Todella moni tuntuu olevan täysiposliinin puolella täällä, mutta itselleni se ei vain toimi. Olen kaksi kertaa vetänyt posliiniksi (toisella kerralla veetin karvanpoistoaineella ja toisella kerralla sheivasin) ja karvat kasvoivat jo seuraavaksi päiväksi takaisin ikävän sängen kera. Lisäksi koko alue oli täynnä kutisevia, punaisia pilkkuja. Minulla muutenkin kaikki karvat kasvavat takaisin aina todella nopeasti ja aivan yhtä paksuina, jalat, kädet ja kainalot sheivaan päivittäin, jotta välttyisin sängeltä. Hiuksenikin ovat todella paksut ja kasvavat suht nopeasti, joten varmaankin vaikuttaa asiaan.
Posliiniksi vetäessäni uudelleensheivaaminen ei kuitenkaan auttanut, sillä punaisiin pilkkuihin sattui ja lisäksi en saanut sheivattua lyhyimpiä karvoja pois, vaan niiden kohdalle jäi tumma tynkä. Nykyään siis vain leikkaan karvat siisteiksi ja melko lyhyiksi, eli onko se niin kamalan näköistä, että oikeasti pitäisi vetäistä posliini? Uskallan sheivata vain vähän aivan sivuilta, sillä siellä iho ei ole niin herkkää, että punaisia pilkkuja tulisi.
Poikaystäväni ei ole minulta posliinia vaatinut, eikä hän ole muutenkaan kommentoinut karvoitustani mitenkään. Hänellä on itselläänkin karvat, mutta mietin vain, että onko seksi todella niin paljon parempaa posliinilla, että tuo kipu ja kutina ovat sen arvoisia?
Siistityt karvat?
16+15
2
355
Vastaukset
- Susan91
Suosittelen sokeroimaan. Ei tule samanlaista ihoärsytystä ja sänkikin pysyy poissa. Easysweet-sokerilla onnistuu pienen harjoittelun jälkeen.
Eihän se posliini mikään pakollinen ole mutta ainakin itsellä mukavan puhdas ja seksikäs olo kun karvat ovat poissa. - tom67
Pidä vaan häpykarvojasi, jos siltä tuntuu!!! Posliini on vähän mielestäni muotivillitys. Ihmettelen vaan että sun poikaystäväsi ei ole kommentoinut karvoitustasi mitenkään, ettekö puhu sellaisista asioista ollenkaan, mikä on toisen mielestä kiihottavaa ja mikä ei!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama937670Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246390Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1644501Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353091Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta912656Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh442012- 1401668
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971564Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48886Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21822