Miten aloittaa monipuolisempi kasvisten syönti?

rehuja

Morjens

Meillä syödään liharuoka päivittäin, salaattia ehkä kerran kuukaudessa. Koulussa tulee syötyä salaattia varmaankin noin 4 kertaa viikossa, muttei mitään puolta lautasellista, niin kuin suositellaan.

Haluaisin totutella syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä, muttei välttämättä ruuan lisäksi salaattina, sillä en yksinkertaisesti jaksa lastata ruuan viereen lautaselle salaattia. Miten voisi helposti aloittaa päivittäisen rehujen syönnin? Esimerkiksi syömällä joka päivä tomaatin/omenan? Mikä riittää (näin alkuun voi aloittaa pienemmälläkin määrällä, tärkeintä on että tulisi jotain syötyä)?

Mahdollista olisi esimerkiksi välipalana syödä jokin kasvispohjainenn sekoitus, joka olisi helppo tehdä. Ei mitään erityistä kokkaamista, mutta esimerkiksi juuri jokin hedelmä/kasvis tai muutaman sekoitus kulhossa?

3

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo miinus 50kg

      Toinen päivän aterioista kokonaan kasviksia lämpimänä.

    • olet mitä syöt :P

      Minä aloitin juuri elämäntaparemontin johon kuuluu, että joka aterialla syödään jotain kasviksia. Silloin ei tarvi syödä kerralla niin paljon ja puoli kiloa tulee täyteen kuin itsestään. Aamupalalla syön yleensä jonkun hedelmän (tietysti muutakin), ruualla jotain vihanneksia, porkkanaa tai kurkkua. Aina ei jaksa vääntää salaattia mutta kunnon pala kurkkua ajaa saman asian. Välillä nassutan paprikaa, sitäkään ei tarvi paljoa käsitellä. Viinirypäleet on helppoa apetta. Nii ja marjathan on kans aika herkkua, mustikat, mansikat ja vadelmat, mutta niitä puolalaisia ei kannata syödä. Meillä on olohuoneessa hedelmäkori jollon tulee aina telkkaria kattelessa syötyä hedelmiä silleen huomaamatta. Hedelmäsalaattia taas saa valmiinakin tölkissä, mut siinä on aika paljon sokeria. Joskus jos haluu panostaa niin palastelee vihanneksi ja dippailee maustettuun kermaviiliin.

      Salaatin tekemistä voi helpottaa niin, että ostaa ison kerän jäävuorisalaattia ja silppuaa sen kerralla. Sitten voi aina ottaa tarvittavan määrän salaattia ja lisätä vaikka purkkiananasta, pilkottua omenaa, porkkanaraastetta tai kurkkua ja tomaattia. Kun peittää salaattikipon niin silputtu salaatti pysyy syötävänä ainakin kolme päivää.

    • täätäs

      Pirtelöt on helppo tapa vetää kasviksia ja marjoja napaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      83
      2716
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      58
      2634
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      70
      2594
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2547
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      88
      2065
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      51
      1500
    9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      33
      1459
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      16
      1456
    Aihe