Suomalaisen esihistoriallinen ravinto

Heh !

"Kivikausi oli pyyntiin perustuva pitkä jakso esihistoriassamme. Ihminen sai elantonsa metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä. Orgaanisista materiaaleista (luu, puu) tehdyt pyyntivälineet ovat yleensä hävinneet, mutta Antrean verkko kertoo, että verkko tunnettiin jo asutuksen alkuvaiheessa. Porin kivikautinen verkkolöytö on tulkittu hyljeverkoksi. Kalaa pyydettiin myös ongella (ongenkoukut, launat ja koukunvarret), merroilla ja liistekatiskoilla. Yli-Iin Purkajansuolta on löydetty Pöljän keramiikkaan ajoitettuja kivikautisia liistekatiskojen ja muiden kalanpyydysten katkelmia. Kivikautisen katiskan jäänteitä on myös Nivalasta ja Oulujärven vesistön alueelta on ns. lapinpatoja, joiden perustukset ovat kenties jo kivikautisia. Närpiön ja Oulujoen hyljelöydöt kertovat pyynnissä käytetyn luuharppuunaa.

Kivikauden alkupuolella yleisin metsästysase oli liuskekärkinen keihäs, mutta kampakeraamisella ajalla sen syrjäyttivät jousi ja nuoli. Suurriistaa pyydettiin ansoilla. Peuranpyynnissä käytetty kuoppapyynti on ikivanha metsästystapa. Suuret väkäselliset, liuskeesta valmistetut keihäänkärjet, pallonuijat, pohjalaiset tuurat ja liuskeveitset kertovat kaiketi hirvieläinten ja muiden suurten maaeläinten pyynnistä.

Kivikauden sääolosuhteet olivat ihmiselle edulliset, ja riistaa ja vedenviljaa oli riittämiin tarjolla, joten pakottavaa tarvetta uusien elinkeinojen hyödyntämiseen ei ollut. Kampakeraamisen kulttuurin kaudella metsästäjän ja kalastajan on arvioitu tarvinneen 25–100 neliökilometrin pyyntialueen. Kivikaudella on arveltu olleen noin 10 000–20 000 asukasta. Hyvissä olosuhteissa kivikautinen yhteisö pystyi tuottamaan ylijäämää ja käymään vaihtokauppaa."

"Viljelyyn liittyvinä on pidetty pehmeästä kivestä tehtyjä kapeateräisiä kirveitä, jotka on tulkittu kuokanteriksi. Esihistorialliset aurat ovat olleet yksinkertaisia puisia koukkuauroja. Suomesta on löytynyt kaksi tällaisen koukkuauran vannasta, joista toinen on ajoitettu 1200-luvun lopulle jKr. Esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitteessa Suomessa alkoi tulla tunnetuksi sahra eli hankoaura."

11

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ____________________

      Kerrankin faktaa kaiken pseudotieteen sijaan.

      • ____________________

        Löytyipä linkki mielenkiintoiseen juttuun.

    • -___________________

      Lisättäköön tännekin vielä että suomalaisilla on vasta muutaman sadan vuoden ***kausittainen*** altistus viljoille.

      Läpi vuoden jatkuva altistus viljoille sensijaan on vasta kymmenien vuosien ikäinen ilmiö, jonka perua on esim. nykypäivän diabetesräjähdys.

    • joku vaan

      Jep. Ravinto koostui siis suhteellisen rasvattomasta riistasta, hiukan rasvaisemmasta kalasta ja kasveista. Meillä kalastus on ollut erittäin tärkeä osa elämää, tärkeämpi kuin monessa muussa paikassa.

      Meillä on ravinnossa myöskin ollut enemmän rasvaa kuin etelämmässä, siellä kun kalakin on aika kuivaa. Välimeren ympäristössä on kylläkin kasvatettu oliivia pitkään.

      Viljaakin kasvatettiin meillä jonkin verran, lähinnä etelässä. Tuosta on todisteita jo noin 4000 vuotta sitten.

      • rasvaista menoa

        Viljelystä on säilynyt päteviä todisteita vasta 1200-luvulta jkr. eteenpäin. Aiemmalta ajalta ei ole todisteita, on vain arvailuja.

    • Heh !

      Mutta mutta eikös sen pitänyt mennä niin, että ihmiset eivät ole historiansa aikana käyttäneet rasvaa ravinnokseen?

      • Heh !

        Kuka tuollaista on väittänyt ?

        Tottakai ihmiset ovat syöneet rasvaa historiansa aikana: kala, hyönteiset ja siemenet ovat erittäin hyvä esimerkki rasvaa sisältävistä ruuista. Tietysti tuo rasva on ollut tyypiltään enemmänkin tyydyttymätöntä, mutta sehän nyt on luonnollista.

        Rasvan osuus ravinnosta on kuitenkin ollut varsin pieni: varsinkin tyydyttyneen rasvan lähteitä ei vaan yksinkertaisesti ole ollut olemassa ennen kun karjatalouden syöttöporsaat ovat tulleet mahdollisiksi.

      • joku vaan
        Heh ! kirjoitti:

        Pienin poikkeuksin, siellä missä on ollut preeriaa tai muuta laiduntamiseen käypää maata niin eläimiä on laidunnettu suhteellisen pitkään ja eläimissä on ollut jonkin verran rasvaa.

        Euroopassa vasta oikeastaan perunan viljely mahdollisti sikojen laajamittaisen pidon ja toi rasvaa ruokavalioon. Seuraava murros oli sitten väkilannoitteet, jotka mahdollistivat halvan viljan muodossa lehmien pidon.

      • kyllä kansa karppaa

        "Rasvan osuus ravinnosta on kuitenkin ollut varsin pieni"

        Älähän nyt sepittele täällä puhtaaseen uskontoon pohjautuvia satuja.

        Tosiasiassa rasva on ollut täällä pohjoisessa pääasiallinen energianlähteemme - läpi vuoden - kymmeniä tuhansia vuosia:

        "Kivikausi oli pyyntiin perustuva pitkä jakso esihistoriassamme. Ihminen sai elantonsa metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä. Orgaanisista materiaaleista (luu, puu) tehdyt pyyntivälineet ovat yleensä hävinneet, mutta Antrean verkko kertoo, että verkko tunnettiin jo asutuksen alkuvaiheessa. Porin kivikautinen verkkolöytö on tulkittu hyljeverkoksi. Kalaa pyydettiin myös ongella (ongenkoukut, launat ja koukunvarret), merroilla ja liistekatiskoilla. Yli-Iin Purkajansuolta on löydetty Pöljän keramiikkaan ajoitettuja kivikautisia liistekatiskojen ja muiden kalanpyydysten katkelmia. Kivikautisen katiskan jäänteitä on myös Nivalasta ja Oulujärven vesistön alueelta on ns. lapinpatoja, joiden perustukset ovat kenties jo kivikautisia. Närpiön ja Oulujoen hyljelöydöt kertovat pyynnissä käytetyn luuharppuunaa.

        Kivikauden alkupuolella yleisin metsästysase oli liuskekärkinen keihäs, mutta kampakeraamisella ajalla sen syrjäyttivät jousi ja nuoli. Suurriistaa pyydettiin ansoilla. Peuranpyynnissä käytetty kuoppapyynti on ikivanha metsästystapa. Suuret väkäselliset, liuskeesta valmistetut keihäänkärjet, pallonuijat, pohjalaiset tuurat ja liuskeveitset kertovat kaiketi hirvieläinten ja muiden suurten maaeläinten pyynnistä.

        Kivikauden sääolosuhteet olivat ihmiselle edulliset, ja riistaa ja vedenviljaa oli riittämiin tarjolla, joten pakottavaa tarvetta uusien elinkeinojen hyödyntämiseen ei ollut. Kampakeraamisen kulttuurin kaudella metsästäjän ja kalastajan on arvioitu tarvinneen 25–100 neliökilometrin pyyntialueen. Kivikaudella on arveltu olleen noin 10 000–20 000 asukasta. Hyvissä olosuhteissa kivikautinen yhteisö pystyi tuottamaan ylijäämää ja käymään vaihtokauppaa."

      • kyllä kansa karppaa
        joku vaan kirjoitti:

        Pienin poikkeuksin, siellä missä on ollut preeriaa tai muuta laiduntamiseen käypää maata niin eläimiä on laidunnettu suhteellisen pitkään ja eläimissä on ollut jonkin verran rasvaa.

        Euroopassa vasta oikeastaan perunan viljely mahdollisti sikojen laajamittaisen pidon ja toi rasvaa ruokavalioon. Seuraava murros oli sitten väkilannoitteet, jotka mahdollistivat halvan viljan muodossa lehmien pidon.

        Sensijaan, että sepittelet satuja täällä, lue alta, mitä suomalaiset ovat todellisuudessa syöneet kymmenien tuhansien vuosien ajan.

        Ei uskontoa kannata sotkea historialliseen faktatietoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      8016
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7115
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4866
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      249
      3305
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      127
      2352
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1990
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      17
      1933
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1750
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1685
    Aihe