Olen nelikymppinen eronnut yhden lapsen isä ja tapaillut muutaman vuoden nuorempaa naisystävääni puolen vuoden ajan. Olemme tunteneet jo vuosia, ja tapailleet keväästä asti jolloin jo pitkään välillämme ollut vetovoima konkretisoitui. Naisystävälläni on eskari-ikäinen lapsi ja hän on edelleen tahollaan naimisissa. Mies on tiennyt suhteesta melkein alusta asti.
Alusta lähtien naiseni sanoi haluavansa yhteen kanssani, ja olevansa liikkeellä tositarkoituksella. Rakkaus roihahti ns. isosti koska molemmilla on muutamia pitkiä suhteita takana ja tämä on jotain erilaista.. Emme ole käyttäneet lainkaan ehkäisyä koska haluamme yhteisen lapsen, ja naisellani alkavat muutoin vuodet loppua. Viihdymme yhdessä, seksi on upeaa ja elämänarvomme sekä haaveemme ovat samanlaiset.
Ongelmana on naiseni ongelma irroitteutua edellisestä suhteestaan. Naiseni piti muuttaa luokseni jo syksyllä, mutta hän asuu käytännössä edelleen miehensä ja lapsensa kanssa. Hän on tuonut luokseni vain välttämättömyystavaroita eikä omien sanojensa mukaan vain pysty irtautumaan vanhasta. Olen tehnyt selväksi, että myös hänen lapsensa on tervetullut, ja olen tullut pojan kanssa mielestäni hyvin juttuun. Poika myös toivoo pääsevänsä luokseni käymään.
Pystyn tarjoamaan uusperheelle hyvän elintason, olen kohtuullisen hyvätuloinen ja asunnot ym. on kunnossa. Siitä ei pitäisi olla kiinni.
Olen tähän mennessä antanut naiselle aikaa ja koittanut ymmärtää, koska tiedän kokemuksesta ettei avioero ole helppo. Mies katselee touhua ilmeisesti siinä toivossa että saisi vaimonsa takaisin eikä vaadi häntä häipymään. Nainen ei omien sanojensa mukaan nuku aviovuoteessa tai harrasta seksiä miehen kanssa, ja uskon hänen puhuvan totta. Ainoa syy jonka hän pystyy toiminnalleen antamaan on se, että hän kokisi tekevänsä väärin lastaan kohtaan rikkomalla perheen ja muuttamalla pois yksin tai lapsensa kanssa.
Mitä tässä pitäisi tehdä? En jaksaisi enää ymmärtää, koska kärsin suuresti siitä että nainen viettää suuren osan öistä lapsensa luona. Uskon oikeasti rakkaallani olevan vaikeaa enkä ole halunnut kertoa kuinka pahalta minusta oikeasti tuntuu. Hän kuitenkin sanoo haluavansa muuttaa luokseni ja uskovansa että meistä tulee perhe. Hän hakeutuu luokseni säännöllisesti ja näyttää kyllä oikeasti välittävän minusta.
Pelkään asettaa häntä pakkorakoon ja vaatia häntä muuttamaan suhteen päättymisen uhalla, koska luonteeltaan hän on itsepäinen ja saattaisi jääräpäisyyttään tehdä toisin. Ex-mies todennäköisesti luottaa hermojeni pettämiseen eikä myöskään vaadi päätöstä.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Miten voisin rohkaista naista irtautumaan vanhasta elämästään?
Naisystävä arpoo yhteenmuuttamista
10
321
Vastaukset
- Eronnut12
Ehdottomasti vaadit häneltä ratkaisua!! Miks repiä lapsi/lapsia hajalle, jos vanhemmat on tuuliajolla?? Olehan mies ja vaadi ratkaisua. Jos et häntä saa niin hän ei ole sinun arvoinen!!! Vai pelkäätkö jäädä yksin???
- kokemustakin on
Älä rohkaise millään tavalla.
Tuossa on kyllä tunteet sotkettu jokaisella aika pahasti.
Luulen ettei tuu onnistumaan, aikaa pitäisi olla paljon ratkaisemaan noin suuria asioita ja nimenomaan hänellä, tällä naisella. - sdfhskdfhks
Täytyyhän sun sille naiselle rehellisyyden nimissä kertoa, että kärsit tilanteesta ja toivoisit jo että aloittaisitte elämän tai menetät pahimmassa tapauksessa uskon hommaan.
Mä itse koin vastaavassa tilanteessa helpotuksena sen että tilanne päättyi vaikka rakastamani ihminen ei halunnutkaan minua lopulta. Tuollainen välitila syö ihmisen sisältä. - Ratkaisu13
Kerro rohkeasti tunteistasi. Ei nainen tiedä mitä sinä ajattelet ihan oikeasti. Sitten pidätte "suhteestanne" taukoa ja kumpikin miettii tahoillaan mitä oikeasti haluaa. Naisella tuntuu olevan kaikki sekaisin. Ja miksi sinä tyytyisit vähempään mitä haluaisit. Eikö ole parempi olla yksin ja odottaa seuraavaa kuin kituuttaa itseään ja jossitella tulevaa???
- einstain
aika hyvä provo...tai kirjoittaja on...hieman vajaa!Siis mies tietää sinusta....varmaankin se pitää susta!
- 123456x
Muista, että jos lapsi syntyy naisen ollessa edelleen avioliitossa, niin hänen aviopuolisonsa on automaattisesti lapsen isä. Ja kun harkinta-aikakin on sen puoli vuotta niin kannattaisi kyllä ensin erota ennen kuin yrittää tehdä lasta avioliiton ulkopuolella.
- mieti loppuun
Ja yritätte samalla yhteistä lasta, vaikkette edes ole varmoja yhteisestä tulevaisuudesta? Kuulostaa jotenkin tosi vastuuttomalta touhulta!
- älyhoiäläjätä
"Ja yritätte samalla yhteistä lasta, vaikkette edes ole varmoja yhteisestä tulevaisuudesta? Kuulostaa jotenkin tosi vastuuttomalta touhulta!"
Äläpä muuta sano, huh huh???
- hihihihhiii
nyt kun tuntuu olevan nuita perhe tappo tapauksia ja muitakin niin tässä varmaan käy niin..että niih..vedä käteen linnassa..
- oppeliini
Mitä vikaa sinä näet tutustua naimattomiin naisiin? Mikä sinua niin kiehtoo ajatuksessa toimia perheen rikkojana? Saatko siitä jotain sairasta mielihyvää kun tiedät että tuon (yksinkertaisen) naisen aviomies ja lapsi jäävät ilman äitiään?
Jos kaikesta huolimatta saat revittyä tuon perheen hajalle, ja (yksinkertaisen) naisen muuttamaan luoksesi. on enemmän kuin todennäkoistä että muutaman vuoden jälkeen sinä jätät tämä (yksinkertaisen) naisen ja innostut toisesta perheen äidistä ja hajoittamaan hänenkin aikaansaaman kodin.
Otappa nyt iso pulloharja, putsaa silla korviesi väli ja jätä tuo (yksinkertainen) nainen huolehtimaan huolella ja ajan kanssa hankkimastaan perheestään.
Sinä et kuulu tuohon perheeseen. Ole hyvä ja poistu kuvioista!
Vain jätä heidät rauhaan. Anna naiselle tilaisuus korja vääryys jota hän on tehnyt miestään ja lapsiaan kohtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1247947Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1516668Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834785Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2473260Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012754Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1102280- 1501915
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121906Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa341726Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971624