Kuntopyöräilen kovimmalla vastuksella puolen tunnin treenin kerran viikossa 120-140 sykealueella, kerran viikossa vaikeassa maastossa retkeilyä noin 3 tuntia, näiden lisäksi sitten peruskävelyä päivittäin toista tuntia ja 4 kertaa viikossa lattiajumppaa lähinnä staattisin pidoin (niin että kunnolla tuntuu).
Kuntopyöräily onnistuu, mutta ei riitä vastus tuossa kuntopyrässä, että saisi riittävästi voimatreeniä reisille, menee enemmän aerobisen puolelle. Vaeltaessa ylämäkiä on reilusti, alamäissä sattuu polviin hemskatisti, joten en pysty juoksemaan portaita ylös alas esim.
Mitään kyykkyjä en pysty tekemään, koska polvet sattuu, enkä ole pystynyt keksimään miten ihmeessä pystyisin treenaamaan reisiä äärilaidoille kotioloissa ilman että polvinivelet kärsisivät, kun en kyykkyihin enää pysty. Haluaisin, että voisin reidetkin treenata niin että paukkuu, mutten keksi miten, kun eivät nuo polvet kestä koko kehon painoa.
Ehdotuksia?
Niin ja nelikymppinen nainen siis kyseessä. Ja polvissa jonkin verran kulumaa, muttei mitään mitä voisi korjata lääketieteellisesti.
Miten polvivammaiselle kunnon reisilihakset?
7
3151
Vastaukset
- -
Salilla tuo ehkä onnistuisi helpoiten. Siellä reiden ojennus ja koukistus koneessa pystyy treenaa reidet niin ettei ota polviin.
- PersonalTrainer_013
Ota ensialkuun tuosta 3kk kuuri, 3tablettia/pvä! Tieteellistä näyttöä löytyy, että glukosamiini korjaa rustoa yms noiden kahden muun auttaessa. 3kk siksi, että nämä alkavat vasta "toimia" kuukauden kahden kohdalla ja kolme kuukautta yleisin aika kuurina otettuna. Kyseessä yksi suosituimmista puljuista netissä, pienet postikulurajat, joten voit tilata ihan hyvillä mielin.
http://www.ebn.fi/nivelvalmiste_ultimate_nutrition_90_tabl-3-210.html
Kuntopyöräily nyt on yhtä tyhjän kanssa. Sun pitäisi pystyä tekemään lihaskuntoharjoitteita, n. 8-12 toistoa, 3-5 sarjaa per liike. Pystyt kyllä kyykätä seuraavasti. Osta polvenlämmittimet vaikkapa Prismasta urheilupuolelta. Polje n. 10min kuntopyörää salilla KEVYIMMÄLLÄ vastuksella. Sitten muutama sarja reidenojennusta kevyillä painoilla 15-20 toistoa, tällä saat verta lihaksiin ja lämpöä reisiin ja polven alueelle. Sitten lyhyet venytykset etu ja takareisille 10-15sec max. Muista, että suurin osa polvivaivoista johtuu venyttelyn puutteesta, kireistä takareisistä yms, googleta lisää netistä. Näiden jälkeen voit kyykätä kepin kanssa rauhallisesti alas ja nopeasti ylös, muutama sarja 10-15toistoa. Sitten ihan tangon kanssa. Muista myös että kyykkäät mahdollisimman syvään, eli laita reidet leveälle että pääset selkä mahdollisimman suorana alas asti. Jos et tiennyt, niin polvet kärsivät vähiten kun kyykätään mahdollisimman syvään. Vajaa kyykky on kaikista rasittavin polville kun liikkeenvaihto tehdään aikaisessa vaiheessa. Tämä on yleisesti väärin ymmärretty asia! Voit myös kokeilla jalkaprässiä salilla lämmittelyjen jälkeen. Siinä esim. jalkojen asennolla voit vaikuttaa miten rasitus käy polville. Varmasti onnistuu kun salimiehet millä kolottaa polvet kymmenien vuosien treenauksesta voivat näitä tehdä kunnon lämmittelyiden jälkeen. Mutta kylmänä ihan turha kokeilla kyykkyjä. Kokeile näitä vinkkejä, varmasti saat apua vaivoihisi. Kotitreenit, aerobiset, pyörätreenit, kävelyt eivät kasvata reisiä. Mäkijuoksu toimii kyllä, ostat kunnon kengät missä täysi vaimennus, polvilämmittimet ja alkulämmittelyt ja sitten mäet (pehmeä alusta) ylös juosten. Ylöspäin juoksu on polville hellempi kuin tasaisella. Alaspäin ei ikinä juosten, vaan hitaasti kävellen. Kannattaa tutustua venyttelyyn ja liikkuvuuteen, paranee polvivaivatkin suurimmalla osalla. Kulumaa ei varmasti ole, jos on niin tuosta ensi mainitusta valmisteesta on moni saanut apua. Jos et uskalla tilata niin tätä löytyy myös apteekeista: :
http://www.ebn.fi/nivelvalmiste_arthrobalans_plus_120_tabl-3-118.html - Ronan10
"Ota ensialkuun tuosta 3kk kuuri, 3tablettia/pvä! Tieteellistä näyttöä löytyy, että glukosamiini korjaa rustoa yms noiden kahden muun auttaessa."
Glukosamiinin hyodyista on ristiriitaista nayttoa ja kattavimmissa tutkimuksissa ei ole loydetty minkaalaista hyotya verrattuna placeboon.
Personal Trainer antoi tuossa muuten erinomaisia neuvoja. - Kunnon
crosstrainerilla kovilla vastuksilla
- rairatirai
Heitetään arvalla, että laiska vmo ja pakarat, sekä kireet lateraalirakenteet. Rullaile & venyttele ainakin reiden ulkosivut, pakarat, vastus lateralis ja tfl. Opettele aktivoimaan pakarat lantionnostoilla. Aktivoi vmo tekemällä reiden (loppu)ojennuksia istualtaan koroke(esim 1,5l limsapullo) reiden alla juuri polven yläpuolella. Tee ainakin viikko noita.
Sen jälkeen tee ensin nuo aktivoinnit ja kyykkää seuraavasti: Mene oviaukkoon ja ota käsillä kiinni karmeista. Istu taakse kyykkyyn siten, että sääresi pysyvät pystysuorassa tai kallistuvat hieman taaksepäin koko liikkeen ajan. Tähän tarvitset siis todennäköisesti tukea karmeista. Pidä huoli että polvet eivät niia sisäänpäin, levitä vaikka niitä tietoisesti hieman ulospäin. Mene vain niin syvälle kuin pystyt kivuttomasti. Tee paljon toistoja ja yritä harjoituksesta toiseen päästä hieman syvemmälle kuitenkin kivuttomasti.
Postaile tänne jos helpottaa yhtään niin katsotaan sit jatkoa.- ceevoima
Samalla linjalla edellisten kanssa. Guukkeliin hakusanaksi "juoksian polvi" löytynee hyviä venyttelyohjeita, mutta tarvinnee myös hierontaa. Perus takakyykyn lisäksi myös askel ja nousukyykyjä ja mavea pukilta ja/tai suorin jaloin. Niin ja sanomattakin kait selvää että treenaa muitakin lihasryhmiä kuin pakaroita ja reisiä.
- Ronan10:lle
Glukosamiini auttaa ihan aikuisten oikeasti! Siitä löytyy ihan kunnon tutkimuksia, missä se toimiikin! Kannattaa itse kokeilla kuitenkin jos ei usko. Suurin osa kovaa treenavista syö glukosamiinia n. 3kk kuureissa. Suurin osa myös raportoi, että siitä on apua! Turha tyrmätä sitä siksi, että joku tutkimus sanoo, ettei se toimi. Käyttäjien kokemukset painaa eniten! Minulla se toimii ihan selvästi, sen teho ei tule heti kuitenkaan vaan kuukausien päästä. Lääkäriltä saa reseptin glukosamiiniin, joten silloin se on naurettavan halpaa n. 20€ 3kk kuuri. Joissakin tutkimuksissa on MSM:stä ja kondroniittisulfaatista ollut myös apua, eli nuo jos lisää kaveriksi, niin voipi olla lisä hyötyä. Jos netistä lukee käyttäjäkokemuksia niin suurin osa vannoo Cissuksen nimeen. Suurin osa raportoi, että kivut hellittävät nopeammin kuin glukosamiinilla.
http://www.pps-shop.fi/super-cissus-kaps-p-1165.html
Polvivaivat lähtee kyllä pois yleensä venyttelyllä! Luit juuri oikein! Jumiset takareidet vaikuttaa, etureiden kireät kalvot jne. Venyttelyä ja venyttelyä. Urheiluhierojalle visiitti myös! Suurin syy polvikipuihin löytyy kun paikat ovat jumissa. Ennen treeniä tulisi polvet lämmitellä huolellisesti.
Terveisin,
PT
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve543056Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä352886Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622678Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962603Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1092287Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk641909Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900