Valtiolliset oikeudet 650v.

Vapaa suomalainen

V. 1362 Suomen asukaat saivat oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaanvaaliin. Siitä asti suomalaiset osallistuivat yhdessä ruotsalaisten säätyjen kanssa valtiopäiville päätämään valtakuntaa koskevista asioista.

V.1617 Säädettiin uusi valtiopäiväjärjestys, jonka mukaan valtiopät kokoontui nelisäätyisenä:Aatelisto, pappissäädyt, porvaristo ja talonpojat.

Valtiopäivät kutsui kokoon kuningas ja valtiopäivillä oli yhteinen päätösvalta kuninkaan ja valtaneuvoston kanssa säätää lakeja ja ylimääräisistä veroista sekä sodasta ja rauhasta.

1772 Kustaa III:n hallitusmuoto. Kuninkaalla ja valtiopäivillä yhteinen lainsäädäntövalta.

1789 Yhdistys- ja vakuuskirja.

Erityisesti vuosina 1772 säädety Kustaa III:n hallitusmuoto ja 1789 säädety Yhdistys- ja vakuuskirja jäivät Suomessa voimaan v. 1809 jälkeen, jolta pohjalta Suomea hallittiin vuonna 1905 tapahtuneeseen eduskunntauudistukseen saaka.

Osallistumalla Ruotsin valtiopäiville suomalaiset saivat kokemusta läinsäädännöstä ja hallintotoimista, joilla oli suuri merkitys autonomian aikana. Eduskunnan toiminnalla on vanhat perinteet Ruotsin vallan ajalta, jolla on yhä vaikutusta.

2

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos ukko

      Eikö totuus ole kuitenkin että Uljanov ja myllärin poika Bronstein rauhan ja oikeuden tänne toi tappamalla 20 miljoonaa slaavi, romuttamalla Venäjän toimintakyvyn mutta luomalla kuitenkin vahvan pelotteen germaani barbaareille. Hyvinhän täällä meni kakskymmentä vuotta Tartn jälkeen. Taisi jopa Stalin tarjota lounasta aina kun piti Moskovassa asioida. Yrjö-Koskiselle myös. 40 000 suomalaisen henki oli pieni hinta miten pahasti olisi saattanut käydä. Kato ku isovenäläiset ei oikein Brestin sopimusta sulattaneet joten piti Tsekan jota johti puolalaiset ja latvialaiset opettaa.

    • NM

      ?????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3960
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      146
      2432
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe