Perhejuttuja

Olen tässä kuunnellu ja lukenut artikkeleita perheistä ja perheiden huonosta tilasta,
Yksi asia on tullut esiin aika monesti, perheessä sossa voidaan huonosti, ollaan eristäydytty tavallaan yhteiskunnasta, perheen sisällä alakaa olemaan salaisuuksia.
Enää ei kutsuta ketään vierailulle, ollaan aina vähän närkästyneitä, enää edes omat vanhemat eivät voi mennä käväisemaan tai edes soittaa, etteikä hapan naama näy. Perheellä ei ole koskaan aikaa mihinkään.

No mitä salaisuuksia voi, varmasti monenkin laisia, yksi on perheessä liikaa käytetty alkoholi, yksi on tupakointi salaa, sitten on nämä pariruhteen ongelmat, erilaiset käsitykset lapseinen hankinnasta tai lapsien hoitamisesta. Sitten Ovat nämä kahdenkeskiset välit, keskustelu toisen kanssa ei enää suju, on keksinäisiä salattuja asioita toiselta. No seksihän ei luista, jos vähänkin jokin muu asia on vintturallaan. Saattaa olal mustasukkaisuttaa aihhellista tai aiheetonta, toinen ei viihdy kotona, vaan kaverit ja "ylityöt" houtkuttavat enemmään. Nämö ylityöt saattavat olla nämä salaiset kakkoset.

Tätä kaikkea yritetään salata ja sitä hävetään. Näin asiat menevät niin pahaksi, että enää ei minkäänlaista hengitysreikää enää olekaan, kun ei tiedä miten enää voi salata. Ihminen murtuut taakkansa alle ja tekee mitä hirveimpiä tekoja, juuri nämä tappamiset tai sitten lievemmät, mennään pettämään aletaan juopotella oikein olan takaa, ei tulla yöksi kotiin, rangaistaan tätä puolisoa ja kostetaan. Onnettomat lapset karjutaan hiljaisiksi, heiltäkin kielleteen yhteys esim. isovanhempiin, jotta nämä perheen salaisuudet eivät tulisi esiin.

Mielestäni olisi tarvittu jo paljon aikaa sitten apua ja sitä saa kun unohtaa tuon häpeän ja kertoo asiat kuten ne ovat, toivon jokaisen tässä tilanteessa elävän nyt uskaltavan menneä etsimään apaua, ja sitä saa terapeuteilta ja asia kannattaa tuoda esiin myös omille vanhemmille.

Kuuntelin kerran tarinaa nyt aikuiselta naiselta, joka oli uskonut löytäneensä elämänsä ihmisen. Silloin hän oli 19 vuotta, alkoi odottamaan lasta. Mies oli selvin päin melko mukava, mutta vähänkin viinaa saatuaan, alkoi vaatia naisen rahat ja hakkasi. Nainen kuitenkin ymmärsi lasta odottaessaan, että näin ei voi jatkua ja hän ilman rahaa olleena käveli 10 kilometriä laspuuskotiinsa. Kysyin kuinka siellä hänet vastaanotetiin, kertoi että tietenkin hämmennys oli suuri, mutta sai heti sieltä kodin itselleen. Lapsi synty ja mummo hoiti lasta, jotta äiti voi käydä työssä ja ansaita elantoa itselleen ja lapselle, mummo persi pyyskit ja laittoi ruuan. Tämä äiti lapsineen selviytyi elämälle, mutta ainoastaan siitä syystä, että kaiken häpeän ja muun uhalla uskalsi lähteä siihen ainoaan turvaan, jonka tiesi olevan olemassa, oman isän ja äidin luo.

Kumpa teistä samassa tilassa olevista, jokainen uskaltaisi tehdä tuon liikkeen, lähteä poi tuosta pahasta ja tuoda lapsensa pois sieltä. Toivon hartaasti.
Unohda häpeä ja älä kuuntele pahoja puheita, nosta pääsi ja ota elämä omaan haltuusi.
Monen monet vanhemmat odottavat tetiä takasisin elämään.