Treenaammeko väärin?

Tuosta on helppo olla samaa mieltä: siinä tulee hyväksi mitä harjoittelee. Harjoittelemalla uchikomia paikaltana tulee hyväksi heittämään uchikomia paikaltaan.

Kannatan lämpimästi realististen kisatekniikoiden opettamista ja ihan alusta alkaen, aidot liikkeet ja liikeradat, liikkeestä tehtynä ja loppun vietynä.

Eri asia on sitten se, että päkittävä uke rikkoo ne oikeat liikeradat ja lopputuloksena on huonoa ja hidasta voimajudoa, juuri sitä mitä Suomen tatamit pursuavat ennestään liikaakin. Mutta liikkeestä ja kombinaatioilla on treenattava.

Ai nuoret ja aloittelijat eivät opi, olen kuulevinani huudon taustalta? Oppivat ne telinevoimistelua ja taitoluisteluakin, judo on itse asiassa helppoa moneen aidosti taitoa vaativaan juttuun verrattuna.

Vaadimme koko ajan liian vähän, opetamme liian vähän ja etenemme typerillä vyökoevaatimuksilla ja -tekniikoilla sen sijaan että opettaisimme urheilua oikein jo alkeista pitäen. Mutta onneksi sentään perinne säilyy puhtaana!

Olen pohtinut tuota asiaa itsekin, ja käytännön kautta havaittuna olen päätynyt seuraavaan tulokseen.

Judon perusta on nimenomaan puhtaissa ja hyvin tehdyissä perustekniikoissa. Ne toimivat. Kun perustekniikka on hyvin ja monipuolisesti hallussa, on se vahva pohja tulevaisuudessa.

Uchi-komiharjoittelua tarvitaan paljon, heittotoistoja tarvitaan paljon. Paikaltaan, liikkeestä ja kombinoiden. Hyviä puhtaita perustekniikoita. Nykyään ongelmana on pääasiassa perustekniikoiden heikkous. Sasae, hizaguruma, deashibarai jne. Niitä pitäisi jankata paljon jo junnuna.

Esimerkiksi polviseoi. Ensin opetellaan perusversio, turha polvilleen on hyppiä jos edes jalat 90-asteen kulmasta ei pääse ylös.

Judotekniikoissa on myös tietyt periaatteet, miksi mitäkin heittoa tehdään, mikä on minkäkin tekniikan idea... kun junnuna on harjoiteltu hyvä perustekniikka siitä on hyötyä kilpailijana.

Ei ole mitään syytä halveerata niitä ns. perinteitä. Mitä enemmän judossa kokemus karttuu, sitä enemmän alkaa oivaltamaan että niissä perusasioissa onkin ideaa.

Sitä paitsi päkittävien vastustajien heittäminenhän sitä helppoa on, taitava judoka joka liikkuu sujuvasti ja ennakoi liikkeet on paljon vaikeampi.

Otetaanpa vielä yksi esimerkki: kun harjoitellaan vaikka uchi-matan sisäänmenoa, harjoitellaan mahdollisimman puhtaasti. Kunnon voimakas horjutus ylöspäin jne. Kisoissa sitten horjutus ei onnistu välttämättä niin hyvin, mutta jos sitä ei edes ole treenattu, ei hommasta tule mitään.

Onko vastustaja missä asennossa tahansa,pitää hänet pystyä heittämään.Takavuosien "palomiehenpyörä"toivottavasti on jo jäänyt unholaan.Saa sillä toki heittääl Missä on perus judo jolla tuotiin suomeen MM-mitali ja,useita EM-Mitaleita!!! Kysykää neuvoa Harry Haltulta.Kajaanin Judokerho RY.

Ikävä tosi asia vaan on, että ensin on opeteltava perusasiat ennen kuin voi lähteä vaikeampiin asioihin. Ei autokouluissakaan opeteta ajamaan ralliautoa vaan sen aika on sitten myöhemmin jos joku sitä haluaa.

Erinomaisia mielipiteitä. Hartaana saunomisen ystävänä heittäisin lisää löylyä kiukaalle: erillistä horjutusta ei ole olemassa. Huippumiesten tekniikoissa horjutus ja sisäänmeno tapahtuvat täysin samanaikaisesti. YouTubesta löysin todellisen helmen: Kosei Inoue heittää kisoissa Keiji Suzukin uchi-matalla IPPON.

Takaviistosta kuvatusta hidastuksesta näkyy selvästi, miten Inoue harhauttaa: jalkojen, vartalon ja käsien liike on ristiriitaista. Esim. niskakäsi nostaa ja TYÖNTÄÄ vielä siinä vaiheessa, kun Inoue on kokonaan sisällä ja itse heitto (kake) lähtee. Ja niin lähtee Keijikin. Ja huippujudokalle tyypillisesti voimakas kierto ja saattohoito tatamiin asti.

Ehkäpä tällaiset ristiriitaiset signaalit saavat jopa Suzukin tasoisen (olympia-ja MM-kultaa) kaverin jähmettymään sekunnin murto-osaksi, joka riittää hyvin Inouen tasoiselle (olympia- ja MM-kultaa) judokalle.

Kupletin juoni huippu-kilpajudossa näyttäisi siis olevan: 1. tehokas harhautus. 2. erittäin nopea sisäänmeno/horjutus. 3.räjähtävä lähtö 4. voimakas kierto, jolla asiakas saatetaan SELÄLLEEN tatamiin.
Mielenkiintoinen detalji on myös se, että Suzukin (uken) oikea kantapää on tukevasti tatamissa, kun itse heitto lähtee. Ts. oikeassa huippujudossa ei mitään laajakaarisia erillisiä horjutuksia ehdi tekemään.

Kuvailemasi tapahtuma juuri oli se horjutus. Työntö sai suzukin ilmeisesti vastustamaan työntöä (eli horjutus tapahtui). Inouen ouchigari toimii hyvänä pelotteena. Kun inoue työntää, ouchigariuhka saa vastustajan vastustamaan työntöä ja siinähän se uchimatapaikka syntyi. Jos aiotaan heittää eteenpäin, pitää vastustaja aina saada reagoimaan heittosuuntaan jotenkin, eli HORJUTUS.

Tosin taisit missata heiton valmisteluvaiheen, kuinka inoue rakentaa jo paljon aikaisemmin tilanteen, jossa suzuki pelkää työntöä.

Se on judoa ja perustuu valtavaan määrään uchi-mata toistoja ja ihan perkeleesti sitä perusuchimata uchikomia.

Judo perustuu horjutukseen. Vastustajan horjuttamiseen tasapainosta ja vastustajan heittämiseen heikkoon suuntaan. Se on koko judon idea. Muuten voidaan puhua vaikkapa painista...

"Ts. oikeassa huippujudossa ei mitään laajakaarisia erillisiä horjutuksia ehdi tekemään. "

Juuri näin. Horjutusta ei välttämättä ole ollenkaan jos kierrossa on koko kropan voima takana jolloin vastustaja lähtee vaikka "juuriltaan".

Ja nuo ohjeet että pitäisi treenata heittoja päkittävän uken kanssa on kyllä niin sieltä ja syvältä ettei mitään rajaa. Hiukan sama jos ohjeistais keihäänheittäjää heittämään rautakankea. Siinä muuta kuin tekniikka hajoaa, nopeus ja räjähtävyys kärsii. Voimaa haetaan punttisalilta. Käykää kataukotkin joskus kokeilemassa ja ottakaa rennommin siellä matolla. Ehkä opitte jonkun judotekniikankin joskus.

Ai että ei tarvi horjutusta, voimalla vaan vaikka juuriltaan.

Jos sun vastustaja hyökkää eteenpäin, heität sen eteenpäin. Jos nojaa taaksepäin, heität taaksepäin. Jos se ei nojaa mihinkään, hämäät sitä että joutuu nojaamaan, sitten heität. That is the horjutus.

Et sä jumankekka kisko millään kierroilla kaveria vaikka juuriltaan eteenpäin millään järjellä jos se vastustaa sitä suuntaa (pts.voimalla, mikä ei toimi jos kaveri on vahvempi). Ei ihme että judossa ei pärjätä kun perusasiatkin ei ole kenenkään tiedossa.

Kiitoksia kaikille. Lisää ällöttävää realismia: Yasuhiro Yamashita vieraili 1990-luvun taitteen tienoilla ns. Liiton salilla Stadionilla ja tein seuraavia havaintoja: 1. Y.Y. ja Seppo Myllylä ovat kavereita. 2. Yamashitan kyynärvarret olivat paksuimmat mitkä olen koskaan nähnyt, mukaan luettuna useita voimanoston maailmanmestareita. 3. Yamashita kehotti suomalaisia toistuvasti: "USE HANDS; USE HANDS!". Suomalaisten käsien käyttö o-soto-garissa, uchi-matassa ym. oli hänen mielestään aneemista. 4.Tasapaino ja puolustus on avain menestykseen. Yamashitaa ei kukaan pystynyt edes horjuttamaan. 5. Kolme vahvaa tokui-wazaa riittää varsin pitkälle. Yamashitalla ne olivat : o-soto-gari, uchi-mata ja o-uchi-gari. Pienemmässä roolissa olivat tai-otoshi, ashi-barai, sasae ja tani-otoshi. 6. Kaikki tekniikat olivat modifioituja ja muistuttivat varsin etäisesti perustekniikoita.

Summa summarum: kilpajudo on vaativa kamppailulaji eikä mitään teoreettista tee-seremoniaa. HYVÄÄ JOULUSAUNAA KAIKILLE!

Tottakai kilpajudo on vaativa laji. Mites sun matsit?

Mutta myös yamashita on opetellut perustekniikan.

Voit kopioida yamashitan osoton, ja epäonnistut.

Tai sitten harjoittelen perustekniikan hyvin. Ja kehität oman osoton. Voit
ehkä onnistua.

Judo muovautuu jokaiselle omanlaiseksi, mutta ilman hyvää perustekniikkaa
ei tuu lasta eikä paskaa.

Tulipa hyvä keskustelu. Täst mie piän! Asiantuntevaa ja asiallista sakkia. Eikös Shota Khabareli voittanut 1980 olympiakultaa? Myllylän Seppo (ukena) sanoi tästä Kano-cupin Tsuri-goshista, että "matto piti vaihtaa". Mylvi voitti Khabarelin vähän myöhemmin EM-kisoissa ja hopeaa, mikä on... nyt loppui sanat ja meinaa tulla tippa linssiin.

Asd0000... on mielestäni täysin oikeassa. Annan erinomaisesta kommentista IPPONIN. Tämä o-uchi-uhka on nähdäkseni keskeinen tekijä Inouen judossa. Se on ollut ja on erittäin suosittu ja tehokas taktiikka tai strategia. Näkyy selvästi jo 1964 Tokiossa, jossa ainakin kultapojat Isao Inokuma ja Akio Kaminaga sitä käyttivät. Inokuman o-uchi-hyökkäykset ovat hämmästyttävän samanlaisia kuin Inouen.

Suomessa o-uchi-uhka-miehiä ovat esim. elävät legendat Timo Korpiola (tai-otoshi) ja Jukka-Pekka "Jimbo" Metsola (pysty-seoi-nage), erittäin hyvällä menestyksellä. Ja tietenkin erään Y.Yamashitan o-uchi-pitoiset piruetit toivat 4 MM-kultaa.

"Väsynyt" tietää mistä puhuu. Vahvat huppujudokat heittävät tarvittaessa nimenomaan "juurineen". Ja tänä päivänä kaikki huippujudokat ovat vahvoja.
Joka ei tätä usko, suosittelen ottamaan yhden kovan randorin vaikka Janne Selinin tai Jaakko Saaren kanssa, niin sitten uskoo. Kun tällaiset kaverit pääsevät tokui-wazallaan sisään se on yksi lysti mihin suuntaan uke nojaa, lähtö tulee joka tapauksessa. Maailmanhuipuista nyt puhumattakaan. Eihän se aina silmiä hivele, mutta vain toinen etenee kaaviossa.

Tämä perustekniikka-pulputus on avainkysymyksiä. Esim. Yamashita kertoi, että hnelle opetettiin 4 heiton repertuaari, yksi kerrallaan. Ensin o-soto-gari, sitten o-uchi-gari jne. Toisiinsa kombinoitavia heittoja. Ja tähtäin kansainvälisille tatameille hyvin nuorena. Ja 19-vuotiaana All-Japan-Open voitto ja yhdeksän kertaa putkeen.

Toshihiko Koga pyörähti Suomessa 17-vuotiaana FJO:ssa ja heitti kaikki pysty-seoi-nagellaan. Että missä välissä nämä herrat ovat kaikki perustekniikat ja nage-no-katat opiskelleet...Totuus lienee se, että kun osaa muutaman heiton hyvin, loput oppii helposti ja nopeasti. Tiedä häntä.

"Perinneylpeys" on peukkunsa ansainnut! Raskas on totuuden miehen taival, mutta annan Sinulle joululahjaksi ja lohdutukseksi Judon Noobelin!

Esim. Japanilaiset kai oppivat lopullisesti tehokkaat ja realistiset tekniikat ottamalla randoria monta tuntia päivässä erittäin hyvässä seurassa, eikä suinkaan jossain paska-uchi-komissa. Pienten maiden on treenattava älykkäämmin ja tehokkaammin kuin isojen, koska isoilla on etumatkaa jo lähdössä valtavien inhimillisten ja taloudellisten resurssiensa myötä.

Vielä 3 havaintoa Y.Yamashitasta: 1. 127-kiloiset judokat hikoilevat helvetisti. 2.Suurimmat mestarit ovat aina vaatimattomia ja kohteliaita. 3. IT`S GOOD TO BE A KING!

10x20 uchikomia
10x10 voimauchikomia
heittoja liikkeestä
10x6min randoria
mattorandoria

Japanilaisen highschooljudokan perustreeni 3h judoa/päivä

Kyllä sitä uchikomiakin tehdään. Samaa liikettä junnataan huolellisesti ja sitten
käytännössä randorissa.

Suomalaiset 3x10 uchikomia 2-3x vko

Kyllä sitä tekniikkaakin pitäisi toistaa että on jotain randorissa tehtävää.

Erittäin asiantuntevia kommentteja. Tottahan se on. Eräs kevyemmän sarjan jaappo seoi-nage-spesialisti, taisi olla 70-luvulla WORLD CHAMPION sanoi: " treeneissä minimimäärä uchi-komia oli 300 toistoa, ja parhaina päivinä 1000 toistoa". Siis pelkkää seoi-nagea. Kyllä siinä liikerata alkaa mennä luuhun asti. Mutta Ipponeita tuli ja MM-kultaa.

1976 olympiavoittaja Novikovista, raskaan sarjan mies, venäläiset kertoivat, että systeemi on 300 HEITTOA/treeni. Voi uke parkoja. Novikovin o-soto-gareja löytyy netistä, ja täytyy sanoa, että äijä lähtee.

Japanilaisten hurjista randorimääristä on sanottava, että osa otetaan alemmilla maitohapoilla ja teknisesti, esim. kevyempien vastustajien kanssa, jolloin harjoittuu liikkuminen ja refleksit.

Ja kun tähän lisätään, että 20-vuotias 1964 olympiavoittaja 80 kg:n sarjassa Isao Okano, otti ennen kisoja 100 kilolla 10 toiston sarjoja penkistä, meillä alkaa olla paketti kasassa.

Jos meinataan pärjätä kirkkaammissa saleissa, olisi hyvä tunnustaa tosi-asiat ja toimia niiden puitteissa. Suomalainen luonne kyllä riittää ihan loppuun asti.

"hidari ukemi" mainitsi tärkeän.
20-vuotias 1964 olympiavoittaja 80 kg:n sarjassa Isao Okano, otti ennen kisoja 100 kilolla 10 toiston sarjoja penkistä
Kuka Suomalaisista ns. edustusjudokoista (moiehet) tekee saman, tarkoitan että kykenee vetämään 10 sarjoja 100 kilolla? Mainitkaa edes yksi.

Mielenkiintoinen ketju. Ehkei sentään kannata aina uskoa kaikkea, mitä entisten tai nykyistenkin huippujen harjoittelusta kuulee kerrottavan. Tälläiset harjoitusmäärä/laatu-asiat tuppaavat nousta Münhauchenin jutuiksi. Muistellaan wanhoja aikoja, jolloin miehet olivat miehiä jne.Ja nuo harjoitusmäärät ja -tavat voivat olla myös psykologista sodankäynti ts. liioitellaan tarkoituksella ja otetaan vastustajista psykologinen yliote. Joskus kun kuulee joistain tehoharjoitusmääristä, tietää heti, ettei sellaisiin päästä kuin dopingilla, jollei halua mennä ylikuntoon, tuskin silloinkaan.

Asiantuntemus senkun paranee. "Vanhan kaalin" kommentteja lisää, kiitos O-SENSEILLE.

Kyllä te pojat ette nyt oikein ymmärrä. Ette kai te oikeasti luule, että joku Sergei Novikov ITSE pötkähtää, kun Herra Olympiavoittaja treenaa heittämistä. Siellä on useampi uke, joista kolme keräilee kamppeitaan tatamilta kun kaksi on ilmassa ja loput tutisee jonossa. Se on sarjatyötä, sanoi Antti Rokkakin aikoinaan.

Jos jaetaan se kahteen jaksoon ja 5 heittoa/min ja rytminä 60sek/30 sek palautus, se on 45 min. aamulla ja 45 min. illalla = 300/päivä. Ja kai siitä voi vaikka 100 siirtää randoriin. Ja iltapäivällä ehtii kurvailla Volgalla Natashan kanssa Talvipalatsiin tsaikalle. Sitä paitsi osaskohan ne itsekään noin isoja numeroita laskea.

Sergei Novikovin kisoissa livenä nähneenä voin sanoa, että yliote ei ollut pelkästään psykologinen.

Uchi-komi-homma on helppo. Japanilainen kevyemmän sarjan maailmanmestari ott aa 50 uchi-komia minuutissa, joten Elon laskuopin mukaan 300 toistoa on 6 min. työpanos.

Kyllä mäkin tykkään painijoita mollata, mutta kun eräs Pertti Ukkola Vierumäellä testeissä veti oikealla kädellä 10 leukaa ja perään 4050 metriä Cooperissa, alkoi nauru olla vähän katkonaista.

Painijoilta voisimme oppia, miten repullinen kultamitaleita voitetaan. Ensin heitetään, heitetään ja heitetään. Sitten painitaan, painitaan ja painitaan. Ja lopuksi vielä vähän heitetään. Uchi-komin haamuakaan ei näy mailla eikä halmeilla.

"Vanhan kaalin" muisteloista (ainutlaatuista, oikeasti) nousi mieleen eräs J. Kivinen, ( tituleerattiin "Suomen viileimmäksi kundiksi") joka judoa mainostaakseen mm. juoksi maratonin melkein 90-kiloisena, plus meni kylmiltään painin piirinmestaruus-kisoihin ja otti mitalin kovien ukkojen nenän edestä.

Lisään vielä seoi-nage-spesialisti Simo Akreniuksen 130 kg pull-overilla penkillä maaten ja laitan turpani kiinni.

"Emme kaipaa enää yhtään ruskea/mustavöistä tulevaisuuden vetäjää, joiden kunto/tekniikka rapakuntojudon tasolla. Niitä on ihan turha graduointeihin viedä, se on resurssien tuhlaamista. "

Hienosti kiteytetty.

Juttuhan on juurikin niin että vyökoekriteerien tiukentamisen tarkoitus ei ole viedä keneltäkään harrastusta vaan estää taidollisesti heikkojen pääseminen liian korkeaan asemaan. Yksikin dani joka ei osaa edes perustekniikkaa mutta on kuitenkin oikeutettu graduoimaan sekä toimimaan "senseinä" pystyy tuhoamaan monta lupaavaa junnua opettamalla ja sisäistämällä näille väärää/huonoa tekniikkaa. Siitä syntyy lumipalloefekti.

Paljon parempi olisi että puutteelliset taidot omaava harjoitustenvetäjä on rehellisesti oranssilla tai vihreällä vyöllä. Tämä voi edelleen vetää harjoituksia mutta kuitenkin siinä positiossa jossa hänen kuuluukin olla.

Paperidaneja himoitseva kuppikunta ei tahdo millään ymmärtää miten suurta haittaa he itsekkäällä toiminnallaan lajille aiheuttavat.

Varsinkin lupaavien, lahjakkaiden junnujen kohdalla en tajua, miksi pitää vuosikausia opettaa puuta heinää. Lahjakkaat, kilpailemisesta kiinnostuneet nuoret pitäisi siirtää "ohituskaistalle" ja opettaa tekniikkaa, joka oikeasti palvelee kilpa-judoa. Koska olette viimeksi nähneet, että joku heittää arvokisoissa IPPONIN perus-o-soto-garilla? Erittäin harvinainen näky.

Nuorna vitsa väännettävä, sanoo Suomen kansa.

En minä ainakaan opeta junnuja pois vyökoetekniikoista ollenkaan. Ensin opetellaan se perustekniikka ja sen jälkeen opetellaan tekemään se toisella tavalla. Kumpikaan niistä ei ole väärä eikä kummastakaan tarvitse opetella pois. Ne ovat kaksi eri tekniikkaa, joita käytetään eri tilaisuuksissa ja eri tavalla.

Aika mustavalkoinen ajattelutapa pohtia, että joku tekniikka on väärä. Se voi olla väärä siihen tilanteeseen tai se voi olla eri kuin mitä haluttiin, mutta jos kaveri meni nurin niin kyllä siinä jotain oikeaakin on.

Tuo viimeinen on kyllä mielestäni klisee. Miten niin homman torjuminen tai vastaheitto vaatii, että sinun pitää osata torjuttava heitto? Ei ilmatorjuntamiehenkään tarvitse osata lentää tai poliisin tehdä rikoksia. Torjunnan oppimiseksi harjoittelisin sitä torjuntaa.

Päteviä kommentteja. O-soto-heitot ( -gari, -gake. -otoshi, -guruma, -gaeshi, -barai...)
on tietenkin erittäin tehokkaita sekä kisoissa että self-defence-mielessä. Kuten "perinneylpeys3" sanoi, IPPONEITA tulee paljon. Mutta huippukisoissa ei vyökoe-osotolla tee yhtään mitään. Eikä oikein randorissakaan. Sen sijaan esim. ns. Yamashita -o-soto-gari (oikeastaan o-soto-gake) on judon tehokkaimpia heittoja. Ja Sergei Novikovin o-soto-gake/otoshi pitäisi jo lailla kieltää tehonsa vuoksi!

Mulla silmät todella avautuivat, kun näin Toshihiko Kogan 17-vuotiaana Finnish Judo Openissa, siis AIKUISTEN sarjassa. Sarja oli kova 71 kg ja Koga oli täysin ylivoimainen heittäen kaikki fantastisella pysty-seoi-nagellaan ihan mennen tullen. Myöhemmin otti Olympiakultaa ja monta MM-kultaa. Japanin joukkueen johtaja, 7. tai 8.dan, arvioi 17-vuotiaan Kogan olevan Japanin miesten D-maajoukkueen tasolla.

Suomessa on judoa vatkattu 1950-luvulta lähtien. Olympia- ja MM-sarake näyttää tasan 1 mitalia. Kiitos Pupu Saloselle, taisi olla 1981. Pitäisköhän pikkuhiljaa ottaa se kuuluisa järki käteen...

Periaatteessa ainakin tekniikan olemassaolo ja tilanteet mistä se tehdään on hyvä tietää, että sen osaisi torjua. Silloin, kun palomiehenpyörää alettiin tehdä maailmalla, oli Suomen huiput (mm. Jorkki) hätää kärsimässä palomies-tyyppien kanssa. Syy oli siinä, ettei juuri kukaan Suomessa osannut tehdä tai opettaa näitä tekniikoita. Muistelisin, että Jorkki haki sitten apua painijoilta. Siinä vaiheessa kun tekniikka/ote tiedetään, sen torjuminenkin on helpompaa. Tämän takia valmentajat tekevät yleensä aika paljon scouttausta.

Koko ketjun alkuperäiseen ideaan voisin kommentoida sen verran, että Daniel Lascau opetti kilpailijoille juuri tätä tilanteeseen harjoittelua. Eli uchi-komia ei tehtykään perusasennosta, vaan niin että uke hieman muutti rooliaan, jolloin tekniikkakin muuttui. Sama toistui heittoharjoitteluissa ja randoreissa. Tämä toki tehtiin vasta sitten, kun perustekniikka oli sillä tasolla, että sitä pystyy muuntelemaan. Mutta harjoitus teetti silti ongelmia muutamille Suomen huipuille, mm. Mäen Sampalle.

Judoheitot noudattavat fysiikan lakeja ja biomekaniikkaa. Ellei tekniikka edes etäisesti noudata näitä, on edessä lähes varma rikkoutuminen, vaikka suuremmalla voimalla toisen pystyisikin aina heittämään. Nivelet eivät kestä kaikkia voimavektoreita, kuten Fagu sanoisi.

Kombinaationa ja vastaheittona voit tehdä jalasta tarttumalla ja ilman jalkaotetta on sallittu.

RAUHALLISTA JOULUA KETJUN TAISTELIJOILLE!

Tässä olisi vielä pari video esimerkkiä aikansa mestareilta harjoituksista. Ensimmäinen video on Isao Okanon Harjoittelua ja toinen video kolminkertaisen olympiavoittajan (1996-2004) Tadahiro Nomuran harjoittelusta. Kuten näkyy, molemmat vielä aikuisenakin harjoittelevat perustekniikkaa. Ja kyllä Okanokin harjoittellee perustekniikkaa vaikka se liikkeestä on tehtykkin.

Mielestäni tämä perustekniikan harjoittelu on se, joka on luonut kaksi tällaista ainutlaatuista yksilöä, joiden tekniikat ovat aivan huippuluokkaa. Jälkimmäisestä videosta voi Nomuraa tarkkailemalla huomata, että hän ei ole edes joka kerta täysin tyytyväinen tekniikkaansa vaan pyrkii hiomaan siitä entistäkin paremman.

En väitä että perustekniikka olisi todellakaan molempien ainoa harjoitusmuoto, sillä olen nähnyt videoita molemmista punttisalilla ja randoriakin ottamassa. Mutta mielestäni huomionarvoista on se, että vielä aikuisiälläkin perustekniikkaa pyrittiin hiomaan. Kaikkein ratkaisevinta on kuitenki varmasti ollut harjoitusmäärä, sekä harjoituksissa OIKEIN suoritettujen toistojen määrä. Valtava halu kehittyä joka myös paistaa läpi molempien miesten harjoittelusta on myös avainasemassa, Nomurakin on videossa jo kolminkertainen olympiavoittaja, mutta silti keskittyy tekniikkansa hiomiseen.

http://www.youtube.com/watch?v=PYfXH0kW79E Okano

http://www.youtube.com/watch?v=9h5rn28tav4 Nomura

Jälkihuomautuksena on kiinnostavaa nähdä kuinka judo on muuttunut Okanon ajoista. Vaikka Okanon tekniikat ovatkin teknisesti puhtaita ja erittäin tehokkaita, on mestarin heittäminen jäykän ja kömpelön näköistä Nomuran rentoon ja tekniseen heittämiseen. Tämäkin on yksi todiste siitä kuinka valtavasti judo on kehittynyt ajoista, jolloin kovuudella ja voimalla vielä vietiin turnauksia. Enkä väitä että Okano olisi vienyt turnauksia pelkästään voimalla ja kovuudella, hän vain kuuluu tuohon voiman ja kovuuden aikakauteen, kun taas nykyään huippujudokoiden taso on teknisesti jotain aivan muuta.

Kiitos! En kyllä kutsuisi Nomuran tekniikoita perustekniikoiksi, vaan ne ovat just sitä kilpa-judoa, jota ajoin takaa.

Sitten kun joku pärjää judossa treenaamatta tekniikkaa, niin haluaisin sen nähdä.
Pojasta polvi paranee, pätee kyllä judossakin. On siinä 40 vuotta eroakin!

Sitä paitsi Okanon painoluokka on eri. Nomuran setähän voitti 1972 Munchenissa sarjan 70 kg ja jos niitä matseja katsoo, niin setä ei häpeä yhtään.

Isao Okano voitti Olympiakultaa, maailmanmestaruuden JA 2 kertaa All-Japan Openin 80 kiloisena, eli oli tottunut vääntämään 100-200 kiloisten kanssa. Voihan siinä vähän nivelet jäykistyä.

Oma mokani, olisi pitänyt tarkentaa. Tarkoitin Nomuran ja Okanon harjoittelun olevan perus tekniikkaharjoittelua. Eli harjoitellaan heittoja ja hiotaan tekniikkaa ilman, että uke toimii millään ihmeellisellä tavalla. (paitsi Okanon klipin lopussa tehtävät vastaheitot, mutta näissäkään uke ei pistä vastaan). Olen samaa mieltä että Nomuran seoinage on kilpailutekniikka, mutta se on vain miehen oma versio perus moroteseoinagesta

Hyvä Kilpajudoaseuraava. Se, että treenaamme "väärin", on itsestään selvää. Sen kertoo erittäin vaatimaton arvo-kisamenestyksemme.
Luuletko" hölmö" tosiaan, että Japanin maajoukkue antaa nettiin "top-infoa" treenamisestaan.

Pienen maan on treenattava fiksummin ja tehokkaammin kuin isot judo-maat, koska isoilla on etumatkaa jo lähdössä johtuen massiivisita inhimillisistä ja taloudellisista resursseistaan.

Japanin huippujen tekniikka kehittyy realististiseksi ja tehokkaaksi ottamalla 3 tuntia randoria päivässä loistavassa seurassa. Me emme koskaan pysty siihen, siksi tekniikkatreeni pitää olla parempaa kuin isoilla mailla.