Olemme olleet reilun vuoden yhdessä ja nyt reilun kuukauden asuneet yhdessä. Lapsia minulla (n) on kaksi edellisestä suhteesta.
Mies oli aluksi kovastikin muuttamassa meille ja tuntui olevan innoissaan asiasta, olin kai hehkuttanut sitä niin kovasti, että alkoi itsekin innostua. Nyt sitten, kun on täällä kuukauden päivät asustellut, niin alkaakin jo hermo palaa ja meinaa hommata oman asunnon, kun "lapset ovat niin äänekkäitä, että hän haluaa nukkua yönsä kunnolla, tai ei muuten jaksa mitään ja sitten tulee stressi ja tulee kipeäksi ym ym ym..:" Välillä kuitenkin tahtoo olla täällä eikä olekaan muuttamassa, mutta mä en jaksa enää sitä soutamista ja huopaamista, että saa nyt kyllä päättää ihan todella, että mitä tekee.
Yhdessä silti haluaa olla, vaikka muuttaisikin pois.
En vain käsitä, että miksi sitten alkujaankaan muutti, jos kerran jo tullessaan tiesi, ettei lasten leikkejä ja hälinöitä jaksa kuunnella? Kotitöihin en juurikaan ole apua kysellyt, en myöskään lasten kustannuksiin ym, eiväthän lapset ole miehen. Töissä käymme molemmat. Mutta minua vaivaa, että onko mies epävarma itsestään, etteikö muka pärjäisi vai onko tuo nukkumisjuttu vain tekosyy, jos ei haluakaan asua yhdessä..? Epäilen kyllä, että jos lapsia ei mulla olisi, niin yhteiselo sujuisi oikein mallikkaasti. Olemme olleet kihloissa syksystä asti ja naimisiin ei kuulemma ikinä mennä.
Toinen asia, mikä vaivaa, on seksin puute. Sillon harvoin kun sitä saan, niin se on oikein mahtavaa, en valita siitä, vaan lähinnä siitä kun sitä ei juurikaan saa. Miehen täytyy olla joko juonut tai krapulassa, että voi olla edes mahkuja seksin harrastamiseen. Erektio-ongelmaa ei ole, se on todistettu. Mies väittää, että on seksiaddikti, samaa vikaa minussakin, mutta ei tuollainen nyt ihan sitä teoriaa tue, ettei selvinpäin voi seksiä avovaimon/kihlatun kanssa harrastaa.
Kuvittelenko ongelmia, vai onko niitä todella?
Mikä miestä vaivaa!
5
240
Vastaukset
- ksjlfkjdlfks
No miltä susta tuntuu? Jos et voi elää noiden yllä mainittujen asioiden kanssa, niin se on se vastaus. Tuntuuko susta noi asiat pahalta? sähän sen tiedät eikä kukaan toinen. Missä menee sun rajat? Joustaa voi itsensä kipeäksikin.
Kerro miehelle ettet halua edestakaisin huopaamista. Mutta toisaalta, kerro sekin ettet ole tyytyväinen seksin määrään. Jutelkaa!! Kärjistämättä. - mun mielipide
No se ei halua sun lapsias hoitaa ja jos asutte yhdessä niin jossain vaiheessa tulee väkisinkin tilanne et se miehes joutuu kattelee sun lapsias ja se ajatuskin jo ärsyttää miestäs jo.
- woww
Itse henk koht olen tilanteessa, jossa minulla (n) yksi lapsi aiemmasta suhteestani ja nykyisen kanssa nyt seurusteltu kohta 4v, joista n.3v suht tiiviisti saman katon alla. Lapseni esittelin miehelleni vasta kun olin varma, että tilanne on ns. vakava. Mutta en voisi ikinä itse katsoa tuollaista tilannetta, jossa lapsista väännetään noin iso asia, että aikuinen ei pysty nukkumaan ja sitten maa kaatuu. Olen toki onnellisessa asemassa, että mieheni osallistuu lapseni kasvatukseen, harrastuksiin kuskaamisiin, menoihin jne omasta vapaasta tahdostaan, koska pitää meitä perheenä. Ja vaikka lapsen isä tiiviisti kuvioissa onkin (lapsi siis hänellä aina tiettyinä aikoina), niin ei mieheni hae siitä mitään draamaa. Onkin sanonut lapselleni, kun lapseni häneltä kysyi että harmittaako häntä, kun hän ei ole lapseni isä, että ei harmita, lapsellani on jo isä ja hyvä isä onkin, mutta hän on yksi rakastava aikuinen ihminen lisää lapseni elämässä, joita kenelläkään lapsella ei koskaan ole liikaa.
Ikipäivänä en ottaisi itselleni rinnalleni miestä, joka ei täysin hyväksyisi lastani ja jota lapseni ei hyväksyisi, lapsi menee aina minulla etusijalle, jos toisella paha olo, senkun ottaa vaikka yksiön vuokralle ja nukkuu siellä ne yönsä paremmin, jotta jaksaa. Hänen täytyy nyt valita, joko jaksaa teidän kanssa siellä kodissa 24/7 tai sitten lähtee muualle ja katsotte toimiiko suhde vielä kuten ennen yhteenmuuttamista. - Daddy Cool
Taisi tulla lapsiperheen arki miehelle shokkina. Olen itsekin vastaavan tilanteen elänyt ja ahdistuksen kanssa paininut. Se on kuitenkin aika haastavaa, kun on kolme uutta ihmissuhdetta rakennettavana ja kaikki tulee niin nopeasti. Miehellä voi olla oma roolikin uusperheen isänä aika hakusessa.
Ehkä olisi hyvä, jos mies hommaisi jostain pienen asunnon, jossa voisi lepuutella hermojaan välillä ja totutella perhe-elämään vähän hitaammin. Kuvailemasi seksihalujen loppuminen viittaa siihen, että ahdistus on todellista. Alkoholi lievittää ahdistusta hetkellisesti, jolloin seksi taas maistuu. Koeta saada miehesi keskustelemaan avoimesti asioista.- avovaimo-12
Tuohon seksittömyyteen sen verran vielä tähdennän, että tämä seksin puute on ollut meillä koko ajan "ongelmana" kun olemme yhdessä olleet. Jo kauan ennenkuin oli puhuttu sanaakaan lapsistani tai yhteenmuutosta. Voihan toki tämä johtua siitäkin, että mies tekee kovasti töitä ja stressiä on lähes aina. Varmasti sekin vaikuttaa. Ja alkoholiakin on kyllä käyttänyt aika säännöllisesti jo ennen kuin tavattiinkaan.
Vähän alkaa jo epäilyttää, josko miestä edes kiinnostaa totutella perheemme elämään..? Jos ei olekaan mikään isä-tyyppi? Vaikka kyllä kuulemma lapsista tykkää ja lapset ainakin miehestäni :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1298016Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567115Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834866Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2493305Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1272352- 1531990
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari171933Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411750Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061685