ollaan miehen kanssa tässä puolisen vuotta tapailtu.
kun olemme yhdessä, kaikki sujuu loistavasti. meillä synkkaa hyvin ja meillä on samanlainen ajatusmaailma. tunteemme ovat voimakkaita toisiamme kohtaan.
kuitenkin, mies on sanonut parikin kertaa että ei osaa seurustella ja tämä on johtanut siihen että emme ole nähneet vähään aikaan. sitten kun taas näemme, se rakkauden määrä on käsinkosketeltavan valtava.
tässä taannoin mies sanoi taas että ei pysty tähän ja sanoi myös että ei ole enää kiinnostunut minusta. tämä johti siihen että emme ole nyt nähneet..
kunnes juttelimme ja sovimme että oltaisiin vain ystäviä. sovimme että näemme seuraavana päivänä. menin hänen luokseen ajatuksena, että vaikka hänestä välitänkin, me emme saa enää suudella tms lähen tyä.
siksi ihmettelinkin, kun ituessani hänen viereensä hän otti käteni käteensä ja siitä sä lähti. emme pystyneet olemaan vain ystäviä ja huomasin että ei hänen kiinnostuksensa mihinkään ollut hävinnyt.
mitä minun pitäisi tehdä? en halua painostaa häntä kysynällä missä mennään, mutta toisaalta tämä on puuduttavaa kun ei tiedä mitä tapahtuu.
anannko vain ajan kulua ja katson kuinka tämä etenee ja olen jatkuvasti varpaillani, koska hän taas sanoo että tämä onki ohi vai lopetanko tämän itse?
en haluaisi lopettaa, koska hän on kaikkea sitä mitä haluan ja hän on sanonut minulle samaa. eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä pitäisi paikkaansa. ketään toista kummallakaan ei ole.
en kaipaa tähän mitään tylyjä jätä se-, tai se ei rakasta sua-kommentteja. vaan neuvoja, viisaita neuvoja.
kiitos
to be or not to be
melissa84..
2
117
Vastaukset
- tobeornot
Hän haluaa syödä kakun ja säästää sen. Eli pitää itsellään vapauden olla myös muiden kanssa. Jos jälkeen päin vaadit häntä siitä tilille niin hän voi vastata, ettei ole luvannut sinulle mitään.
Jos tuo riittää sinulle niin jatka kaikin mokomin. - Daddy Cool
Samaa mieltä edellisen kanssa. Mies on haluton tai kykenemätön sitoutumaan. Eli sitoumukseton suhde on enintä mihin hän pystyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama133453Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603293Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä462992Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942848On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732648Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972620Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132327Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl572077Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661971