kerron hieman itsestäni:
oikeasti köyhä (viritykset menneet pieleen ja kokoajan menee), kuulemma tosi hyvännäköinen (kerran jopa kadulta pyydettiin malliksi) vähän yli kolmekymppinen kaveri. käynyt kouluja 19v yhteensä, pari ammattia, ei tippaakaan kunnianhimoa. avioero pitkästä liitosta tuli 5v sitten,
ja joka ei tapahtunut kivuttomasti. lapsikin on. ja jumalaton yksinäisyys. pari ystävää ja kaveria, mutta esim. iltaa pitää istua yksin. alkuun kävin kapakoissa etsimässä seuraa, mutta lopetettuani kokonaan juomisen, ei baarissa kertakaikiaan ole enää mukavaa selvinpäin. eikä baarittelusta mitään iloa ollut, sillä vain kahdesti sain seuraa houkuteltua mukaani. eli n 1,5v välein. kerrankin eräs tyttö sanoi että "mikset mene kaltaistesi luo" ja ihmetteli ja kieltäytyi. en varmastikaan ole sosiaalisesti kovinkaan lahjakas, vaan varmaan kömpelö. en oikein muutakaan keksi selitykseksi.
joka tapauksessa en vain saa kontaktia toiseen sukupuoleen. itsetuntokaan ei oikein näköjään riitä enää mihinkään. juttelen mielelläni, jos joku suostuu puhumaan takaisin. eli käytännössä ainoastaan myyjien ja kassaneitien kanssa. tänään tosiaan eräs myyjätär alkoikin yllättäen juttelemaan, ja minähän menin melkein kipsiin. muki meinasi pudota kädestä, ja punastuin, luulisin. tuli ihan teinivuodet mieleen. yleensä pystyn juttelemaan aiheesta kuin aiheesta pitkään tai lyhyesti, mutta näköjään on niin, etä jos nainen tippaakaan kiinnostaa, menen aivan nollatilaan.
itsetuntoa ei helpota lainkaan, kun ymmärtää, ettei henkilökohtaista taloutta käytännössä ole. on siis aivan poissuljettua, että alkaisi harrastaa jotakin, missä luontevasti pääsisi juttuun. nykyisin kaikki maksaa.
lenkkeily on toki ilmaista, mutta samaa asua pitää käyttää kesät talvet, eikä se oikein näytä lenkkeilyasulta.
no mitä tässä oikeastaan valittamaan. ehkä olen niin outo, että on parempi elellä yksin. mutta kyllä sitä välillä kaipaa perhe-elämää ja kosketusta.
tänään tuli niin surkea olo kun istui kahvilassa ja katseli maailman menoa ja ihmisiä. niin lähellä mutta niin kaukana. oli paljon nättejä naisia liikkeellä.
tulin sitten kotiin kirjoittelemaan näitä houreita tänne ultimaattiselle foorumille.
siitä tulee illuusio, että kommunikoi.
miksei naiset tule juttelemaan ? tai menettekö te niinkuin ylipäätään koskaan puhumaan vieraille miehille ? mistäs te puhelette, ja mitä haluatte kuulla ?
jos tulisin ulkona tai kauppakeskuksessa juttelemaan, niin mistä puhuisin ?
siitäkö, että ulkonäkösi hämmästyttää, ja päätin tulla katsomaan mitä sisältä löytyy ? kaiken kaikkiaan hämmentävää olla ilman kumppania tämän ikäisenä. epätoivo varmaan näkyy jo kauas. onneksi se vaihtelee.
voisiko naiset kertoa ?
3
243
Vastaukset
- ---------
"jos tulisin ulkona tai kauppakeskuksessa juttelemaan, niin mistä puhuisin ? siitäkö, että ulkonäkösi hämmästyttää, ja päätin tulla katsomaan mitä sisältä löytyy ? "
Lähde tuolla liikenteeseen.
-pidä huolta että ulkonäkö on kondiksessa aina kun poistut kotoa
-kun näet kiinnostavan naisen, menet juttelemaan. jos tilanne tarjoaa sinulle jonkin jutunaiheen, hyvä. se on turvallisin tapa. jos näin ei ole, mutta naisessa on jotakin aidosti kiinnostavaa, sano se hänelle. ilmaise asia sillä tavoin, että kiinnostuit ja siksi halusit tulla juttelemaan. jos naisesta ei analysoimallakaan löydy mitään kiinnostavaa paitsi kauniit kasvot ja hyvä perse, niin joko feikkaa että et tiedä miksi, mutta tuli tunne että on pakko tulla sanomaan hänelle jotakin, tai sano suoraan että pidät häntä kauniina ja päätit selvittää mitä muuta hän on.
-opetteluvaiheessa voit valita naisia jotka ovat mielestäsi vain lievästikin kiinnostavia, mutta myöhemmin keskity vain niihin jotka todella herättävät sinussa halun ottaa heistä selvää
-opettele kehonkieltä, seiso suorana hyvällä ryhdillä hartiat rentona, älä hötkyile hermostuneesti puhuessasi
-älä puhu liian nopeasti, se tekee huonon vaikutelman
-pidä hyvä katsekontakti
-toista niin monta kertaa eri naisille että tämä alkaa sujua ja opettele olemaan livistämättä tilanteesta heti kun keskustelussa tulee ensimmäinen mielestäsi kiusallinen hiljaisuus
-lopulta opit rentoutumaan ja pääset naisten kanssa rentoon jutteluun, sitten pyydät kahville ja tadaa, olet treffeillä - ------------
ai niin, ja pitäisi lisätä että ehkä on turhaa kysellä naisilta kauheasti neuvoa... he eivät tunnetusti osaa neuvoa miehiä siinä miten heidät pitäisi iskeä...
- rengastaja
ja multakin on turha pyytää neuvoja koska mä en oikein osaa semmosia antaa mutta toi sun tapaus muistuttaa niin kovasti sitä miestä jonka kanssa mulla on tässä seksi/ystävyyssuhde että mä voin kertoa sen.
tämä tapaus lähti liikkeelle viime kesän alussa. vastasin yhdellä nettipalstalla olleeseen ilmoitukseen jossa mies etsi seuraa pelkästään ajatustenvaihtoon. ei mitään kuvausta itsestä, vain painotus että hän ei ole hakemassa mitään suhdetta. kirjoiteltiin viikon verran varsin pitkiä viestejä. aika hyvin tuli ilmi että tämä mies oli masentunut, turhautunut ja itsetunto täysin nollassa. omien sanojensa mukaan hän oli hyvin ruma, ylipainoinen ja täysin kenellekään kelpaamaton friikki.
viikon kirjoittelun jälkeen päätin aivan spontaanisti hypätä bussiin ja lähteä katsomaan häntä. emme siis sen enempää sopineet treffejä, tämä tapahtui täysin ex tempore. tapasimme asemalla ja kun näin hänet ajattelin että tämä on joku uskomaton pilajuttu ja piilokamera käy mut ei se haittaa, kyl mulla on pokkaa pelata mukana jos tää juttu on sitä lajia. mies joka tuli mua vastaan oli käsittämättömän hyvännäköinen, pitkä ja hoikka. siis semmonen josta ei mallikuvia tarvitse photoshopata koska ei vaan tarvitse. mutta tämä ei ollut mikään piilokamerajuttu vaan todellinen tilanne.
hänellä oli ja on edelleen uskomaton ristiriita ulkonäön ja itsetunnon välillä. olemme siitä jutelleet usein milloin miltäkin kantilta. pelkkä ulkonäkö ei tuo onnea. tässä tapauksessa todellakin aivan sama vaikka hän olisikin se friikki joksi hän itsensä kuvaili. jossain menee se raja jonka jälkeen kukaan normi nainen ei enää uskalla lähestyä miestä ainakaan selvinpäin, baarissa tuhannen tuubassa vain siksi että he tulevat ottamaan mittaa tai haastamaan miestä johonkin vittuilukisaan.
en mä tähän voi sanoa muuta kuin että sattumalta saatat tavata sen naisen joka pystyy kestämään sen että mies on paremman näköinen. nimittäin se ei ole helppoa. ensin pitää saada se nainen vakuutettua siitä että olet oikea, fiksu, mukava, ajatteleva ihminen etkä pelkällä ulkonäöllä ratsastava gigolo. se on mun nähdäkseni kaikkein suurin kynnys. mun mielestäni kannattaa ihan hyvin aloittaa se sosiaalissen jutustelun opettelu niistä jokapäiväisistä tilanteista kahviloissa ja kaupan kassoilla. se tulee kun tarpeeksi sitä harjoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve462959Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1052154Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611812Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?211695