on se kova ja asiallinen.
Skapparista sen verran
7
121
Vastaukset
- twistari 84
Se ei osaa valita koko päivän kohteista kun vain saletisti kusevat kohteet,
mut se taitaa olla trolli joka johtaa pelaajia tahalleen harhaan. - skapparin ex-muija
skapparin vedonlyöntiharrastus tuhosi seurustelusuhteemme. aluksi hän oli ihannepoikaystävä, mutta yölliset sessiot tietokoneen ääressä rupesivat venymään aamuun asti ja lopulta hän sai potkut töistä ja omistautui kokonaan netille. myös hänen elämäntapansa, ruuaksi pelkkää pizzaa ja pannaria ja peseytyminen kerran kuussa, saivat minut vihdoin tekemään päätöksen ja jättämään hänet. hän ei edes huomannut, kun pakkasin matkalaukkuni ja löin oven kiinni perässäni. en ole nähnyt häntä nyt vuoteen, mutta törmäsin entiseen naapuriimme,joka sanoi, että siellä se skappari pysyttelee asunnossaan 24h vuorokaudessa, syö pelkkiä eineksiä ja säilykkeitä ja haisee niin pahalle, että he joutuivat tekemään isännöitsijälle valituksen. itse asiassa kukaan ei tiedä, mitä asunnossa tapahtuu, koska verhotkin ovat olleet kiinni monta kuukautta. ruokaa hän kai hakee kerran viikossa huoltoasemalta keskellä yötä, ettei kukaan näkisi häntä. hän on luultavasti niin ylipainoinen, ettei kehtaa liikkua päiväsaikaan ulkona.
- skappari fanboy
täysin mahdollista. en kyllä ihmettele jos kaveri on ammatiltaan luutnantti ja tienannut sen 2500 (?) kuussa että työt eivät kiinnosta kun tulikuumat pommit ja asialliset scouttaukset osuvat illasta toiseen, todennäköisesti oikeasti aika lähelle 90 prosenttisesti.
toisaalta skappari ilmoittaa usein ennen tulikuumaa pommia palanneensa leiriltä mosien kanssa. olisiko palannut osa-aikaskappariksi? vaikea sanoa.
joka tapauksessa skappari on palstan tulikuumin vihjaaja ja asiallisin pommittaja. - det samma
skappari fanboy kirjoitti:
täysin mahdollista. en kyllä ihmettele jos kaveri on ammatiltaan luutnantti ja tienannut sen 2500 (?) kuussa että työt eivät kiinnosta kun tulikuumat pommit ja asialliset scouttaukset osuvat illasta toiseen, todennäköisesti oikeasti aika lähelle 90 prosenttisesti.
toisaalta skappari ilmoittaa usein ennen tulikuumaa pommia palanneensa leiriltä mosien kanssa. olisiko palannut osa-aikaskappariksi? vaikea sanoa.
joka tapauksessa skappari on palstan tulikuumin vihjaaja ja asiallisin pommittaja.kannattaisiko jo perustaa vihjepalvelu, kun kerran osuu noin hyvin? miksi skappari jakaa näitä joululahjoja ilmaiseksi kun voisi rahastaa oikein kunnolla?
- Bonnie Tyler
Antelias luonne.
- ------------5
aluksi pidin kyseistä herraa hulluna yksinpuhelijana mutta kyllä noi vihjeet osuvat palstan parhaiten :D
- l-kyösti
Moni nero on samalla hullu!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917570Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226305Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604437Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353061Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351925- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971524Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo32795Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782