Antero, joka palasikin takaisin. Hän oli heitä, jotka elämä oli riistänyt pois ja palauttanut kynnykselle. Kadonneita, eksyneitä, kuolleiksi luultuja, joiden tyhjät arkut oli laskettu uumeniin ja kynttilä sytytetty kuvan eteen. Mutta maailma jatkoi virtaamistaan silloinkin kun tuntui pysähtyneen ja palattuaan harharetkiltään he saivat huomata, ettei kukaan ollutkaan kutonut kuvakangasta, purkanut työtään, käännyttänyt ketään oveltaan. Heidän taistellessa yksisilmäisiä, kolmipäisiä demoneitaan vastaan jatkoivat muut elämäänsä ja valitsivat toisin, menneisyys leikkasi ensi kertaa ristiin nykyisyyden kanssa ja vetäytyi lyötynä, lannistettuna takaisin, ja kuvat, unet, muistot, jotka olivat johdattaneet ja vetäneet heitä puoleensa kuin valokeila yössä, olivatkin yksin heidän.
Ajatusten luonnostaulu
4
82
Vastaukset
- kaukainen.vaeltaja
Nainen istui yksin vierailla portailla, kynä sekä lehtiö taskussaan. Hänet oli karkoitettu kivikaupungista, lasitalosta, jota hän oli yrittänyt rakentaa, mutta turhaa oli ollut hänen halunsa, tahtonsa kulkea omissa väreissään. Jo kauan hän oli kantanut sitä tunnetta sisimmässään, opetellut kutomaan rakkauden sanoiksi, uusiksi väreiksi, kulkenut monilla nimillä ja antanut joskus lauseiden tulvia yli kuin talven vapauttama joki, joka niin kauan oli hiljaa virrannut jääpeitteen alla - mutta sellaisessa talossa on vaikea elää. Joku aina halusi heittää ensimmäisen kiven, kuulla lasin helähtävän.
- kaukainen.vaeltaja
Kellua aalloilla, aaltojen alla syvyyksissä, hiljaisuudessa, kuunnella maailman sydämenlyöntejä, iskeä silmää heille, jotka paheksuen katsovat tahtoen jo ajatuksistakin tuomita vankilaan, ja merenpohja kuten taivaskin, kuu, Mars, Venus sekä Merkuriuskin yhä ovat rajoista vapaat kuten rakkauskin.
Tahdon nauraa vatsani pyöreänä kuin Hotei, pyöreänä kuin täysikuu, kolikko sekä kosmos, heittää taakat selästäni, sillä eihän merkitystä ole menneellä, ei aina tulevallakaan, vaan tässä, tällä. Vihellellen kuljen niin ehkä joku jossain joskus kuulee minun perässään astelevan ja jäljet lumessa kertovat: Olen mennyt, tästä kulkenut.
Vaeltanut olen usvan yllä kreppipaperivuorilla, kuullut sateen tippuvan räystäiltä tuulikellokaduilla, kulkenut sanojen laaksossa niin läheltä, että liki kannoille astuin, mutta sokeana silloin, side silmilläni.
Juokse mastonhuippuun, Takezo! Kurkista kaleidoskooppiin: Kas! Niin kauniit on kasvot monella katsojalla, etsihän meille rantaa. Kanna varovasti lyhtyäsi, monineuvo Odysseus, Troijan puuhevosen luoja, merille eksynyt. Niin moni tahtoo kaiken pahaksi vääntää ymmärtämättä että elämän halki voi kulkea kohtaamatta sirpalettakaan, saati sitten puolikasta.
Sanani kuin leikkiä, heijastumia toden, valon kiloa veden yllä ja vain lukijastaan on kiinni niiden tulkinta, totuus, jota ei järjellä voi saavuttaa. Liekki se palaa, palaa alati vain ja tehköön: valaiskoon tietäni tai sanani varisevat minulta kuin kuolevat lehdet. On opittava luovimaan, tarkkaamaan rannikon merkkitulia, sen kaupunkien hehkua, rantaan astumatta ja luotsia odottaen. Ja sen polun, tämän tien, laivan nimi on Kaipaus. - kaukainen.vaeltaja
Lähetän postikortteja maailmanreunalta, jossa tuuli kuiskaa tarinoitaan ja meri säestää. Haluaisin syntyä sateeksi, tuntea missä kuljet, mutta vain taivas tietää. Vain taivas tietää, ja ilkikurinen aurinko sulattaa lumen edeltäni, leikkii kanssani kuurupiiloa. Lehdissä kerrotaan Pienen Merenneidon vaihtaneen laulunsa jalkapariin, mutta aaltojen kuohua ovat nyt hänenkin muistonsa, vain vaahtoa rannoilla, ja meri kuiskaa, vie mukanaan, piirtää hetkeksi kuvioita hiekkaan.
Kuunnella avaruuden kohinaa. Miten pahantahtoisia mietteitä ihmiset joskus kirjoittavatkaan; olkiani kohautan, kudon sanoja, uutta villaa talven kylmyyttä vastaan, laadin sukupuita tähdille, seuraan joen virtaa, sen valtaan eksyneitä lehtiä, haluan vangita jotain kaunista aikaan. Kerron murheitani sekä toiveitani vaiteliaalle vuorelle, sillä vuoret ovat hyviä kuuntelijoita. Ehkä sinun on siellä kaukana lämmin – toivon - ehkä hymyillen muistat joskus vielä minuakin ja päivät saavat kullatun hehkunsa, sillä kaunistahan kaikki oli ja on – kipinöitä yön taivaalla, valoläikkiä metsässä. Me nuoret hölmöt. Tuhatvuotiset, jotka kerran kaikkea löimme laimin kuin lasta, jota kumpikaan ei uskaltanut tunnustaa. Mutta aika hioo sekä meri hioo, ja lapset keräävät rannoilta sileitä sirpaleita, joita äiti kantaa jalokivinä kaulassaan. - 8+13
On hienoa, sitä mitä tarvitaan.
:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1301355
- 101876
- 75713
- 51605
Koillis motor
Kyllä on mennyt palvelu alas ku lehmänhäntä, sovitut asiat ja luvatut soitot pitää hoitaa eikä tehä oharia, täysin tumpa13511ABC: n kahvilan uusi nimi matkimalla
Kahvia ja virvokkeita myytiin aikoinaan ÄKKI-VANNIN KAHVILASSA Haapavedellä ja paikalliset sanoivat sitä haussia "Tuhann40484Kylillä ei ole näkynyt? Missä luuraat nainen?
Olisit soittanut mulle nainen. Oltais voitu nähdä vaikka laavulla. Miksi pelkäät minua? Eihän siinä ole mitään järkeä. m153451Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..30417Rydman sivuutti mutupohjalta asiantuntija-arviot tutkimusrahoitusta myönnettäessä
Onko Rydman sopiva tai kykenevä toimimaan ministerinä? Ei ole. Ministerit ovat joutuneet puhuteltaviksi vähemmästäkin;175384- 25381