Onnellisia mutta riitaa

Tuota se tämän päivän egoistisuus aiheuttaa.
Jospa opettelisitte olemaan hieman armollisempia toisianne kohtaan.
Ei aina tarvi ottaa vastapalloon, voi välillä väistääkin.

Meillä ihan sama tilanne. Takanapäin on kyllä paljon sattunut lähipiirissä ja muutenkin elämässä muutoksia tullut. Kaikki on hyvin, ainoastaa miehen kanssa tapellaan tosi usein. Tai minä huomauttelen asioista(yleensä kyllä ihan oikeista asioista) ja mies suuttuu kun minä valitan. Mies suuttuu minulle jos minä vaikka loukkaannun jostain tai pahoitan mieleni. Ja kääntää asian minun viaksi ja ongelmaksi ja pakenee itse paikalta. Ei ole helppoa, kannattaa hakea apua. Minä haluaisin oppia riitelemään rakentavasti ja haluaisin keskustella enemmän asioista kun vaan saisin tuon miehenkin tajuamaan että se on suhteen jatkumisen kannalta pakko!Tsemppiä ja voimia!

Miten voitte olla onnellisesti naimisissa, vaikka riitelette jatkuvasti?? Olisitte molemmat paljo onnellisempia, jos teillä olisi uudet kumppanit. lapsen ei tarvi jatkuvasti kuunnella vanhempien riitelyä!

Samaa ajattelin- jos on onnellisesti naimisissa, ei siinä riidellä koko ajan. Lapsi kun kasvaa ja alkaa ymmärtää, kärsii riitelystä paljon. Te kaksihan siinä riitelette. Puhukaa toisillenne, miltä tuntuu kun on paha mieli- ja mistä se tulee. Teidän tätyy molempien tiedostaa tilanne. Ei se riitely varmaan kummastakaan kivaa ole???
Jos vaihtaisitte eri vaihteelle. Naurakaa ja hassutelkaa riitelyn sijaan.
Sitten voitte sanoa, että teillä on onnellinen avioliitto- missä viihtyy, lapsikin.

Riitelyyn voi jäädä jumiin ja siitä muodostuu teidän tapa kommunikoida. vielä rakastatte, ajan kuluessa ette. Mikään ei kestä negatiivisessa ilmapiirissä loputtomiin.

Parisuhdekurssi? Ulkopuolinen apu? Avoin keskustelu? (ei vain taida onnistua)

Hyvä nyrkkisääntö on opetella aloittamaan lauseet samonalla MINÄ. Muuten tulee liian helposti hoettu sitä, mitä SINÄ teet väärin, SINÄ jätät tekemättä.

MINÄ sana oikeassa paikassa ei ole itsekkyyttä. Kunhan lauseen jatko ei ole syyttämistä....MINÄ olen vihainen kun SINÄ olet tuollainen....ei siis tästä ole kyse.

Vaan:

MINUSTA tuntuu pahalta, kun keskustelu meidän välillä leviää niin usein riidoiksi. MINÄ ärsyynnyn liian helposti, tiedän sen kyllä. MINÄ haluaisin löytää tähän ratkaisun, koska MINUA pelottaa, että pidemmällä ajalla tämä tuhoaa tämän suhteen, enkä MINÄ haluaisi sitä.

Ota iisisti. Omat hormonisi ovat kanaemovaihteella, toivottavasti mies ymmärtää. Jos jaksat, kertakaikkiaan lopeta itse riitely.Vaihteeksi kokeile olla kuin vanhanajan vaimot, koettaa kuunnella miehesi mielipiteitä ja yritä tehdä elämä hänelle miellyttäväksi. Muuten hän lähtee!
Pikkuasioista ei kannata kinata, ja useimmat asiat lopulta ovat pikkuasioita, ainakin vuoden päästä muisteltuina. Tekisi mieli sanoa, että viettäkää vähemmän aikaa keskenänne. Molemmille mielekkäät harrastukset ja omat kaverit taas kuvioihin (ei kapakkaa tarkoita). Käytä lastenhoitopalveluita aina kun mahdollista (MLL, sukulaiset, ym) Tyytyväinen vaimo ei räkytä, tekisi mieli vääntää lemmikin hoito-ohjeesta. Toki voi perheneuvolaa käyttää palaveripaikkana, arvioida ulkopuolisen kanssa mistä riidat johtuvat. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Siis mitä tarkoittaa käytännössä se ONNELLISESTI naimisissa. Yhteistä taloa ja lasta vai mitä?
Itse en voisi sanoa olevani onnellinen jos on riidoissa koko ajan ja toisen pärstä ärsyttää koko ajan. Yhteinen elämä on kuitenkin vasta alkumetreillä. Ei hyvältä kuulosta....

Miten ihmiset voivat riidellä jatkuvasti? Eikö voisi ottaa rennosti ja olla näkemättä niitä lattialla lojuvia sukkia ym ?
Me olemme 5 vuoden suhteen aikana,josta nyt 1 v naimisissa,riidelleet tasan 4 kertaa.Joka kerralla asiat on puhuttu halki,eikä riidan aiheeseen sovinnon jälkeen enää palata.
Ennen kuukautisia miehen pärstä saattaa ärsyttää,mutta silloin ärsyttää ihan kaikki ja mies tietää,että hormonit hyrrää.
Helppoa meillä on sikäli,että kumpikin ottaa aina toisen huomioon ja molemmat vihaavat riitelyä yli kaiken.

Ja se on totta,että riitelystä tulee helposti tapa, olin kylässä tuttavapariskunnan luona,jotka puhuvat tiuskimalla ja ilkeästi toisilleen koko ajan. Sanoin ettei heidän luonaan ole hyvä olla,koska tiuskitte koko ajan. Siihen he sitten heräsivät ja tiuskinta ja riitely on vähentynyt( ainakin vierailujen ajan).

Hei,

Ymmärrän aloittajaa todella hyvin. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 4 vuotta, 8 kk naimisissa. Ollaan kumpikin melko temperamenttisia ja voimakastahtoisia ihmisiä. Juuri niitä luonteenpiirteitä joihin miehessä rakastuin.

Ennen naimisiin menoa riideltiin ehkä kerran kuukaudessa, pikku kinastelua kuitenki viikottain. Naimisiin menon jälkeen elämä hymyili puoli vuotta, oli ihana vaihe, aivan ku oltas just ihastuttu! Sitten tapahtu jotain: puhutaan toisille ilkeäsit, mua ärsyttää miehessä lähes kaikki, huomautellaan toisille koko ajan jostain.

En jaksa enää riidellä rakentavasti enkä esittää kavereiden edessä että kaikki on hyvin. Välillämme on välinpitämättömyyttä. Harmittaa ihan kamalasti tämä tilanne. Haluan tehdä tämän suhteen eteen töitä ja niin haluaa mieskin. Ollaan puhuttu paljon ja sovittu aina että nyt ei tapella ja ollaan kiltisti, mutta aina se liukuu edellisille radoilleen se riitely. huoh. En tiedä mitä tehdä. Nytkin ottaa mies niin paljon päästä! Tiedän, että olen liian herkkänahkainen, mutta kaipaan kauniita sanoja.

"Ainahan sitä on parisuuhteessa kuin parisuhteessa kinastelua ja riitaa."

Ei meillä ainakaan. Eikä lapsuudenkodissani.
Äsken kysyin mieheltäni, että riideltiinkö heillä kun mieheni oli lapsi. Ei riidelty sielläkään.
Luonnettakaan ei voi riitelystä syyttää, koska itse olen todella temperamenttinen. Kohdistan sen kuitenkin positiivisiin asioihin, enkä haasta riitaa.
Mitättömistä asioista ei edes kannata pilata omaa mieltään.
Mitättömiksi lasken kaiken mikä ei uhkaa terveyttä tai henkeä.

Yhdessä ollaan oltu 19v, joista 16v naimisissa.

"Ainahan sitä on parisuuhteessa kuin parisuhteessa kinastelua ja riitaa."

Kuten edellinen vastaaja: ei pidä paikkaansa! Omassa kodissani vanhempani eivät koskaan riidelleet . He keskustelivat asioista ja kumpi kauniimmin ja ymmärtäväisemmin selitti oman kantansa, toinen tajusi että noin se on paras tapa tehdä ja toimia. Ja myonsi että noinkin voi asia olla tai sitten tekivät kompromisseja.

Nykyisessä kodissani nyt oman aviosiippani kanssa emme koskaan riitele. Se yksinkertaisesti ei ole tarpeellista. Meillä yleensä on asioista samat katsontakannat ja päämäärät joten keskustelua syntyy ja mietitään miten asia parhaiten ratkaistaan kummankin hyväksi. Ilman kinaa.

Väite että riita on osa elämää ei lainkaan pidä paikkaansa.

Ei kyllä mahdu että miten voi olla onnellinen ja riidellä joka asiasta samaan aikaan.