Sanokaa jokin kommunistimaa, jossa ensimmäinen saavutus ei ole ollut nälänhätä, vankileirit ja kansalaisvapausten puuttuminen.
Jopa Kuuban kaltaiselle trooppiselle saarelle kyettiin järjestämään vuosikymmenten kurjuus.
Näiden piikkilankaparatiisien kannattajat yrittävät epätoivoisesti häivyttää sosialimin saavutukset ja väittää demokratioiden toimineen ihannemaidensa tavoin. Kumma kyllä se onkin nyt tuomittavaa, kun esimerkiksi Stalinin NL:ssa ja P-Koreassa se on vain ihailtavaa.
Kommunistien ydin osaaminen on
13
57
Vastaukset
- hehehhee
Niin, mitäs muutamasta miljoonasta nälällä tapetusta. Kunhan se tapahtuu kommunismin puolesta.
Kauheaa on, jos muutama tuhat kuolee Suomen ylläpitämillä leireillä. On kauheaa, jos niillä kuolee 25 %, mutta ei ole kauheaa, jos NL:n leireillä kuolee samaan aikaan 75 %. - Sanokaas yksikin
kommunistimaa, jossa olisi ollut normaalit kansalaisoikeudet?
- Kaikilla oli
yhtälainen oikes joutua piikkilagan taakse ja silti ylistää kommunismia.
- Ihan oikeasti
Kommunistien tuotantoennätys on viinan keitossa. Tässä he löivät lännen selkeästi.
- gorki putos hidenbur
Liekö Tupolevi aina välillä kännissä kun koneita suunnitteli. Tupolevin suunnittelema ensimmäinen kone TB-1 taisi olla ihan kohtalainen vaikka sitä rakennettiin pieniä määriä.
- Ukrainan nälänhätä
1921-23 oli neuvostokommunismin ensimmäinen todellinen tulikoe. Miljoonia satiin hengiltä. Se uusittiin vielä 1920-luvun lopulla. Taas meni miljoonia. Sitten vielä Hrusse puhdisti Ukrainan juuri ennen sotaa. Ei ihme, että ryntäsivät pitämään Saksaa vapauttajana. Ikävä kyllä se ei ollut.
- Tsekkoslovakia
Sen ensimmäinen ja paras saavutus on Skoda-auto. Tuote oli jo alunperin niin ylivoimainen että perinteistään ylpeä tehdas tuottaa sitä vieläkin samalla tavalla, edes ulkonäkö ei ole tarvinnut juurikaan muutoksia.
- Skodaa on jo
kauan tehty Volkswagenin tekniikalla ja laatuvaatimuksella. Sieltä on mm. pohjalevy.
- Hacha vs Benes
Skodaa on jo kirjoitti:
kauan tehty Volkswagenin tekniikalla ja laatuvaatimuksella. Sieltä on mm. pohjalevy.
Eikös se ole koko roska nykyään Kansanvaunun omistuksessa. Japani-Saksa-Italia akseli vastaan USA. Niin se menee autoissa. Muut kun ei pärjää. Ladasta sanon kuitenkin että kyllä taitaa pakkasella kestää parhaiten. En tosin tiedä mikä on Siperian myydyin auto.
- Pohjalevy
Skodaa on jo kirjoitti:
kauan tehty Volkswagenin tekniikalla ja laatuvaatimuksella. Sieltä on mm. pohjalevy.
lienee tarpeen. Eiks siitä sanota että kun ajat ylös mäkeä pohja putoo alta. Vai oliks se Jalta eikä skooda?
- Skodaa tehtiin
Skodaa on jo kirjoitti:
kauan tehty Volkswagenin tekniikalla ja laatuvaatimuksella. Sieltä on mm. pohjalevy.
jo ennenkuin Tsekkoslovakia joutui Neuvostoliiton miehittämäksi.
- rki kkk
Skodaa tehtiin kirjoitti:
jo ennenkuin Tsekkoslovakia joutui Neuvostoliiton miehittämäksi.
Tehtiin tokkiinsa. Nykyään sitä tehdään Saksan käskystä. Saksan valtio on se niin mahtava ettei edes automerkit tarvitse bailoutia.
- Runoillaan nyt
Pohjalevy kirjoitti:
lienee tarpeen. Eiks siitä sanota että kun ajat ylös mäkeä pohja putoo alta. Vai oliks se Jalta eikä skooda?
Skooda, neljä pyörää ja loota. Helppo purkaa ja koota. Isä ohjaa, lapset työntää, äiti pitää pohjaa.
Kapitalistisaksalaisen osavaltioyrityksen moottori ja pohjalevy lienevät korjanneet runon osoittamat pahimmat puutteet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194909Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543922Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603493Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362386Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta562284Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084