Olen 20-vuotias nainen ja noin vuosi sitten luulin, että olen tavannut elämäni miehen. Hän on minua vuoden vanhempi. Me olimme hyvin erilaisia: minä pidin bilettämisestä ja juomisesta, takana oli useita parisuhteita ja yhdenillanjuttuja. Hän taas ei pitänyt alkoholista tippaakaan, ja olin hänen ensimmäinen suutelu- ja seksikumppani. Aluksi kaikki oli taivaallista ja kaikki meni hyvin. Ainut ongelma oli, että hän ei alkuvaiheessa halunnut kertoa suhteestamme sos.mediassa, eikä ystävilleen. Olin kuin ns. "piilotettu tyttöystävä". Osasyyksi ymmärsin sen, että hän elätteli vielä toivoa toista naista kohtaan, jolta hän oli saanut rukkaset. Asuin silloin vielä toisella paikkakunnalla opiskelujeni takia, ja aina kun soitin hänelle ja kysyin kuulumisia / mitä hän on tekemässä - usein sain kuulla vastaukseksi "en kerro, eikö mulla saa olla salaisuuksia." Lopulta hän kertoi, että oli ollut kyseisen tytön kanssa. Lopulta ns. julkistimme suhteemme ja tämä toinen tyttö pisti poikaystävääni välit poikki. Sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä: seksielämämme oli mielestäni runsasta, mutta aina kun en halunnut harrastaa sitä, hän kysyi saako hän käydä vieraissa. Hän yritti myös muokata minusta aikaisemman ihastuksensa näköistä ja välillä hän myös sanoi, että vaihtaa minut heti kun löytää parempaa. Masennuin ja jouduin sairaalaan. Hän ei ymmärtänyt sitä ja vitsaili jatkuvasti sairaalareissustani. Myös hyvä ystäväni oli kuollut aikaisemmin ja kun halusin itkeä pahaaoloani pois, ei hän yhtään tukenut.
Olin myös aijemmin hyvin hellyyden kipeä ja halailin, sekä pussailin poikaystävääni jatkuvasti. Hän kuitenkin usein tyrmäsi kaikki halaukseni - päätin siis lopettaa huomionosoitukset. Sen jälkeen kun huomionosoitukset loppuivat, hän kitisi kuin pikkuvauva koska ei enää saanut niitä, mutta ei itse halunnut tehdä asialle mitään.
Silti muutimme yhteen. Pari kuukautta yhteenmuuton jälkeen, tapasin aivan uskomattoman miehen. Hän on minua huomattavasti vanhempi ja sai minut tuntemaan taas kauniiksi, tärkeäksi, ihanaksi jne. Sanoin poikaystävälleni, että hän saa käydä vieraissa niin kuin aikaisemmin oli suunnitellut. Poikaystäväni tyrmistyi. Sanoin myös, että haluan erota koska en tunne itseäni onnelliseksi. Hän sanoi, että ei halua "hävitä". Hän siis aikaisemmin oli sanonut että vaihtaa minut parempaan heti kun saa tilaisuuden. Se ei käy päinsä, että minä lopetan suhteen.
Lopuksi vielä: kun muutimme yhteen, hän oli jatkuvasti poissa ja minä olin yksin kotona. Kun rupesin käymään ulkona, hän loukkaantui koska en ollut enää kotona. Sanoin, että kyllä minäkin saan aikuisena naisena käydä ulkona ja nähdä ystäviäni - hän sanoi että haluaakin viettää kanssani aikaa ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Kun sitten eräs viikonloppu vietimme koti-iltaa, hän lähti yks-kaks jonnekin. Lähdin myös kavereitteni luokse. Sitten hän soitti ja kysyi että missä olen, miksi en ole kotona. Sanoin että olen ystävieni kanssa. Hän suuttui TAAS.
Mitä minun pitäisi tehdä? Mikä ylipäätänsä poikaystävääni vaivaa? Sokeaa on rakkaus jne. plaaplaa. Olenko vain tyhmä tyttöystävä, joka ei pysty hyväksymään poikaystävänsä ns. vikoja - vai mistä mättää? Olen niin sekaisin etten itsekkään tiedä, mitä tapahtuu!
Surullinen tarina surullisesta suhteesta.
12
744
Vastaukset
- Engström
sen jälkeen kun poikaystäväni ja hänen edellisen ihastuksen välit kylmenivät, hän on jatkuvasti silti stalkannut kyseistä tyttöä ja yritänyt ns. "salaa" ottaa yhteyttä tähän. Lähinnä mua ärsyttää salaaminen, ei niinkään yhteydenotto.
- Nyt meni kyllä yli
Hetkonen...siis vuodessa olette jo a)muuttaneet yhteen, b)ukko pyytää LUPAA käydä vieraissa, c)sinulla on uusi mies kierroksessa, d)ukko käy vieraissa, ja haikailee toisen naisen perään....etc....ja ton päälle se mies on jo ehtinyt muokata sinusta jonkun toisen näköstä naista...
Ja te/joku kutsuisi tuota SUHTEEKSI? Ei ristus, onko multa jääny vuosisata välistä, vai mikä tässä on...- Engström
Siis sairastahan tää on. Tiedän. Olen todellakin yrittänyt erota, mutta joka kerta poikaystäväni kysyy että "miksi" kun olen selittänyt kaikki syyt eroon, lopettaa hän kommunikoinnin ja mököttää. Seuraavana päivänä yritän uudestaan ja hän kysyy taas että "miksi". En tiedä onko hän yksinkertainen, tai siis on, sen tiedän. Olen myös yrittänyt ravistella häntä, että saisimme keskustella asiat loppuun mutta hänellä ei ole koskaan mitään sanottavaa. Hokee vain, että ei halua erota.
- Ryhdistäydy
Engström kirjoitti:
Siis sairastahan tää on. Tiedän. Olen todellakin yrittänyt erota, mutta joka kerta poikaystäväni kysyy että "miksi" kun olen selittänyt kaikki syyt eroon, lopettaa hän kommunikoinnin ja mököttää. Seuraavana päivänä yritän uudestaan ja hän kysyy taas että "miksi". En tiedä onko hän yksinkertainen, tai siis on, sen tiedän. Olen myös yrittänyt ravistella häntä, että saisimme keskustella asiat loppuun mutta hänellä ei ole koskaan mitään sanottavaa. Hokee vain, että ei halua erota.
En nyt ihan ymmärrä. Tarvitsetko eroamiseen luvan poikaystävältäsi. Eikö se riitä, että ilmoitat eroavasi hänestä ja jätät hänet. Sitten pidät päätöksesi ja katkaiset välit. Ei tuollaisen tyypin kanssa kannata pysyä ystävänäkään. Nyt vähän ryhtiä nainen!
- jotain muuta
Suhde ei vaikuta ns. terveeltä. Lukemani perusteella en suosittele jatkamaan nykyisen asuinkumppanin kanssa. Hyvä suhde tuo onnellisuutta. Teidän suhde vaikuttaa hyvin vaikealta.
- oppeliini
Sinä siis asut yhden miehen kanssa ja pidät suhdettä yllä toiseen mieheen? Milloinkas numero kolme ilmestyy kuvaan. Tuota samaa rataa kulkiessa sinä olet hyvää vauhtia perustamassa haaremia miespuolisille viihdyttäjille. Yksi mies on hyvä yhdessä asiassa, toinen toisessa jne.
Huomaatko käytoksessäsi ja elämäntilanteessasi mitään outoa?
Onko käytoksesi ja ihmisvalintasi se ihantellisin ja oikea?
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että on toisenkinlainen tapa elää?
Tiedätko mitä se tarkoittaa?- djkhkfh
kiinnitit tietysti vain huomiota aloittajan miesjuttuihin mutta jännästi jätit huomioimatta ap:n miehen tekemiset ja sanomiset....
- Kannattaa lähteä
Suhteessa ei ole pakko olla sen takia, että toinen niin haluaa. Vastaat itse omasta elämästä ja omasta onnellisuudestasi. Jos haluat itse jäädä, samalla itse valitset onnettoman osaasi. Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta vastuuta ei voi toiselle vierittää. Myöskään se, että on vaarana jäädä yksin ei riitä jäämisen syyksi.
Suhde kuulostaa onnettomalta ja rikotte vaan toisenne. Kannattaako se? Kumpikaan ei toiminut kovin hyvin, ei ole oleellista kumpi on tehnyt enemmän väärää. - 1
Poikaystäväsi on sinut tavatessaan ollut untuvikko, ei seksikokemuksia ja sinulla niitä on ollut jo useita.
Etkä tajua mikä poikakaveriasi vaivaa kun käyttäytyy kuvailemallasi tavalla.
Elikkäs ette ole kokemuksienne suhteen tasapainossa.
Näin ollen voi hyvinkin olla mahdollista että poikakaverisi on mustis kaikille exillesi ja kärsii tilanteesta omalla tavallaan, hän rakastaa ja vihaa sinua samanaikaisesti ja pyrkii tasoittamaan omalta osaltaan tilannetta.
Sanoisin että lopettakaa suhde sillä tilanteenne ei tuosta parane, pahenee vain ja tuo kasvavaa mielipahaa kummallekin. - Oikeus onneen
Ehkä kannattaisi lukea myös narsismista hiukan...
Oli miten oli, suhteenne ei ole hyväksi kummallekaan. Ei suhteessa kuulu olla 80 % huono olo. Vaan toistepäin. - ET
"Sanoin, että kyllä minäkin saan aikuisena naisena käydä ulkona ja nähdä ystäviäni"
:-D
Et ole aikuinen nainen, 20 vuotias ei ole "aikuinen nainen", lisäksi tekstisi kertoo sinun olevan vielä keskenkasvuinen, sori. - uffameg
Voi Herre min hatt!
Kaikkia ne kutsuu "suhteeksi" ja kyselee sitten että mitäs nyt kun näin kävi!?
Etko tuota näe jo ottallas?
Näytät sille luuserille mistä on viis hirttä poikki ja sillä selvä.
Ja sitten alat kasvaa aikuiseksi vähitellen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563960Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1462432Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094