuin vahvan kortisonikuurin myötä parissa viikossa, mutta tasapainoelimeni sairaasta sisäkorvastani on tuhoutunut, ja tunnen aika- ajoin huipperehtemisen tunnetta liikkuessani vieläkin ja etenkin suurissa kauppakeskuksissa kävellessäni tai jossain muualla ulkosalla liikkuessani.
        Oireeni korvassa ovat jatkuneet tähän päivään asti kuten kerroinkin jo aikaisemmissa viesteissäni. Toispuoleinen kuurous on erittäin rasittava vaiva, koska se aiheuttaa hankaluutta elämässäni. Tinnitys on myös kuluttava oire, vaikka olen pakoitettu siihen tinnitysääneen sopeutumaan, kun ei vaihtoehtoakaan ole. Lääkkeitä en käytä mitään.
        Magneettikuvissa olen ollut viimeisimmän kerran juuri tuon vuoden 2010 lopulla; ja sen jälkeen noin vuosi sitten on kuvattu tavallisella röntgenkuvausmenetelmällä poskionteloni ja korvani luustoa ainoastaan. Magneettikuvassa näkyi sairaan puoleisen sisällä tulehduksellista varjostumaa, mutta kortisonikuurin jälkeen kuvatussa kuvassa sitä enää näkynyt. Koko pääni aivoineen on siis kuvattu muutaman kerran, mutta nyt kun on ollut jonkin aikaa tuo uusi vaiva, eli kieltä liikutellessani liikehtii sairaanpuoleisen korvani sisällä jokin ylimääräinen ? ei vielä tietoa, jotta mikä? Kesällä on luvattu kutsua kontrolliin, mutta itse haluaisin jo vaikkapa heti, ja sitä myöten uusintakuvaukseen.

        No minäkin söin pariviikkoa aika vahvan kortisonikuurin mutta ei ainakaan vielä hellitä.

        Tois puoleinen kuurous on vähän hömppää toi suunta kuulo on vähän niin sun näin.
        Onko sulla ollu mitään kipuja korvan takana tai sillä puolelle päätä?
        Kun minulle tuli kasvohalvaus niin kipu oli aika kovaa juuri siinä. Välillä korva oirehtii ja semmoista "kivun" tunnetta korvan takakn ja kun sain ensimmäisen "kohtauksen" jossa voin pahoin ja huippasi niin silloinkin oli kipua ja korva ikäänkuin meni tunnottomaksi mutt ase palatui.
        No minulla luultiin siis tehostumaa sisäkorvassa hyvänlaatuiseksi kuulohermonkasvaimeksi ja nyt sitten ei olisikaan sitä vaan joku tulehduksellinen juttu. En teidä onko kortisonikuurin aikan hävinny tuskin kun naamakin on vielä halvaantunut. On siis ollu siellä jo kaksivuotta mitähän sitten tekee??
        Väittävät ettei varmaan muut akun on niin paikallinen. Onko sinulla yritetty selvittää mikä tulehdus se olisi?
        Minulla on tosiaan otettu aika paljon kokeita mutta ei mitään..kyllä on outoa.
        Lääkärit sanovat ettö joskus ei selviä??
        Käytkö useasti kontrollissa?? juu pää oli halvauksen jälkeen kuin "kaurapuurossa" hyvin raskas ja kun käänsipäätä niin ihan kuin joku ylimääräinen osa kropassa. Silmässäni on tai oli silmän värve ja se itsessään aiheuttaa tasapaino ongelmia kun silmä ei ikäänkuin tule mukana.
        Ovatko sanoneet että selviääkö koskaan tai mitään selitystä? Uuis oireita tulee vaan kokoaja sulle. Menikö sulla kuulo kuinka nopeasti?

        No hei taasen nm:llä: 'ihme oireita': Minä söin kasvohermohalvauksen jälkeen parin viikon vahvan satsin kortisonia ja sen jälkeen korvalääkärini määräsi vielä parin kuukauden ajan napsimaan kortisonia pienemmällä grammamäärällä.
        Kipuja on ollut aika ajoin korvan takana, ja myös säteilevää kipuilua alaleuassakin, mutta minua on vaivannut myös korvan tukkoisuus, ja sitten nesteen kertyminen tärykalvon taakse sinne jonnekin vaan jostain syystä kertyy ylimääräistä nestettä. Korvalääkärini asensi pariin otteeseen aikoinaan tympastiaputken sen takia tärykalvoon, että se ilmastoituisi, ja huomasinkin silloin, että tukkoisuuden tunnekin lieventyi jonkin verran. Ylimääräinen neste tietty pääsi ulos korvatorveen sen putken kautta.
        Kuuloni on alentunut jo vuosia sitten tuosta sairaasta korvastani, ja se on todettu sisäkorvan tolasta johtuvaksi. Nykyisin sairas korvani on miltei kuuroutunut.
        Minullakin oli aikoinaan noita tunnottomuuskohtauksia korvan seutuvilla. Kasvohermohalvauksen aikoihin oli myös sellaista tietynlaista huonovointisuutta, jolloin ei kelvannut ruoka moneen päivään, ja join vain mehua ja leipää tjs. mikä pysyi kuitenkin sisällä, enkä oksentanut. No, pyrinkin olemaan ne päivät pituusasennossa, ja hoippuen kävin vain vessassa, ja takaisin makuuasentoon, koska inhoan oksentamista yli kaiken, ja johtuu varmaankin aiemmista kokemuksistani liittyen raskauspahoinvointeihini.
        On minustakin eri kokeita otettu, muttei nyt niin kattavasti, että esim. selkäydinnestekoetta ei ole vielä otettu, vaikka olen sitäkin pyytänyt, sillä verikokeessa parin vuoden takaa sain borreliabakteerista epäilyttävän tuloksen.
        Kaikki on selvittämättä, mistä oireeni johtuu? Selvisi tai ei joku päivä, mutta kuuloni on toisesta korvastani menetetty, ja se ei palaa ikinä korvalääkärini povailun mukaan.
        Koitetaan vaan jaksella kaikesta huolimatta, mutta toivon, että sinäkin selviäisit siitä kasvohalvauksestasi, ja naamasi oientuisi ennalleen. Itse pelkään suoraan sanoen omalla kohdallani kasvohermohalvauksen uusimista. Sen kokeminen kerran oli mulle tarpeeksi järkyttävää.
        Olen vain tässä mietiskellyt omien korvavaivojeni runnellessa minua jo vuosia, että taitaa olla paljon vielä selvittämättömiä aukkoja korvalääketieteen puolella.

      • Sivulukija

        Ei millään pahalla, mutta ootko ulkomaalainen vai lukihäiriöinen tai muuten vaan näkövikainen, koska tekstissäsi on niinkin paljon noita kirjoitusvirheitä?

      • Sivulukija
        Sivulukija kirjoitti:

        Siis tolla "Ihme oireita" -kirjeenvaihtajalla?

        Moi

        Niin minun kuuloni hävisi vuodessa nyt se on kuuro. Alkuun kun minulla luultiin olevan menierintauti minulle syötettiin nesteenpoistolääkettä ja se ikääänkuin auttoi siihen huimaamiseen ainakin ensin alkuun. Mitään nestettä ei minulla ole huomattu olenvan korvassa. En tiedä missä asut mutta minä asun pääkaupunkiseudull ja kuulun meilahden/töölöön piiriin ja olen ymmärtänyt että parhaissa käsissä ollaan.
        Päätä on todella kuvattu 2008,2009, 2012 ja nyt 2013. Et ei voi väittää ettei ole kuvattu.Nyt sitten helmikuussa kuvataaan taas. Muutema verikokeen ja selkäydinkokeen tulos on veilä tulematta. Kai minun "kohtaukseni" oli niin raju kun oksensin sisukseni halvauksen yhteydessä ulos ja oli tehty se yksi diagnoosi ja se ei näytä pitävän paikkaansa josta tosiaan ei voi syyttää ketään oireet ja löydös sopi erittäin hyvin siihen diagnoosiin. Toivottavasti molempien asita selviäisi, epätietoisuus on todella ikävää ja tietysti sitä miettiin että mitä seuraavaksi. Onneksi se sinun tehostuma on hävinnyt.. Helmikuussa nähdään onko minun vai jatketaanko tutkimuksia. Kuulo ei palaa enään sen tiedän.Noi korva jutut on aika vaikeita kai kun siihen sitten pitää ottaa mukaan neuro puolikin kun selkäydintä aletaan tutkia ym.
        No tietysti kun tutkitaan sillä suljetaan pois myös vakavia sairauksia, että niistä voi olla sitten rauhassa vaikka muuten vaivaa kokoajan ja pelottaakin.
        Mun halvaus ei ole niin kauhean paha vaikka onkin täydellinen. Silmä on niistä ikävin kun kuivuu ja tosi valonarka. Pää edellen aika "raskas"..no koetetaan jaksaa tässä olisi vielä työelämääkin aika paljon jäljellä et kunnossa pitäisi olla.

      • toinen sivulukia
        Sivulukija kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta ootko ulkomaalainen vai lukihäiriöinen tai muuten vaan näkövikainen, koska tekstissäsi on niinkin paljon noita kirjoitusvirheitä?

        Haittaako se? Eihän niitä ole pakko lukea.

        Kiitos että olet kertoillut myös omista oireiluistasi korvan suhteen.
        On näköjään ollut sinullakin monenmoista tutkimusta vaivastasi johtuen, no, onhan minunkin vaivaani tutkittukin, mutta kun tämä vaiva vaan on semmoinen riesa, ettei tästä niin vaan pääsekään eroon. Se on päällä alati, vain nukkuessani en tiedosta vaivojani, paitsi että aamuisin en kylläkään herää minkäänlaisiin ympäristöstäni kantautuviin ääniin, jos ja kun nukun terveellä korvallani tyynyäni vasten, sillä eihän tällä sairaalla korvalla kuule mitään muuta kuin tinnituksen. En heräisi edes herätyskellon ääneen, jos ja kun tarvitsisi, riippuen tietysti kummalla syrjällä nukkuisin kellon pärähtäessä soimaan.
        Sinä saat asuinpaikastasi johtuen hyvissä sairaaloissa toimenpiteitä yms., mutta minä en, sillä täällä on likellä vain keskussairaalatasoista lääkäritoimintaa. Yliopistosairaalaan lähetteen täältä saa vasta sitten, kun potilas on jo ns. heikossa hapessa, ja täällä loppuvat keinot auttaa siten kuin siellä pääkaupungin isoissa sairaaloissa.

        Heippa taas

        Niin mun tutkimista nyt varmaan edisti toi "kohtaus" ja sen rajuus ambulanssilla jouduttiin kuljettamaan.. Alunperin olen hakeutunut yksityiselle korvalääkärille ja hän laittoi muuteman kuulotutkimuksen jälkeen lähetteen magneetti kuvaan. Sieltä sitten kävin kerran korvapolilla jossa laitettiin kontrolli vuoden päähän.
        Minulla olisi ollut kontrolli just tossa helmikuussa mutta nyt pääsi käymään näin.
        En tiedä mitä olis tapahtunut ilman "kohtausta". On täälläkin se hoitotakuu eli puolivuotta voi joutua odottamaan erikoislääkäreille lähetettä. Riippuu vissiin asiasta.
        Ompa ikävää jos joudutten noi odottamaan.Olehan luitenkin päässyt korvalääkärille ym?? Kyllähän kasvohermohalvaus vaatii jo tutkimuksia kaiketi?
        Juu kyllähän se ton kuuronkorvan kanssa on just noin kun nukkuu kuuleva korva tyynyllä niin pommi saa räjähtää että huomaa jotain.Jos sulla on yhtään kuuloa jäljellä oletko kysynnyt kuulolaitteesta? Olisiko apua?
        Juu ikuinen vaiva tämä on kun nyt jotenkin selviäisi, että mikä on,jos vaikka lääke tai hoito löytyisi, että naama oikeaisi jollain lailla.
        Kyllä siellä joku jyllää kun kipujakin on välillä. Odottavan aika on vaan niin pitkä...enkä tiedä riittääkö sekään...

      • ihme oireinen
        Sisäkorvavaurioinen kirjoitti:

        Kiitos että olet kertoillut myös omista oireiluistasi korvan suhteen.
        On näköjään ollut sinullakin monenmoista tutkimusta vaivastasi johtuen, no, onhan minunkin vaivaani tutkittukin, mutta kun tämä vaiva vaan on semmoinen riesa, ettei tästä niin vaan pääsekään eroon. Se on päällä alati, vain nukkuessani en tiedosta vaivojani, paitsi että aamuisin en kylläkään herää minkäänlaisiin ympäristöstäni kantautuviin ääniin, jos ja kun nukun terveellä korvallani tyynyäni vasten, sillä eihän tällä sairaalla korvalla kuule mitään muuta kuin tinnituksen. En heräisi edes herätyskellon ääneen, jos ja kun tarvitsisi, riippuen tietysti kummalla syrjällä nukkuisin kellon pärähtäessä soimaan.
        Sinä saat asuinpaikastasi johtuen hyvissä sairaaloissa toimenpiteitä yms., mutta minä en, sillä täällä on likellä vain keskussairaalatasoista lääkäritoimintaa. Yliopistosairaalaan lähetteen täältä saa vasta sitten, kun potilas on jo ns. heikossa hapessa, ja täällä loppuvat keinot auttaa siten kuin siellä pääkaupungin isoissa sairaaloissa.

        Hei sisäkorvavaurioinen.

        No tässä on taas oltu neurologilla ja korvalääkärillä. Selkäydin näytteitstä ei selvinnyt mitään ja naama on aika ennallaan ehkä vähän oijennut mutta halvaantunut.
        Uusi magneetti kuva on tossa helmikuun puolenvälin jälkeen. On tämä outoa.
        Nyt lääkäri sanoi ekaa kertaa että saattaa olla eriasiatkin toi halvaus ja kuulo.
        Vaikea kyllä usko. Tossa korvantakana ja sillä puolella päätä on kipuilua ihan päivittäin ja leuan allla ym. Hampaatkin on tai ikenet siltä puolelta kipeät. Mutta saattaa kaiketi kuulua tohon halvauksen oireistukseenkin.
        On tota päätä kuvattu sen verran että ei kai siellä mitään pahanlaatuista ole kasvanta siis. Kyselin jo ton korvasylkirrrauhasenkin kun joskus siinäkin voi olla jotain siihen he sanoivat että ei nyt ainakaan näyttäs olevan eli kai sekin pään MRI: kuvassa näkyy kun on tossa korvan edessä.
        Kysyin kyllä lääkäriltä, että mikä mun kuulon sitten on vienny niin siihen hän totesi että joku sisäkorvan prosessi..jaaha?? Onko ne yhtään sun kohdalla mitään arvellu? Miten se hampaiden kuvaaminen missä se tapahtu?
        Hammaslääkärilla normi röngten?

        NO koetetaan mennä eteenpäin taas

      • Sisäkorvavaurioinen
        ihme oireinen kirjoitti:

        moi 'ihme oireinen':
        Sen verran vaan, että olen jo tuolla aiemmin kertonut, mitä tutkimuksia minun toispuoleisen korvaoireitteni suhteen on tähän mennessä tehty, ja syytä ei ole vielä löydetty, mitä nyt on vaan tuota sisäkorvavauriota on höpötetty vuositolkulla, ja ei voi tehdä mitään, koska kasvaintakaan ei aiheuttajaksi ole vielä kuvien perusteella havaittu, mitä nyt tulehduksellista varjostumaa sisäkorvassa, jonka syy tuntematon vielä tänä päivänäkin. Magneettikuvauksesta kylläkin aikaa vierähtänyt jo yli kaksi vuotta.

        Oireeni siis ovat jatkuneet ja ovat vaivaamassa olotilaani alati, ja kuten jo kerroinkin on tullut tuo outo lisäoire, jossa kieltäni heiluttaessani sairaassa kuuroutuneessa ja tinnittävässä sekä tukkoutta tuntevassa korvassani liikkuu jokin, mutta mikä? ja ei vielä tietoa, että mikä aiheuttaa tuon em. oireilun sairaassa korvassani.
        Olen menossa korvalääkärille kontrollikäynnille, ja toivottavasti hän ymmärtää lähettää minut jälleen magneettikuvaukseen tuon uuden oireenkin takia.

        Anteeksi vaan, mutta olen jo niin totaalisesti väsynyt tähän vaivaani, etten jaksa enää jatkaa pohtimista täällä palstalla, mutta toivotan sulle hyvää jatkoa ja toivottavasti sinun kohdallasi kaikki selviää, sillä sinuahan on tutkittukin tehokkaammin kuin minua viitaten selkäydinkokeeseenkin jne.
        Käyn täällä katsomassa kuitenkin, mitä sulle kuuluu, jos jotain sinun vaivaasi saat selvyyttä ja diagnoosia, niin kerro toki, mutta itselläni ei ole tällä erää uutta tietoa omasta korvani vaivoista, niin tällä erää lopetan pohtimiset tähän.

      • Sisäkorvavaurioinen
        Ihme oireita kirjoitti:

        Moi

        Niin minun kuuloni hävisi vuodessa nyt se on kuuro. Alkuun kun minulla luultiin olevan menierintauti minulle syötettiin nesteenpoistolääkettä ja se ikääänkuin auttoi siihen huimaamiseen ainakin ensin alkuun. Mitään nestettä ei minulla ole huomattu olenvan korvassa. En tiedä missä asut mutta minä asun pääkaupunkiseudull ja kuulun meilahden/töölöön piiriin ja olen ymmärtänyt että parhaissa käsissä ollaan.
        Päätä on todella kuvattu 2008,2009, 2012 ja nyt 2013. Et ei voi väittää ettei ole kuvattu.Nyt sitten helmikuussa kuvataaan taas. Muutema verikokeen ja selkäydinkokeen tulos on veilä tulematta. Kai minun "kohtaukseni" oli niin raju kun oksensin sisukseni halvauksen yhteydessä ulos ja oli tehty se yksi diagnoosi ja se ei näytä pitävän paikkaansa josta tosiaan ei voi syyttää ketään oireet ja löydös sopi erittäin hyvin siihen diagnoosiin. Toivottavasti molempien asita selviäisi, epätietoisuus on todella ikävää ja tietysti sitä miettiin että mitä seuraavaksi. Onneksi se sinun tehostuma on hävinnyt.. Helmikuussa nähdään onko minun vai jatketaanko tutkimuksia. Kuulo ei palaa enään sen tiedän.Noi korva jutut on aika vaikeita kai kun siihen sitten pitää ottaa mukaan neuro puolikin kun selkäydintä aletaan tutkia ym.
        No tietysti kun tutkitaan sillä suljetaan pois myös vakavia sairauksia, että niistä voi olla sitten rauhassa vaikka muuten vaivaa kokoajan ja pelottaakin.
        Mun halvaus ei ole niin kauhean paha vaikka onkin täydellinen. Silmä on niistä ikävin kun kuivuu ja tosi valonarka. Pää edellen aika "raskas"..no koetetaan jaksaa tässä olisi vielä työelämääkin aika paljon jäljellä et kunnossa pitäisi olla.

        Heipä pitkästä aikaa; ja lueskelin uudestaan tätä ketjua, mutta minun sisäkorvani varjostuma ei todellakaan ole mihinkään hävinnytkään. Pääkoppani kuvattiin nimittäin uudemman kerran tämän vuoden puolella, ja eihän se tulehduksellinen varjostuma ole sieltä mihinkään kadonnut, ja niinpä oireenikin vaan jatkuneet, ja kuuloni on totaalisesti kadonnut sairaasta korvastani. Tutkinta jatkuu...; ei vieläkään selvinnyt, mistä kaikki johtuu????
        Nyt minulla on kokeilussa kuulolaite.

      • Höm
        Sivulukija kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta ootko ulkomaalainen vai lukihäiriöinen tai muuten vaan näkövikainen, koska tekstissäsi on niinkin paljon noita kirjoitusvirheitä?

        Äh mikä kommentti. Asiasta saa kyllä selon. Ainakin ihan tavan tallaaja. Hanki selkokieliohjelma, jos sulla vaikeuksia on. Turhaa natinaa. Aapeellä kuulo veks.

    • MUKKELIS JA MAKKELIS

      Risoo täälläkin, molemmat korvat tinnittää niin p:sti. Et sinä ainoa uniikki ole tässä Suomen maassa, meitä on muitakin, toiset vaan sopeutuu ja toiset hortoilee kaduilla kuin pienessä huppelissa koko ajan kuten minä, sen takia olenkin syrjäytymässä normaalista elämän menosta. Ei jaksa kysellä moneen kertaan sanottua asiaa ja tuijottaa toisen suuta kuin lehmä uutta kesää, että mitähän tuokin sanoi.

      Masentaa ja ahdistaa, mutta minkäs voit, kun ei edes tiedä, mistä vaiva tullut, pidettävähän se on loppuun hamaan asti. Jaksamisia kuirenkin!

      • Sisäkorvavaurioinen

        Kiitoksia jaksamistoivotteluistasi ns. kolleegani. Sellaista samaa toivottelen myös sinulle: MUKKELIS JA MAKKELIS eli koitetaan kestää vaivoinemme, vaikkakin myönnän minäkin, ettei paljon huvita sosiaalinen kanssakäyminen juuri tuon kuulon heikentymisen vuoksi vaikkakin vain toisessa korvassani, mutta sekin haittaa, en kuule sanoja oikein tai en kuule hiljaa ja epäselkeästi puhuvien ihmisten lauseita kunnolla lainkaan. Sitä ikään kuin lokeroituu viettämään vain omaa hiljaista elämäänsä, kun juttelu muiden kanssa on tätä: "MITÄ;, HÄH;, KUINKA;, AI, MITÄ SÄ SANOIT?;, AI, SORI, MÄ KUULIN, ETTÄ.....;, SANOISITKO UUDEMMAN KERRAN;, JNE.JNE.

    • hrm

      näinin on! kuulo on ihmisen toisex tärkein aisti!! se aiheittaa just sosiaalisuuden menetystä!? oikee korva leikattu -03 oyk:ssa! tasapaino
      parani heti ja pärjäsi ilma kuulo kojettakin!!ja tinnytyksekin (heikkeni)? leikkaus siis kannataa..! piti kylläkin painostaa hoitavaa lääkäriä kun ei mun ainakaan lähettäny leikaukseen!?? mut jokaisella oma uniikki tapaus..! sivusta lukijalle! mee sivuun lukeen!! ja hanki elämä!

      • Huolissaan 3;

        On aamu ja huomasin etten kuule mitään vasemalla korvallani. Ei ole mitään tietoa miks. Illalla korvassa tuntui pientä kipua, heräsin nyt enkä kuule vasemmalla.

    • hei vaan

      Sisäkorvavaurioinen,ihme oireinen: Minulla on Menieren tauti ja nuo samat kaikki käyneenä magneetti,tommokraaffi ja muut kokeet.Sitten jouduin korvalääkärin lähetteellä tasapainokokeeseen en muista nyt sen hienompaa nimitystä koska tästä on aikaa siinä minulla todettiin tämä tauti.Ensin meni toisen korvan kuulo sitten jonkun vuoden päästä toisen.Ettekö vielä ole käyneet tasapoinotutkimuksessa.

      • Sisäkorvavaurioinen

        Minulle ei ole tehty vielä tasapainotutkimusta koneellisesti eli se on jonkilainen tietokoneellisesti tehtävä tutkimus. Askellustesti on tehty, ja sen voi tehdä ihan itsenäisesti kotosallakin. Oikean puoleinen tasapainoelin vioittui kasvohermohalvauksen yhteydessä vuonna 2010; ja siitä asti on tasapainon kanssa ollut häiriöitä vieläkin.
        Noh, onpahan tää elo rattoisaa, kun oikean puoleinen korva tinnittää alati sekä sillä ei kuule enää normisti, vaan ns. hanat pitää olla aivan kaakossa, jos meinaan oikealla korvallani kuulla edes pienen pientä pihinää - olen siis täysin vasemman korvani kuulon varassa. Täten joudun aina ihmisiä, joiden kanssa juttelen puhumaan minulle vasemman korvan puolelle, jotta kuulisin oikein heidän sanomisensa; esim. kävellessä jonkun toisen kanssa, ja samalla kun siinä vaihdetaan aatosta jaloa, niin joudun aina pyytämään kanssakulkijaa kulkemaan minun vasemmalla puolellani, että kuulisin ylipäätänsä, mitä hän puhuu; ja ongelma vielä korostuu, jos ympäristössä on paljon taustamelua, kuten hälyisessä kaupungissa kaduilla kävelessä on aina autojen aiheuttamaa melua jne.
        No, jahka vielä korvavaivaani kaiken kaikkisesti saadaan selvyys ja toivottavasti ei toinenkin korvani kuuroudu.

    • Sisäkorvavaurioinen

      Aloittajana kerronpa vaan,että taasen on tullut se outo oire tohon sairaaseen korvaani, eli aamulla herätessäni se taasen rutisi, kun nielaisen, ja nyt koko päivän nielaistessani sama oire on jatkunut ja kieltä liikutellessani sairaan korvan sisässä heiluu jokin, mutta mikä se onkin vielä tutkimatta, ja arvoitus???????
      Tinnitys myös "viihdyttää" sairaassa korvassani aina vaan.
      Puolikuurous vaivaa kuin myös. Onnekseni sentäs vielä toisella korvallani kuulen.

    • Tsemppiä kaikille!

      Täällä kanssa yksi toiskorvainen. Kuulo on mennyt n. 15 sitten samoin tasapainoelin siltä puolelta. Minulla todettiin, että oli ilmeisesti ollut sisäkorvatulehdus joka tuhosi aistinsoluja, mitään tuolle ei ole tehtävissä. Alku ajat olivat kauheat ja totuttelu vei aikaa, mutta nykyisin en edes sisätiloissa ja normaalioloissa itse huomaa ennenkuin tulee tilanne etten kuule.
      Jossain ulkona se häiritsee jos tietää, että pitää kuunnella jotain ja ihminen puhuu hiljaa, mutta olen jotenkin oppinut elämään sen kanssa ja hyväksynyt asian ettei se ole ongelmaksi elämässäni muodostunut. Käyn normaalisti töissä ja pärjään sen kanssa, tietysti se pelottaa, että toisesta korvasta kuulo huononee ja sitten tulee ongelma ajankohtaiseksi, mutta päivä kerrallaan en kanna siitä vielä huolta.
      Itselläni tinnitys on kai sen verran hiljaista koska en koe sitä ongelmana ja jos jään kuuntelemaan sitä hyvin nopeasti huomaan alkavani viedä ajatuksiani pois siitä, ettei se pääse hallitsemaan elämää, mutta luulen sen olevan itselläni todella lievää verraten siihen mistä jotkut kärsii. Vai onko kyse sitten asenteesta, sitähän en tiedä, mutten halua vähätellä muiden oireitakaan.
      Toistaiseksi pitää olla onnellinen siitä, että kuulee edes toisella korvalla hyvin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe