Eräs mielipidekirjoitus korostaa, että moni sotaveteraani elää yksin ja huonosti selviytyen kodissaan ilman apua.
Toivoi, että sotaveteraanien järjestöt satsaisivat hiukan enemmän ja avustaisivat myös niitä, jotka selviytyivät ilman vammoja sodasta. Vain joitakin kuntoutusjaksoja oli kirjoittajalle järjestynyt.
Miten on meidän, jotka synnyimme 1930-luvun alussa, ja jotka olimme liian nuoria sotaponnistuksiin? Huonolla ruualla, huonolla koulutuksella, monet isättöminä tai vammautuneen isän kasvattamina sinnittelevät nyt elämänsä illassa.
Kotirintaman taistelijat on nykyisin täysin unohdettu niin juhlapuheista kuin arjestakin. Moni on vain vuoden-pari nuorempi kuin sotaveteraani, mutta mikään apu tai avustus ei heitä koske.
Eikö heitä ole tarpeen muistaakaan?
Wanhojen avustaminen
9
162
Vastaukset
- Oma apu paras apu
Onhan sitä tässä ollut välissä maaimanhistorian suurin 60 vuoden lähes yhtäjaksoinen nousukausi, jonka aikana on voinut kerätä omaisuutta sen mitä katsoo tarvitsevansa vanhana. Tilaisuuksia ei ainakaan ole puuttunut.
- Tyhjän pantit
Eli kun suurin osa ikäihmisistä on varallisuutta hankkinut, niin loput jääkööt ilman tukia ja auttajia. 60 v. on ollut aikaa vaurastua. Oma vika jos ei ole nyt rahaa.
Tulee vähän sellainen olo, että joku kadehtii vähävaraisempien avustuksia ja iloitsee, kun kuulee, ettei niitä kaikille riitä.
- ajateltavaa
Ryhmä joka on täysin unohdettu on ne ihmiset joiden isä antoi kaikkensa isänmaalle ja lapset jäivät orvoiksi. Olikohan kaikki nykyiset sotaveteraanit niin kauhean kovissa paikoissa rintamalla koska olivat silloin aika nuoria. Arvostan veteraanityötä, mutta en sitä jos joukossa on antisankareita. Tuttavapiirissinä oli veteraani (s.1917) joka ei käyttänyt juuri ollenkaan palveluja ja oli siellä jossain 5 vuotta. Hän sanoi ´en viitsi käyttää, pääsin niin helpolla` siinä oli isänmaallisuutta. Veteraaneilla on omaisuutta ilmeisesti jonkin verran ja valtiokin tukee. Ei tarvitse jättää jälkipolville, mutta sotaorpojen huomiotta jättäminen ei ole mielestäni oikein, jos kerran tuetaan toiminnassa veteraanien aviopuolisoitakin.
- lisää ajateltavaa
Sotaveteraani asiaa tämäkin:ne jotka olivat naimisissa sotaan joutuessaan saivat siviiliin päästessään omakotitontin mutta ne jotka olivat poikamiehiä: ei mitään !!! tosi reilöu systeemi!!!
- Kelkasta pudonnut
Juuri näitä kelkasta pudonneita tarkoitan. Ihan saman ajan ovat eläneet, poikamiehet rintamalla ja vähän nuoremmat kotonaan, monet raskaissa maanviljelystöissä.
Kohtuuttomalta tuntuu, että osa saman ajan ihmisistä ei ole oikeutettu apuun ikäihmisenä ja loppuunpalaneena. - Isät sodassa.
Kelkasta pudonnut kirjoitti:
Juuri näitä kelkasta pudonneita tarkoitan. Ihan saman ajan ovat eläneet, poikamiehet rintamalla ja vähän nuoremmat kotonaan, monet raskaissa maanviljelystöissä.
Kohtuuttomalta tuntuu, että osa saman ajan ihmisistä ei ole oikeutettu apuun ikäihmisenä ja loppuunpalaneena.Yle elävä arkisto.
Koko perheen uhraus: isien sota.
Katso kuuntele, lue kommentit, kommentoi.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/koko-perheen-uhraus-isien-sota
----------------- - Sotahistoriaa.
Isät sodassa. kirjoitti:
Yle elävä arkisto.
Koko perheen uhraus: isien sota.
Katso kuuntele, lue kommentit, kommentoi.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/koko-perheen-uhraus-isien-sota
-----------------YLE Elävä arkisto kolme ohjelmaa sodasta, joka alkoi Mainilan laukauksilla, jotka Venäläiset ampuivat itse omaan kylään, mutta syyttivät suomalaisia ja aloittivat sodan.
Mainilan laukaukset 26.11.1939.
Käynti Mainilan maastossa.
Silminnäkijä Eeti Mattila.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mainilan_laukaukset_43318.html#media=43326
---------
- kaukana jossain...
Asiaa sivuten. Nykyisin ihmiset eivät mielellään enää anna rahaa keräyksiin.
Syynä on se, kun julkisuuteen on tullut tietoa että varoja vain sijoitetaan eteenpäin ja veteraanit nuolevat näppejään. - kaikkia ei voi autta
Asiassa on myös toinen puoli. Jotkut haluaa olla itsenäisiä eivätkä huoli apua. Isäni, 91 v. ei huoli ulkopuolista apua. Paikkakunnan veteraanijärjestö palkkasi yhden hoitajan kartoittamaan veteraanien avun tarpeita ja tukien järjestämistä. Isä ei ilmoittautunut. Palkkasin siivoojan. Se piti perua. Ei ulkopuolista huuholliin. Saan mennä vaikka joka vk siivoamaan täältä 900 km:n päästä....ja kunnan apu, mitä nyt ihmisetkin ajattelee, että kunnan palveluja....jne
Ei kaikkia voi auttaa. Ei hyvällä tahdollakaan.
Saisin kyllä myydä kotini ja muuttaa palvelemaan 24 t/vrk., ei kai nyt ulkopuolista apua. EI!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1164402Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001473
- 881338
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42687
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43649