Köyhällä ja pienellä Suomella, ei ole varaa hoitaa isojen EU-maiden lainoja. Suomella on runsaasti ulkomaan velkaa ja tänä vuonna tulee lisää velkaa yli 6.000 miljoonaa euroa (yli 6 miljardia). Valtion budjetti on tänä vuonna alle 53 miljardia euroa ja ulkomaan velan korko on kivunnut yli kahden miljadin (2.000 miljoonaa). Suomessa jaetaan EU:n ruokapaketteja, näkkileipää ja säilykkeitä köyhille. Suomessa jaetaan hyväntekeväisyysjärjestöjen toimesta vanhentumassa olevaa ruokaa nälkäisille, jotka jonottavat leipäjonoissa korttelien mittaisissa jonoissa lähes joka kunnassa.
Onko Kreikassa leipäjonoja? Jaetaanko kriisimaissa EU:n ruokapaketteja?
Miten paljon pitää suomalaisilta pieni- ja keskituloisilta leikata lisää, jotta isojen EU-maiden velat saadaan hoidettua - eivätkä Saksan ja Ranskan pankit tee konkurssia?
EU:n jäsenmaita ovat:
Suomi, myös €-maa
Viro, myös €-maa
Irlanti, myös €-maa, kriisivaltio, tarvitsee ulkopuolista apua
Hollanti, myös €-maa
Belgia, myös €-maa
Saksa, myös €-maa
Ranska, myös €-maa
Itävalta, myös €-maa
Slovakia, myös €-maa
Slovenia, myös €-maa
Luxemburg, myös €-maa
Espanja, myös €-maa, lähellä velkakriisiä
Portugali, myös €-maa, kriisivaltio, tarvitsee ulkopuolista apua
Italia, myös €-maa, lähellä velkakriisiä
Kreikka, myös €-maa, kriisivaltio (konkurssi tai lisää velkaa...)
Kypros, myös €-maa
Malta, myös €-maa
EU:n maita, joilla on oma valuutta:
Ruotsi
Tanska
Latvia
Liettua
Puola
Britannia
Tsekki
Unkari
Romania
Bulgaria
Norja ei ole EU:n jäsen eikä EMU:n jäsen (ei €-maa)
Ruotsi, Tanska ja Norja halusivat säilyttää oman valuuttansa ja pitää itsemääräämisoikeuden itsellään. Nämä maat joko osallistuvat ylivelkaantuneiden maiden lainojen hoitoon tai sitten ei. Erotetaanko Ruotsi, Tanska ja Norja ynnä muut EU:n maat unionista, elleivät suostu ylivelkaantuneiden maiden velkojen hoitoon?
Saksa ja Ranska näköjään päättävät, että Suomi osallistuu kriisivaltioiden velkojen hoitoon ilman vakuuksia ja ilman ehtoja ja että Suomi ottaa lisää ulkomaan velkaa kriisimaiden velkoihin. Vaikka Suomessa on ulkomaan velkaa jo noin 80 miljardia ja lisää tulee.
Onko yksikään niistä maista, joilla on oma valuutta, ilmoittanut että heillä on velkakriisi ja että tarvitsevat muiden EU-maiden velkarahaa velkojensa hoitoon?
Pitäisikö niiden maiden, jotka eivät ole liittyneet EMU:un eli yhteisvaluutta euroon, erota EU:sta, jos eivät osallistu kriisivaltioiden velanmaksuun?
EIköhän siellä EU:ssa voida päättää, että jokainen jäsenvaltio huolehtii itse omista veloistaan ja ne pankit, jotka ylisuuria luottoja ovat jakaneet huolehtivat veloistaan siten, että velallinen pystyy velkansa hoitamaan.
Pankkien taseissa velkapääomia muutetaan todellisuutta vastaaviksi sekä korkoja pienennetään ja laina-aikaa lisätään. Pankit ovat siten vastuuta tekemistään sopimuksistaan, mikä heille myös kuuluu. Jos valtio kuten Saksa ja Ranska haluavat pelastaa omat pankkinsa - se on heidän asiansa eikä kuulu Suomelle.
Irlannin valtionvelka = 94 miljardia
Ulkomaisten pankkien saatavat, Irlanti = 408 miljardia euroa
Kreikan valtionvelka = 340 miljardia
Ulkomaisten pankkien saatavat, Kreikka = 124 miljardia euroa
(Ranskalaisten pankkien 46 miljardia ja saksalaisten pankkien 29 miljardia, lisäksi Britannian, Espanjan, USA:n ynnä muut pankit)
Portugalin valtionvelka = 152 miljardia
Ulkomaisten pankkien saatavat, Portugali = 162 miljardia euroa
(Saksalaisten pankkien 29 miljardia, ranskalaisten 27 miljardia)
Suomen ulkomaan velka = 75,2 miljardia (tänä vuonna lisää 8 miljardia, ensi vuonna 6 miljardia)
Ulkomaisten pankkien saatavat, Suomi = 127 miljardia euroa.
Suomi hoitaa isojen EU-maiden velkoja ulkomaan lainalla
1
78
Vastaukset
- Kuka tietää
HS: Silmiinpistävä näky Suomen leipäjonoissa
Julkaistu: 15.5.2011
Leipäjonot ovat kasvaneet rajusti eri puolilla Suomea, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti selvitti leipäjonojen tilannetta Helsingistä, Turusta, Porista, Lappeenrannasta, Joensuusta, Jyväskylästä, Tampereelta, Oulusta ja Kuopiosta.
Lehden mukaan leipäjonoissa näkyy yhteiskunnan koko kirjo insinööreistä lapsiperheisiin ja maahanmuuttajiin.
Silmiinpistävä näky on HS:n mukaan ollut erityisesti lapsiperheiden määrän lisääntyminen avuntarvitsijoiden joukossa. Tähän on kiinnittänut huomiota esimerkiksi Turussa ruoanjakelua koordinoivan Ruokakassin toiminnanjohtaja Mertsi Ärling.
- Ulkoa päin ei ehkä näy, mutta keskusteluissa tulee esiin, että ihmisillä on hätä, vaikka ovat välillä töissäkin, hän sanoo.
----
Suomen leipäjonoja ihmetellään muissa maissa. Esimerkiksi ruotsalaiset lehdet kertovat Suomen leipäjonoista, joita ruotsalaiset eivät ymmärrä.
Onko Kreikassa leipäjonoja, kun kerran on niin paljon ulkomaan velkaa.
Eikö siellä leikataan köyhiltä ja pienituloisilta - tai tingitä perusturvasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?82669Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1592562- 1832430
Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121969Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181955Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa501793Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo691528Mitä ikävöit eniten ikäväsi kohteesta?
Rahaa, turvallisuutta, kauniita katseita,seksiä, läheisyyttä vai jotain muuta?681089Mika Poutala salasi osallistumisensa Erikoisjoukkoihin
Poutala ryhtyi ministeriksi 13.6.2025 ja 5.8.2025 ilmoitettiin hänen olevan seuraavalla Erikoisjoukot-kaudella. http101083Siis HYI OLKOON! Ihmiset, eikö enää ole mitään rajaa?
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4142eeb2-a589-4109-a5d0-e8f341df585c "Susanna Penttilän seksibussi kauhistutta63940