burnoutin jälkeen.

minulla ollut stressiä, burnout ja ongelmiä entisessä työpaikassa. Saamari luulin että kaikki paranee ku pääsen uuteen duunin mutta nyt pelottaa. Nimttäin olen huomannut että minulla on rasittava pätemisen tarve ja huomionhakuisuus. Ehdin olla vajaat 3 v eräässä työpaikassa joka oli mulle kertakaikkisen väärä. Sain kahden vuoden päästä burnoutin, palasin sairasloman jälkeen ja yritin asennoitua ja etsin uutta työtä. Kesti liki vuoden ennen kuin sain ja jouduin ottamaan lyhyen saikun sopeutumisvaikeudet koodina. Yksityinen psykiatri anto koska työterkkari ei enää antanut. Syön Cipralex 15 millä ja sillä pitäisi nyt pärjätä. Ensimmäinen romahdus tuli eron jälkeen jo vuonna -07.

Minulla on jonkinasteinen tunnevamma mutta mitään varsinaista diagnoosia ei ole. Ramppasin yhellä psykiatrilla joka oli varmaan ite ihan pimee eikä saanut mitään lausuntoa aikaiseksi kolmessa kuukaudessa. Eräs naispsykiatri heitti mut suoraan sanoen pihalle vaikka sainkin itkukohtauksen vastaanotolla. Otti vastaan vaan pari kertaa pyys täyttämään jotain idioottilomakkeita ja sano vaan ettei noin menestyvällä voi olla vakavia psyykkisiä ongelmia.

AI ei vai? Jos olenkin NPH, haluaisin pomoksi tai jäädä kokonaan pois työelämästä. Ei voi olla normaalia ku ei enää kestä tavallisena rivireinona. Ärsyttää kun olen jotain 10 v nuorempien kokemattomien besserwisserien ympäröimänä. He aukovat kokoajan päätä kaikesta ja ovat niin täydellisiä kaikin puolin. Jokin pakottaa minua kommentoimaan tai väittämään vastaan vaikka fiksu olisi hiljaa. Tiimissä myös pari yhteistyökyvytötä heppua. Kamala stressi työpaikalla tietty. Edellisessä oli työpaikkakiusaamista ja naisten syrjintää. Sitä en totisesti kestänyt enkä nähnyt mitään keinoa päästä pois. Nyt olen kyllä valmis jäämään vaikka työttömäksi jos henkinen kantti ei kestä.

Miten on, voiko burnoutin jälkeen palata normaalisti hommiin? Uus esmies ei tiedä taustastani. Kerroin kyllä haastattelusta mutta haastattelijat eivät kertoneet tulevalle ryhmyrille. Siis ennen tuota burnouttia olin urahojus ja duunissa oli hieno olla kaikin puolin. Oon ruvennu väittämään vastaan pomoille mitä en koskaan ennen tehnyt, en juurikaan kokenut aiheelliseksikaan. Tai siis väitän vastaan joillekin kusipäille jotka tekevät päätöksiä selän takana ja olen heti kantelemassa jos näin on.

Taidan tarvita terapiaa.... ennen burnoutia tein vaan hommat ja kaikki meni hyvin. Nyt se ei enää onnistu. Kaiken pahan alku ja juuri oli joku pikkupomo joka antoi minulle yhden tehtävän ja mielisteli minua ihan sikana, Luulin että jos pomo antaa omat hommansa minulle niin siitä seuraa vähintäänkin palkankorotus ja rupesin tekemään jotain mikä ei kuulunut työkuvaani. Sen sijaan että olisin tehnyt ja halunut näyttää turhauduin ja petyin ku tajusin ettei mitään palkankorotusta näy mailla halmeilla.Sitten kuvioon liitty muitakin työjuttuja, että tietyt äijät saivat korkeeta palkkaa vaikka eivät tehneet yhtikäs mitään ja naiset olivat sen työpaikan orjina. Ja muutakin oli ihan syvältä koko putiikki.

Ennen burnoutia minulla ei ollut minkäänlaisia sopeutumisvaikeuksia duunissa. Se masennus tuli ihan henk koht syistä.