Raamattu

Ajatelkaa..

Kannattaa jättää koko raamattu omaan arvoonsa. Ihmisen kirjoittama teos. Vuosisatojen ajan on kirkko halunnut maalista valtaa itselleen. Raamattu on kirjoitettu ja muutettu ajan myötä palvelemaan tätä tarkoitusta. Ihmisiä pelottelemalla ja alistamalla. 'Raamatun' alkuperä on paljon kauempana kuin reilut 2000 vuotta sitten alkanut ajanlasku. Alkuperä on yhteinen kaikille maailman uskonnoille ja se on vain jakautunut ihmisen myötä eri suuntiin. Perusta on olemassa, mutta ihminen itse on sen sotkenut pahemman kerran. Ehkä raamatussa jotain hyvääkin on säilynyt.

Jos Jeesus-niminen henkilö on elänyt n. 2000 vuotta sitten, ei hän ole nykyisiä 'profeettoja' ihmeellisempi ollut. Tänä päivänäkin maapallolla elää korkealla henkisellä tasolla olevia ihmiseksi syntyneitä sieluja. Korkeammalla tasolla kuin tämä Jeesus Nasaretilainen. Hän vain 'sattui' elämään sellaiseen aikaan, jolloin maapallolla tapahtui muutoksia, niin henkisessä kuin maallisessakin ympäristössä. Ja tarina päätyi raamattuun. Mutta radikaalisti muuteltuna kirkon puolesta. Alkuperäinen tarina on ihan erilainen.

Ei kukaan voi lunastaa 'syntejä' toisen puolesta. Jos ja kun niitä 'syntejä' on kertynyt ihmiselle, on jokaisen itse 'lunastettava' ne. Elämästä toiseen oppimalla elämään rakastavammin elämää ja kaikkea olevaa kohtaan. Me on tultu tänne oppimaan vaikka välillä se tuntuukin raskaalta, väärältä, epäoikeudenmukaiselta.
Se mitä teet elämälle sen elämä antaa sinulle takaisin.

Ihmisten olisi jo korkea aika herätän unestaan. Alkaa ajattelemaan sydämellään ja aivoillaan, missä jamassa tää maailma on. Miksi me olemme niin julmia toista kohtaan. Miksi me sallimme pienen määrän 'johtajia', jota me vielä itse olemme valinneet siihen virkaan, tehdä ahneuksissaan hirveyksiä ja me uskomme ja seuraamme heitä. Järjetöntä.

Tee toiselle se mitä itselle haluaisit tehtävän, tämähän on raamatusta. Ja jokainen kokee ennemmin tai myöhemmin sen mitä on toiselle aiheuttanut, niin hyvässä kuin huonossa. Kun kaikki tuon ymmärtäisivät sydämellään, niin kaikki epäoikeudenmukaisuus, vääryys, katkeruus, ahneus, kateus jne. katoaisivat.

14

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nneeiitt

      Olen lähes täysin samaa mieltä kanssasi. Varsinkin yksi asia kristinuskossa on mietityttänyt minua aina - en ole ikinä voinut käsittää sitä, että miksi Jumala muka olisi lähettänyt ainoan poikansa maan päälle tapettavaksi meidän syntien tähden. Miksi se piti tehdä noinkin väkivaltaisesti? Kyllä luulisi, että Jumala olisi keksinyt rauhanomaisempiakin ratkaisuja.

      Verenvuodatus herättää aina tunteita ihmisissä. Siihen "soppaan" kun lisää vielä kaikenlaisia uskonnollisia asioita niin siinähän meillä onkin tarina jolla voimme pelotella herkkäuskoisia ihmisiä vuosien ajan.

    • Ajatelkaa!

      Pitkästä aikaa tällä palstalla, jotain järkipuhettakin.

      • Ajatelkaa..

        Aika irvokas ajatus, että kirkko pitää yhtenä symbolinaan ristiinnaulittua ihmistä ajatellen, että tässä hän on kaikki meidän pahat teot lunastanu. Tolppaan ripustaminen on ollut ikävä rangaistusmuoto aikoinaan eikä mikään muu.


    • Mitä ihminen kylvää

      sitä hän niittää.

    • Juuri-

      näin!

    • Ajatelkaa..

      Jokaisella uskontoon liittyvällä palstalla, ihan missä foorumissa vain, vedotaan raamatun tekstiin joka kerta kun joku esittää kirkkouskosta eriävän mielipiteen. Kopioidaan raamausta säkeitä, rivikaupalla, todistukseksi. Mutta kun se raamattu ei todista mitään kun se on ihmisten kirjoittama kirja jokatapauksessa. Sitä ei voi kukaan kiistää. Kuka ihminen voi väittää että se on todella siinä muodossaan jumalan sanaa. Ei kukaan.

    • ¤¤

      Raamattu koottiin Nikean kirkolliskokouksessa,kirjoitukset joita ko.kokous ei
      hyväksynyt Raamattuun mm. Barnabaan evankeliumi oli kuoleman rangaistuksen
      uhalla kielletty.
      Nikean kirkolliskokous päätti mikä on mukamas Jumalan sanaa.

      • Ei se kirkolliskokous niinkään päättänyt mitä Raamattuun tulee, vaan vahvisti jo käytössä olevat kirjoitukset. Tarve tälle ilmeni kun alkoi esiintyä harhaopetusta jota yritettiin saada Raamatun kaanoniin. Täysin looginen ja luonnollinen teko siis.


      • Hulluja nuo uskikset
        juhani1965 kirjoitti:

        Ei se kirkolliskokous niinkään päättänyt mitä Raamattuun tulee, vaan vahvisti jo käytössä olevat kirjoitukset. Tarve tälle ilmeni kun alkoi esiintyä harhaopetusta jota yritettiin saada Raamatun kaanoniin. Täysin looginen ja luonnollinen teko siis.

        Kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto, niin ensimmäisen sadan vuoden aikana säädettiin huomattavasti enemmän lakeja erilaisten kristittyjen harhaoppien harjoittamista vastaan kuin varsinaisia "pakanauskontoja" vastaan. Jos tilanne oli selvä ja usko ja sen tekstit vakiintuneet jo ennen Nikean kokousta, niin miksi nämä sadat säädökset erilaisten kristiuskon versioiden karsimiseksi olivat tarpeen vielä Nikean jälkeenkin?


      • Hulluja nuo uskikset kirjoitti:

        Kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto, niin ensimmäisen sadan vuoden aikana säädettiin huomattavasti enemmän lakeja erilaisten kristittyjen harhaoppien harjoittamista vastaan kuin varsinaisia "pakanauskontoja" vastaan. Jos tilanne oli selvä ja usko ja sen tekstit vakiintuneet jo ennen Nikean kokousta, niin miksi nämä sadat säädökset erilaisten kristiuskon versioiden karsimiseksi olivat tarpeen vielä Nikean jälkeenkin?

        Ainahan on ihmisryhmiä joilla on asioista oma käsitys ja mielipide, vaikka faktat sanoisivat muuta. Syntyyhän nykyäänkin lahkoja joka lähtöön. Toisaalta taustalla on varmaan katolisen kirkon halu pönkittää omaa valta-asemaa kaikkine etuineen. Kilpailijoista haluttiin päästä eroon. Väärää toimintaa joka tapauksessa.


    • 13

      Evankeliumeja on paljon enemmän kuin neljä. Ireneus aikoinaan halusi omista syistään sisällyttää raamattuun neljä evankeliumia.
      Samoin kirkolliskokous päätti tuomita areiolaisuuden harhaopiksi, joten on luonnollista että se kieltäyityi sellaisista teoksista jotka eivät sille sopineet.
      Raamatun kokoaminen oli myös vastalause Markionille, joka oli koonnut oman gnostilaisen kokoelmansa.

      Nykyäänkin raamatut eroavat toisistaan, katolilaisilla on 70 kirjaa, protestanteilla 66.

      Uuden testamentin kokoaminen alkoi 100 yaa ja vakiinnutettiin 390 kirkolliskokouksessa.

      Täysin looginen ja luonnollinen vain siitä näkökulmasta joka kieltäytyy näkemästä muuta kuin oman kantansa.

      • Se on täysin looginen ja luonnollinen näkökulma siinäkin mielessä että eihän mikään oppi halua sisällyttää omaan oppiinsa sille vieraita aineksia.
        Vähän sama kuin Nokian kännykkä oppaassa olisi osa sivuista Samsungin ja osa Sony Ericssonin kännykän ohjeita, ei tulisi mitään.


    • Ajatelkaa..

      Miksi esim. kristinusko on nykyisin niin laajalle levinnyt. Siksi koska se on pakottamalla levitetty kaikkialle vuosisatojen saatossa. Väkivallankäyttöä ei kukaan voi kieltää. Vastoin omaan sanomaansa, tee muille niinkuin haluaisit itselle tehtävän, on käytetty vastakkaisia keinoja.
      Tämä kertoo siitä että taustalla on jotain muuta kuin 'pyhä' tarkoitus. Kun kaikki ihmiset saadaan saman 'uskon' alle, heitä on helpompi hallita. Kylvämällä kauhua ja epävarmuutta. Hajota ja hallitse. Tätä samaa taktiikkaa käyttävät nykyajan diktaattoritkin. Ja hallitukset yleensä.

      • Kristinuskon valtti levitessään oli se että se hyväksyi yhteyteensä ennenkuulumattomasti ja ennakkoluulottomasti orjat, naiset ja lapset. Tämä oli sen ajan yhteiskunnassa hyvin erikoista ja suvaitsevaista.
        Se että miekan avulla yritettiin käännyttää ihmisiä kristinuskoon on Raamatun sanoman ja uskoontulo prosessin vastaista. Sellainen toiminta oli väärin ja tuomittavaa kaikin tavoin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2977
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2879
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2333
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1843
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1699
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1624
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1566
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1235
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1060
    Aihe