Minkä ikäistä porukkaa Pesäkalliolla?

fox..yykaakoonee

Hei!
Minkä ikäistä porukkaa käy tanssimassa Lahden Pesäkalliolla? Onko Lahdessa kaupungilla tänään 7.1.mitään tanssipaikkoja?

13

769

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ............

      Vuosien perusteella havinnoomaani, keski-ikä noin 60v...pariskuntia suurin osa. Tosin käyn pesiksellä vain noin 5 kertaa vuodessa, etten voi sanoa tarkkaa ikähaitaria koko toimintakauden ajalta.

    • Tässä kysytään taas vaikeita, sillä ratkaisevan paljonhan on merkitystä sillä, millaiset yhtyeet ovat kulloinkin vuorossa. Nyt loppiaisena oli PNP ja Hurma, joten joukkoa oli kahdenlaista. Niinpä nuorimmat olivat viidentoitsa paikkeilla, ja iäkkäimmät päälle kahdeksankymmenen.

      Otapa tuosta nyt sitten keskiarvo, kun väkeä oli tupa aivan turvoksissa -yli tuhat henkeä kuitenkin.

      Tänään sitten ovat siellä vuorossa Syke ja Varjokuva, mutta huomenna on jo useimmilla työpäivä, joten olettaisin tanssijoiden keski-iän asettuvan jonnekin viidenkymmenen seutuville.

      Pariskunnittainhan tanssiväestä suuri osa liikkuu aina ja kaikkialla, mutta esimerkiksi eilenkin Pesäkalliolla olivat parit ainakin osan illasta myös erikseen. Tuolla tavoinhan hyvinkin usein menetellään.

      Lahden keskustassa, Aleksin itäpäässä, Ravintola Yöjalassa on tänään asialla Janne Laine ja Venetsia. Aikuisten tanssipaikaksi tuo itseään mainostaa, ja sitä useimmiten onkin.

    • äinään miäs

      Pelle Miljoonan keikalla Keijupuistossa vuonna 1981 oli samoja naamoja kuin nykyään Pesiksen kantapeikot.

    • Lahden STT

      Ohhoh. Tuota edellistä!!! 1981 vuonna samoja naamoja Keijupuistossa??? Tämä Mr. Corvette/ Floridan ihme = Mr. Raunio. Ja Hummpishan on Mr. Liipola. Todellakin juna meni jo näillä papoilla jo 1960 ja 1970 luvuilla.

      • Jukka Z.

        Ja etunimet kehiin myös, kiitos.


      • Vihje
        Jukka Z. kirjoitti:

        Ja etunimet kehiin myös, kiitos.

        Ääliö Jukka Z. hankkisit elämän.. ettei tartte väijyä vanhempia herroja.. Onko ne vieneet sulta misun kun täällä katkerana uhoat? :DD Tää on niiiiin hupaisaa tämä katkerien nuorempien miesten touhu. Eikö niitä naisia teillekin luulisi lavoilla riittävän..


      • 30

        Vituttaako?


    • äinään miäs

      Sadasta vähän ylöspäin.Riippuu onko Heinäveden luostarista ollut kuljetus.

      • tolkkua

        Älähän häpäise Heinäveden Luostaria, Pyhää paikkaa.


    • alli2012

      Täyttä oli joo perjantaina 6.1.2012, hyvä asia tanssinjärjestäjille !En tiedä onko tämä oikea paikka antaa tanssiväelle palautetta, etenkin naisille.... anteeksi vaan
      mutta rivinne lavan edessä tuli puoleen väliin tanssilattiaa ja sai aikaan muhkean
      tungoksen ...pysykää siskot lestissänne vaikka enemmistönä olemmekin !!!

      • Finkkuilua Hurmassa

        Tuo on ihan yleinen käyttäymistapa, jota tuskin pystyy muuttamaan, vaikka aika ajoin sitä kritisoidaan. Kun on paljon naisia paikalla niin kohti keskilattiaa tungetaan kun halutaan rivin etummaiseksi. Näin se vaan menee ja niin käynee jatkossakin suosituimpien orkestereiden keikoilla. Naisrivistö oli myös V2:lla siirtynyt hurjasti eteenpäin kun naisia oli sielläkin valtavasti Finlanders-Hurmatansseissa.


    • TanssitEdessäPäin

      "Sadasta vähän ylöspäin.Riippuu onko Heinäveden luostarista ollut kuljetus."

      Sanoisin keski-iän nousseen tämän postauksen jälkeen eli 5vuoden aikana noin kolmella vuodella. Johtuen luonnollisesta poistumisesta ja vain muutamien keski-ikästen alkaessa tanssiin.
      Ennuste 10vuoden päähän. Keski-ikä nousenee 7 vuodella.
      Ennuste 30vuoden päähän, näyttää keski-iän laskevan reilusti yli 30 vuotta. Johtuen luonnollisesn poistumisen tapahtuvan jo ennen 60 vuoden ikää.
      No onneksi minä olen jo 55v. ja sen takia tanssia on jäljellä vielä yli 30 vuotta, joten näen vielä keski-iän laskun.

    • Sadunloppu

      Vanhuksien paikka josta yritetään väkisin tehdä paikkaa nuoremmille.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7640
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6354
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      162
      4462
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3071
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2638
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      42
      1989
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      131
      1576
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1544
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      46
      839
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      802
    Aihe