Mistä tietää, että on aika erota?

Muutenkin. Arki rullaa tällä hetkellä niin, että siivoan kodin, hoidan pyykit ja tiskit, imuroin, pesen lattiat, hoidan pojan, hoidan päivisin koirat ja laitan huoneita muuton jäljiltä järjestykseen. Hoidan myöskin laskut ja raha-asiat. Lisäksi korjaan miehen jäljiltä tyhjiä mehupurkkeja, vaatteita, papereita, ketsuppipurkkeja, laseja, lautasia ja aterimia, ja erilaisia likatahroja sieltä täältä.
Jos mies ei jaksa kuunnella mielipiteitäni esimerkiksi siitä, kuinka kylmää ilmaa ja vettä vuotavalle liesituulettimelle pitäisi tehdä jotain, hän sanoo, että "pidä pää kiinni, mä en jaksa puhuu nyt" tai "pidä turpas kiinni".
Mies yrittää äitiini tehdä ns. hyvän vaikutuksen välillä huutelemalla pojalle, että "mä tulen sun luokse ihan just, odota, kun pistän takkaan puita", jos puhun äitini kanssa puhelimessa. Äitini huokaili puhelimessa,kuinka hyvä isä mieheni on, mutta ei huokaile enää, kun on kuullut sen totuuden, minkälainen hän oikeasti on. Äitini seurassa esittää niin hyvää isää että, mutta todellisuudessa mies moikkaa poikaa kotiin tullessa, mutta muuten ei hoida poikaa tai vietä tämän kanssa aikaa laisinkaan. Mies menee töistä suoraan käymään kahvilla jonkun työkaverin kanssa ja/tai menee isällänsä käymään (hänen isänsä asuu naapurissa), viipyy muutaman tunnin. Tämän jälkeen tulee kotiin, vaihtaa vaatteet ja lähtee ystäviensä kanssa luistelemaan - olettaen tietenkin, että minä hoidan poikaa. Mies tulee kotiin n. klo 20 aikoihin, pistää takan ja saunan tulille, alkaa pelaamaan tai katsomaan tv:tä. Antaa koirille ruoat ja päästää ulos. Menee saunaan, katsoo tv:tä ja menee nukkumaan. Viikoloppuisinkin luuhaa jossain ystävänsä kanssa, tms.
Ja auta armias, jos pyydän antamaan pojalle iltapuuron, niin pääsee pitkiä huokailuja ja jos poika ei syö juuri niin nopeasti ja helposti kuin mies haluaisi, mies sanoo pojalle esimerkiksi "pitääks sun olla noin ärsyttävä tänään".
Kysyin mieheltäni, että miksi minun pitää ilmoittaa ja kysyä lupaa menoihini, jotta hän hoitaisi poikaa ja pääsisin menemään, mutta hän voi tuosta noin vain heittää takin niskaan ja lähteä. Mies vastasi "mitä sitte?"

Itselläni on harrastuksena blogin kirjoittaminen, koska yksinkertaisesti en pääsisi mihinkään salille iltaisin, tms. Jos otan kuvia kodista tai muusta blogiani varten, ja mies tämän huomaa, hän kyselee "ai taasko sä kuvaat, eikö toi ole vähän tyhmää?" Yrittää muutenkin kaikin tavoin mollata harrastustani.

Yhteistä aikaa meillä olisi iltaisin, mutta miestä ei kiinnosta. Lähelleni tulee vain ja ainoastaan, kun seksi kiinnostaa. Ei muutoin. Viikko sitten pistin stopin tälle. Sanoin, että lähelleni ei ole tulemista, jos vain seksiä halutaan, kun haluan itse muutakin kuin seksiä. Tämän jälkeen mies ei ole lähelleni tullut ja kommentit hänellä sen kuin vain pahenevat. Mies käyttäytyy kuin pikkupoika!

... jatkuu kolmanteen viestiin ...

Keskenkasvuinen kakara sulla on, eikä miestä. Jos tohon ei tule muutosta niin ero on parempi vaihtoehto. Itsellä mies on ns koeajalla, mutta hän ymmärtää olevansa itsekäs ja on parantanut osallistumistaan arkeen.

Just, heti kun mies on saanut talon rakennettua niin valmiiksi, että sen voisi myydä, laittaa akka eron vireille. Ajattelit sinäkin tehdä nopeaa & helppoa rahaa avioerolla! Tuohon vielä elarit kaupanpäälle.

Saisit, Saatanan akka, hävetä!

Mieti miksi miehesi ei viihdy kotona?
Onko sulle yllätys, että rankan päivän jälkeen pitää hieman tuulettaa ajatuksia? Miehesi ainakin osaa näin tehdä.
Olisiko sinunkin aika mennä töihin, ettei ukon tarvitse raataa itseään hengiltä koko perheen ruokkimiseksi?
Olisiko helpompaa hoitaa lasta yksin jossain kerrostaloyksiössä sossun rahoilla?

SInä olet yksinkertaisesti liikaa neljän seinän sisällä ja sekoamassa.

Hyvin olit kirjoittanut , nyt vaan olette niin tulppatilanteessa , että pitää laittaa arvot järjestykseen .
Tulee mieleen, että elätte omia elämiänne , ette yhteiselämää , kivaa on vain kavereiden kanssa , ei yhteistä tekemistä .

Mies on väsynyt varmaan taloprojektista , odottaa kiitosta ja on sen ansainnutkin. Sinä hoidat lasta , odotat kiitosta ja pientä omaa aikaa , olet ansainnut .
Kommunikointi ei pelaa .
Missä ovat ne ihmiset , jotka rakastuivat toisiinsa, missä on se rakkaus .

Lapsi kasvaa ja pääset hänen kanssaan kohta hyvin liikkeelle , liki kaikkialle voi lapsen kanssa mennä , baari illat voi varmaan jättää , voit varmaan kutsua ystäväsi koolle , kyllä se lapsi siinä menee , pidätte vaikka nyyttärit , ei tarvitse kaikkea tehdä itse . Vuoroin kun käytte, pääset sinäkin tuulettumaan.

Lähesty miestä rakkaudella ja kehu kerta päivässä , kokeile pari viikkoa ja katso heijastuuko takaisin .
Mies osoittaa rakkautensa teoilla, ehkä hänelle riittää pitkäksi aikaa tekona talon rakentaminen mielessään , näin arvelen .

Kun rakkaus menee piiloon , kommunikointi on negatiivissävytteinen , siitä ei päästä nousemaan , syttyäkseen se tarvitsee polttoainetta .

Kun tilanne hiukan paranee , yrittäkää viettää yhteistä hyvää aikaa , vaikka ihan päivän matka jonnekin , yrittäminen kannattaa .
Eroaminen ja lapsen ramppaaminen vanhemmalta toiselle , ei sekään tule olemaan helppoa , isän vaistot syttyvät yhdessä tekemisestä , ehkä poika on jäännyt rakennustouhuissa sivuun jaksamisen kanssakin .
Yrittäkää saada lapselle arvo, että hoidatte häntä kilpaa : ) , aloita tekemällä pieni kävelylenkki ja kehu miten hienosti miehet pärjäsivät , siitä sitten pidennät , annat miehellesi aikaa tutustua lapseen .
Katso asiaa rakentavalta kannalta , yrittää kannattaa .

En minäkään osaa lukemani jälkeen sanoa, kuin että älkää erotko vielä. Jos tilanteenne on samassa jamassa, kun poika menee kouluun, niin sitten voit nostaa kytkimen ja lähteä. Joskus avioliitossa/avoliitossa on vain niitä vastamäkiä. Seksiä kannattaa silti harrastaa, sillä pihtaamalla päädytte eroon alta aikayksikön. :F

Oikeasti hän ei olisi halunnut pitää lasta,eikä halua elää perhe-elämää. Hän haluaa olla edelleen vapaa ja huoleton.

Ei parisuhdetta yhden ihmisen tarvitse kunnossa pitää, ja tehdä yksin sen eteen kaikkea, ei sellainen tule toimimaan.

Heijasta miehen käytös takaisinpäin... Ole piru samanlailla ja lopeta tuo lässyttäminen ja miehesi ajatteleminen. Ja kun mies tulee kotio, niin sano, että hoida poika ja lähde viettämään omaa-aikaasi, sen enempiä kuuntelematta tai selittelemättä!

Seksiin ei myöskään tarvitse suostua ellei itse halua, todella tyhmän neuvon sait joltain! Jos seksittömyys eroon johtaa, niin mikä johti seksittömyyteen??? Hyvä toimiva parisuhde vai??? Mut jos haluat tasavertaisen parisuhteen sijasta sellaisen parisuhteen, jossa vaimon ainot tehtävä, on nuolla miehen pyllyä aina ja joka tilanteessa, ettei mies jättäisi, niin silloin voit toimia, niin kuin sinua on neuvottukin!

Kaikissa pitkissä parisuhteissa tulee eteen tilanteita ja hetkiä kun menee huonosti ja ollaan eron partaalla ja varmatsi näin on myös lapsiperheissä...pienet lapset, vanhempien "erilainen" elämäntilanne, unettomat yöt ja raskaat työviikot,lisättynä molemminpuolisilla odotuksillla onnesta ja autuudesta kiristää varmasti hermoja.

Olisi todella lapsellista alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuten ylläoleva ehdotti, siitäkö tulee hyvä soppa?Ei todellakaan vaan vieraannutte vielä entisestään. Tuossa tilanteessa kannattaa istuttaa mies ja vaimo pöydän ääreen ja puhua ja jutella asiat ilman syyttelyitä. Kysy miksi miehesi on niin kiukkuinen koko ajan, miksei hän vietä aikaa kanssanne? Älä syytä vaan kysy aidosti, vaivaako häntä jokin? Meillä aikoinaan miestä vaivasi suunnattomasti se että olin lapsemme kanssa kotona ja hän teki töitä paine pyllyssä, että riittääkö rahat. Kuuntele miestäsi, kerro oma mielipiteesi älkääkä huutako. Sano että haluat hänen nukkuvan vieressäsi niinkuin parisuhteessa kuuluukin tehdä...ei parisuhteessa eletä eri huoneissa.en ymmärrä tätä vaikka vauvakin kuinka valvottaisi...

Jos mies vakavan keskustelujen jälkeenkin käyttäytyy sopimattomasti eikä ota onkeensa niin silloin kannattaa kysyä itseltään "muuttuuko hän koskaan" ja "tällaisen suhteenko minä haluan?". Ota myös huomioon että aikuisetkin ihmiset kasvavat eri tahtiin ja aina ei nämä kasvukohdat kohtaa, toinen on askeleen edellä..silloin yleensä tulee nämä kriisit esiin. Sinä olet jo tod. näk. kasvanut vanhemmuuteen, mies on vielä matkalla...ehkä tulossa, ehkä jää sille tielleen, sitähän emme voi tietää. Suin päin, muutaman kuukauden tiukan jakson jälkeen ei ehkä kannata ajatella ensimmäisenä eroa, varsinkin kun lapsikin on maailmassa. Ja toisaalta, jos miehesi on tiuhaan rakentanut taloanne, niin kaipaa nyt tätä vapaata hengähdystaukoa (mikä nyt tietenkään ei sinun kannaltasi ole hyvä tai lapsen). Miehesi voi myös olla esim. masentunut tai muuten vain väsynyt. en tiedä.. Mutta älä nyt toki heti ole eroa ottamassa...

TUUTIS: kuulostaa kyllä huonolta minun korvaan. Ihan vain psykologisesta näkökulmasta suosittelisin käymään läpi myös eron mahdollisuuden. Kuulostaa siltä, että ongelma on syvemmällä kuin yhteisen ajan puutteessa, ja veikkaan ettei asiaa noin vaan korjata. Silloin, kun välinpitämättömyyden ohella on toisen menojen estämistä, niiden "unohtamista" ja juuri esim. Harrastusten haukkumista ja suurta epäkunnioitusta toisen arvoa vastaan, on kyse usein vakavammasta. Luulen, että tilanne tulee vain pahenemaan, vaikka voikin hetkellisesti parantua keskusteluilla/ uhkauksilla. Myös toisen mollaaminen ja haukkuminen EI ole normaalia, ja koen, että esim. Haukkumista pitäisi jälkeenpäin katua, jos kokee tehneensä väärin/ sanonut jotain mitä ei tarkoita. Jos katumusta ei ole, on tilanne vaikea. Suosittelisin sinua, tuutis, lukemaan kirjoituksen "aivan tavallinen perhe" Imagesta, ainakin sen osan, missä puhutaan parisuhteen tilasta ennen fyysistä/ henkistä väkivaltaa. Se on artikkelin aika alkupuolella. Tsemppiä ratkaisuihin, ja voimia!

En kaikkia kommentteja lukenut, enkä ole eronnut, mutta sinä joka kirjoitat "Sekoamassa" kannattaa ehkä lukea uudestaan aloittajan teksti ja tulla sitten uudestaan kirjoittamaan tänne. Kylä kai aloittaja joutuu olemaan, kuten sanot "SInä olet yksinkertaisesti liikaa neljän seinän sisällä ja sekoamassa." jos lapsen isää ei kiinnosta hoitaa omaa lastansa, niin eihän sitä lasta voi yksinkään jättää! Toivotan tsemppiä aloittajalle, itse puhuisin ko. tilanteessa miehen kanssa ja jos se ei auta, on ihan selvää että varmasti olisi helpompaa jatkaa arkea täysin yksinhuoltajana, jos siitä miehestä ei ole mitään apua, enempi vain haittaa, niin ainakin tekstistäsi ymmärrän.

Pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Emme eronneet, mutta on käynyt mielessä monta kertaa.
Olin töissä kesäkuun ja mies kesälomalla hoiti poikaa sen aikana. Melkein joka ilta töiden jälkeen hoidin kotia ja poikaa, kun mies luuhaili ties missä.

Tänään sitten repesin, ratkesin ja raivostuin. Kihisin kiukusta. Huomenna asuntomessuille Tampereelle. Alunperin minun piti mennä torstaina pojan kanssa, mutta siirtyikin lauantaille. Miestä pyysin mukaan, mutta vastaus oli se sama kuin aina: "En mä jaksa. Kun meinasin tasottaa pihaa, jos ei sada, jne."
Sen jälkeen puhuin suuni puhtaaksi siitä, että kun en koskaan pääse mihinkään ilman miehen natinaa. AINA kuulee jotain. Lopulta mies sanoi, että hoitaa huomenna (lauantaina) poikaa, että pääsen yksikseni sinne messuille menemään. Mutta tiedättekö, kuinka hän sen sanoi?!?!? No..... "Jos se on sulle niin vaikeeta ottaa *poika* mukaan, niin mä hoidan sitä. " OIKEESTI?!?!?!?!!!!! JOS SE ON MULLE NIIN VAIKEETA OTTAA POIKA MUKAAN? Ei siinä mitään VAIKEETA ole, mutta onhan se yksinkertaisesti helpompaa, kun ei tarvitse miettiä vaipanvaihtoa, monta tuntia kantaa poikaa rintarepussa, miettiä ruokailuja ja päikkäreitä!!! Täräytin miehelle "jos se on sulle niin vaikeeta hoitaa sitä, mä voin ottaa sen mukaan." Mies oli hiljaa, mutta eihän sanomisellani mitään painoarvoa enää tuossa vaiheessa ollut, kun mies sanoi asian ensin >:(

Tänään kävi tyttökaverini pienellä iltapalalla. Oli miehen vuoro hoitaa poika yöunille. En saanut missään vaiheessa kunnolla jutella ystävieni kanssa:
"Pitääks sille nyt keittää puuroa?"
"Missä yökkärit on?"
Miehellä kesti ikuisuus keittää puuro, joten kanniskelin väsynyttä, kitisevää, nälkäistä lasta sylissäni samalla, kun yritin jutella ystävieni kanssa. Mies syötti puuron, mutta lopulta minä vaihdoin ne yökkärit ja pistin nukkumaan. Poika heräsi hammaskipuun, mutta mies piti meidän "metelöintiä" (normaalia juttelua) herätyksien syynä, vaikka olimme kuistilla juttelemassa. Lopulta kyllästyin. Mies ei tajunnut antaa pojalle lääkettä, joten minä lääkitsin, hoidin kunnes lääke alkoi vaikuttamaan ja pistin nukkumaan. Silloin ystäväni jo lähtivätkin.

Ystävieni aikana mies oli ku herranterttu. Niin kiltti ja avuttoman näköinen että. Mutta kun ystäväni lähtivät. "Miksi toi vierashuone on ton näköinen? Saisit siivota sen joskus." Vastasin, että siivoa itse. Mies vastasi siihen, että kun mähän täällä sotkenkin, niin saan myös siivota. Sotkuilla tarkoitti keittiön lavuaarissa olevia kakunteko välineitä (kavereilleni tein juustokakun) ja pojan levittämiä leluja lattialla. Hyvällä omallatunnolla söi kyllä sitä kakkua, minkä olin tehnyt, mutta ei auta OLLENKAAN siivoamisessa? Totesin, että kakku on minun tekemä, joten mies ei sitä saa syödä (lapsellista kyllä, mutta en tiedä mitä muutakaan!)

Ero pyörii vain koko ajan mielessä. Olen saanut nyt hieman useammin mennä hetkeksi omiin menoihini (kerran kolmessa viikossa olin pari tuntia pois). Mutta silloinkin mies on niin väsynyt (jaksaa kyllä kavereidensa kanssa kahvitella!!), ja on huonolla tuulella, kun joutuu poikaa vahtimaan.
Kerran olen käynyt kampaajalla niin, että äitini tuli hoitamaan poikaa 2,5 tunniksi. Mies ei tästä tykännyt. Hänen mielestään poikaa ei tarvitse viedä muualle hoitoon, koska poika on meidän tekemä, joten meidän vastuulla myös.

Uskokaa tai älkää. Olen yrittänyt puhua. Tänäänkin viimeksi menin miehen lähelle, ja kysyin, onko kaikki hyvin. Mies sanoo, että on. AINA miehellä on kaikki hyvin. Olen puhunut, huutanut, kironnut, itkenyt, selittänyt ja kysellyt. Miehen vastaus KAIKKIIN kysymyksiini: "en mä tiedä."
Ihan realistisesti ajateltuna: oma tai pojan elämä ei tästä paljon muuttuisi, jos muuttaisimme. Olen todella miettinyt, että kun menen takaisin työelämään puolen vuoden päästä, voisin hakea omaa asuntoa ennen kuin poika aloittaa tarhan. Olen tästä miehelle maininnutkin. Syitä kyllä kyselee, mutta ei suostu KUUNTELEMAAN. Hokee vain "onko sulla joku toinen? Käytsä panemassa jotain?"

Nyt menen kertomaan miehelle, että on on koeajalla marraskuuhun asti. Jos tilanne ei muutu miksikään, saa jäädä. Jos tilanne sen jälkeen palautuu samaan, saa jäädä. PISTE.

NYT SAA RIITTÄÄ !!!!!!!

En ihan kaikkien muiden viestejä jaksanut lukea, joten pahoittelut, jos tämä toistaa jotakuta.

Minä en tiedä miksi, mutta tuo episodi uudelta vuodelta sai minun karvani pystyyn. Ihan kuin miehesi olisi tavannut toisen naisen, johon sinua nyt vertaa, sen verran käytös kuulostaa muuttuneen ihan hetkessä. En sano, että hän olisi pettänyt, mutta kuulostaa, kuin hän yhtäkkiä olisi katsellut ns. aidan toiselle puolelle. Olette olleet sen verran yhdessä, että suhde on tullut arkivaiheeseen, joten uusi, jännittävä nainen voi näyttää melko houkuttelevalta, kun yhtäkkiä pitäisikin elää arkea ja antaa sinullekin aikaa. Ai ai, miten kiva olisikaan olla sen naisen kanssa, joka menee ja tulee, kuten sinkkumies, ai ai, kun se on jännä ja jaksaa laittaa itseään ihan eri tavalla, kuin kotona parkuvan lapsen kanssa odottava äiti...

En halua manailla, mutta minusta miehesi käytöksen takana on joku muu kuin sinä. Ei kukaan muutu yhtäkkiä noin, ellei hän ole jollain tavalla tympääntynyt/kyllästynyt/nähnyt jotain, mikä olisi houkuttelevampaa kuin nykyinen. Sanoit, että miehesi on kuin pentu, ja siinä olet oikeassa: hän on kuin lapsi, joka ei näe, että rakkautta pitää pitää yllä arjessa, eikä rakastuminen ole sama kuin rakkaus. Hän on kuvitellut lapsen joksikin ihan muuksi kuin mitä lapsi oikeasti on: vaivaa aiheuttava pieni, avuton ihminen, ei mikään aika jännä ja hassu lelu. Itkut ja vaipat ja arki on tullut yllätyksenä, joka ei miestä kiinnosta, sen tuo pelaaminen ja telkkari ja kaverit kertoo. Hän on lapsellinen, piste.

Teet oikein, kun olet pistänyt koeajan. Miehesi on itsekäs ja lapsellinen, ja hänen pitää se nähdä. Toki tarvisitte enemmän yhteisiäkin asioita, mutta eniten miehesi tarvitsee asennemuutosta. Tuollaiset kommentit, mitä kerroit saaneesi, eivät kuulu rakastavan miehen suuhun, eivätkä itseään kunnioittavan äidin ja naisen korviin. Lähde pois, jos tilanne ei muutu, sillä teet palveluksen teille kaikille. Ei ole lapsellekaan hyväksi enää, kun hän alkaa maailmasta enemmän tajuta, huomata että isä ei oikeasti välitä.

Minusta te olette nyt molemmat siinä vaiheessa, että ette ole kypsiä vanhemmiksi. Taloprojekti vei mieheltäsi paljon aikaa ja energiaa ja hänelläkin on ollut suuret odotukset, että elämä paranee, kun pääsette asettumaan uuteen kotiinne.

Ensimmäiseksi keskittäisin huomiota parisuhteeseenne. Teillä on liian vähän yhteistä aikaa - aikaa toisillenne: lapsen hoito, blogi, koirat, miehen työ, harrastukset, bilettäminen erikseen.

Jostain täytyisi nyt osata luopua. Itse heivaisin blogin pitämisen ja koirat, vaikka tiedän, että se tulee saamaan kritiikkiä. Katsoppa joskus kellosta, kuinka paljon valokuvaaminen ja blogin päivittäminen vie aikaasi? Voi tulla yllätyksenä, ettei se käykkään ihan noin vain. Entä kaikki muu aika mitä vietät netissä?

Tuskin koiratkaan ihan niin helpolla teitä päästää, että annatte vain ruokaa ja pistätte ulos. Jos näin on, ovatko koiranne nykyisessä tilanteessanne onnellisia? Mihin te tarvitte koiria? Metsästykseen vai seurakoiriksi? Jos seurakoiriksi, niin kumpaa tarvitsette enemmän puolisonne ja lapsenne seuraa vaiko koirienne seuraa?

Vaihtakaa kaiken erikseen touhuamisenne paikalle yhteinen puolen tunnin tai tunnin kävelylenkki vauvan kanssa joka päivä ja jutelkaa. Ottakaa koirat mukaan, mikäli ne osaavat käyttäytyä ja se tekevät kävelyretkestänne rentouttavan.

Vaikuttaa siltä, että olisitte kipeästi "Super-Nannyn" vierailun tarpeessa. :) Hän voisi vääntää teidän rutiininne aivan uusiksi, niin että siinä huomioidaan kaikien perheenjäsenten tarpeet.

Jotenkin tuntuu, että teillä sinnitellään, koska mistään ei ole osattu/haluttu luopua, ennen lapsen tuloa.

Miten miehesi kohtelee äitiään? Kielenkäytöstä päätellen ei kunnioita naisia.Kuulostat tosi kiltiltä. Pyyntösi ja odotuksesi kuullostavat minusta ihan normaaleilta. Huolehdithan ehkäisystä.? Joskus on parempi katsoa totuutta silmiin vaikka se sattuu.

Nostelempa tätä aihetta, sillä itselläni on ap:n kaltainen tilanne käsillä. Meillä on lapsi ja talo on ollut rakenteilla jo kohta kaksi vuotta. Yhteinen aikamme on kuihtunut olemattomiin, kuten myös kommunikaatio. Koen, että teen töiden lisäksi kaiken taloudessamme, kun mies tulee kotiin syömään ja sotkemaan. Sanoo, että ei jaksa panostaa siivoamiseen (eli tavaroiden/roskien paikalleen laittamiseen) koska on väsynyt. Tämä siis tarkoittaa sitä, että hän jättää kaiken likaisista vaatteista roskiin ja likaisiin astioihin, juuri siihen missä sattui istumaan. Käskyttää yhdestä jos toisestakin asiasta ja välillä valittelee, kun kämppä on kaaos tai ruokaa ei ole tehty.

Lähelle hän tulee vain kun haluaa seksiä, vaikka olen monesti sanonut hänelle nätimmin ja ei niin nätisti, että haluan läheisyyttä ja hellyyttä, sekä "lämmittelyä". Olen miettinyt joskus vuosi takaperin, että en olisi enää tässä, jos yhteistä lasta ei olisi. Nyt mietin lähinnä, että en olisi tässä enää, jollei yhteistä taloa olisi.

Olen myös miettinyt, että annan meille mahdollisuuden vielä siihen saakka, että asumme uudessa kodissamme. Muutto siis toiselle paikkakunnalle, mutta silloin kaikki tämä rakentamiseen liittyvä syyllistäminen olisi takanapäin ja yhteistä aikaa olisi enemmän. Mikäli tilanne ei silloin parane, en jää enää katselemaan. Myös meillä mies on ilmoittanut, että asumme omissa huoneissamme. Vakavasti en sitä ole ottanut, mutta silti jaksaa siitä muistuttaa. Hänellä olisi sitten oma rauha ja telkkarin näkisi sängystä, minä taas voisin rauhassa nukkua omassa huoneessani. Jos hän ei voi nukkua samassa huoneessa, miksi sitten asua samassa asunnossa?

Pelkään, että suhteemme on päässyt niin hataralle pohjalle, ettei tästä enää ole paluuta. En tiedä pystynkö yrittämään parantaa tätä, kun kunnioitus on molemminpuolin katoamassa. En siis todellakaan väitä, että mies olisi ainoa "syypää", vaan olisin itsekin voinut toimia monessa asiassa toisin. Olemme keskustelleet mahdollisesta erosta, mutta mitään konkreettista muutosta ei sen seurauksena ole koskaan tapahtunut.

Mietinkin, miten aloittajan tilanne on kehittynyt?