Poistuuko kuntien taloudellinen ahdinko kun rajoja laajennetaan ja kunnat keskitetään kaupunkien ja työpaikkakeskittymien ympärille? Suomessa noin kolmannes kunnista on taloudellisissa vaikeuksissa ja siihen vedoten kunnista karsitettaisiin noin 230 kuntaa pois, pois, pois. Jäljelle jäisi 300 kunnasta noin 70 kuntaa. Aiemmin on jo noin 100 kuntaa on jo yhdistetty. Aiheuttiko yhdistäminen paljonkin taloudellisia etuja valtiolle tai kuntalaisile?
Miksi kokoomus ja kokoomuslainen ministeri Henna Virkkunen ajaa itsenäisten kuntien lopettamista ja suurten kuntakeskittymien perustamista kaupunkien maastoon? Syynä on yksityistäminen. Kaikki kuntapalvelut tulee kokoomuslaisittain yksityistää. Mitään väliä ei ole sillä omistavatko ulkomaiset suursijoittajat sen jälkeen kuntien palvelubisneksen vai suomalaiset. Kunhan palvelut eivät ole kunnallisia.
Miten palvelujen keskittäminen suuriin kuntakeskittymiin vaikuttaa syrjäseutujen lopetettuihin kuntiin? Autioituvatko syrjäkunnat. Muuttuuko huoltosuhde?
Lääkärien saatavuus syrjäkuntien terveyskeskuksiin on heikentynyt, kun yksityiset firmat välittävät keikkalääkäreitä (jopa valelääkereitä) kunnille ja lääkärit perustavat omia yrityksiään saadakseen tasaverotettuja pääomatuloja ansiotulojen sijaan. Niinpä syrjäseutujen terveyskeskukset lopetetaan ja palvelut siirretään kaupunkikeskittymiin yksityisille.
Niiden kuntien talous on kuralla, jotka ovat ostaneet yksityisiä palveluja. Jopa lasten huostaanotto on yksityistetty siten, että huostaanotettuja lapsille ei siirretä lasten sukulaisille vaan yksityisiin laitoksiin (Silminnäkijä tv:ssa).
Nyt kokoomuslaiset kuntapäättäjät tulevat näkemään, mihin se johtaa, kun ykstyistä bisnestä on kunnissa ostettu kehittämättä kunnan omia palveluja. Esim. useat kunnat eivät ole työllistäneet pitkäaikaistyöttömiä, joten ovat joutuneet palauttamaan valtiolle milljoonia euroja työllistämismäärärahoja,
Useat kunnat ovat ahdingossa, minkä aiheuttaa tehtaiden lopettaminen. Suomen tehtaat on myyty ulkomaiseen omistukseen ja tehtaiden johtajat ovat ottaneet myyntivoitoista mahtavat bonukset. Halpatyövoiman maihin siirtyy teollisuus Suomesta, kun ensin yritykset ovat ottaneet kaikki mahdolliset valtion yritystuet (3 miljardia vuodessa verotuet). Tekesin suurtukien saaja Nokia siirtää Salosta tuotannon Aasiaan. Samaan aikaan puolustusvoimat lopettaa varuskuntia ja tekee aluksi kuuteen varuskuntapaikkakuntaan miljoonien eurojen verotulojen vähennykset.
Nytkö sitten työttömyyden ja yksityistämisen aiheuttama kuntien taloudellinen ahdinko korjataan siten, että kunnat yhdistetään kaupunkikeskuksiksi. Ei hyvältä näytä pienkuntien tulevaisuus.
Miten se vaikuttaa työssäkäyviin kuntalaisiin, työttömiin ja tulottomiin. Suomessa oli vuonna 2009 jo 22.633 tulotonta kun vuonna 2006 tulottomia oli 11.677. Tulottomuus on neljässä vuodessa kaksinkertaistunut. Miten tulottomat lähtevät kaupunkikeskuksista hakemaan palveluja, kun julkista liikennettä ei ole. Julkinen liikenne on Suomessa valtion tukemanakin erittäin kallista - ilman tiemaksujakin.
Siirtyvätkö kaikki loputkin työpaikat syrjäkunnista kuntakeskittymiin, kun syrjäkuntien palvelut lopetetaan.
Maaseutu on autioinut vuosien saatossa siten, että syrjäkunnat on jo kertaalleen yhdistetty kuntakeskuksiin. Palvelut on keskitetty kuntakeskuksiin, jotka nyt sitten aiotaan yhdistää kaupunkikeskuksiin mutta erittäin paljon suuremmassa mittakaavassa.
Maaseutukuntiin on jäänyt vanhuksia, eläkeläisiä ja yhteiset terveyspalvelut naapurikuntien kanssa. Myös kouluja on jo yhdistetty ja järjestetty koulukuljetukset kuntakeskuksiin. Eläkeläiset maksavat progressiivisen kunnallisveron, joka on suurempi kuin palkkatulon veron tai pääomatulojen vero. Vanhukset eivät tarvitse kalliita palveluasuntoja, vaan asuvat mieluummin omissa kodeissaan, jos kunnallinen kotipalvelu toimii. Vaan kun ei toimi.
Hoivapalvelut on yksityistetty. Jokainen vanhuksen saama palvelu hinnoitellaan eri yrityksen toimesta. Niinpä vanhuksen kotona voi käydä siivooja, ruuantuoja, kotisairaanhoitaja, ulkoiluttaja, suursiivouksen tekijä, kylvettäjä, hieroja jne. Jokaisella oma taksansa. Kunnallisia kodinhoitajia, jotka tekivät kokonaisvaltaisesti vanhuksen hoitotyön ei enää ole. Niinpä syrjäseutujen vanhukset joutuvat kalliisiin palvelutaloihin.
Kun Suomessa on 230 kuntaa lakkautettu, niin kaikki entisten kuntien palvelut on helppo yksityistää suuriin kaupunkeihin. Palveluja tarvitsevat joutuvat maksamaan matkat tietulleineen ja korkeiksi hinnoitellut palvelut, joihin sisältyy yksityisten sijoittajien voitot. Näin kokoomus laskee, jotta verorahoja säästyy ja ne, joilla on rahaa voivat ostaa palvelut.
Rahattomat älkööt vaivautuko. Jos vasemmisto lähtee ajamaan kokoomuslaista kuntien yhdistämispolitiikkaa, se on vasemmiston loppu.
Noin 230 kuntaa rationalisoidaan pois kuntakartalta
2
<50
Vastaukset
- Salosta presidentti
Salo unohtui. Presidentti Niinistön kotikunta säilyy samanlaisena, elleivät naapurikunnat siihen halua yhdistyä. Salon työttömyys nousee Nokian siirryttyä Aasiaan noin 16 %:iin, mutta Salohan ei ole talousvaikeuksissa eikä tarvitse yhdistyjiä...
Uuden kuntakartan mukaan Salo pysyy entisessä koossaan entisine palveluineen. Halutessaan Sauvo, Paimio, Koski tl ja Somero voisivat liittyä joko Saloon tai muuhun naapurikuntaan. Presidentin kotikunnan naapurikunnat voivat itse päättää liittymisestään joko Saloon tai toiseen naapurikuntaan.
Milloin presidentti vierailee Elopin, nokian globalisointijohtajan kanssa Nokian tehtailla Aasiassa, jonne Salon tuotanto siirtyy? - kjf hgb btye br
Millä tuloilla kunnat palveluja järjestävät? Oliskohan verotuloilla. Kummanlainen kunt aylipäätään pystyy palvleuja järjestämään sellainen, jolla on tuloja vai sellainen, jolla ei ole. Siinä on kuntauudistuksen todellinen ydin. Pitää saada sellaiset kuntarajat, että kunnat pystyvät omilla tuloillaan järjestämään palvelut, jotka niiden hoidettaviin kuuluu. Siinä ei muutaman tuhannen asukkaan kunnilla ole mitään tekemistä.
Kuntien asukkaiden on hyvä mieltää, että mikä palveluna tarjotaan se veroina maksetaan. Niiden välissä pitää demokratian pystyä päätöksiään tekemään.
Kuntauudistus olisi syntynyt ilman mitään karttaharjoituksia, kun olisi tehty seuraavat toimenpiteet:
1) Kunnilta kielletty velanotto muuhun kuin investointiin;
2) lakisääteisten palvelujen puutteellisuudesta tuomittaisiin parin vuoden linnatuomio valtuuteutuille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917600Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236324Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1624452Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353061Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351935- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971534Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo41823Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782