Specsavers

PettynytSpecsaversii

Kaverin kaveri kävi Tampereella Specsaversilla ja oli myyty täysin p*****. Linssit oli vaihdettu toisiin, mutta sitli niilläkään ei nähnyt. Kaveri meni toiseen liikkeeseen, ja sai toivomansa monitehot. Harmi, että hänellä rahaa paloi täysin hukkaan. Kallitt olivat hänen oppirahansa. Kyllä optikon pitää tietää, mitkä linssityypit sopii kullekin asiakkaalle. Onhan hän alansa asiantuntija.

Kävin muun liikkeen optikolla ja hän väänsi rautalangasta minulle, kun vertaili Specsaversia ja hänen edustamiaan linssejään. Hän sanoi, että Specsaversin parhaat linssit ovat tasoltaan hänen myymänsä heikoimmat tai korkeintaan keskitasoa. Nyt minullakin on omakohtainen kokemus. Hän tosiaan tiesi, mistä puhui ja oli täydellisen oikeassa. Tosin hän neuvoi minua vasta myöhemmin, kun minulle oli jo vahinko sattunut.

En milloinkaan enää lähde karkaamaan Specsaversin halpojen hintojen perään. Kaiken lisäksi sain niin henkilökunnalta kuin myymäläketjun vetäjältäkin hyvin ala-arvoista asiakaspalvelua. Olen itsekin ollut ikäni asiakaspalvelussa ja ensimmäinen sääntö asiakaspalvelussa on, että älä milloinkaan aliarvioi asiakasta, äläkä moiti häntä. Nyt joku luulee, että itse en ole käyttäytynyt asiallisesti. Päinvastoin. Käyttäydyin juuri siten, miten asiakkaalle on tyypillistä, kun hän haluaa toimivat monitehot. Tämä olkoon opiksi, kun menet silmälasiliikeeseen hakemaan monitehoja, ainakin kannattaa olla varuilla juuri Specsaversin kohdalla. Toivottavasti kokemasta esimerkistäni on jollekin muulle jotain apua. Oma henkilökohtainen tapaukseni ei tapahtunut Tampereella.

Olen todellakin sitä mieltä, että kun menee asiantuntijan luokse, asiakkaana meidän täytyy pystyä luottamaan häneen. Näin ei vain tänä päivänä ikävä kyllä aina ole. Kalliiksi tuli myös minun oppirahani ja lisäksi sain vielä mielipahan mollaamisestani.

9

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paksua muovipokaa

      Minulla toimii linssit, mutta pokien valinnan ym. kanssa oli ongelmia. En ole täysin tyytyväinen siinä mielessä. Jonkin aikaa kestää ennenkuin silmä tottuu linssiin normaalisti.

    • Kivaa eikö?

      Jaahas, parjauskampanja näkyy läpi kilometrin päähän. Ihme kun heillä riittää asiakkaita ja aina saavat lisää markkinaosuutta. Taitaa tämä "asiantuntijasi" olla juuri tyypillinen ko. alan yrittäjä, joka on riistänyt kuluttajia jo vuosikymmenet ja ainoa pääkeino pitää kiinni asiakkaista on haukkua kilpailijat.

      Miksei muuten tule tulvimalla ketjuun samanmoisia viestejä. Ei luulisi olevan tosiaankaan erikoistapaus. Ehkä syy piilee jossain muualla...

    • Elämä opettaa

      Köyhän ei koskaan pidä ostaa sieltä halvimmasta, ja varsinkaan näkönsä/terveytensä kustannuksella.

      • uytfiuyfti

        Jaa. Minä ostan Tiimarista ja Lidlistä.


    • Tyytyväinen asiakas

      Silmäasema Asematunnelissa paras palvelultaan ja hinta-laatusuhde kohdallaan

      Linssien laadussa ei kannata säästää, ja haksahtaa sen enempää Specsaversin kuin Nissaninkaan tarjouksiin.

    • turha itkeä maitoa

      Höpöti höö vain.

    • Nissanilta linssit

      Mää oon Tampereelta näääs , ja ostan tammelantorilta mustaa mäkkaraa.

    • toyotalta pokat

      Jos olisit Tampesterista niin sanoisit että ostat tammelantorilta mustaa. Valheesi paljastui Turkulainen

    • Lumitar

      Keops on paras mielestäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4959
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      59
      3974
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      100
      2880
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2708
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2433
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      59
      2099
    Aihe