Kyösti Kallion rukous

rautalangasta

Rukous kansamme puolesta.

Taivaallinen Isämme
katso armossassi kansamme puoleen.
Sinä olet luonut sen
ja rakastat sitä.
Sinä näet, että se on
mitä suurimmassa vaarassa.
Siksi rukoilemme Sinua: Herra,
auta meitä hädässämme
äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys
synnin ja laittomuuden teiltä,
jotka johtavat kansamme tuhoon.
Herra, armahda meitä.
>>
Herra Jeesus Kristus,
ilman sinua olemme voimattomia
hävittäviä voimia vastaan,
jotka tulvivat kansamme yli
ja myrkyttävät sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi
pahuuden henkivaltjoja vastaan,
joiden vaikutukset
ovat joka päivä sanoin ja kuvin
julkisuudessa nähtävissä.
Herra, Sinä olet Golgatan ristillä
voittanut pimeyden vallat.
Niiden täytyy väistyä myös tänään,
koska ylistämme
Sinun nimeäsi niiden ylitse.
Tähän me uskomme,
sillä Sinä voi myös
meidän aikanamme varjella
ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.
Herra, armahda meitä.
>>
Auta meitä
Pyhän Henkesi kautta
ryhtymään omassa elämässämme
taisteluun syntiä vastaan
ja olemaan kestäviä loppuun asti.
Tee meidät
kansamme keskellä merkiksi
Sinun vapauttavasta armostasi.
Täytä meidät niin
Sinun rakkaudellasi,
että me tulemme kuuliaisiksi
Sinun käskyillesi.
Rakkautesi olkoon meissä se voima,
joka voittaa
pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus,
kaiken voimme Sinun kauttasi,
siihen me uskomme.
Armahda meitä.
>>
>>Amen.


( Talvisodan kynnyksellä, Kyösti Kallio )

21

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno rukous!

      Vilppu H.
      pappi

      • rautalangasta

        Toivottavasti ei vain pelkkä hieno rukous.
        Rukoushan on suorastaan erittäin ajankohtainen.


    • amen. !

      Siinä oli oikea mies oikealla hetkellä oikealla paikalla.

    • Shrink

      Tätä rukousta tarvitaan tänäpäivänä, se on myös ajankohtainen.
      Aamen.

    • evlu

      Mekin voimme rukoilla tuon rukouksen sanoin.

    • Aivan niin, jokainen lukija voi olla myös rukoilija!

      Kirkko kuulolla
      Päivi Aikasalo, pappi Hämeenlinnasta

    • .

      Amen.

    • Papit siunaa homoja

      "Täytä meidät niin
      Sinun rakkaudellasi,
      että me tulemme kuuliaisiksi
      Sinun käskyillesi."

      Mitenkä tämä liittyy synnin siunaaviin pappeihin? Missä on kuuliainen pappi käskyille!
      Ois se vaan ihana tavata sellanen papåi!

    • AntiChrisu

      Muistutukseksi Jumala vastasi rukoukseen siten, että Suomi hävisi sodan, menetti alueitaan, maksoi suunnattomat sotakorvaukset ja näin siitä huolimatta että olimme liittoutuneet aikansa ylivoimaisesti suurimman sotilasvallan natsi-Saksan kanssa.

      Olisiko kannattanut rukoilla Saaatanaa niin nyt Suomen itäraja ulottuisi Uralille kuten
      Mannerheim ja muut natsit toivoivat.

      • mieti tätä(se aito)

        No, me valitsimme väärin hypätessämme Hitlerin kelkkaan. Turha siitä on muita syyttää. Toisaalta meidät, rauhanomaiset suomalaiset yllätettiin ( kuten tuolla toisaallla sanon) lähes pylly paljaana. Emme olleet valmistautuneet sotaan vaan uskoimme että vilpittömyytemme suojelee meitä.

        On hyvä jos rukous lohdutti ihmisiä. Olihan Leningradin piiritetyssä kaupungissakin radiosta kuultavissa vain metronomin naputus. Se oli hyvin tärkeää ihmisille, sillä se kertoi jatkuvudesta. Joku lohduttautuu nakutuksella, toinen rukouksella..


    • Yu

      Jumala vastasi kutsuun ja me säilyimme itsenäisenä kristittynä kansakuntana eikä suomen heimoa sotkettu siperian jäätiköille.Rukoile sinä,AntiChrisu vain sitä herraasi saa,tanaa,siltä tulet vielä palkan saamaan.

      • AntiChrisu

        Ai tarkoitatko helvettiä. Et taida omaa uskontoasi tuntea, helvetistä ja taivaasta päättää juutalainen Voideltu ei arkkienkelit.

        Kai sitä sotaa voi torjuntavoitoksi sanoa, mutta jos Mannerheim ja kumppanit
        eivät olisi jo 1919 suunnitelleet ja vehkeilleet sotaa Neuvostoliitoa vastaan niin
        tuskin edes pappi nimeltä Stalin olisi hyökännyt tänne ellemme olisi tehneet
        lehmänkauppoja natsien kanssa. Neuvostoliitolle oli pakkotilanne hyökätä
        Suomeen koska täällä oli saksalaisia tiedustelijoita aivan liian lähellä rajaa.

        Suomi ajautui sotaan koska maata johti kristityt, jos maata olisi johtanut
        ateistit niin mitä sotaa ei olisi tullut ja Suomi olisi ollut liittoutuneiden puolella eikä akselivaltojen kuten sitten kävi.


      • Oppi ja ikä kaikki
        AntiChrisu kirjoitti:

        Ai tarkoitatko helvettiä. Et taida omaa uskontoasi tuntea, helvetistä ja taivaasta päättää juutalainen Voideltu ei arkkienkelit.

        Kai sitä sotaa voi torjuntavoitoksi sanoa, mutta jos Mannerheim ja kumppanit
        eivät olisi jo 1919 suunnitelleet ja vehkeilleet sotaa Neuvostoliitoa vastaan niin
        tuskin edes pappi nimeltä Stalin olisi hyökännyt tänne ellemme olisi tehneet
        lehmänkauppoja natsien kanssa. Neuvostoliitolle oli pakkotilanne hyökätä
        Suomeen koska täällä oli saksalaisia tiedustelijoita aivan liian lähellä rajaa.

        Suomi ajautui sotaan koska maata johti kristityt, jos maata olisi johtanut
        ateistit niin mitä sotaa ei olisi tullut ja Suomi olisi ollut liittoutuneiden puolella eikä akselivaltojen kuten sitten kävi.

        Huomauttaisin, että Neuvostoliitto ja Saksa sotivat yhdessä Suomea vastaan ja mm saksalaiset kauppalaivat oli velvoitettu auttamaan trippentrop sopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton sota-aluksia.Mene poika kouluun....
        Me


      • AntiChrisu
        Oppi ja ikä kaikki kirjoitti:

        Huomauttaisin, että Neuvostoliitto ja Saksa sotivat yhdessä Suomea vastaan ja mm saksalaiset kauppalaivat oli velvoitettu auttamaan trippentrop sopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton sota-aluksia.Mene poika kouluun....
        Me

        Oletpa typerä, Saksa ei sotínut Suomea vastaan vaan Suomi liittyi Saksan aseveljeksi 1939.

        Sinun sinne kouluun pitää mennä kuin perushistoria ole selvillä. Tosin sinun aikanasi kun 50-luvulla kansakoulusi kävit Suomessa on luultavasti vielä opetettu sotapropagandaa. Joten ehkä ei ole sinun vikasi.


      • oikee lutsku
        Oppi ja ikä kaikki kirjoitti:

        Huomauttaisin, että Neuvostoliitto ja Saksa sotivat yhdessä Suomea vastaan ja mm saksalaiset kauppalaivat oli velvoitettu auttamaan trippentrop sopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton sota-aluksia.Mene poika kouluun....
        Me

        se on Ribbentropp. mene itse.


    • mieti tätä(se aito)

      Voi voi..tämä alkaa olla niitä iltoja jossa aika kuluu mukavasti. Sinä väität, että 1919-tapahtumat sai Stalinin hyökkämään Suomeen taivisodassa? Mitä oikein olet syönyt?

      • AntiChrisu

        Onko sinulle epäselvää Mannerheimin retket liittolaisten etsimiseksi lännestä jotta voitaisiin auttaa Venäjän valkoisia vastarinnassa bolshevikkejä vastaan. Olen pahoillani jos perushistoria on sinulle noin tuntematonta.


      • mieti tätä(se aito)
        AntiChrisu kirjoitti:

        Onko sinulle epäselvää Mannerheimin retket liittolaisten etsimiseksi lännestä jotta voitaisiin auttaa Venäjän valkoisia vastarinnassa bolshevikkejä vastaan. Olen pahoillani jos perushistoria on sinulle noin tuntematonta.

        Kuule, yhden asiaa sotahistorioitsijat ovat aina teroittaneet: tunne vihollisesi. Älä aliarvoi heitä ja kuvittele heitä typeriksi. Sama oppi pitäisi nyt sinullekin muistuttaa. Älä kuvittele että olen yhtä typerä, kuin näyt tottuneen muista täällä ajattelemaan


    • lastu lainehilla

      Niinistö on sanonut rukoilevansa kun on vaikeita asioita.
      Niinistöstä voi tulla vaikka kuinka rukoilevainen vielä kun alkaa luotsata tätä eurooppa-laman keskellä poukkoilevaa pikku suomi-paattia.

    • evlu

      Jumala pelasti Niinistön sieltä Thaimaan tsunamista, jotta hänestä voisi tulla Suomen presidentti.

    • Kivat juhlat

      Odotan jo joulukuun itsenäisyysjuhlia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2797
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1360
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    Aihe