1,5 v raivarit, miten rauhoittaa?

Käynti psykiatrian polilla voisi auttaa.Äidille lääkitys.

Antamalla kaiken mitä se haluaa.

Psykiatria tässä kaipaa vaan vastaaja.
asiallisia vastauksia please.

Minä ottaisin asian esiin neuvolassa- Kyllähän lapset raivareita saavat, mutta tämän lapsen auttamisessa tuntuu olevan nyt tavallista isompi ongelma.

Muistan, että itse puhuin kuin papupata kaiken aika siitä, miten nyt ihan kohta puetaan/syödään/leikitään jne. Keskustelin hartaasti pannaanko punaiset kintaat vai otetaanko nämä siniset.

Kehuin kamalsti koko ajan, ja sanoin, kuinka reipas ja kulta lapseni on.

Kyllähän lapsi voi olla aivan arvaamaton, mutta onneksi se aika menee ohi eikä siitä jää ikiaikaisia muistoja kummallekaan.

Meillä vuosikkaan kanssa vähän samanlaista ongelmaa. Tosin raivarit eivät kestä kuin sen tekohetken mitä sitten tehdäänkin... vaipan vaihtoa,pukemista yms.

Mutta olen sen taktiikan ottanut käyttöön ja meillä se on lapseen tähän asti tehonnut,että kohdistan lapsen huomion muualle kuin siihen tehtävään. Ja näin nykypäivänä käytän hienosti (?) hyväkseni tv:tä. Vaipan vaihto tapahtuu sen edessä ja kun raivari tulee, sanon yllättyneesti vaikka etttä " voi,katso mikä kukkamekko tätillä on! Ihana mekko! Hankitaanko sullekin kesäksi kukkamekko?" Jatkan lepertelyä ja yllättyneenä oloa niin kauan kun vaipan vaihto kestää. Lapsi ei olekaan tajunnut mitä tapahtuu vaan keskittyy tähän kukkamekkoon.
Sama vaikka lelun kanssa. Kunhan lapsen huomion saa pois siitä itse asiasta.

Ehkä teilläkin kokeilisin tuota samaa. Kun saa raivarit uudestaan kun tulet huoneeseen niin puhut yllättyneesti keksimästäsi asiasta. Esim. vaikka "Voi katso mikä lintu on ulkona! Mitä ihmettä se tekee" Onpa iso lintu!"
Mitä nyt sieltä ulkoota näkyy ja löytyy. Oma mielikuvitus vaan käyttöön.

Meillä lapsen kanssa raivari jatkuu jos kiellän tai nuhtelen siitä. Ulvominen sen kuin yltyy. Mutta kokonaan saan sen loppumaan kun höpisen niitä näitä ja pyydän katsomaan jotain.

Älä lähde tilanteesta pois. Se ruokkii vaan lapsen raivoamista koska kaiken syynä on saada sinun huomiosi. Anna virikettä lapsella silloin ja ole samassa huoneessa. Älä kuitenkaan ota syliin yms. Anna lapsen itse tulla kun saat huomion muualle. Höpöttelet niitä näitä,kiinnittämättä raivoamiseen huomiota.

http://pilttipiiri.fi/jutut/lapsen-kehitys-ja-terveys/uhmaikainen-rakastaa-ja-vihaa

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/

Pitää vaan joka päivä kiittää, että taas yksi päivä uhmaikää takana : )

Aloita siitä , että tiedostat normaalina kehityskulkuna , neuvola psykologilta voit saada keskusteluapua ja voimia itsellesi .

Tutustukaa nyt ihmeessa lapsen kehitykseen kirjallisuuden ja neuvolan kautta, älkääkä heti olko uupuneita, sillä kehitykseen kuuluu erilaisia oikkukausia, eikä kannata lasta verrata kenenkään muuhun lapseen, sillä jokainen lapsi on oma persoonansa, hänen pitää antaa myös olla.

On parempi, että lapsi käy kehityksessään myös nämä irtioton kaudet, sillä jos niitä ei käy lapsena, tulevat ne aikuisena ja silloin ollaan paehmmin lirissä. Elämä karkaa usein käsistä kokonaan.

Tietenkin kannattaa aina tarksitaa, että lapsella ei ole jokin sairaus joka noin pientä huudattaa.

Kuullostaa niin tutulta.Mä oon monta kertaa jättänyt lapsen raivoomaan yksikseen joka on ehkä hetkeks auttanu ja jos ei auta niin väkisin vaatteet päälle.Oon tehnyt sen selväksi et jos meil on kiire niin sillon puetaan kun minä sanon vaik kuinka raivoisi ei auta itku markkinoilla.

Meidän poika saa myös raivareita, vaikka välillä tuntuu ettei toi enään olla normaalia. Niin kai se ikään kuuluu :) Mä olen ottanut tavaksi rauhoittaa sen sylissä, otan siitä sellaisen vauva otteen, jalkojen välistä toisella kädellä kiinni ja käsien alta toisella kädellä. Siinä se huitoo ilmaa aikansa. Ei pysty potkimaan, lyömään, puremaan. Rauhoittuukin yllättävän nopeasti ja sitten halitaan päälle.
Jostain olen joskus lukenut, että syli olisi kuitenin paras paikka rauhoittua raivopäälle.Mutta tavallisestihan raivoavaa lasta ei sylissä pidetä, mutta kokeile tuota asentoa. Meillä toimii!

Mitäpä jos sanoisit lapsellesi että nyt sua suututtaa tämä juttu. Siis sanoittaisit hänen tunteensa. Kykenisitkö itse olemaan tilanteessa rauhassa hermostumatta - ihan vaan ottaen hänen tunteensa huomioon ja sanoittamalla sen. Vähitellen lapsi oppii huomaamaan että vaipanvaihto voi tuntua epämiellyttävältä, mutta hän kestää sen vaikka suututtaa. Vahvistaisit hänen kestämiskykyään silloin kun tunne on esim suuttumus, paha mieli ym. Tarkoitan tällä, että maailma ei kaadu, vaikka joskus suuttuu - vaikka tuntuu pahalta, sen voi kestää. Sanoittamalla asian ja toimimalla itse rauhalisesti annat hänelle hyvät eväät elämään. Lapsi oppii, että vaikka suututtaa, elämä voi jatkua muuttumatta sirkukseksi (=sinä keksit kaikki mahdolliset asiat mitä mieleen juolahtaa hänen rauhoittamiseksi). Kun on pukemisen aika, silloin puetaan. Uskoisin, että lapsikin kokee turvalliseksi sen, että sinä tiedät mitä nyt tehdään - ja teet sen myös. Vaikka käytit ilmaisua "pukea pakolla", tulkitsen sen aikuisen järkeväksi ajatteluksi ja toimimiseksi. Kun on aika lähteä hoitoon, lähdetään, vaikka lapsi ei haluaisikan pukea. Onneksi olet hänen turvallinen aikuinen ja tiedät mitä tehdään. Kuulet hänen tunteensa ja toimit turvallisena aikuisena. "Kulta, tämä pukeminen ei tunnu sinusta mukavalta ja sinua kiukuttaa. Nyt kuitenkin laitetaan vaatteet päälle, haluatko laittaa nämä vihreät vai siniset housut tänään? Valitsetko itse vai valitseeko äiti? Kumpi käsine laitetaan ensin vasen vai oikea?" Uhmaikäinen saa valita ja asia etenee. (Kieltämättä tuo vaihtoehtojen tarjoaminen toimii 3-vuotiaalla tehokkaammin kuin 1,5v). Eteenpäin ohjaava toiminta on kuitenkin parempi kuin kieltäminen. Joka tapauksessa jos em. ei oo apua, sun pitää toimia eri lailla kuin ennen. Nyt ootte oravanpyörässä, jossa lapsi kiukuttelulla "määrää" miten sinä toimit. Joskus voi kokeilla pitää tiukasti sylissä niin kauan että lapsi rauhoittuu - ilman että itse hermostuu. Tässä jotain ajatuksia. Kokeile, jos sinusta tuntuu että näistä voisi olla apua.

Minulla on puolitoista vuotias tyttö, joka haluaa todella kokeilla rajoja nykyisin. Aina pukemisesta, syömiseen, että yöuniin. Aluksi olin hieman paniikissa, että mitäs nyt, mutta sitten päätin, että nyt pitää näyttää tytölle, että ei aina kiukulla mene tahto läpi.

Kun tyttö suuttuu pukiessa ja alkaa rimpuilemaan istun tyttö sylissä alas ja rauhassa selostan, että nyt housut, takki ja sitten hattu, vaikka olisi kuinka kiukku.

Hampaiden pesussa olen opettanut, että ensin äiti sitten tytär saa harjoitella. Nukkumisessa sääntö on selkeästi nukkumaan, hyvää yötä.

Huomasin, että oma lujuuteni ja johdonmukaisuuteni vaikuttavat todella tyttöni käytökseen, jos aina jään "taistelemaan" kaikista arki jutuista, tyttö osaa ottaa epävarmuudestani ilon irti, mutta, kun olen ollut jämpti arki touhuissa on tyttökin huomannut, että asiat tehdään niinkuin äitee sanoo.

Olen ihan tavis nuori maalais äiti, mutta uskon että lempeä lujuus tehoaa :D tai no, meillä ainakin.

aloittajalle... ai sinä pakenet paikalta kun lapsi riehaantuu XD hauskaa kattoa kun hän on n. 10 v ja juoksee teräase kourassa sun perässä. otappas kuule nyt se maski naamalta ja laita lapsellesi kuri. olet kohta liemessä. napakka EI! ja vaihtoehtoinen korvike tilalle.ja pukeminen ynnä muu hoidetaan hyvin,tai vähemmän hyvin,mutta hoidetaan aina. mulla on kaksi lasta,toinen 0 ,toinen 3 ja kummatkaan ei pelleilleet ruokailussa,pukemisessa,ja nukkumaankäynnissä.sitä kutsutaan vanhemmuudeksi että asettaa rajat.

Rajat tuo rakkautta!!!!!!!!!!Ja kyllä niitä raivareita tulee myöhemmissäkin ikävaiheissa..Tiukka ei ja jos asia ei mene perille niin asia selitetään niin että lapsi sen myös ymmärtää.Itselläni 9v lapsi ja 6v.